Seksi ei suju

  • Viestiketjun aloittaja PikkuNaali
  • Ensimmäinen viesti
PikkuNaali
Mieheni on neljänkymmenen (noin 10 vuotta minua vanhempi). Hän on ns. rokkari, jolle on alkoholi kohtalaisesti maistunut näihin päiviin asti, samoin tupakka. Ruokatottumukset ovat onneksi olleet aina kohtalaisen hyvät. Nyt hän on käyttänyt alkoholia hyvin vähän viimeisen neljän kuukauden aikana ja tupakoinnin lopettanut noin kolme viikkoa sitten. Ruokailu on entistäkin terveellisempää, lisätty tuoretta ruokaa (vaikka ennekin söi siis melko terveellisesti).

Ongelmana on hänen erektionsa. Välillä vehje toimii "normaalisti", mutta usein on käynyt niin, ettei erektio sitten pysykään. Tai sitä ei kunnolla synny.

Tässä ei nyt ole kyse siitä, etten minä tekisi mitään. Esileikin aikana teen paljonkin ja usein ainoana vaihtoehtona saada erektio kuntoon on ottaa pitkään suihin ja "äkkiä livauttaa" muna sisääni, ennenkuin stondis katoaa. Joskus tuokaan ei toimi vaan vehje nuupahtaa sisälläni. Sen jälkeen ei ole mitään toivoa saada sitä enää hereille.

Olen yrittänyt puhua asiasta ja kysellä, onko vika kenties minussa. Mies sanoo (ja osoittaa muutenkin) minun olevan hyvin seksikäs ja yritänkin olla. Olen kysynyt olisiko vika muuten henkistä laatua, mutta kuulemma ei. En myöskään tunne mieheni elämää mitenkään erityisen stressaavaksi työn tms. vuoksi. Puhumme kyllä paljon ja suhde on avoin. Tälle asialle mies vain ei osaa antaa mitään selitystä, tuntuu kuin hän ei siinä mitään ongelmaa näkisikään.

Alussa en asiaan ottanut kantaa, koska ajattelin sen ehkä stressaavan miestäni vielä enemmän. Ja ihan asialliselta pohjalta nämäkin keskustelut on käyty, eli en usko tuosta johtuvan. Olemme olleet yhdessä puoli vuotta ja seksielämä ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvää miehen erktio-ongelman vuoksi. Seksi itsessään, silloin kun se sujuu, on kyllä ihanaa.

Mikä tässä neuvoksi? Ahdistaa jo kovasti, koska haluan miestäni todella paljon ja mielestäni parisuhteen alun seksielämän kuuluisi olla aika vilkasta jo luonnostaankin. Nyt seksiä on koko ajan vähemmän, koska olen alkanut pelkäämään tilannetta jossa itse olen äärimmäisen kiihottunut ja toisella ei vain seiso. Eikä hän asialle edes mitään yritä tehdä.


Voiko tuo johtua tupakasta ja alkoholin käytöstä? Onko kokemuksia, parantuuko tilanne tupakoinnin lopettamisen jälkeen?

Kohta on varmaan ero edessä.. =(
 
villit vuodet
Alkoholi ja tupakka lienevät tehtävänsä tehneet, verisuonet kalkkeutuneet ja aivot liuenneet viinaan. Miksi mies lopetti aineiden käytön? Alkoiko terveys pettämään? Mieshän on kyllä aika nuori, tuossa iässä normaalisti vielä seksi toimii.
 
nelikymppinen.
Mitenkäs sen liikunnan kanssa? On toki hyvä että jättää viinat ja tupakat pois ja yrittää syödä terveellisesti mutta jos muuten makaa sohvalla eikä tee juuri mitään niin kyllä se vaikuttaa stondikseen, nimimerkillä kokemusta on. Korvien välissä tuo touhu on osittain kyllä siinä mielessä että stondiksen katoaminen on miehelle aika kova paikka ja sehän se vasta luokin suorituspaineita. Jos ei edellisellä kerralla ole sattunut seksi onnistumaan niin varmasti painaa miehen mieltä että onnistuuko se seuraavallakaan kerralla.
 
