V
vieras
Vieras
Äitini teki lapselleni taulun. En ole pitänyt taulua koko ajan seinällä vaan se on ollut kaapissa tallessa. Säilytin sitä yhdessä vaiheessa (yli vuosi sitten) kirjahyllyn takana joka oli lähes takuuvarma paikka mistä lapset ei pääse taulua rikkomaan. Äitini jo silloin mainitsi että kun hänen antamansa taulu jossain hyllyn takana "piilossa".
Tänään hän sitten soitti (taulusta ei ole ollut puhetta varmaan reiluun vuoteen) ja ihan vaan sen takia että ehdotti "vaihtokauppaa". Hän totesi että jos meillä ei kerran taululle käyttöä ole niin hän voi antaa tilalle erilaisen ja ottaa itse tämän meillä olevan taulun. Että hän kyllä tykkää siitä ja laittaa sen seinälle. Sanoin hänelle että kyllä se on ollut meillä seinällä ja välillä taas ei, kuten monet muutkin taulut. Ja kerroin että taululla on tunnearvoa vaikkei se olisikaan seinällä. Mutta hän vaan antoi puheessaan ymmärtää että kun säilytämme taulua vaan kaapin takana niin parempi hänellä ottaa se takaisin koska hän osaa arvostaa sitä. Ja aikoi antaa takaisin sen lapsellemme sitten kun hän ymmärtää sen arvon.
Ei suoranaisesti "motkottanut" mutta antoi hyvin selvästi ymmärtää mitä hän on mieltä. Ja kuinka hän monen vuoden ajan teki sitä emmekä nyt anna arvoa sille kun emme käytä sitä seinällä.
Minulla meni koko ilta nyt tuon asian murehtimiseen; koen syystä tai toisesta järkyttävän huonoa omaatuntoa etten ole pitänyt taulua seinällä vaikka oma äitini on sen lapsenlapselleen tehnyt. Tunnen itseni huonoksi, itsekkääksi äidiksi joka ei kai osaa antaa arvoa. :ashamed: Sanokaapa te, mitä mieltä olette, olenko nyt liian ankara itselleni? Ymmärrättekö paremmin äitiäni vai minua? Mitä te olisitte tuossa tilanteessa sanoneet?
Tänään hän sitten soitti (taulusta ei ole ollut puhetta varmaan reiluun vuoteen) ja ihan vaan sen takia että ehdotti "vaihtokauppaa". Hän totesi että jos meillä ei kerran taululle käyttöä ole niin hän voi antaa tilalle erilaisen ja ottaa itse tämän meillä olevan taulun. Että hän kyllä tykkää siitä ja laittaa sen seinälle. Sanoin hänelle että kyllä se on ollut meillä seinällä ja välillä taas ei, kuten monet muutkin taulut. Ja kerroin että taululla on tunnearvoa vaikkei se olisikaan seinällä. Mutta hän vaan antoi puheessaan ymmärtää että kun säilytämme taulua vaan kaapin takana niin parempi hänellä ottaa se takaisin koska hän osaa arvostaa sitä. Ja aikoi antaa takaisin sen lapsellemme sitten kun hän ymmärtää sen arvon.
Ei suoranaisesti "motkottanut" mutta antoi hyvin selvästi ymmärtää mitä hän on mieltä. Ja kuinka hän monen vuoden ajan teki sitä emmekä nyt anna arvoa sille kun emme käytä sitä seinällä.
Minulla meni koko ilta nyt tuon asian murehtimiseen; koen syystä tai toisesta järkyttävän huonoa omaatuntoa etten ole pitänyt taulua seinällä vaikka oma äitini on sen lapsenlapselleen tehnyt. Tunnen itseni huonoksi, itsekkääksi äidiksi joka ei kai osaa antaa arvoa. :ashamed: Sanokaapa te, mitä mieltä olette, olenko nyt liian ankara itselleni? Ymmärrättekö paremmin äitiäni vai minua? Mitä te olisitte tuossa tilanteessa sanoneet?