Saunominen

  • Viestiketjun aloittaja jamina
  • Ensimmäinen viesti
Sivupersoona
Simo Salmisen laulusta Suurena miehenä, joka aikoinaan on tehty vastineeksi laululle Pienenä tyttönä. Suurena miehenä laulu on nyt levytetty uudelleen jonkun muun laulajan toimesta, mutta en muista nimeä.

Tuota olen hiukan epäillytkin ettei huumoriani aina edes ymmärretä, kun se usein perustuu yleisiin lentäviin lauseisiin. Mutta parasta se onkin minulle kun niitä ei heti tajutakkaan.
 
jamina
Alkuperäinen kirjoittaja Lillukka-:
Olette ilmeisesti molemmat kovin nuoria ja myös kokemattomia? Mielestäni sinun tulisi käyttäytyä juuri sinun luonnollesi sopivasti, eli vilkuile salaa jos siltä tuntuu. Ihan turha alkaa väkisin vääntämään vaivautunutta juttua. Kun tutustutte paremmin, niin seksistä keskustelukin sujuu luontevammin.

Eiköhän se poikaystäväsikin sinua katsele, joko salaa tai avoimesti. Laita saunaan kynttilävalaistus ja luota siihen, että luonto tikanpojan puuhun ajaa. Niin se on ajanut kaikki (tai lähes kaikki) muutkin. Nuoruuden viattomuus ja häveliäisyys karisevat ajan ja kokemusten myötä.
Kiitos hyvistä neuvoista. Oot kyllä varmaan ihan oikeessa, että kannattaa toimia niin kuin parhaalta tuntuu.
 
naine
Mielestäni on ihan luonnollista katsella ihan avoimesti alastonta kumppaniaan saunassa.

Itse ainakin katselen miestäni ihan avoimesti saunoessamme. Eikä se ainakaan tietääkseni ole koskaan miestä haitannut. Ja moni mieskin täällä näyttää jopa nauttivan kun nainen katselee.
 
Neuvoja
Jamina, kannattaa kuitenkin muistaa, että se seksi kuuluu vasta avioliittoon eli liian aikaisin ei kannata asioissa edetä. Siksi voisi olla parasta, ettet sittenkään vilkuilisi liikaa sinne poikaystäväsi navan alle, koska niihin juttuihin ehtii hyvin palata myöhemminkin. Kannattaa myös itsekseen miettiä, mikä niissä jutuissa erityisesti kiinnostaa? Tärkeintä on tässä vaiheessa, että sinulla on poikaystäväsi kanssa hyvä henkinen yhteys!
 
Wallut
Alkuperäinen kirjoittaja Neu Voi Lee:
No, jos se kova kanki sinua häiritsee niin onhan sulla kaikki keinoit sielää saunassa käytettävissä sen olomuodon muuttamiseksi pehmeämmäksi. Ja, jos sillä seisoo pelkästään sen takia, että olet saunassa sen kanssa niin onhan siihen oltava joku syy. Ei se omia aikojaan seisomaan ala. Otat rohkeesti vaan aloitteen käsiisi ja autat häntä pääsemään siitä seisokista. Ja saathan sä siinä itekkin sit jotain.
Olemme vanha pari toivon että mulla alkaa seistä kun olen saunassa vaimon kanssa usein seissookin .
Käytös hämmästyttää minua ottaen huomioon kuinka siveä vaimoni on.

[viestiä moderoitu]
 
Wallut
Alkuperäinen kirjoittaja jamina:
Alkuperäinen kirjoittaja saunatonttu...:
Teidän pitää jakaa omat saunavuorot. Saa ihan vapaasti olla sellainen kun on. Onks se nyt ihan pakko mennä yhdessä saunaan?
Ei meidän mikään pakko oo mennä yhdessä saunaan. Mutta se on kivampi saunoa kullan kanssa kuin yksin. Uskoakseni me molemmat olla sitä mieltä että voidaan saunoa ja jopa haluataan saunoa yhdessä. Tottakai kultani saa saunoessakin olla vapaasti sellainen kuin on.
Tykkän näytellä kaluani saunassa jos se seisoo .
Mutta muutoin häpeän sen vaatimatonta kokoa .
Olimme naapurin pariskunnankanssa saunassa .Naapurin rouva katseli mielenkiinnolla esinahatonta kyrpääni Hän on yhden nmiehen nainen hänen miehellään on iso tuppi sellainen
Nainen kummeksui esinahatonta kalua ei ollut koskaan nähnyt
 