PikkuNaali
Liikuntaa on harrastanut aina, eli ei siitäkään pitäisi johtua.

Miten siihen pitäisi suhtautua, jos kesken kaiken lakkaa seisomasta? Koska olen ajatellut tuota "korvienväli"- juttua, enkä tehdä asiasta numeroa. Mutta miten sitten pitäisi olla? Niinkuin ei mitään ja antaa miehen jatkaa käsin/suulla, niinkuin yleensä tapahtuu?

Auttaisiko, jos kokeilisi jotain luontaistuotetta? Vai tuntuuko se miehestä painostamiselta?
 
Hoitotäti
Moi! Syitä erektiohäiriöihin löytyy vaikka miten paljon ja syy ei varmaankaan ole mitenkään sinussa. Mulle tuli heti mieleen joko verenpainetauti tai diabetes - molemmat tekevät just tota, että välillä seisoo (etenkin suihinotettaessa ja runkatessa, ei tosin aina silloinkaan,) varsinainen yhdyntä on kaikista hankalinta, jos ei mahdotonta. Jokaisella varmasti on tiedossa, että Suomessa on satojatuhansia ihmisiä, jotka eivät tiedä sairastavansa diabetestä tai verenpainetautia, sillä molemmat voivat olla tosi pitkään, jopa useita vuosia täysin oireettomia. Kannattaisi siis mennä lääkäriin jospa vaikka löytyis apua - valitettavasti sitä ei ole useinkaan saatavilla, etenkään diabeetikoille, mutta aina kannattaa yrittää, ei ne ongelmat itsekseen parane. Henkilökohtaisesti tunnen yhden 45-vuotiaan miehen, joka sai diabetesdiagnoosin kun meni lääkäriin erektiohäiriöiden vuoksi - kurja juttu :(.
 
Heartfull
Pikkunaali:

Erektiohairioon on olemassa laakitys, esimerkiksi Viagra tai Cialis. Ne on reseptilaakkeita eli laakarin kautta asiaa pitaa siis lahta purkamaan. Itsella oli edellisessa suhteessa vastaavia ongelmia, jotka oli osittain korvien valissa. Cialiksesta oli suuri apu ja voin sanoa, etta ensimmaisella kerralla kun kavin puhumassa laakarille, niin oli aavistuksen vaikeaa. Suomalainen mies ei nimittain puhu! Mutta yllattavan ymmartavaisesti tyoterveyslaakari asian otti ja kirjoitti reseptin. Vaikutus omaan seksielamaan oli dramaattinen! Jos te muuten viihdytte sankyhommissa niin suosittelen lampimasti :) Muutaman vihjeen voisin antaa viela etukateen. Ccialiksen vahvuutta on 10mg ja 20mg mitka ovat saman hintaisia. Kannattaa siis ehdottomasti ottaa 20mg koska se on kaytannossa puolet halvempi. Puolikas tabletti (20mg) yleensa riittaa siihen, etta kalun saa kovaksi pari kertaa illan aikana. Kannattaa kuitenkin ensimmaisella kerralla ottaa kokonainen, jotta tietaa miten laake vaikuttaa. Kulli sitten seisoo pelkasta ajatuksestakin ja varmaan koko yon eli ei muuta kuin hommiin ;) Ja, koska Cialis laajentaa verisuonia koko kropassa, niin siita tulee myos paansarkya. Kannattaa ottaa 400mg Buranaa samaan aikaan Cialiksen kans, eli ennen kuin se paa tulee kipeaksi :)

Onnea petiin ja kerro meille sitten miten kavi :)
 
