"SDP, keskusta ja kokoomus lypsävät veronmaksajia: Hyvinvointialueille suunnitteilla lautakuntia, kokouspalkkioista rahaa puolueille"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
SU:

"Iltalehti uutisoi, että SDP:n, kokoomuksen ja keskustan puoluesihteerit ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen siitä, että tuleville hyvinvointialueille perustetaan aluevaltuustojen lisäksi myös useita lautakuntia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa Twitterissa, että alueuudistuksesta on tulossa suuri puhallus, jossa muut puolueet kuppaavat omilleen rahaa. Puoluesihteeri Arto Luukkanen näkee järjestelyssä jo korruption merkkejä.

Sote-uudistuksen myötä uusille hyvinvointialueille valittavien aluevaltuustojen, jotka käyttävät alueiden suurinta päätösvaltaa, lisäksi olisi siis tulossa valtuustojen alaisia, ylimääräisiä toimielimiä, kertoo Iltalehti.

Aluevaltuustoilla on valta päättää hyvinvointialueiden palveluiden järjestämisestä sekä valtiolta saamansa rahoituksen käytöstä. Uusia lautakuntia perustamalla vanhoille puolueille avautuu samalla mahdollisuus ottaa mukaan päätöksentekijöiksi niitä puoluejäseniä, jotka eivät menesty aluevaaleissa.

Lautakuntien jäsenille maksettaisiin kokouspalkkiot, joista sitten puoluejärjestöt keräisivät luottamusmiesveroa eli noin 20 prosenttia kokouspalkkiosta.

Rannalle jääneet toverit keräämään palkkioita

Ylimääräisiä lautakuntia asettamalla vanhat puolueet haluavat saada uuden mahdollisuuden kerätä rahaa veronmaksajien pussista, koska vaaleissa menestymättömät puoluetoverit voitaisiin istuttaa lautakuntiin keräämään palkkioita.

Puolueille uusi rahantekomahdollisuus tulisi siis vielä aluevaltuustojen ryhmien toiminnalle suunnitellun valtuutettukohtaisen rahoituksen päälle. Valtakunnallisesti ”demokratiarahaksi” kutsuttu tuki olisi suurimmilla puolueilla vuosittain jo miljoonaluokkaa."
 
Osaako kukaan hallituksen fani kertoa, mikä on pahin ongelma sotessa?
 

Yhteistyössä