Sivupersoona
Alkuperäinen kirjoittaja Neuvoja:
Jamina, kannattaa kuitenkin muistaa, että se seksi kuuluu vasta avioliittoon eli liian aikaisin ei kannata asioissa edetä. Siksi voisi olla parasta, ettet sittenkään vilkuilisi liikaa sinne poikaystäväsi navan alle, koska niihin juttuihin ehtii hyvin palata myöhemminkin. Kannattaa myös itsekseen miettiä, mikä niissä jutuissa erityisesti kiinnostaa? Tärkeintä on tässä vaiheessa, että sinulla on poikaystäväsi kanssa hyvä henkinen yhteys!
Aivan oikein kannattaa ottaa huomioon tuokin asia.

 
tytti1987
Mun poikaystäväni ainakin tykkää jos katselen saunassa se kalua. Taitaa jopa nauttia siitä.

Kerran hieman yllätyin kun poikaystäväni sanoi "taittaa kalu alkaa heräileen. Kato nyt mitä sait aikaan". Täytyykö se asia mainita, eikö voi vaan antaa asian olla?
 
Leena
Minusta se on mukavaa kuultavaa kun ja jos mieheni sanoo, että katso nyt mitä sait aikaan...kalu heräilee. =) Tulee hyvä mieli ja kummallakin on vain se yksi asia taas mielessä.
 
Ompun tarina
Alkuperäinen kirjoittaja lehden tarina:
Alkuperäinen kirjoittaja vai miten se oli:
Mutta paratiisissakin Aatamilla oli viikunanlehti......
Se aatami pisti sen lehden siihen sen jälkeen kun oli keksinyt(ja testannut eevan kanssa) mitä sillä pelillä voi tehdä.
Eipäs vaan se Eeppo syötti sille Aatulle niin kitkeränkatkeraa omppua, että ihan pippelissä kiristi. Pienuutta hävetessään Aatu keksi lehden:)
 
.......
Alkuperäinen kirjoittaja tytti1987:
Mun poikaystäväni ainakin tykkää jos katselen saunassa se kalua. Taitaa jopa nauttia siitä.

Kerran hieman yllätyin kun poikaystäväni sanoi "taittaa kalu alkaa heräileen. Kato nyt mitä sait aikaan". Täytyykö se asia mainita, eikö voi vaan antaa asian olla?
No huhu. Täytyykö miehen nyt oikein kerjätä huomiota? Onko se niin tärkeetä että nainen katselee myös kalua saunareisuulla, että oikei pitää kehoittaa?
 
.......
No jos mies tosiaan kaipaa niin paljon huomiota, niin pitäskö sitä kalua viä kosketella tai kehua jotta tulee se kunnolla huomioitua? En kyllä käsitä miksi kalun huomiominen saunareissulla on joillekin miehille niin tärkeää, saunaanhan mennään peseytymään.
 
Sivupersoona
Ei se koskettaminenkaan pahitteeksi ole. Se on sitten eri asia pitääkö nuo huomionosoitukset ilmaista juuri saunassa. ihan hyvin ne voi tehdä jossain muuallakin. Pääasia on, että se huomiointi tulee jollainlailla ja mielellään myös kauniiden sanojen saattelemana. Itse kun olen niistä sanoista jäänyt paitsi, niin olen sitä myös saunassa pyytänyt. En kuitenkaan täysin ole onnistunut. Sanat ovat jääneet tulematta, mutta koskettelua olen kuitenkin saanut osakseni. Jos miestänne rakastatte, niin huomioikaa myös miehen kaikki toiminnot, sanomalla. Onko liikaa pyydetty.
 
joku vaan
Alkuperäinen kirjoittaja Neuvoja:
Jamina, kannattaa kuitenkin muistaa, että se seksi kuuluu vasta avioliittoon eli liian aikaisin ei kannata asioissa edetä. Siksi voisi olla parasta, ettet sittenkään vilkuilisi liikaa sinne poikaystäväsi navan alle, koska niihin juttuihin ehtii hyvin palata myöhemminkin. Kannattaa myös itsekseen miettiä, mikä niissä jutuissa erityisesti kiinnostaa? Tärkeintä on tässä vaiheessa, että sinulla on poikaystäväsi kanssa hyvä henkinen yhteys!
Eiköhän toi että seksi kuuluu vasta avioliittoon oo vähän vanhanaikaista ajattelua. Tietenkin joku voi niin ajatella, mutta kyllä nykyään on aika tavallista harrastaa seksiä jo ennen avoliittoa. Miksi pitäisi odotella avioliittoon asti?
 
