Salaisuus kulissien takana

  • Viestiketjun aloittaja Vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Vierailija
Tuntuu, etten voi avautua kenellekään tutulle tai perheenjäsenelle tästä salaisuudesta. Ammattilaisellekaan ei ole varaa mennä. Olen jo pitkään antanut ymmärtää, että ihan hyvin menee. Mutta muutamia vuosia sitten otin naiivina huomattavan kokoisen lainan kroonisista rahavaikeuksista kärsivän puolison puolesta. Niin typerä juttu. Hänen piti maksaa lainaa takaisin, mutta velkaantumisensa pahentuessa lainanmaksu ei ole onnistunut useimmiten lainkaan ja olen jo parisen vuotta lyhentänyt lähes yksin koko lainaa, myös käytännössä kustantanut ihan kaiken elämisen yksin.

Tulen palkallani toimeen vain juuri ja juuri, kunhan mitään yllättävää ei tapahdu ja tingin mistä vaan voin. Tulevaisuutta ei voi suunnitella. Takaisinmaksu tulee jatkumaan vielä vuosia ja näyttää siltä, että mm. omat perheenperustamisvuodet ovat hyvää vauhtia menossa ohi. Ei ole varaa jäädä pois töistä hetkeksikään. No, toisaalta vaikka suhde jatkuu, siitä onkin jäljellä enää rauniot ja kovat riidat sekä täysi epäluottamus. Ilman rahaa ei onnistu oikein edes ero. Masentaa, tuntuu ettei ole hallintaa omaan elämääni ja kaikki muutkin kuin raha-asiat menevät rempalleen, kun olen vuosikausien velka-ansassa.

Miehenikin täytyy suhtautua minuun kuin nollaan, koska hän on ilman mitään syyllistymistä vetänyt minut mukaan vaikeuksiinsa. Päinvastoin, hän jopa syyttää minua, vaikka siinä ei vaikuta olevan mitään järkeä. Hävettää hirveästi, kun olen sotkenut asiani näin...! Aivan täysi luuseri. Mutta sainpa kirjoitettua tämän ulos. Toivottavasti ei ole kohtalotovereita...
 

Yhteistyössä