Sanokaa nyt jotain kannustavaa..

[huononainen]

Mun läheinen menehtyi aika järkyttävässä onnettomuudessa kesällä ja en oo hirveesti kerennyt ajatellakaan asiaa, ja oon yrittänyt jotenkin alitajusesti "piilottaa" koko asian mielestäni. Nyt kuitenkin, meillä on vajaan vuoden ikäinen lapsi ja mies on päivisin töissä klo 16 asti. Tänään on ollut aika hirveä olo. Olen lapsen kanssa toki ihan normaalisti, mutta mitään muuta en jaksaisi tehdä. Kun lapsi on nukkumassa enkä saa sen kanssa touhuamisesta muuta ajattelemista, ahdistaa ja itkettää hirveästi. En kuitenkaan saa itkettyä ja se vasta ahdistaakin.

Oon yrittänyt pyytää jotain tänne kahville tänään (mutta siis en ole kertonut olotilastani) mutta kaikilla on jotain kiireitä eikä kukaan kerkeä... Mietin ensin etten jaksaisi lähteäkään minnekään mutta sitten yritin kysellä jos joku tulisi johonkin kahvilaan tai jos pääsisin jonkun luokse kylään. Mutta kukaan ei ehdi. Haluaisin vain jotain seuraa, olisi paljon mukavampi ja "turvallisempi" olo, kun olisi joku jonka kanssa voisi jutella ihan mistä vaan ja olla. Sanokaa mulle nyt jotain minkä voimalla jaksan siihen asti että mieheni tulee kotiin? Sen sanon vaan että lapselle olen kiltti ja kärsivällisyys kyllä riittää hänen kanssaa, ja jaksan hoitaa hänet. Mutta en millään jaksaisi siivota, pestä pyykkiä, tiskata ja kaikkea muuta. Miten mä jaksan?

 

["Piika-äiti"]

Jätäpä ne kotihommat nyt tänään väliin ja armahda itse itsesi liiasta jaksamisesta.

Sitten selvität tilanteen miehellesi ja lähdet hakemaan apua perheneuvolan tai mielenterveystoimiston kautta. Voi ihan hyvin riittää, että käy pari kertaa juttelemassa pahimmat möröt pois, tai sitten sinua ohjataan eteenpäin.

Miten sinun kaverit? Ystävyyteen kuuluu tietty röyhkeys ja se, että joskus saa sanoa ystävälle, että nyt on niin paha olo, että sinun pitäisi tulla meille käymään ja olemaan minun kanssa vähän aikaa. Monta kertaa ystävyys syvenee oleellisesti kun uskaltaa näyttää toiselle itsensä väsyneenä ja onnettomanakin.

 

[hae apua ajoissa]

Pirauta kriisipäivystykseen (tai sosiaali- ja kriisipäivystykseen, mikä se nyt asuinpaikallasi onkaan nimeltään). Saat jutella vaikka nimettömänä ammattilaisen kanssa ja hän vähän kuulostelee, että tarvitsisitko/hyötyisitkö pidempiaikaista keskustelukontaktia. Tai valtakunnalliseen mielenterveysseuran kriisipuhelimeen.

 

[Huspati Huta]

Kerro vain ystävillesi, että tarvitset heitä juuri sen pahan olon vuoksi.

 

[Mep]

No ei maailma kaadu jollet tänään jaksa pyykätä/ siivota. Kunhan saatte molemmat ruokaa ja menette vähän ulkoilemaan, se riittää ;-)
Ahdistukseen ja suruun auttaa sisätiloja paremmin kun menee vähäksi aikaa edes ulos, saatte raitista ilmaa ja luonnossa on aina jotain ihmeteltävää.

Pian se iltapäivä menee! Harmi ettei kellään ollut aikaa kyläilyyn, ihan oikeilla jäljillä olet kun etsit teille seuraa + tekemistä. Ja itke jos itkettää, kyllä äidilläkin saa olla paha mieli....
Olisko lähipiirissä keskustelukaveria jota menetys myös koskettaa? Kannattaa puhua kyllästymiseen asti, se auttaa.
Voimia sulle!

 

[aallokko84]

Haluaisitko jutella s-postilla tarkemmin, ei kannata jäädä yksin vatvomaan asioita. Se vain monesti pahentaa asiaa.

 

[Non compos mentis]

Jossain kohtaa se iskee tajuntaan. Soita jollekulle. Älä tee mitään mihin et tunne pystyväsi. Voiko joku tulla olemaan luonasi?

 

[huononainen]

Mä olen käynyt muutaman kerran mielenterveystoimistossa ja jutellut asiasta mut mä en jotenki oo niillä kerroilla saanut puhuttua kunnolla.. tai olen kyllä puhunut mutta samalla en oo jotenkin ajatellut asiaa.. Seuraava aika on parin viikon päästä. Ja mä en jotenkin pysty puhua kenenkään niitten kanssa, joita tää asia koskettaa... Mä en tiiä miks. Ahistaa heti jos joku niistä ottaa asian puheeksi..

Ulkoilemaan pitää juu tässä pian lähteä kunhan ollaan syöty..

Kiitos vastauksista!