Sanokaa mielipiteenne! Vai pitäisikö vaan tehdä niin kuin sydän sanoo...

[Tukea tarvitseva]

Minulla ja eräällä hyvällä ystävälläni tuli vajaa 2 vuotta sitten välirikko varsin ikävistä syistä. Tunsin vain syvää halveksuntaa ja raivoa häntä kohtaan. Samalla olin hyvin surullinen siitä, että tuo ihminen ei enää (omasta tahdostani) kuulunut elämääni. Hän oli minulle kuin sisko.

Nyt ikävä häntä kohtaan on päivä päivältä kasvanut. Olen sellainen ihminen, etten jaksa kantaa loputtomiin kaunaa tai tuhlata elämää vihanpitoon. Olen valmis antamaan anteeksi ystävälleni. Olen päässyt taas jaloilleni, haavat ovat umpeutuneet.

Haluaisin kovasti laittaa tuolle ystävälle viestiä, kysellä kuulumisia jne.
Ehkä yrittää saada jonkinlaista uutta suhdetta meidän välillemme. Enhän tiedä onnistunko siinä koskaan, mutta haluaisin ainakin yrittää.

Kannattaako yhteydenotto? Pitäisikö vain ajatella niin, että kaikki ystävyyssuhteet eivät kestä lopun elämää ja että kerran katkennut ystävyys ei ansaitse uutta mahdollisuutta? Vai pitäisikö kuunnella sydäntään ja ottaa yhteyttä ihmiseen, joka oli aikoinaan elämäni tärkein?

 

[clivia]

Riippuu mistä välirikko on aiheutunut.

 

[vieras]

No jos mietin omalle kohdalleni, niin ei tulisi onnistumaan. Minä en pysty antamaan anteeksi enkä unohtamaan. Ei sovi luonteelleni. Minua ei loukata kuin kerran .
Olen mieluummin yksin, kuin otan viereeni notklumaan yhtäkään epärehellistä hyypiötä .

Mutta sinä olet tekstistäsi päätellen kuten 85 % naisista ja pystyt antamaan anteeksi ja palaamaan ystävyyssuhteeseen. Joten ota ihmeessä yhteyttä.

 

[vieras]

no mä jos olisin se toinen osapuoli niin en haluaisi yhteydenottoa, mutta olenkin sellaista tyyppiä että kannan vihani vaikka hautaan asti.

mulla kaveri päätti yks kaks ilman syytä ( tai en ainakaan sitä tiedä ) olla vastaamatta puheluihini/viesteihini. Jos nähtiin jossakin niin oli kuin ei mitään ja loppujen lopuksi lopetin enää edes yrittämästä. Ja nään melkein päivittäin liikenteessä, mutta en enää edes moikkaa.

 

[vieras]

mulla vähän samantyylisiä kokemuksia, yritin elvyttää jo kuollutta ystävyyttä : eihän siitä mitään enää tullut.

 

[vieras]

no mä jos olisin se toinen osapuoli niin en haluaisi yhteydenottoa, mutta olenkin sellaista tyyppiä että kannan vihani vaikka hautaan asti.

mulla kaveri päätti yks kaks ilman syytä ( tai en ainakaan sitä tiedä ) olla vastaamatta puheluihini/viesteihini. Jos nähtiin jossakin niin oli kuin ei mitään ja loppujen lopuksi lopetin enää edes yrittämästä. Ja nään melkein päivittäin liikenteessä, mutta en enää edes moikkaa.

Aikaa tästä "välirikosta" on noin 7vuotta

 

[piprane ema]

Minulla on sama tilanne, mutta minä olen se keneen se ero tehtiin minusta riippumattomista syistä ja se sattuu vieläkin.
Olen yrittänyt hänen kanssaan sopua moneen kertaan, mutta hän ei luovu periaatteistaan. Kai minun on vaan jotenkin kestettävä tilanne, vaikka häntä välillä ikävöinkin kovasti

 

[piprane ema]

nii ja siis vastaus sulle: aina kannattaa yrittää ku siinä ei menetä mitään.

 

[eve]

Kyllä mä yrittäisin. Elämä ei oo aina niin yksinkertaista kuin sen toivoisi olevan.

 

[Peppari]

Miksi tunsit raivoa ja halveksuntaa? Oliko ystävä tehnyt sinulle jotain? Mä en pidä yhteyttä sellaisiin jotka on mulle tehneet jotain mistä en tykkää. Muuten en kyllä tuomitse enkä halveksi kenenkään tekemisiä.