V
vierailija
Vieras
SDP jättää välikysymyksen syynä ”hallituksen aiheuttama työmarkkinakaaos”
Suomessa nähdään tänäänkin laajoja lakkoja, joilla vastustetaan hallituksen ajamaa järeää työmarkkinapakettia sekä sosiaaliturvaleikkauksia. Palkansaajaliike on toivonut hallitukselta ”aitoja neuvotteluja”, mutta pääministeri Petteri Orpo (kok) ei sovittele.
”Hallitus pitää jääräpäisesti kiinni vastakkainasettelua aiheuttavasta työmarkkinalinjastaan ja on tähän mennessä kieltäytynyt kaikista aloitteista tilanteen ratkaisemiseksi. SDP jättää välikysymyksen hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksesta”, Lindtman kertoo tiedotteessa.
”Pääministeri Orpo ei ole kyennyt antamaan vastauksia työmarkkinatilanteen rauhoittamiseksi. Avaimet ovat pääministerillä, mutta johtajuus puuttuu. Siksi SDP katsoo välttämättömäksi jättää välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksesta”, toteaa puolestaan Tuppurainen.
Orpo antoi eilen tiistaina eduskunnassa pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä. Oppositio arvosteli hallituksen työmarkkina- ja talouspolitiikkaa.
Pääministerin lisäksi perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sai osansa kritiikistä, kun useampi oppositioedustaja esimerkiksi muistutti Purran todenneen ennen eduskuntavaaleja, ettei pienituloisilta leikkaaminen käy perussuomalaisille.
Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”
Muun muassa Lindtman ja SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen kysyivät hallitusneuvotteluihin viitaten, ”mitä ihmettä Säätytalolla tapahtui”.
”Sinne käveli sisään pienituloisen paras ystävä, ja ulos tuli sitten palkansaajan painajainen”, Viitanen sanoi eduskunnassa.