Seksi+ikä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ms.Lucy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Ms.Lucy

Vieras
Olen nyt aloittanut suhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, meillä on ikäeroa yli 20v (mies 60 ja minä 30+risat). Seksi on aivan taivaallista, sen enempää sitä kommentoimatta voin sanoa että totta se on mitä vanhemmista miehistä sanotaan:osaavat hoitaa "hommansa" sängyssä! :-)

Lähinnä minua askarruttaa kuinka kauan mies jaksaa pitää nykyistä tahtia yllä, eli miten vanhoiksi miehet noin keskimäärin säilyttävät mieskuntonsa, ts. kiihottuvat, saavat kullin ylös ja jaksavat pitää sen ylhäällä suorituksen loppuun asti? Nykyinen mieheni kiihottuu aluksi aika herkästi, eli alkaa seistä hyvin ja saamme aloitettua itse aktin. Kun olen laukeamasssa pyydän että hän panee minua kovemmin jonka jälkeen "seisokki" usein laskee, vaikka mies ei olekaan lauennut. Sen jälkeen on tehtävä aika tavalla töitä että mies saa seisomaan uudestaan ja voimme jatkaa rakastelua, jotta mieskin laukeaa.

Onko tällainen tavallista vanhemmilla miehillä vai enteileekö jo katoavaa mieskuntoa? Miten vanhoiksi miehet yleensä ovat kykeneviä seksiin?
 
Seksihän on täysin yksilöllistä. Myös potenssi ja kauan sitä kestää. Minulla on vanhemmista miehistä ainoastaan huonoja kokemuksia sängyssä. Varsinkin miehet jotka ovat ikänsä olleet saman partnerin kanssa ja eroavat ja alkavat treffailemaan, he ovat pääsääntöisesti todella nolon huonoja tumpeloita sängyssä. Esimerkiksi suuseksistä eivät ole edes nähneet unta. Eikä hajuakaan miten naiselle tuotetaan orgasmi. Kuvittelevat kun vähän hiplaavat ja nylkyttävät ja kehuvat ihanaksi ja voihkivat, että nainen on seven hevenissä. Noup. Ei enää koskaan.
 
Eiköhän tuo ole todellakin yksilöllistä. Hyvä kunto = hyvä mieskunto. Eli äijä reenille ja terveelliset elämäntavat pidentävät yleensä potenssia. Toinen on tietysti lääkkeet. Eli viagraa tai muita potenssilääkkeitähän on saatavilla ihan mukavasti nykyään.
 
Kyllähän se seksi iänmyötä vähenee, vaikka ei välttämättä lopu koskaan.

Naiselta tuossa teidän tilanteessa vaaditaan paljon innostavaa kanssakäymistä.

Ehkä se ratkaisevin asia on siinä, kun mies näkee, kuulee ja tuntee naisen nautinnon, niin silloin on helpointa saada se erektio pysymään loppuunasti.
Silloin kun huomaatte veltostumista, niin lisätkää omaa liikkumista, eroottisia puheita.
Minä ainakin innostuisin, jos kysyttäisiin, haluanko nähdä vakosen tai tuntuuko työntymin naisen sisälle hyvälle.
Vaikka nuo asiat eivät toteutuisikaan, niin niistä puhuminen antaa sitä vaadittua aivotoimintaa, joka taas vaikuttaa siihen erektioon myönteisesti.
Jatkuvasti myös joudutte keksimään jotakin uutta puhumista, sillä eihän nuo samat lauseet kokoajan toimi, sillä uutta yllättävää pitäisi löytyä.

Voisihan tuo nuolaisukin olla uusi hyvä kokemus.
Enhän minäkään kuusikymminen ole milloinkaan sitä tehnyt.
Aikamoinen yllätys olisi kuulla, nuolasetko.
Jaa no mitäköhän tapahtuisi, jää nähtäväksi.
 
