Hae Anna.fi-sivustolta

Sananvapaus kaventunut länsimaissa

Viestiketju osiossa 'Ajankohtaista' , käynnistäjänä Kompiainen., 20.06.2019.

  1. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Länsimaissa sananvapaus on kaventunut maahanmuuton seurauksena, eivätkä viisujenkaan tekijät rohkene enää kylvää huumoria lauluihinsa. Toisenlaista alkuperää olevista ei saa tehdä ivaavia lauseita julkisesti, joten huumorin kukka on kuihtunut yhdentekeväksi. Rasismia tosin on sekin, että tulokkaat väittävät syntyperäisten kärsivän milloin mistäkin fobiasta, vaikkei syytteille ole tieteellisiä perusteita. Alkuperäinen väestö kokee yksinkertaisesti kaiken siten, että heiltä viedään vapaus niin sanoa kuin kirjoittaa tai elää siten kuin he haluavat.

    Syntyperäinen voi toki yhä heittää huulta, mutta vain omista juuristaan. Jeesus voi olla pilkan kohde, mutteivat muut uskonnolliset esikuvat, vaikka heidän tekemisensä olisivat olleet jopa aikanaan moraalisesti tuomittavia. Erilaisen kulttuurin omaavat ovat alkaneet syyttäjiksi mitä pienimmistä heitoista, jotka kohdistuvat heihin. Pahimmissa tapauksissa käytetään aseita, kuten on tehty jo useissa länsimaissa.

    Syntyperäisten vastustus länsinaapurin kehitystä vastaan on osoitus siitä, ettei väki halua maahansa sellaisia lähiöitä, joissa virkavalta ei voi kulkea edes aseellisena turvassa. Uskonnonvapaus on kielletty juuri noilla alueilla, minkä osoittaa sekin, että juutalaiset muuttavat muun muassa Malmösta muualle. Vasemmisto on ottanut moraalipoliisin kaavun harteilleen, eikä sumeile syyttää kirjoittajia rasisteiksi, mutta antaa täysin vapaasti tulokkaiden pitää omat arvonsa, joihin kuuluu muun muassa kunniaväkivalta ja jengiytyminen.

    Itse asiassa Suomessa maaseudulla erivärisiä ihmisiä kohtaa harvoin, koska tulokkaat haluavat elää kaupungeissa. Ruotsissa ja osin myös Suomessa tietyt kaupunginosat ovat siirtyneet lähes täysin tulokkaiden lähiöiksi, kun syntyperäisistä kaikkein varakkaimmat ovat muuttaneet omiinsa. Ja köyhät äänestävät maahanmuuton vastustajia, koska hekin haluavat elää omanlaistensa kanssa, kuten rikkaatkin. Aivan samoin tekevät tulokkaat, jotka hakeutuvat moskeijoiden lähistölle elämään omiensa parissa. Toisin sanoen kaikki ovat rasisteja, eivätkä vain syntyperäiset.
     
  2. vierailija Vierailija

    Kanssaihmisten tai heidän käsitystensä pilkkaaminen ei ole koskaan ollut sananvapautta, ja siihen puuttuminen ei suinkaan ole sananvapauden rajoittamista. Rikolliseksi määritelty puhe ja kirjoittelu ei toki voi kuulua sananvapauden piiriin!
     
  3. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    PPP sätti aikoinaan saameväkeä ihan kuin halusi, eivätkä mustalaisetkaan tainneet jäädä osattomiksi. Kanssaihmisten käsitysten pilkkaaminen on arkea kaikkialla, eikä sitä kannata estää, koska se on mahdottomuus. Eri asia rikollinen puhe tai yllyttäminen väkivaltaan, mutta pelkät sanalliset heitot pitäisi sallia edelleenkin. Rasismin käsite on ulotettu liiaksi kaikkeen, mikä on synti sen vuoksi, ettei huumorikaan voi kukkia, jollei sallita irtiottoja. Moraalipoliisiksi on helppo alkaa, kuten varmaan itsekin havaitset.
     
  4. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Saako Suomessa enää pohtia sitäkään, millaiselta maan väestö näyttää muutamien vuosien kuluttua? Tiedetään toki jo nyt, että ulkomaalaistaustaisia on aiempaa enemmän. Kaiken tarkoitus lienee jalostaa ihmisgeenit sellaisiksi, ettei perinnöllisiä sairauksia esiinny niin paljon kuin nykyisin. Utopia täydellisestä ihmisestä elää länsimaissa, vaikkeivat kaikki hyväksy sitä, vaan naivat kaltaisiansa saaden samanlaisia lapsia kuin vanhempansa.