Sivupersoona
Ainakin niissä tapauksissa, joisa on tarkoituksena löytää uskollinen puoliso ja liitto joka kestää loppuelämän. Niin, seksi kuuluu avioliittoon tavoite, on silloin hyvinkin suositeltavaa. Kun liittoon päädytään ensin rakkauden kautta ja on tiedostettu halu ja tahto elää toisen rakkaan ihmisen kanssa yhdessä. Tuon kaiken kruunaa sitten avioliiton aikainen seksi. Silloin voidaan myös opiskella ne seksitavat yhdessä, ja niistä tulee molemmille mieluiset sekä juuri sellaiset kun kumpikin haluaa. Seksi kun perustuu pitkälti uteliaisuuteen, niin nykyään moni haluaa hiukan oikaista. No jos nyt vähän helpotusta asiansuhteen halutaan hakea, niin suhde nyt kuitenkin pitää olla pitkälle vakiintunut ja molemmat on päättänyt mielessään kuuluvansa toiselle, niin silloin ehkä, jos nyt ei mitenkään sitä voi säästää avioliittoon.
 
.......
Alkuperäinen kirjoittaja Sivupersoona:
Ei se koskettaminenkaan pahitteeksi ole. Se on sitten eri asia pitääkö nuo huomionosoitukset ilmaista juuri saunassa. ihan hyvin ne voi tehdä jossain muuallakin. Pääasia on, että se huomiointi tulee jollainlailla ja mielellään myös kauniiden sanojen saattelemana. Itse kun olen niistä sanoista jäänyt paitsi, niin olen sitä myös saunassa pyytänyt. En kuitenkaan täysin ole onnistunut. Sanat ovat jääneet tulematta, mutta koskettelua olen kuitenkin saanut osakseni. Jos miestänne rakastatte, niin huomioikaa myös miehen kaikki toiminnot, sanomalla. Onko liikaa pyydetty.
Täytyy varmaan pitää toi neuvo mielessä ja muistaa kehua miehen kaikkia toimintoja. Eipä se nyt varmaan oo liikaa vaadittu, että sanoinkin asiat huomioi varsinkin jos se on miehelle tärkeää. Ja eiköhän se oma rakas oo kehut ja kauniit sanat ansainnut.
 
tytti1987
Alkuperäinen kirjoittaja Sivupersoona:
Ei se koskettaminenkaan pahitteeksi ole. Se on sitten eri asia pitääkö nuo huomionosoitukset ilmaista juuri saunassa. ihan hyvin ne voi tehdä jossain muuallakin. Pääasia on, että se huomiointi tulee jollainlailla ja mielellään myös kauniiden sanojen saattelemana. Itse kun olen niistä sanoista jäänyt paitsi, niin olen sitä myös saunassa pyytänyt. En kuitenkaan täysin ole onnistunut. Sanat ovat jääneet tulematta, mutta koskettelua olen kuitenkin saanut osakseni. Jos miestänne rakastatte, niin huomioikaa myös miehen kaikki toiminnot, sanomalla. Onko liikaa pyydetty.
Itse yleensä ilmaisen huomionotoitukset muualla kuin saunassa. Kalua huomioin vaan koskettelemalla, mutta pitäis varmaan kokeilla myös sanoin huomioimista. Tottakai haluan ilahduttaa poikaytävääni, ja ei muutama kaunis sana tai kehu ole liikaa vaadittu. Täytyy joskus koittaa miten poikaystävä suhtautuu jos kehun kalua.

Sillon kun se saunassa pyysi katsoon heräilevää kaluaan niin olis varmaan pitänyt sanoin kehua. Mutta tuli vaan katsottua ja hieman kosketeltua. En tainnut osata ihan parhaalla mahdollsela tavalla suhtautua siihen, että mies kaipasi huomioimista. Mutta jos viä joskus tulee vastaava tilanne niin pitää varmaan sanoinkin asia huomioida?
 

Yhteistyössä