PikkuNaali
Kiitos neuvoista. Googletin heti tietoa tuosta Cialiksesta ja ajattelin ottaa sen puheeksi jonkin ajan päästä mieheni kanssa. Ensin kuitenkin vielä odottelen, josko tuo tupakoinnin lopetus hiukan tehoaisi. Jos ei, niin sitten vahvempiin aineisiin =)
 
hepinnuppi
Alkuperäinen kirjoittaja PikkuNaali:
Mieheni on neljänkymmenen (noin 10 vuotta minua vanhempi). Hän on ns. rokkari, jolle on alkoholi kohtalaisesti maistunut näihin päiviin asti, samoin tupakka. Ruokatottumukset ovat onneksi olleet aina kohtalaisen hyvät. Nyt hän on käyttänyt alkoholia hyvin vähän viimeisen neljän kuukauden aikana ja tupakoinnin lopettanut noin kolme viikkoa sitten. Ruokailu on entistäkin terveellisempää, lisätty tuoretta ruokaa (vaikka ennekin söi siis melko terveellisesti).

Ongelmana on hänen erektionsa. Välillä vehje toimii "normaalisti", mutta usein on käynyt niin, ettei erektio sitten pysykään. Tai sitä ei kunnolla synny.

Tässä ei nyt ole kyse siitä, etten minä tekisi mitään. Esileikin aikana teen paljonkin ja usein ainoana vaihtoehtona saada erektio kuntoon on ottaa pitkään suihin ja "äkkiä livauttaa" muna sisääni, ennenkuin stondis katoaa. Joskus tuokaan ei toimi vaan vehje nuupahtaa sisälläni. Sen jälkeen ei ole mitään toivoa saada sitä enää hereille.

Olen yrittänyt puhua asiasta ja kysellä, onko vika kenties minussa. Mies sanoo (ja osoittaa muutenkin) minun olevan hyvin seksikäs ja yritänkin olla. Olen kysynyt olisiko vika muuten henkistä laatua, mutta kuulemma ei. En myöskään tunne mieheni elämää mitenkään erityisen stressaavaksi työn tms. vuoksi. Puhumme kyllä paljon ja suhde on avoin. Tälle asialle mies vain ei osaa antaa mitään selitystä, tuntuu kuin hän ei siinä mitään ongelmaa näkisikään.

Alussa en asiaan ottanut kantaa, koska ajattelin sen ehkä stressaavan miestäni vielä enemmän. Ja ihan asialliselta pohjalta nämäkin keskustelut on käyty, eli en usko tuosta johtuvan. Olemme olleet yhdessä puoli vuotta ja seksielämä ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvää miehen erktio-ongelman vuoksi. Seksi itsessään, silloin kun se sujuu, on kyllä ihanaa.

Mikä tässä neuvoksi? Ahdistaa jo kovasti, koska haluan miestäni todella paljon ja mielestäni parisuhteen alun seksielämän kuuluisi olla aika vilkasta jo luonnostaankin. Nyt seksiä on koko ajan vähemmän, koska olen alkanut pelkäämään tilannetta jossa itse olen äärimmäisen kiihottunut ja toisella ei vain seiso. Eikä hän asialle edes mitään yritä tehdä.


Voiko tuo johtua tupakasta ja alkoholin käytöstä? Onko kokemuksia, parantuuko tilanne tupakoinnin lopettamisen jälkeen?

Kohta on varmaan ero edessä.. =(
Minusta tuo kuulostaa kyllä jossain määrin myös pään sisäiseltä ongelmalta. Ko. taustalla varmasti osittain fyysinen mutta todenännäköisesti myös psyykkinen.

Toimiiko miehen aamustondikset normaalisti? Itse olen käsittänyt niin että jos aamustondikset toimii normaalisti niin silloin vika on enemmän päänupissa.
 
King
Mieheni on neljänkymmenen (noin 10 vuotta minua vanhempi). Hän on ns. rokkari, jolle on alkoholi kohtalaisesti maistunut näihin päiviin asti, samoin tupakka. Ruokatottumukset ovat onneksi olleet aina kohtalaisen hyvät. Nyt hän on käyttänyt alkoholia hyvin vähän viimeisen neljän kuukauden aikana ja tupakoinnin lopettanut noin kolme viikkoa sitten. Ruokailu on entistäkin terveellisempää, lisätty tuoretta ruokaa (vaikka ennekin söi siis melko terveellisesti).

