Joo, imetys vaikuttaa varmasti asiaan jonkin verran. Mulle tehtiin esikoisen syntyessä välilihan leikkaus ja imetin tosi pitkään (13 kk) joten limakalvojen kuivuus on tuttua. Ensimmäisen kerran harrastimme seksiä n. puoli vuotta synntyksestä, mikä saattaa jostakin tuntua pitkältä ajalta, mutta meille se oli ihan ok. Kuivuuden lisäksi mua vaivasi yleinen haluttomuus eli paljon homma on kiinni omista fiiliksistä. Jos on väsy olo ja elämä pelkkää vauvanhoitoa, ei seksi hirveästi kiinnosta. Mutta sitten kun kerran alapää oli taas "korkattu", etenimme varovasti ja lisääntyvästi, käytimme liukastetta ja jossain määrin käytin myös Ceralan-lipolotionia limakalvoille (sitä ihanaa öljymäistä ainetta, jolla hoidetaan myös esim. vauvan atooppista ihoa ja karstaa pois) niin pikkuhiljaa hommat alkoivat taas sujua.
Mutta kannattaa kuunnella kroppaansa ja edetä hitaasti. Kyllä muakin taisi eka kerta hieman sattua, tärkeätä kuitenkin on, ettei se kipu jää päällimmäisenä seksistä mieleen. Ja toki miehellä on ratkaiseva osuus, että on ymmärtävä, kärsivällinen ja tarpeeksi hellä aluksi. Tuo pikkuvauva-aika on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin lyhyt ja kun kroppa palautuu entiselleen, seksikin alkaa taas sujua.