se kaipuu jota tunnen sydämessäni päivittäin.

["vieras"]

päivittäin on kauhea kaipuu. kunpa mullakin olis joskus joku jota rakastaa, joku johon voin oikeesti luottaa ja joku joka rakastaa. tää tunne vaan vahvistuu päivä päivältä kun seuraan sivusta kun ystävät ja sisarukset hoitaa lapsia. tottakai olen iloinen että heillä on lapsia, mutta välistä tuntuu vain että kumpa mullakin olis ees se mies. mikä mussa on vikan ku kukaan ei huoli minua. ehkä mä olen niin ruma ja tyhmä.

 

["vieras"]

Ei en usko että sussa on mitään vikaa. Seuraavan kerran kun kohtaat miehen joka on vapaa ja se katsoo sinua suurilla sinisillä silmillä, tiedät että se on se ja annat palaa, onnea ja menestystä.<3

 

[ighihg]

Et ole yksin ajatuksinesi... Oon samassa tilanteessa, tosin mun ei tarvitse arvailla, mistä se johtuu. En ole ruma, mutta menneisyydestä löytyy niin paljon salaisuuksia (mm. viisi vuotta prostituoituna toimimista), etten usko, että kukaan normaali terve mies voisi mua hyväksyä.

Itsekin olen todella kateellinen niille, joilla on lapsia, mutta samalla ajattelen, etten välttämättä edes kykenisi kasvattamaan lapsestani hyvää ja fiksua ihmistä, joka pärjäisi tällä kylmällä pallolla paremmin kuin minä.

Mun on mitenkään vaikea kuvitella, etteikö sua kukaan huolisi, vaikka olisit kuinka ruma tai tyhmä. Asiat voisivat olla huonomminkin, usko pois...

 

["Yksinäinen"]

Mulla sama olo, päivittäin myös, ollut jo vuosia. Erotuksella että mulla on mies, istuu nytkin tuossa vieressä, ja kolme lasta. Lapsista iloitsen ja niitä tottakai rakastan mutta mieheltä en saa sitä mitä mun kuuluisi saada. Että näinkin voi olla.

 

[SporttisMama]

Voi, tulipa surullinen olo kun luin ap:n ja ighihgin tarinoita. Itselläni kun on kaksi ihanaa lasta, en osaisi olla hetkeäkään ilman heitä. Mutta voisitteko ottaa jonkun lapsenkorvikkeen ennenkuin löydätte sopivat miehet? Koiranpentu yms.? Ja ighihg; älä mieti menneisyyttäsi, kyllä mies joka rakastaa sinua itsenäsi ymmärtää myös menneisyyttäsi. Pitää keskittyä tulevaan, sehän on tärkeintä. Kovasti voimia teille, muistakaa kuitenkin valita mies tarkasti, suuressakaan vauvakuumeessa ei saa renttuihin ja kusipäihin sortua!

 

[SporttisMama]

[QUOTE="Yksinäinen";23685234]Mulla sama olo, päivittäin myös, ollut jo vuosia. Erotuksella että mulla on mies, istuu nytkin tuossa vieressä, ja kolme lasta. Lapsista iloitsen ja niitä tottakai rakastan mutta mieheltä en saa sitä mitä mun kuuluisi saada. Että näinkin voi olla.[/QUOTE]

Musta tuntuu joskus myös tuolta. Tuntuu välillä kun olisimme mieheni kanssa kämppiksiä eikä hän oma-aloitteisesti koskaan tule halimaan tai ota kainaloon. Mutta hyvä ja turvallinen mies hän silti on. Ehkäpä se tästä taas muuttuu kun tämä pikkulapsivaihe menee, joskus ollaan aika väsyneitä kun nuorin on kuitenkin vielä aika pieni.

 

["aapee"]

Kiitos teille jotka vaivauduitte vastaamaan. Tässä on itellä ollu muutenki ehkä vaikeeta ku tosi moni läheisistä ystävistä on mennä lähiaikoina naimisiin. Olin yhen ystäväni häissä kaasona ja sen häitten jälkeen ei olla ollu ku muutaman kerran tekemisissä, johonki se ystävyys on vain kadonnut. Ymmärrän kyllä sen että ku hän on naimisissa ni ei ehkä joudan enään rientelemään niin paljoon mut ei mun mielstä ystäviä kannata unohtaa sillo. Tuntuu vaan siltä että mulla ei oo ketään täällä maailmassa. Mulle riittäs vaan vaikka se mies. Mies joka oikeesti välittää. Tässä oli vuos sitten yhen miehen kaa juttua ja yhtä äkkiä mies sanoki että ei sillä oo mitää tunteita mua kohtaa, vaikka oli kyllä antanu ymmärtää toisin. Tollasten kokemusten jälkeen on ollu vähä vaikeeta luottaa kehenkään ihmisiin mutta nyt on pikkuhiljaa alkanu luottamaan ihmisiin siinä vaan men oma aikansa enne ku sain sen luottamuksen takasi. Joo, en mä meinaa sortua renttuihin, itellä on periaatteena ollu että ensin naimisiin ja sit seksiä yms.. Voiko sitä ees uskoa rakkauteen?onko sellasta ees olemassa? on kai sitä oikeaa vaan jaksettava odottaa. Nyt on vaan se kaipaus sydämessä voimistunu päivä päivältä..
ighihg: Kun kohtaa sen oikean ihmisen ni ei sinun menneisyydellä ole mitään merkitystä.
Sporttismama: haluaisin koiran mutta olen allerginen ni en voi sen takia aatella mitään kotieläintä.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="aapee";23686194]Kiitos teille jotka vaivauduitte vastaamaan. Tässä on itellä ollu muutenki ehkä vaikeeta ku tosi moni läheisistä ystävistä on mennä lähiaikoina naimisiin. Olin yhen ystäväni häissä kaasona ja sen häitten jälkeen ei olla ollu ku muutaman kerran tekemisissä, johonki se ystävyys on vain kadonnut. Ymmärrän kyllä sen että ku hän on naimisissa ni ei ehkä joudan enään rientelemään niin paljoon mut ei mun mielstä ystäviä kannata unohtaa sillo. Tuntuu vaan siltä että mulla ei oo ketään täällä maailmassa. Mulle riittäs vaan vaikka se mies. Mies joka oikeesti välittää. Tässä oli vuos sitten yhen miehen kaa juttua ja yhtä äkkiä mies sanoki että ei sillä oo mitää tunteita mua kohtaa, vaikka oli kyllä antanu ymmärtää toisin. Tollasten kokemusten jälkeen on ollu vähä vaikeeta luottaa kehenkään ihmisiin mutta nyt on pikkuhiljaa alkanu luottamaan ihmisiin siinä vaan men oma aikansa enne ku sain sen luottamuksen takasi. Joo, en mä meinaa sortua renttuihin, itellä on periaatteena ollu että ensin naimisiin ja sit seksiä yms.. Voiko sitä ees uskoa rakkauteen?onko sellasta ees olemassa? on kai sitä oikeaa vaan jaksettava odottaa. Nyt on vaan se kaipaus sydämessä voimistunu päivä päivältä..
ighihg: Kun kohtaa sen oikean ihmisen ni ei sinun menneisyydellä ole mitään merkitystä.
Sporttismama: haluaisin koiran mutta olen allerginen ni en voi sen takia aatella mitään kotieläintä.[/QUOTE]

Voi sua, kyllä se tosi rakkaus vielä joskus vastaan kävelee. Usko pois! Ehkäpä hän asuukin vaikkapa Lontoossa tai Pariisissa? Pieni loma voisi tehdä sulle hyvää! Ja muuten mun mies on myös allerginen ja kaksi koiraa meillä silti on. Siedätyshoito on päivän sana, sitä ihan allergialääkärit suosittelee. Koiran antama rakkaus ja kiintymys on niin terapeuttista ja koiran kanssa harrastaminen tai jo pelkkä lenkkeily tuo paljon uusia tuttuja. Lenkkipolulla voi tavata vaikka kivan sinkkumiehen koiransa kanssa