    Väestötiedettä on käytetty vääriin tarkoituksiin, kun on jaettu ihmisryhmiä eri kasteihin. Saameväen kalloja on mittailtu aivan samoin kuin afrikkalaistaustaisten otsalohkoja, jotta on voitu joillain perustein todistella rodut erilaisiksi niin älyn kuin ruumiin osalta. On etsitty todisteita sille, miksi orjuus on hyväksyttävissä tietyille ihmisille. Sitä ei ole kerrottu, onko tieteellistä näyttöä oikeasti olemassa.

    Rikkaat ovat mielestään parempia kuin muut pelkän omaisuuden varjolla ja tietoniekat älynsä vuoksi, mutta keskiverroilla ei ole muuta keinoa kuin kehua olevansa muita ahkerampi ja sen vuoksi hyvä. Tietysti kauniit kasvot ja hyvä ryhti voivat olla peruste nousta arvoasteikon portaita, mutta rumiksi leimatuilla ei ole sitäkään mahdollisuutta.
     
  5. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aina on osattu irvistellä heille, jotka ovat rohjenneet osoittaa tietämättömyytensä. Jos jokukuka uskalsi tuumailla, että järvessä on kahdenlaista siikaa - sitä pientä ja isoa, hän sai totta kai tietää lyhyen olevan muikku. Jos jostain alkeellisista oloista tuli väkeä saniteettitiloihin, he eivät osanneet vetää tai painaa nupista vettä, vaan jättivät tekosensa pyttyyn. Kysymys ei ollut tyhmyydestä, vaan tietämättömyydestä, mutta tietysti moisille naurahdettiin. Jotkut pahan- ja toiset hyväntahtoisesti.

    Totta kai julkisuudessa on oikein käyttää korrekteja lauseita ulkomaalaisista aivan samoin kuin heimoväestä, mutta vitsit ovat vähissä, jos toisenlaisuudelle ei saa naurahtaa. Tottahan se on, että musta mies pimeässä hiilikellarissa on vaikeampi havaita kuin kalpeanaama. Voinee olla pimeyden huippu, jos silleen tuumataan. Valoisuuden huippu lienee tilanne silloin, kun valkeat hampaat hohtavat puhtaina auringossa punakasta suusta.

    Ällöä on tuumata sillä tavoin, että tuollaiseen sitä tuolla väellä on aikaa. Mutta silti lienee tosi, että jotkut savustavat lihaa, koska haluavat saada talveksi kulttuurinsa perinteisiä makuja talteen. Kaikki eivät kaiketi ehdi varsinkaan, mikäli läträävät luppoaikana pelkän viinan kanssa, eivätkä kykene edes savustamaan lihaa ollessaan humalassa. Mutta omaa häntää nostavat sanoen, että tuollaiseen sitä tuolla väellä on aikaa. Siinä sitä on hyvän ihmisen mitta.
     
  6. vierailija Vierailija

    Ei saa Nythän menettää duuninsa jos on virallisesti eri mieltä kuin oma viiteryhmänsä. Ihmettelin aina sitä hirveän teeskentelevää liberalismia usalaisissa elokuva-alan tilaisuuksissa, missä politiikkaa pitää tehdä joka käänteessä. No sehän on sellaista käänteissosialismia, ellet ole samaa mieltä, jäät työttömäksi.
     
  7. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sellaiseen sitä elokuva-alalla on aikaa - siis politikointiin ja kaiken ymmärtämiseen, kunhan miete on vallitsevan ryhmän mieleinen. Ruotsissa yhden urheilualan liikkeen johtaja joutui eroamaan, kun oli sosiaalisessa mediassa julkisesti kovistellut ilmastoaktiivia. Ainoastaan presidenteillä on vapaus sanoa mitä sylki suuhun tuo, mutta muiden on nieltävä lauseet mieluummin kuin julkaista ne. Tämä aika on tällaista, eikä muuksi muutu!
     
  8. vierailija Vierailija

    Hyvin kirjoitettu. Se, että uudet ja vanhat asukkaat eläisivät aina onnellisina yhdessä, on vain joidenkin politikkojen utopiaa. Se mikä toimii teoriassa, ei aina toimi käytännössä, kun aina ei osata ottaa kaikkia tekijöitä huomioon. Aina asiat ei toimi niinkuin niiden haluaisi toimivan, Ruotsikin luuli saaneensa työvoimaa kun väki vanhenee ja että siinä sivussa saisi pakolaisia auttavan maineen. He odottivat, että kaikki maahanmuuttajat kiitollisina hyväksyisivät maan tavat, sopeutuisivat kulttuuriin ja hakeutuisivat töihin maata rikastuttamaan, mutta niin ei käynytkään.