Ongelmana on hänen erektionsa. Välillä vehje toimii "normaalisti", mutta usein on käynyt niin, ettei erektio sitten pysykään. Tai sitä ei kunnolla synny.

Tässä ei nyt ole kyse siitä, etten minä tekisi mitään. Esileikin aikana teen paljonkin ja usein ainoana vaihtoehtona saada erektio kuntoon on ottaa pitkään suihin ja "äkkiä livauttaa" muna sisääni, ennenkuin stondis katoaa. Joskus tuokaan ei toimi vaan vehje nuupahtaa sisälläni. Sen jälkeen ei ole mitään toivoa saada sitä enää hereille.

Olen yrittänyt puhua asiasta ja kysellä, onko vika kenties minussa. Mies sanoo (ja osoittaa muutenkin) minun olevan hyvin seksikäs ja yritänkin olla. Olen kysynyt olisiko vika muuten henkistä laatua, mutta kuulemma ei. En myöskään tunne mieheni elämää mitenkään erityisen stressaavaksi työn tms. vuoksi. Puhumme kyllä paljon ja suhde on avoin. Tälle asialle mies vain ei osaa antaa mitään selitystä, tuntuu kuin hän ei siinä mitään ongelmaa näkisikään.

Alussa en asiaan ottanut kantaa, koska ajattelin sen ehkä stressaavan miestäni vielä enemmän. Ja ihan asialliselta pohjalta nämäkin keskustelut on käyty, eli en usko tuosta johtuvan. Olemme olleet yhdessä puoli vuotta ja seksielämä ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvää miehen erktio-ongelman vuoksi. Seksi itsessään, silloin kun se sujuu, on kyllä ihanaa.

Mikä tässä neuvoksi? Ahdistaa jo kovasti, koska haluan miestäni todella paljon ja mielestäni parisuhteen alun seksielämän kuuluisi olla aika vilkasta jo luonnostaankin. Nyt seksiä on koko ajan vähemmän, koska olen alkanut pelkäämään tilannetta jossa itse olen äärimmäisen kiihottunut ja toisella ei vain seiso. Eikä hän asialle edes mitään yritä tehdä.


Voiko tuo johtua tupakasta ja alkoholin käytöstä? Onko kokemuksia, parantuuko tilanne tupakoinnin lopettamisen jälkeen?

Kohta on varmaan ero edessä.. =(
Ei tupakkalla oo oikein mitään yhteyttä seksi ongelmiin, alkoholi voi olla toinen juttu, tupakka voi jopa parantaa seksiä, sehän piristää hermostoo eli kiihottaa enemmän. Tupakka supistaa kyllä verisuonia mut seksi ongelmiin sillä tuskin on vaikutusta, musta se on sian puppua että tupakalla aiheuttas ei seiso reaktion, sehän on piriste eli stimulaatti mikä vaikuttaa keskushermostoon. Verisuonien supistuminen ei vaikuta oikein erektioon, alkoholi lamaannuttaa ja voi väsyttää ni se on suurempi tekijä.
 
King
Alkoholi ja tupakka lienevät tehtävänsä tehneet, verisuonet kalkkeutuneet ja aivot liuenneet viinaan. Miksi mies lopetti aineiden käytön? Alkoiko terveys pettämään? Mieshän on kyllä aika nuori, tuossa iässä normaalisti vielä seksi toimii.
Ei tupakkalla oo oikein mitään yhteyttä seksi ongelmiin, alkoholi voi olla toinen juttu, en kyllä tupakkaa syyttäis asiasta, ei edes verisuonien supistuminen aiheuta seksi ongelmaa, suosrituspaine ja alkoholi ja jännitys. Seistä voi tosi kovaa, vaikka polttas 3 askia päivässä, tupakkaa syytetään tyypillisesti. Erektio häiriö on oikeastaan ikäloppujen puolella.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä