Mies on aamuisin aina naama nv:llä. Ei juuri selvää vastausta saa jos jotain kysyy. Urahtelee vaan. Perustelee sillä että kun väsyttää niin kovasti. No, me noustaan samaan aikaan ja myös mua väsyttää. En kuitenkaan näytä sitä koska hoidan samalla iloista pientä poikaamme joka on yhtä hymyä-ei hänen tarvitse saada tuta väsymyksen aiheuttamaa ärsytystä. Tänä aamuna mies oli taas kuin perseeseen ammuttu karhu. Meni laittamaan kenkiä jalkaansa ja jäin siihen lähistölle seisoskelemaan, omiin ajatuksiini uppoutuneena. Mies kysyy: "mitä sä kyttäät siinä?" Sanoin että no anteeksi kun jäin omiin ajatuksiini ja että taasko se sama paska alkaa heti aamusta? ( Mies on aikaisemminkin ollut aamuisin ilkeä) . Mies pyysi anteeksi ja sanoi että ei tarkoittanut. Mutta mulle oikeesti riitti, ei ole ensimmäinen kerta kun se mulle ärisee ihan vaan siks kun itseä väsyttää. Mä sanoinkin että "joo ei tarvitse, ole hiljaa, mä en jaksa aina saada paskaa niskaan. Eikä auta enää, sä ehdit jo pahoittaa mun mielen".
Miten tässä olisi pitänyt toimia? Voi olla sekavasti selitetty, tehkää selventäviä lisäkysymyksiä...niin ja hoitolapset oli just tulossa eli ei muuta kuin iloinen ilme ja leppoisa ääni vaikka oli tosi paha olla. Kyllähän sitä saa olla väsynyt mutta ei se oikeuta ilkeilemään.
Miten tässä olisi pitänyt toimia? Voi olla sekavasti selitetty, tehkää selventäviä lisäkysymyksiä...niin ja hoitolapset oli just tulossa eli ei muuta kuin iloinen ilme ja leppoisa ääni vaikka oli tosi paha olla. Kyllähän sitä saa olla väsynyt mutta ei se oikeuta ilkeilemään.
