V
vierailija
Vieras
Olen tästä ollut hiljaa aina. Erikoinen tapahtumaketju alkoi lukion ensimmäisellä luokalla. Aikaa on kyllä mennyt valtavasti – mutta aina kun tulee välillä mieleen joskus useinkin.
Otin saksan kielen valinnaiseksi aineeksi. Se vaikutti yläasteen jälkeen helpolta. Opettajaksi tuli Maria niminen n. 50 v nainen. Joka pukeutui aina perushameeseen ja paitapuseroon. Sekä koruihin ja aika vahvaan hajuveteen.
Me pojat olimme selvästi hänen suosiossa. Saimme erikoishuomiota ( tuli aika iholle ) ja ehkä numerommekin olivat helpommassa (aluksi se oli huhu, mutta vahvistui kuin todistukset saatiin).
Vanhempani halusivat, että parannan saksan osaamistani, jotta voisin mennä, vaikka Saksaan opiskelemaan. Näin ollen minua piti kysyä Marialta neuvoa, olisiko hänellä ketään tuttua, ketä voisi antaa extratunteja, kohtuullisella hinnalla.
Yllättäen hän itse tarjoutui antamaan tunteja. Vanhemmat suostuivat oitis. Hän oli perillä hyvin mitä minun pitäisi parantaa.
Niinpä marraskuun synkkänä iltana jätin treenit väliin ja suuntasin koululle. En kehdannut kellekään kertoa ”hikari” leima olisi liikaa.
Maria odotti tutussa luokassa, oli korjaamassa kokeita. Jotenkin tuntui jopa tylsältä olla samassa luokassa missä aamullakin olin ollut. Sanoin heti etten halua että muut tietää. Hän vain totesi ei tietenkään. Ja että en ollut ensimmäinen oppilas hänellä.
Rytmi oli jo selvä. Suullista jutustelua, kotitehtäviä ja hyvin vähän kielioppia. Kuulemma kun sanat osaa ja puhe sujuu, alkaa olemaan helpompaa ymmärtää kielioppia. Lisäksi oli sanomalehtien lukua, kirjat vasta sitten kun rutiinia enemmän. Lehtijutut kuulemma sopivan lyhyitä.
Alku oli kyllä kökköä. Varsinkin puhuminen. Kotitehtävät olivat aine painoitteisia. Siinä sitä kielioppia kuulemma tuli samalla. Oleellista oli kuulemma ”olla sisällä saksan kielessä” mitä sitten tarkoittikin.
Kotitehtävät tarkisti kuten koulussa, selän takaa suht iholla. Välillä tunsin rintojen painalluksen. No nuorella miehellä se aina vei ohi aiheen. Minusta tuntuu, että huomasi reaktioni.
Paitapusero antoi avaran näyn aina vakoon. Minusta tuntui, että napit olivat aina enemmän auki iltatunneillamme. Välillä hän silitteli selkää ja pörrötti hiuksia, kun kävimme läpi tehtäviä.
Joululomalle antoi aimo kasan tehtäviä. Sovimme, että tulen jälleen koululle tarkistuttamaan tehtävät. Nyt menimme opettajien huoneeseen. Koska muita ei ollut. Istuimme sohvalla. Minusta hän oli aikas iholla kiinni. Voimakas hajuvesi korahti sieraimiin. Ja kyllähän se naiselliselta tuntui nenässä. Rintavako oli aika lailla siinä silmien alla. Tuttavallisesti hän pari kertaa otti kiinni lanteesta ja sanoi että hyvin menee.
Hän antoi muutaman VHS kasetin kotiin katseltavaksi. Saksalaisia perusleffoja. Niissä ei ollut tekstitystä. sanoi vain, että kelaa ja mieti miltä kuulostaa.
Sovimme seuraavan tapaamisen hänen kotiinsa. Se oli perusrivitalo. Kertoi että mies oli matkoilla, joten kukaan ei häiriinny, jos siellä jatkamme.
Hän oli laittanut ns. pöydän koreeksi. Oli kahvit ja leivät. Tiesi että tulen pelistä suoraan hänen luo. Eli että on nälkä. Kahvittelu meni saksan vääntämisellä. Onneksi leivät olivat maistuvia.
Kiinnitin huomiota, että hänelle oli nyt päällä suht tiukka valkoinen t-paita, jokatoi aika lailla esiin kohtuullisen runsaat rinnat. Hame oli eri kuin koulussa oli. Se oli alle polven mittainen. Eli kun istuimme sohvalla, oli naisen reittä vähän reilummin esillä. Tumman puhuvat sukkahousut pitivät reidet nätteinä. Oikeastaan eka kertaa mietin saksalaisia leffoja, joita olimme kundien kanssa katsoneet. Huomasin, että pientä hämmennystä minulle tuli.
Samalla kun jutustelimme, hän silitteli tukkaani, mikä hämmensi lisää. Hän alkoi kysellä enemmän mun omasta elämästäni. Ja pari kertaa kysyi, olenko kellekään kertonut, että käyn saksantunneilla. Ja en ollut. Hän totesi, että pidä se, koska voi aina herättää ikävää naljailua.
Samaan aikaan hän laittoi kätensä mun reidelle. Ja kehui että huomaa minun urheilevan paljon. Lihakset tuntuvat. Saksalaiset kuulemma arvostavat urheilijoita. Käsi viipyili reidelläni liikkuen pikkuhiljaa edes takaisin. Aina ylemmäs ja ylemmäs. Huomasin, että valkoisen paidan alta nousi vahvat nännit esiin. Nyt olin todella hämmentynyt. Mutta huomasin myös kiihottuvani ja pikkumiehen jäykistelevän. Se oli väärällä puolella reittä, eli sillä puolella missä hän silitti reittäni.
Kuin puolivahingossa hän hipaisi sen päätä. Tuli aavehiljaisuus…Hän alkoi katsomaan minua silmiin ja hymyili. Ei ottanut kättä pois reideltä. Päinvastoin piti sitä lähellä semijäykkää vehjettäni.
Sinulla varmaan paljon vientiä tyttöjen keskuudessa hän rikkoi hiljaisuuden. Samalla kaluni oli jo täydessä terässä. Ei tarvis säikähtää On ilo, jos aiheutan sinulle tunteita. Samalla hän hieroi munaani housujen päältä. Älä jännitä, kukaan ei tiedä. Voin opettaa sinulle kaikenlaista. Olin sanaton ja ihan kohmeessa. Sitten hän tarttui niskastani kiinni, ja silitti takaa aika voimakkaasti. ajatteli kai, että suudellaan. Mutta olin ihan jäykkänä.
Sanakaan sanomatta hän otti kiinni toisesta kädestäni ja ohjasi sen rinnalleen. Ihan pehmoinen se olikin. Koeta hän sanoi saksaksi. Ja minä tein mitä sanottiin. Puristelin innoissani. Koeta molemmilla käsillä. Ja näin tein kovat nännit tuntuivat kuin puutikut kädessä eka kertaa koetin rintoja. samassa hän ohjasi toisen käteni paidan alle suoraan liivien päälle.
Hän huokaili syvään. Ei sitten kerrota kellekään. Hän otti t-paitansa pois. samassa hän painoi kasvoni rintoja vasten. Hän pullautti toisen rintansa ulos liiveistä ja käski ottaa nännin suuhuni. Ja minä tein. Miten ihmeellinen tunne ja samalla nolona. Kulli oli täydessä kovuudessa. Kova nänni suussani.
Äkkiä hän pyysi minua nousemaan ylös. Ja samalla hän avasi vyöni ja laski housut alas. Kulli oli tojossa bokserien alla. Katsotaan mitä täällä on ja katsoi minua silmiin.
Tämä on komea, onko vielä koskematon? Sanoin että on. Hän laski bokserit nilkkaan. Ja tarttui kulliini kiinni. Hellästi. näin Hyvin hoidetut ja lakatut kynnet kullini ympärillä.
Hän ehti kerran liikuttaa kättä, kun tajusin, että ei voi mitään nyt tulee. Kullini alkoi sykkimään ja laava lävähti pitkin opettajani kämpän lattiaa.
Olin täysin nolona. Mutta samalla myös hyvä tunne oli valtava.
Hän ei jäänyt sanottomaksi. Hän vain komensi tule. Ja otti kädestä kiinni. Jatkoimme matkaa ilmeisesti vierashuoneeseen. Siellä on peti auki. Minun housuni olivat jo jääneet olohuoneeseen. Samassa hän tuli ihan minuun kiinni. Hieroi käsiään rintaani vasten ja otti niskasta kiinni ja otti minut suuteluun. Kielet tanssivat hyvin nopeasti yhteistä tanssia.
Sitten hän otti pari taka-askelta – Katsoi minua silmiin ja laski hameensa pois. Riisui seksikkäästi rintaliivinsä pois. Rinnat olivat nyt hieman riippuvammat mutta toisaalta näyttivät isommilta. Seksikkäät stayupit ja pikkuruiset pikkarit paljastuivat alta. Älyttömän seksikäs näky, Hän käski minun riisuutua. Samalla hän otti omat pikkarinsa pois mutta jätti sukkahousut.
Nyt hän lähestyi minua ja alkoi suutelemaan, ja samalla hieromaan pallejani. Pallit tuntuivat täysin tyhjiltä laukeamisen vuoksi. Hitaasti hän työnsi minut sängyn laidalle. Nyt näin ensi kerran naisen pillun kunnolla. Se oli hyvin vähäkarvainen ja kiihottava. Hän työnsi rintansa suutani vasten ja vein käteni hänen perselleen. Imin kuin hullu rintoja ja puristelin mehevää persettä. Hän oli nyt nainen isolla Nllä ei opettajani.
Nyt saat maistaa, hän tokaisi. samassa hän kapusi sänkyyn selälleen. Ja levitti jalkansa. hän otti minusta kiinni ja ohjasi pääni suoraan pillulle. Pillun tuoksi levittäytyi sieraimiini. Huomasin, että palleissa alkoi olemaan jo vähän elämää. Vaivalloisesti aloin nuolemaan hänen pilluaan. Tunsin korvissani ihanan sukkahousujen tunteen. Voiko seksikkäämpää olla Käytä kieltä enemmän hän hoki ja painoi päätäni pilluaan vasten. Kuului vain jatka, laita sormi pilluun. Pikku hiljaa upotin sormeni pilluun. Se oli aivan läpimärkä. Onneksi tajusin ottaa toisen sormen mukaan ja nuolin ja liikutin sormiani.
En osaa sanoa aikaa, mutta äkkiä hän jäykistyi ja minä hämmästyin. Kevyt ulina ja sitten huh huuto, Olin tehnyt elämäni Ekan orgasmin naiselle. Hän veti minut päällensä ja alkoi hiljalleen suutelemaan, ja silitteli persettäni. Ja kehui sitä niin tiukaksi ja seksikkääksi.
Tunsin, että kulli alkoi taas tuomaan elämää. Hänkin huomasi sen ja vei kätensä kullin luo. Hetken päästä hän kellautti minut selälleni ja asettui kohti kulliani. Ensin hän vain hieroi sitä, sitten tapahtui uusi ihme. ensin kielellä loiskutti vartta pitkin sitten hän nappasi koko kullin suuhunsa. Se oli jo semi jäykkänä. Mutta nyt se tuli täyteen mittaansa. Hän vain sanoi iihana ja antoi ihanaa suutelua kullille.
Sitten hän asettui päälleni. Vei toisen käteni rinnalleen. Nyt katselin tätä naista ihan eri silmin. Olin onnellinen. Hieroin rintoja molemmilla käsilläni. hän otti otteen kullistani, joka oli kuin kivi. Pelkäsin koko ajan, että kohta lentää. Tunsin nupin päässä pillun ensi kosketuksen. Hän piti pilluaan ihan kärjentuntumassa.
Hän vei kullia milli milliltä syvemmälle, aina palaten alkuun. Pikkuhiljaa se oli jo puolivälissä. Lopulta hän laski ihan pohjaan ja jäi siihen ja tuijotti minua: ”Eka kerta. tätä et unohda”
Sitten hän aloitti varovaisen eestaas liikkeen, hieroen samalla klitoristaan.
Tunne oli älytön. Aivan upeeta. Sitten tunsin pallien purkautumisviestin…ja samassa latasin ja laukaisin toisen kerran spermat saman päivän aikana. Hän vain jatkoi liikuttelua. Kulli oli kovana edelleen. Sitten hän rojahti päälleni.
En tiedä kauanko olimme siinä päällekkäin. Emme puhuneet mitään tämä minua yli 30 vuotta vanhempi nainen vain veti happea päälläni. Lopulta hän kierähti päältäni. Makasimme vain hiljaa vierekkäin. En osannut muuta kuin olla.
Jonkin ajan kuluttuja hän sanoi kiitos. Olit todella ihana, pidetään tämä täysin meidän salaisuutena. Minä vain nyökkäsin. Olin oikeastaan aika nolona. En oikein tiennyt, miten tästä eteenpäin. Onneksi hän sanoi laita vaatteet päällesi. Hän nousi itse näin seksikkään perseen ja ihanat stayupit, kun hän meni kohti omaa makuuhuonettaan. Hetken päästä hän palasi. Hänellä oli verkkarit ja tpaita päällä.
Haluatko jotain juotavaa. Sanoin ettei tarvis ja aloin tekemään lähtöä. Olin jotenkin ”shokissa” tai miten sitä voisi sanoa. Hän tuli halaamaan minua ja sanoi katsoen silmiin. Tee kotitehtävät ja tule huomenna tuntia aikaisemmin.
On pakko tunnustaa, että kotona muistelin asiaa ja tein vielä omat onnet. Mutta koin myös aika moista epävarmuutta, hämäännystä. En oikein osannut silloin sitä jäsentää.
Kiva näitä on muistella, ja todeta, että kannattaa ottaa hetkestä kiinni. Paljon tulee mieleen kun alkaa muistelemaan.
Sulattelen nyt tätä. Ja vähän jo muistelen mielessäni seuraavia tunteja. Ihmeen kirkkaana ne palaavat mieliin.