S
Surusilmä
Vieras
Ollaan oltu vuosia yhdessä. Rakkautta ja turvallisuutta on ollut, ollaan oltu onnellisia.
Nyt viime aikoina on ollut kaikkia pikkujuttuja, jotka on ihmetyttäneet, mutta olen laittanut miehen työstressin piikkiin..
Tänään sitten kävi niin, että tulin kotiin ja kotiovella tajusin, et meillä on bileet.. Tupa täynnä kännistä porukkaa.
Siinä sitten hetken silmittelin tilannetta ja yks miehen kaveri sit koppas mut aivan yhtäkkiä olkapäälleen, kaatui ja minulla meni nilkka. Kuului krunts ja iski kylmä hiki ja oli pakko päästä pitkälleen.
Särky on älytön, mutta jalka ei ole turvonnut.
No, siinä sitten kirosin sohvalla selälläni itkien miten SAT-TUU ja mitä sanoo mies? "Koita kestää, en mä oo ku pari tuntia baarissa..." (Olivat siis juuri lähdössä baariin ja taksi odotti pihassa..)
Olin aivan suu auki, että et kai sä oikeasti aio jättää mua tänne yksin?
Mies sitten jäi kotiin -kiukkuisena kuin ampiainen- ja on rissannut mulle koko illan. Minä en pääse vessaan enkä minnekään, itken kivusta eikä ole edes särkylääkettä ja mies kiukuttelee kun ei päässyt baariin.
Olen itkenyt silmät päästäni henkisen ja fyysisen kivun takia, en minä tuollaiseen mieheen rakastunut. Mies sanoi, että elän pumpulissa jos kuvittelen, että jossain muussa parisuhteessa ei mies olisi lähtenyt vastaavassa tilanteessa ja jättänyt puolisoaan kotiin....
Toivon todella, että näin ei ole.
Minua pelottaa, että meidän suhde on kariutumassa, en minä tuollaisen ihmisen kanssa halua elämääni jakaa jos en voi luottaa edes hädän hetkellä.