Kuulostaa kamalalta tuo että nainen joutuu keskittymään miehen erektioon ja sen säilymiseen. Siinähän häviää oma sponttaani kiihko! AP:lla ei edes ollut tuota ongelmaa. Käsittääkseni?
 
Ei tuon erektion säilymiseen suuriakaan ponnisteluja vaadi.
Jo pelkkä naisen kiihkon näkeminen kantaa pitkälle.

Ap:n kirjoituksesta sai myös sen käsityksen, että se erektio karkaa käsistä.
Ja tuosta tulee minulle helposti se käsitys ettei nainen näytä sitä kiihkoaan ja haluaan riittävästi.
Kun tällä iällä ei se pelkkä eestaas liikuttelu riitä sen tunnetilan ylläpitämiseen.
Ja ne ovat hyvin pieniä toimenpiteitä joista mies innostuu, ja kalu kovenee.

Myötäilee yhdyntäliikkeitä.

Puristelee lantionpohjan lihaksilla.

Muutenkin keho liikkuu, ja kietoutuu miestä vasten.

Eroottisilla sanoilla on suuri merkitys, kuten myös sanoilla miltä tuntuu, ja kertoa mitä haluaisi itselle tehtävän.
No ei tietysti tarvitse kokoajan raportoida.

Parienhan pitää itse ne juttunsa löytää.

Eli, puhetta, liikettä ja vähän visaalista kuvaa, niin hyvä tulee.
 
Viimeksi muokattu:
Seksihän on täysin yksilöllistä. Myös potenssi ja kauan sitä kestää. Minulla on vanhemmista miehistä ainoastaan huonoja kokemuksia sängyssä. Varsinkin miehet jotka ovat ikänsä olleet saman partnerin kanssa ja eroavat ja alkavat treffailemaan, he ovat pääsääntöisesti todella nolon huonoja tumpeloita sängyssä. Esimerkiksi suuseksistä eivät ole edes nähneet unta. Eikä hajuakaan miten naiselle tuotetaan orgasmi. Kuvittelevat kun vähän hiplaavat ja nylkyttävät ja kehuvat ihanaksi ja voihkivat, että nainen on seven hevenissä. Noup. Ei enää koskaan.

Etpä taida itsekään mitään tietää kun kirjoituksesi on alakoululaisen tasoa. En kyllä ihmettele ollenkaan ettei sänkyhommasi toimi. Itse en panisi sua vaikka saisin mitä ja tuskin edessäsi edes seisoisi.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja äölkjkihiuftdrs;10568595:
Etpä taida itsekään mitään tietää kun kirjoituksesi on alakoululaisen tasoa. En kyllä ihmettele ollenkaan ettei sänkyhommasi toimi. Itse en panisi sua vaikka saisin mitä ja tuskin edessäsi edes seisoisi.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ;)
 
Seksihän on täysin yksilöllistä. Myös potenssi ja kauan sitä kestää. Minulla on vanhemmista miehistä ainoastaan huonoja kokemuksia sängyssä. Varsinkin miehet jotka ovat ikänsä olleet saman partnerin kanssa ja eroavat ja alkavat treffailemaan, he ovat pääsääntöisesti todella nolon huonoja tumpeloita sängyssä. Esimerkiksi suuseksistä eivät ole edes nähneet unta. Eikä hajuakaan miten naiselle tuotetaan orgasmi. Kuvittelevat kun vähän hiplaavat ja nylkyttävät ja kehuvat ihanaksi ja voihkivat, että nainen on seven hevenissä. Noup. Ei enää koskaan.

Saman koin erään päälle viiskymppisen kanssa. osasihan tuo naida (sisään-ulos-sisään-ulos) ja kerran vrk:ssa seisoikin jotenkin, kahta sessiota oli turha odottaa saman illan aikana.
Eronnut oli pitkästä liitosta kuten itsekin ja sen huomasi. kehui että heillä oli exän kanssa loistava seksielämä. mutta mun kanssani samaa jyystämistä, sormin ei uskaltanut koskea kuin nänneihin, ei pilluun, suuseksistä puhumattakaan. kerran sitten suutuin ja vaadin suuseksiä koska itsekin sitä hälle annoin joka kerta. no sitten suuttui hän kun sanoin että on teillä exän kanssa ollut yksitoikkoinen seksielämä jos pelkkää panemista. tuskin edes tiesi sainko ja milloin orgasmin.
Kaiken lisäksi se kyttäsi netistä nuorien naisien kuvia ja chattaili niiden kanssa. kai sillä olisi ne "hyvät" seksitaidot luonnistuneet pikkupimun kanssa? :D
Nykyiseni on kuusi vuotta nuorempi ja eroa on, suuseksillä aloitetaan, siitä on hyvä jatkaa ;)
 
Viimeksi muokattu:
Seksihän on täysin yksilöllistä. Myös potenssi ja kauan sitä kestää. Minulla on vanhemmista miehistä ainoastaan huonoja kokemuksia sängyssä. Varsinkin miehet jotka ovat ikänsä olleet saman partnerin kanssa ja eroavat ja alkavat treffailemaan, he ovat pääsääntöisesti todella nolon huonoja tumpeloita sängyssä. Esimerkiksi suuseksistä eivät ole edes nähneet unta. Eikä hajuakaan miten naiselle tuotetaan orgasmi. Kuvittelevat kun vähän hiplaavat ja nylkyttävät ja kehuvat ihanaksi ja voihkivat, että nainen on seven hevenissä. Noup. Ei enää koskaan.

Seksihän jos mikä on niin yksilöllinen asia, ettei voi mitenkään yleistää tämän kirjoittajan tavalla! Minulla taas on aivan eri kokemus vanhemmista miehistä ja sen perusteella voin vakuuttaa että kyllä se ikä näkyy kokemuksena ja taitona myös sängyssä. Me naisetkin olemmme yksilöitä, se mikä toista kiihottaa ei toiselle ehkä sovi alkuunsakaan, joten seksissäkään ei voi tehdä yleistyksiä. Minä sanoisin että harjoitus tekee mestarin, kaiken ikäisissä!
 
Tuli oikein hymy kun luin ko. viestin. Nimittäin toimii aivan samoin naisten kohdalla. Tietysti miehenä minulla ei ole miehistä kokemusta, mutta yli sadasta naisesta kylläkin. Iso osa henkilöitä joilla takanaan pitkä suhde, ja muutenkin kokemuksia miehistä hatarasti.

Pitkässä suhteessa olleilta naisilta puuttuu kokonaan esim. miehen vartalon tunteminen. Ei tiedetä ollenkaan miten miehet reagoi mihinkin, mistä mies todellisuudessa pitää.
Näillä sivuilla valitetaan kun mies jyystää pitkään, eikä tiedetä miten mies kuin mies saadaan laukeamaan parissa minuutissa, jos nainen niin haluaa. Mutta kun ei osata, uskalleta, ollaan vaan ja toivotaan että mies tyydyttää naisen.
Niin tietty pitääkin olla, miehen pitääkin tyydyttää nainen, mutta samoin pitää naisen tehdä, tyydyttää mies.

Tämä on niin tabu asia ettei siitä kerta kaikkiiaan saakirjoittaa eikä puhua. Sitä vaativat miehet saavat välittömästi pervon leiman otsaansa.
Sen sijaan naiset joilla on monista miehistä kokemuksia, ovat muutenkin seksistisiä ja sinut seksualisuutensa kanssa, osaavat omien vaatimustensa lisäksi tyydyttää myös miehen.

Kun seksi on iloista, estotonta ja monipuolista toimintaa tulee siitä myös nautinnot molemmille.
On täysin selvää että kun kokemuksia on useiden kumppanien kanssa niin siinä oppii väkisinkin, niin mies kuin nainenkin. Pitää vaan löytää kumppani joka on suunnilleen samalla viivalla kokemustensa kanssa kuin itse.
On täysin pöljää odottaa että toisen pitää tehdä ne tuntemukset ja orkut itselle.
 
hui helvata mikä pukki? yli sata naista?
 
Viimeksi muokattu:
on nyt kuitenkin se että iän mukana se erektion saanti tai sen kesto heikkenee. Johtuu yksinkertaisesti siitä että verisuonet kalkkeutuu, myös pippelissä, ei se säästyy iän mukana tulevalta rappeutimiselta. varsinkin ne jotka ovat polttaneet paljon, voipi olla että seisokit ovat heiltä mennyttä, mutta yksilöllisiä eroja on joka suhteen.

Oppia ikä ja kaikki, seksin suhteenkin. Ja avoimuus ja vapautuneisuus voi olla ratkaisu ongemaan kuin ongelmaan. Ja tietty meillä naisilla omat ongelmat tulee iän myötä.
 
Niinhän siinä käy, että niistä hyväilyistä tulee se tärkein nautinto iänmyötä.
Ja siitähän seuraa se hyväpuoli, että hyväillä voi sitä pehmoista ja pikkuista vallanmainiosti.
Vai eikö kiinnosta?

Vaimokin on joskus sanonut kosketellessaan, tämähän on ihan veltto.
Tuokin sanominen tuntuu niin hyvälle, että kotvan kuluttua ei velttoudesta ole tietoakaan.

Senkun vielä saisi hänelle opetettua, ettei se syöksyyn johtava hierominen ole tärkeintä.
Sitä kokonaisvaltaista hyväilyä ja vähän katseluakin puolin ja toisin kaipaisin.

Sitten ketjun aiheeseen liittyen kysyn, onko nuori nainen valmis tyytymään tuohon edelläkuvattuun tilanteeseen?
 
Viimeksi muokattu:
Seksihän on täysin yksilöllistä. Myös potenssi ja kauan sitä kestää. Minulla on vanhemmista miehistä ainoastaan huonoja kokemuksia sängyssä. Varsinkin miehet jotka ovat ikänsä olleet saman partnerin kanssa ja eroavat ja alkavat treffailemaan, he ovat pääsääntöisesti todella nolon huonoja tumpeloita sängyssä. Esimerkiksi suuseksistä eivät ole edes nähneet unta. Eikä hajuakaan miten naiselle tuotetaan orgasmi. Kuvittelevat kun vähän hiplaavat ja nylkyttävät ja kehuvat ihanaksi ja voihkivat, että nainen on seven hevenissä. Noup. Ei enää koskaan.

Tää on kakspiippunen juttu. Nainen on haltioissaan siitä, etei miehensä ole se, joka on ikänsä juossut sängystä toiseen ja on kyennyt osoittamaan sitoutumista yhdelle naiselle. Ja sitten toisaalta taas pitäisi olla sitä laajaa kokemusta seksin saralta, jota soveltaa naiseen, että nainen pysyisi onnellisena. Itse olen kulkenut jälkimmäistä tietä eikä se ainakaan kovastikaan ole ketään päässyt häiritsemään. Ja mitäpä se kelleen kuuluu, mitä olen menneisyydessäni tehnyt?
Vehkeet pelaa 24/7, kun vaan pitää huolta kunnostaan ja jättää tupekit ja terpenttiinin muille.
 