    Uusia tulokkaita ei voi verrata entisajan eurooppalaisiin maahanmuuttajiin, joista Ruotsi on hyötynyt suuresti. Eurooppalaiset tekivät mukisematta alipalkatut työt, jotka eivät ruotsalaisille kelvanneet ja rikastuttivat täten maata. Kuinkahan paljon olisi pitänyt maksaa ruotsalaiselle, jotta tämä olisi alkanut siivoamaan tai tekemään tehdastöitä? Nyt sitten ihmetellään sormi suussa että mites tässä näin kävi, kun nykypäivän maahanmuuttajat eivät haluakaan toimia vain ruotsalaisten etujen mukaan. Ruotsi haluaa nyt pakottaa muutkin maat samaan liemeen missä itse on tajuamatta että kun yksi tapa ei toimi, niin silloin tulee kokeilla jotain muuta. Pakolaisongelmaan on löydettävä muita ratkaisuja kun nykyinen tapa tuottaa liikaa ongelmia, joihin ei olla löydetty ratkaisua.
     
  9. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ruotsissa ei julkaista tilastoja kaivoksissa olevan työväestön alkuperästä, mutta uskonpa siten, että suomalaisia on prosentuaalisesti muita enemmän. Tiedä sitten, ovatko tulokkaat valmiit louhimaan malmia maan uumenista vaiko eivät, mutta sen tiedän, että alkuperäisväestöt yleensä karttavat maan uumeniin menoa. Siellä asuvat heidän uskontojensa maahiset ja muut jumalaiset olennot.

    Voihan se siten ollakin, että luonnonmukaisen elon tuho johtuu juuri siitä, että kaivetaan menneiden aikojen mineraalit esiin. Tuskin aatelieläjä alkaa nuukaillen käyttää luonnonvaroja, vaan pikemmin kehuskelee sillä, että kykenee ostamaan kaikkein kalleimpia hyödykkeitä, vaikka ne ovat joskus täysin turhia ihmisen selviytymishistoriassa.

    Varakas voi kehaista ajavansa uudella autolla, vaikka se on usein herkempi rikkoutumaan kuin vanha ja vakaa kulkupeli. Uusia ei voi korjata muualla kuin merkkikorjaamossa, joten niitä rahdataan pitkiä matkoja lavakuormana, jotta saadaan ne taas ajokuntoisiksi. Siltikään ilmasto ei mukamas lämpiä, jos ajaa uusilla kaaroilla.Sen sijaan peltiseppä voi korjata vanhan tarvittaessa, jos se jostain syystä jättää tien päälle. Säästää hinauskuluissa, eikä saastuta turhaan.
     
  10. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ottanut kantaa sananvapauden tilaan ja hyvä siten, koska laintulkintoja on väljennettävä. Mutta hänkin puhuu tuohon tapaan sen vuoksi, että oman puolueen nuorisojärjestöltä napsaistiin tuki pois. Rahasta ja ehkä vallanhimosta siis kyse taas kerran, kuten populisteilla aina, eikä halusta ylläpitää sananvapautta. Jos pääsevät valtaan, toimivat tasan samoin kuin historiansa esikuvat.

    Hyväntahtoista pilailevaa naurua ei saa kieltää, sillä se pitää ihmiset järjellisinä kohtaamaan myös erilaisuutta. Väkivaltaan yllyttäminen on rikos, eikä sitä pidä sallia, mutta eihän huulenheittoa kannata kriminalisoida. Totta kai on totta sekin, että valkolaiset eivät kykene edes heittämään huulta vastatuuleen, koska heillä ei ole edes kykyä moiseen tekoon, jolleivat ole käyneet kauneusleikkauksessa.

    Rasismia ei ole se, että havaitsee ihmisissä eroja, vaan se, että kuvittelee olevansa parempi kuin muut. Itse asiassa koulutus on yksi väylä kohti rasismia, koska sillä tavoin omasta minästä tehdään muka muita parempi yksilö. Ja tiedekin voi syyllistyä rasismiin, jos alkaa kieltää ilman syytä esimerkiksi lihan syömisen, koska sen terveyshaitoista ei ole tieteellistä näyttöä.

    On liiaksi sellaisia aiheita, jotka ovat tabuja. Ilmasto, liharuokien ylistäminen, uskontojen arvostelu, maahanmuuton kritisoiminen tai liiallisen varustautumisen epäileminen. Sotaa ei voiteta asein, jos ihmiset ovat sinnikkäitä, kuten suomalaiset aikoinaan osoittivat aivan samoin kuin vietnamilaisetkin. Erirotuisia, mutta silti ihmisiä siis kaikki.
     
  11. vierailija Vierailija

    Ja sillä pilkalla ja sättimisellä pahoitettiin saamelaisten ja romanien mielet ja ylläpidettiin rasistista ajattelua. Onneksi siitä on päästy tai ainakin yritetty päästä eteenpäin.

    Sama pilkka koski naisia ja muita kabssaihmisiä, joita alistettiin ja halvenneettiin muka huumorilla. Ilkeilijän yleinen pilkan kohteen tunteiden vesittämistapa olikin sanoa, pilkkaansa ja sättimistään huumoriksi.
    Miehet pitivät myös toisiaan ruodussa eli äijämuotissa halventamalla ja pilkkaamalla miestä tai miestyyppiä joka ei nauranut samoille "vitseille" vaikkapa tyttölapsista tai naisista.

    Karmeaa aikaa.
     
  12. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joopas joo! Kaikkein pahinta rasismia on piilossa oleva syrjintä, joka luo naisille lasikattoja, kuten homoillekin. Tai saameväelle ynnä mustalaisille, jotka eivät itsekään kaihda kutsua heimoansa oikeilla nimillä. Ja tiedän, mistä piilorasismissa on kysymys, koska olen joutunut kohtaamaan sitä enemmän kuin moni muu. Onneksi pilkka osuu usein lopulta myös tekijän omaan nilkkaan, koska elämä osaa yllättää monin eri tavoin eliittiinkin kipuavaa rotupuhdasta yksilöä.

    Miesten väliset sutkaukset helmaväestä ovat joskus täysin oikeaan osuvia, eivätkä kaikki naiset edes halua pitää yllä minkäänmoista äitimyyttiä. Ja miehet myös kertovat saunahierarkian saloja naisilleen siten, että pyrkivät korostamaan omaa suuruuttaan. Elämä on siinä mielessä karua, etteivät isoimmat lekat ole aina kaikkien mieleen, koska suuret koneet repivät pahemmin ja nopeammin kuin pienet ja ketterät.

    Sinänsä pilkka ei ole huumoria, vaan pyrkimystä nostaa omaa egoa toisen yli. Uskoo moiseen hän, kuka siten haluaa tehdä. Mutta eipä sanallinen huulenheitto saisi olla rikos, kuten vaikuttaa nykyään olevan. Paras vitsi on häränpyllyä heittävä letkautus, joka osuu enemmistöön.

    Yksi lapinmies hiihti edessä ja takana tuli eteläisen osan asukas, joka huusi, että huilataan välillä. Totta kai lapinmies lisäsi vauhtia, koska huilata tarkoittaa pohjoisessa kovahkoa vauhtia. Lopulta lapinmies totesi, että huilaa perkele, mutta minä kyllä lepään välillä.
     
  13. vierailija Vierailija

    Itse kyllä muistelen aivan toisin. Saamelaisvitsi oli ainoa, mistä tämä ohjelma sai palautetta. Mannet kyllä matkivat näitä vitsejä ja nauroivat niille, itsekin tällaista tapahtumaa todistin. Tosin kysehän oli Malmin mustalaisista, jotka ovat käsite heidän omassakin piirissä. Kuninkaallakin oli hovinarri, joka sai tehdä kovaakin pilkkaa kuninkaasta, muilta olisi lähtenyt samasta pää. Nythän meillä ei ole enää hovinarria.
     
  14. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 765
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eipä ole tosiaan hovinarria, koska pilapiirtäjätkin ovat joutuneet toimituksissa sensuurin alaisiksi. Tyhjänpäiväisiä ovat nykyajan sutkautukset, jos niitä verrataan menneisiin vuosikymmeniin. Ja väki synkistyy äänestäen sellaisia, joille vapaus sanoa ja kirjoittaa on kauhistus niin kauan kuin he itse eivät ole vallankahvassa.

    Poliitikot arvostavat puheissaan työtä, vaikkeivat kykene tarjoamaan sitä kaikille. Asiasta ei saa silti ilkkua, koska tämä yhteiskunnan kerma ei siedä sellaista. Vennamolaisille naurettiin silloin, kun he lupasivat järjestää työtä ihmisille Urpo Leppäsen työministeriyden aikana. Ei onnistunut hän, eivätkä muutkaan, sillä Suomessa osataan palkita vain sellaisia, jotka ovat kuuliaisempia kuin yksinvaltiaan henkivartijat.

    Missä lienevät ne mustat listat, joiden avulla pidetään yllä tätä järjestelmää, joka vaatii vaikenemaan. Se ainakin on selviö, että kaikki päätökset on alettu tehdä siten, ettei väki voi vaikuttaa niihin millään keinoin, koska kaikki asiat on viety yrityslainsäädännön alaisiksi. Vain pahimmat mokat tulevat ilmi, eikä paskavesien sotkeminen raanaveteen naurata muita kuin pullovesien myyjiä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti