se tavallinen tarina. ystävä löytää miehen ja unohtaa mut.

[:(]

ennen mä lähdin sitä lohduttamaan "mieheni kustannuksella" kun oli vaikeaa, olin tukena ja turvana ja kuuntelevana korvana.
usein otin ystäväni meille yöksi kun sitä ahdisti yksin kotona. vastasin puhelimeen ja kuuntelin, juttelin ja yritin auttaa. biletettiin, naurettiin, oltiin paljon yhdessä.
sitten tää ystävä löysi miehen (tän vuoden alussa) ja sen jälkeen se olen ollut minä kun olen soittanut. ollaan nähty ehkä 10 kertaa ja aina mun aloitteesta. nyt en ole kolmeen viikkoon soittanut -eikä ole ystäväkään. vai onko se enää ystävä?
ymmärrän alkuhuuman, rakastumisen, yhdessäolon, mutta voin kertoa, että en silti ymmärrä ystävien unohtamista.
nyt mulla olis huolia ja yritin soittaa. ei vastannut. laitoin viestiä et tarvisin juttuseuraa ja syyn miksi. takasin tuli viesti et "sori katsotaan leffaa, palataan muru!"
jooo... ei tarvii keskeyttää leffaa mun takia, mutta mä tiedän et me ei "palata" ellen mä soita. ja mä en jaksa enää soitella.
ymmärrättekö mun pointin...?

 

["vieras"]

eti uusia ystäviä.

 

["vieras"]

SIIS EI VOI OLLA TOTTA!! Ihan kuin mun näppäimistöltä!

Tein itseasiassa tästä aiheesta aloituksenkin tälle palstalle jokin aika sitten. Mut haukuttiin lyttyyn, kun en ole onnellinen ystäväni puolesta (tietysti olen!! :headwall: ), ja olen itsekäs ynnä muuta ynnä muuta.

Mutta siis minulla ihan sama tilanne kuin sinulla ap. Eräs sinkkunainen muodostui ystäväkseni pikkuhiljaa, kävimme melkein joka ilta lenkillä, juurikin mieheni ja lasteni "kustannuksella", en olisi aina edes halunnut lähteä taikka jaksanut, mutta en koskaan kieltäytynyt, jatkuvasti, lähes joka ilta ystävä tuli hakemaan minut ja mentiin metsään tunnin-puolentoista lenkille. Meillä mies hoiti lapsemme tuolla ajalla. Kävimme bilettämässä usein. Olin kuuntelevana korvana hänen murheissaan, hältä oli juuri läheinen ihminen kuollut.

Sitten ystävä löysi miehen ja muuttui kuin eri ihmiseksi. Minuun ei oteta enää yhteyttä, minua ei pyydetä lenkille, ei bilettämään, ei mitään. Itse olen ollut se joka pitää yhteyttä, laittaa viestiä ja kysyy mitä kuuluu, mutta nyt päätin, etä no way! Nyt riitti! En jaksa olla se ainoa ihminen, joka yrittää tätä "ystävyyden" riekaletta enää kursia kokoon.

Täytyy sanoa, että olen äärettömän pettynyt ja vituttaa, kun en itse aikoinaan kieltäytynyt ystäväni jatkuvista lenkille ym kutsuista. Nyt minulle ei ole enää aikaa. Harmittaa ihan vietävästi!

Ymmärrän ihan täysin, että jokaisessa suhteessa on alkuhuuma ja tietenkän kaikille ei riitä enää aikaa samalla lailla kuin ennen, mutta ihan tämmöistä totaaliunohdusta en kyllä ikinä olisi uskonut tuolta ihmiseltä.
Mutta niin se vain on, että TODELLA harva ihminen on nykypäivänä TOSIYSTÄVÄ, sellainen, johon oikeasti voi luottaa missä tilanteessa tahansa.

Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu ap! :hug:

 

[:(]

tilanne edelleen sama, vaikka aloituksesta kuukausi...
ystävä (?) soitti mulle viime viikolla ja pyysi viikonloppuna yhtä bändiä katsomaan. järjestin lapsenvahdit yms ja kun piti lähteä, niin perui sen takia et hänen uusi mies ei jaksanutkaan lähteä. ja mä olin alunperin siinä uskossa, et oltais kahden menty.
no, lauantaina soitti ja pyysi kahville ja mä menin ja katselin sitten niiden "kutemista" ja kuuntelin niitä insidejuttuja täysin ulkopuolisena melkein 2tuntia kunnes sanoin, et pitää lähteä ja mulle jäi sellanen maku suuhun et ne kumpikin oli oikeen et "heihei mee jo!" voin toki kuvitellakin.

mua niin surettaa ja vituttaa. en ole soittanut pitkiin aikoihin enkä aio soittaakaan. nyt olen lapsellinen, mutta aivan turha tulla mulle vinkumaan enää murheitaan tai tulla itkemään JOS tulis ero.

onneks on tää palsta minne on hyvä kirjotella ja päästellä pahimpia paineita...