Viimeksi muokattu:
Olen nyt aloittanut suhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, meillä on ikäeroa yli 20v (mies 60 ja minä 30+risat). Seksi on aivan taivaallista, sen enempää sitä kommentoimatta voin sanoa että totta se on mitä vanhemmista miehistä sanotaan:osaavat hoitaa "hommansa" sängyssä! :-)

Lähinnä minua askarruttaa kuinka kauan mies jaksaa pitää nykyistä tahtia yllä, eli miten vanhoiksi miehet noin keskimäärin säilyttävät mieskuntonsa, ts. kiihottuvat, saavat kullin ylös ja jaksavat pitää sen ylhäällä suorituksen loppuun asti? Nykyinen mieheni kiihottuu aluksi aika herkästi, eli alkaa seistä hyvin ja saamme aloitettua itse aktin. Kun olen laukeamasssa pyydän että hän panee minua kovemmin jonka jälkeen "seisokki" usein laskee, vaikka mies ei olekaan lauennut. Sen jälkeen on tehtävä aika tavalla töitä että mies saa seisomaan uudestaan ja voimme jatkaa rakastelua, jotta mieskin laukeaa.

Onko tällainen tavallista vanhemmilla miehillä vai enteileekö jo katoavaa mieskuntoa? Miten vanhoiksi miehet yleensä ovat kykeneviä seksiin?

mutta, kun rakkaus on oikeaa ja aitoa, saa täyden henkisen ja ruumiillisen tyydytyksen
pelkästä yhdessäolosta ja tiedosta siitä, että toinen rakastaa ja hyväksyy sellaisena kuin on
kaikkine virheineen ja vikoineen.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="#¤%%&/;10570663]hui helvata mikä pukki? yli sata naista?[/QUOTE]

Niin, aloin muistelemaan vanhaa viestiketjua jossa puitiin juuri seksisuhteiden määriä ihmisillä.
Siellä joku kommentoi että jos vaikka ihminen on lähempänä kuuttakymppiä ja suhteita satakunta niin kuinkahan paljon siitä tulee vuotta kohti. Siis jos aloittaa vaikkapa 17-18-vuotiaana. Aika mitätön lukumäärä vuotta kohti.
Nimittäin näillä sivustoilla liikku ellejä jotka sanovat heillä olleen suhteita muutamassa vuodessa kymmeniä.
Siis kymmeniä muutamassa vuodessa, mitähän siitä tulee jossain neljässäkymmenessä vuodessa, aika paljon.
Ja se ihminen on silti se sama, on sitten suhteita paljon tai vähän. Kokemusta on vaan paljon enemmän.
Eiköhän se jotenkin näin mene.
 
Seksihän jos mikä on niin yksilöllinen asia, ettei voi mitenkään yleistää tämän kirjoittajan tavalla! Minulla taas on aivan eri kokemus vanhemmista miehistä ja sen perusteella voin vakuuttaa että kyllä se ikä näkyy kokemuksena ja taitona myös sängyssä. Me naisetkin olemmme yksilöitä, se mikä toista kiihottaa ei toiselle ehkä sovi alkuunsakaan, joten seksissäkään ei voi tehdä yleistyksiä. Minä sanoisin että harjoitus tekee mestarin, kaiken ikäisissä!

Olen ollut 63v eukon kanssa vaikka itse olen liiankin nuori. Onko normaalia että nainen haluu yöllä kokoajan ja päivälläkin useita kertoja peräkkäin. Ainakin kokemusta on tullut erikoistakin asioista.
 
Itse vanhempana tykkään kun ei tarvitse huolehtia munan kovuudesta. Nuorilla on kovana ja voi keskittyä asiaan, kun kiihotun tarpeeksi monta kertaa opetan "kunnolla"mitä pitää tehdä(kannattaaa opettaa). Pitääkin lähteä katselemaan jos joku nuori haluis (opetusta), annan mielelläni.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli oikein hymy kun luin ko. viestin. Nimittäin toimii aivan samoin naisten kohdalla. Tietysti miehenä minulla ei ole miehistä kokemusta, mutta yli sadasta naisesta kylläkin. Iso osa henkilöitä joilla takanaan pitkä suhde, ja muutenkin kokemuksia miehistä hatarasti.

Pitkässä suhteessa olleilta naisilta puuttuu kokonaan esim. miehen vartalon tunteminen. Ei tiedetä ollenkaan miten miehet reagoi mihinkin, mistä mies todellisuudessa pitää.
Näillä sivuilla valitetaan kun mies jyystää pitkään, eikä tiedetä miten mies kuin mies saadaan laukeamaan parissa minuutissa, jos nainen niin haluaa. Mutta kun ei osata, uskalleta, ollaan vaan ja toivotaan että mies tyydyttää naisen.
Niin tietty pitääkin olla, miehen pitääkin tyydyttää nainen, mutta samoin pitää naisen tehdä, tyydyttää mies.

Tämä on niin tabu asia ettei siitä kerta kaikkiiaan saakirjoittaa eikä puhua. Sitä vaativat miehet saavat välittömästi pervon leiman otsaansa.
Sen sijaan naiset joilla on monista miehistä kokemuksia, ovat muutenkin seksistisiä ja sinut seksualisuutensa kanssa, osaavat omien vaatimustensa lisäksi tyydyttää myös miehen.

Kun seksi on iloista, estotonta ja monipuolista toimintaa tulee siitä myös nautinnot molemmille.
On täysin selvää että kun kokemuksia on useiden kumppanien kanssa niin siinä oppii väkisinkin, niin mies kuin nainenkin. Pitää vaan löytää kumppani joka on suunnilleen samalla viivalla kokemustensa kanssa kuin itse.
On täysin pöljää odottaa että toisen pitää tehdä ne tuntemukset ja orkut itselle.

No niin, sinä kokenut herrasmies, kerroppa meille naisille nyt miten miestä miellytetään ja saadaan laukeamaan minuuteissa, ellei sekunneissa, kuten itse sanoit. Kiinnostaa ihan vilpittömästi, sillä totta kai sitä omalle rakkaalle haluaa tarjota vain parasta! :-)
 
Viimeksi muokattu:
Olen nyt aloittanut suhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, meillä on ikäeroa yli 20v (mies 60 ja minä 30+risat). Seksi on aivan taivaallista, sen enempää sitä kommentoimatta voin sanoa että totta se on mitä vanhemmista miehistä sanotaan:osaavat hoitaa "hommansa" sängyssä! :-)

Lähinnä minua askarruttaa kuinka kauan mies jaksaa pitää nykyistä tahtia yllä, eli miten vanhoiksi miehet noin keskimäärin säilyttävät mieskuntonsa, ts. kiihottuvat, saavat kullin ylös ja jaksavat pitää sen ylhäällä suorituksen loppuun asti? Nykyinen mieheni kiihottuu aluksi aika herkästi, eli alkaa seistä hyvin ja saamme aloitettua itse aktin. Kun olen laukeamasssa pyydän että hän panee minua kovemmin jonka jälkeen "seisokki" usein laskee, vaikka mies ei olekaan lauennut. Sen jälkeen on tehtävä aika tavalla töitä että mies saa seisomaan uudestaan ja voimme jatkaa rakastelua, jotta mieskin laukeaa.

Onko tällainen tavallista vanhemmilla miehillä vai enteileekö jo katoavaa mieskuntoa? Miten vanhoiksi miehet yleensä ovat kykeneviä seksiin?

Ikäseksi
Olen 75 v ja mulla sesisoo edelleen enkylläkään pysty kuin yhteen varviin mutta se ei oleikäkysymys en ole koskaan pystynyt
Vaimoni on 72 v Erittäin suveä ja miltei seksikielteinen
 
Viimeksi muokattu:
Tuli oikein hymy kun luin ko. viestin. Nimittäin toimii aivan samoin naisten kohdalla. Tietysti miehenä minulla ei ole miehistä kokemusta, mutta yli sadasta naisesta kylläkin. Iso osa henkilöitä joilla takanaan pitkä suhde, ja muutenkin kokemuksia miehistä hatarasti.

Pitkässä suhteessa olleilta naisilta puuttuu kokonaan esim. miehen vartalon tunteminen. Ei tiedetä ollenkaan miten miehet reagoi mihinkin, mistä mies todellisuudessa pitää.
Näillä sivuilla valitetaan kun mies jyystää pitkään, eikä tiedetä miten mies kuin mies saadaan laukeamaan parissa minuutissa, jos nainen niin haluaa. Mutta kun ei osata, uskalleta, ollaan vaan ja toivotaan että mies tyydyttää naisen.
Niin tietty pitääkin olla, miehen pitääkin tyydyttää nainen, mutta samoin pitää naisen tehdä, tyydyttää mies.

Tämä on niin tabu asia ettei siitä kerta kaikkiiaan saakirjoittaa eikä puhua. Sitä vaativat miehet saavat välittömästi pervon leiman otsaansa.
Sen sijaan naiset joilla on monista miehistä kokemuksia, ovat muutenkin seksistisiä ja sinut seksualisuutensa kanssa, osaavat omien vaatimustensa lisäksi tyydyttää myös miehen.

Kun seksi on iloista, estotonta ja monipuolista toimintaa tulee siitä myös nautinnot molemmille.
On täysin selvää että kun kokemuksia on useiden kumppanien kanssa niin siinä oppii väkisinkin, niin mies kuin nainenkin. Pitää vaan löytää kumppani joka on suunnilleen samalla viivalla kokemustensa kanssa kuin itse.
On täysin pöljää odottaa että toisen pitää tehdä ne tuntemukset ja orkut itselle.

Harvoin saa lukea noin fiksua textiä täältä. kaiikki tuo pitää paikkansa. Minulla on myös satoja naiskokemuksia mutta ikäväkseni voin todeta että Suomalainen nainen on huonois rakastelija joihinka olen törmännyt. En tiedä mistä se johtuu mutta luultavasti siitä yksinkertaisesta syystä että nuorempana (eikä myöhemminkään) viitsitä ottaa selvää, miten mies tyydytetään. Suomalainen nainen vaan odottaa ja ottaa, eikä itse anna mitään.
Ei tarvitse mennä kuin lahden yli niin johan tohinat ovat eri luokkaa kuin täällä. Siellä ihan oikeasti nainen tekee suurimman osan työstä ja mies on se ottava puoli.
En tiedä opetetaanko siellä jo koulussa seksin salat kun nuoret tytöt jo osaavat taidot.
 
Viimeksi muokattu:
"Ei tarvitse mennä kuin lahden yli niin johan tohinat ovat eri luokkaa kuin täällä. Siellä ihan oikeasti nainen tekee suurimman osan työstä ja mies on se ottava puoli.
En tiedä opetetaanko siellä jo koulussa seksin salat kun nuoret tytöt jo osaavat taidot. "

Hei ääliö, olet ollut tekemisissä ammattilaisten kanssa, kai niiden on niin kuin työnsä puolesta osattava?? Mutta sanon vielä edellisiin, että kamalaa jos vanhojen miesten kanssa pitää miettiä milloin erektio lopahtaa...hyi, menis ihan fiilikset. Olenkin aina pannut vain itseäni nuorempien miesten kanssa, ne on kyllä välillä vähän turhankin innokkaita suuseksissä, aina pitäisi olla nuolemassa pimpsaa...mutta muuten en valita!!
 
Aiemmassa viestissä että aihe on ehdoton tabu josta saa suomalaisen naisen silmilleen.
Sen verran itsellänikin on kokemusta että kyllä tosiaan suomalaisissa naisissa on harvemmassa ne jotka haluavat ja tietävät mistä mies pitää.
Eikä tästä pidä mitään kiistelyn aihetta tehdä, kokemukset puhuvat puolestaan.
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat

Yhteistyössä