Seksin jälkeiset virtsatieoireet

  • Viestiketjun aloittaja Inhottavaa!
  • Ensimmäinen viesti
Inhottavaa!
Olen 36 v nainen, naimisissa onnellisesti, eli seksiä harrastan siis vain tämän yhden ihmisen kanssa. Nyt kuitenkin vuoden verran olen kärsinyt omituisista seksin jälkeisistä ongelmista, joihin ainakaan gyneni ei tunnu löytävän syytä tai ratkaisua. Hermot on jo menneet, masentaa ja tottakai tämä alkaa jo vaikuttaa seksihalukkuuteeni. Nimittäin jokakerran hieman rankemman tai pitkäkestoisemman seksisession jälkeen saan kamalat virtsatieoireet. Pari-kolme seuraavaa päivää joudun ravaamaan vessassa vajaan tunnin välein. Pissaa ei pysty pidättämään yhtään, se tulee vaikka housuun. Koko ajan on ikäänkuin hätä. Pissatessa kirvelee ihan kamalasti, jotenkin polttelee virtsaputkea, ja kun pissaaminen loppuu, tuntuu virtsarakossa kivuliaita kramppeja ja koko alavatsa kipeytyy ja jää kovaksi. Tekisi mieli maata vain sängyssä peiton alla paikallaan, se rauhoittaa vähän olotilaa. Kolmen päivän jälkeen oireet alkaa lievittyä, mutta pahimmillaan ne saattaa jatkua lievempinä parikin viikkoa. Olen ravannut gynellä, ei ole virtsateiden bakteeritulehduksista kyse, kaikki sukupuolitaudit on poissuljettu tutkimalla, eikä muutakaan syytä tunnu löytyvän. Urologilla en ole käynyt. Sattuisiko kukaan muu kärsimään samantyyppisestä vaivasta ? Oletteko keksineet helpotusta tällaiseen ?
 
tipitii...
Ensimmäisenä tulisi mieleen että olisikohan kyse kuivista limakalvosta, johon tulee pieniä haavaumia jotka sitten kirveltää. Apuna tähän vaivaan on liukastevoiteet. Toinen mikä tulee mieleen on lievä hiivatulehdus tai pH-tasapainon muutos seksin jälkeen. Vaikka sinulla itselläsi ei hiivatulehdusta olekaan, niin partnerisihan voi olla oireeton kantaja, joka siirtää taudin aina sinulle ja sinä saat kärsiä oireista. Hiivaan ja muihin pH-taspainohäiriöihin on olemassa apteekista saatavia käsikauppalääkkeitä + sitten avuksi kotikonstit eli virtsaaminen yhdynnän jälkeen (pH tasapainottuu, alapesu vedellä ja alapään tuulettuminen (alkkarit veks) + hapan ruokavalio josta on vaaleat viljatuotteet ja sokeri vähennetty pois.
 
Reipas meno
Samoja juttuja on ollut minullakin. Oireet johtuvat juuri tuosta limakalvojen hankautumisesta, sitä nimitetään myös "honeymooniksi". Jotta liukastetta tarvitaan sekä jälkihoidoksi apteekista ilman reseptiä saatavia gynophilus-puikkoja emättimeen, myös estrogeenivoidetta - reseptivapaata sekin - voi käyttää nuorikin paikallisesti emättimessä, se vahvistaa limakalvoa.
 
Polla
Itse kärsin nuorena (parikymppisenä) jopa parin vuoden ajan juuri samanlaisista oireista, mutta niihin eivät auttaneet kuin toistuvat virtsatieinfektioon määrätyt antibioottikuurit. Estolääkityksestä ei ollut juurikaan minulle apua. Virtsanäytteessä oli harvoin bakteereja, mutta muuten oli selkeät vti-oireet kuten kuvasit (joskus tuli jopa verta). Vaiva hävisi yhtä yllättäen kun alkoikin. Toivottavasti sullakin ongelma on tilapäinen.

Minulla on nyt taipumus atooppiseen ihoon, ja limakalvot ärtyvät helposti. Limakalvo-ongelmiin (jos niistä on kyse) kannattaa kokeilla ennaltaehköisevästi Ceridal-öljyä, joka toimii myös liukasteena sekä Lactal maitohappobakteerivalmistetta.
 
piipari
Jos tunnet, että liukasteesta olisi apua, niin sitten sitä. Minulle lääkäri suositteli kahta c- vitamiini pilleriä seksin jälkeen. Rakko tyhjäksi ennen ja jälkeen yhdynnän ja se oli siinä. Itsellä ei ole sen koomin ollut vaivoja. Aikaisemmin tuli aina virtsatietulehduskin.
 
Inhottavaa!
Kiitos kovasti vastauksistanne. Tosiaankin jälleen kerran tämän viikon maanantaina (seksirikkaan viikonlopun jälkeen...) =) sain kamalat vihlovat ja polttavat oireet virtsatessa jotka vain pahenivat koko ajan. Tiistain vastaisena yönä alkoi myös kova kutina... joten arvasin missä taas mennään. Kävin eilen vielä labrakokeissa, ja jos vaikka mitä taas löytyi. Joku -eryt 3+ sekä -leuk 2+ sekä bakteeriviljelyssä kasvaa jotakin ja myös hyvät hiivakasvustot löytyivät. Noista kahdesta ensimmäisestä tajuan vain, että leukosyyttejä on aika paljon. Sain lääkäriltä antibiootin virtsassa näkyvään bakteerikasvuston tuhoamiseen sekä suun kautta otettavan hiivatulehduslääkkeen. Jälleen tällä kertaa siis homma hoidossa. Mutta... en tajua enää miten selviän tästä kierteestä tulevaisuudessa !!! Tätä kierrettä on jatkunut nyt yli vuosi, ja aina ei noita bakteereja löydy... välillä on, välillä hiivaa... välillä vaan oireita... Olen aivan loppu ja hermorauniona tämän asian kanssa. Käytän limakalvoja vahvistavaa estrogeenivalmistetta, Ceridal-öljyä limakalvoille sekä Lactal-valmistetta, hoidan erittäin hyvin hygieniani ja olen muutenkin todella huolellinen mielestäni kaikessa. En tajua tätä enää...
Voiko todella olla niin, että hiiva elääkin miehessäni ja hän ikäänkuin tartuttaa sen aina takaisin ? Ja tyhmä kysymys, voikohan hiiva elää leikkikaluissa, esim. dildoissa ? Ei kai sentään... Entä harratatteko te muut koskaan anaaliseksiä ? Voiko nämä mun ongelmat johtua jotenkin siitä ??? Onkohan kaikki bakteerit vain niin sekaisin ??? Siis huom. peseydymme kyllä tuon anaaliseksin jälkeen, mutta pitäiskö siinä käyttää kondomia ? Neuvokaa kiltit Ellit jos kokemusta on !
 
Inhottavaa!
Senkin jo teen, että juon tarkoituksella sekstailuillan aikana reippaasti vettä, jotta saan tuolla rakossa nuo nesteet kiertämään vauhdikkaasti... vaan eipä auta. Yhyy. =(
 
hygieenikko
Sun miehesi täytyy myös ottaa hiivakuuri! Muuten tosiaan käy niin, että hiiva tarttuu hänestä takaisin sinuun joka kerta kun harrastatte seksiä. Hiiva ei välttämättä oireile miehellä mitenkään joten hän ei voi itse mistään tietää, onko hänellä sitä vai ei. Vaadi myös miestäsi huolehtimaan erityisen hyvin sekä alapäänsä että käsiensä hygieniasta vaikka tuntuisi miten epäromanttiselle patistaa pesulle tunnelman lämmitessä petipuuhia enteileväksi. Ja suosittelisin peseytymisen lisäksi käyttämään kondomia aina anaaliseksissä sekä olemaan erityisen varovainen, ettei bakteereja pääse etupuolelle. Ei ne kaikki pöpöt välttämättä lähde pesemällä. Peppujuttuja varten pitäisi myös olla erikseen omat seksilelut ja silti nekin kannattaa desinfioida säännöllisesti, tietty pestä käytön jälkeen saippualla aina muutenkin.

Itselläni hormoniehkäisy kuivatti limakalvoja niin paljon, että liukkareista ja rasvaamisista ja muusta huolimatta sain jatkuvasti tulehduksia. Meni kyllä halut ihan kokonaan vähitellen tuon vuoksi! Kannatti siirtyä käyttämään kondomia, ehkä se vie tuntoherkkyyttä ja aiheuttaa ylimääräistä sähläystä ja harva mies siitä tykkää, mutta nautin seksistä miljoonasti enemmän, kun ei tarvitse pelätä siitä seuraavaa päiväkausien kutinaa tai kuivuuden aiheuttamia kipuja, ilmeisesti kondomi suojaa minua myös miehen pöpöiltä (joskus käy niin, että pariskunnan bakteerikannat vain ovat niin erilaiset, että seksi aiheuttaa tarkasta hygieniasta huolimatta ongelmia alapäässä). Ei sitä naisenkaan tarvitse kaikkeen suostua.
 
Polla
Saattaisipa liittyä myös peppuseksiin. Kaikille se ei muutenkaan sovi. Useinhan virtsatietulehduksen aiheuttavat nimenomaan colibakteerit, joita on ihan normaalissa paskassa. Vaikutat viriililtä tyypiltä, mutta tilanteen rauhoittamiseksi kannattaisi varmaan välillä rauhoittaa seksielämää ja harrastella vaikka joka toinen päivä tai tarvittaessa harvemmin. Eikä aina niin villisti vaan hellästi.

Olen myös kuullut, että joillakin myös vaihdevuosioireet saattaa alkaa jo alle nelikymppisenä ...
 
Saturday night
Samantapainen ongelma täällä, jostain syystä saan aina yhdynnän jälkeen virtsatulehdustyyppisiä oireita. Pissattaa ja kirvelee, vatsanpohjaa särkee jne. Hiivatulehdusta ei ole.

Olenkin jo oppinut ottamaan joka kerta homman jälkeen Urisan -karpalokapseleita pari kappaletta, ja juon reippaasti vettä tai mehua päälle. Se on tehonnut. Yleensä otan vielä seuraavana aamunakin yhden kapselin.

Minulla taitaa olla vain tavallista herkemmät limakalvot, ihonikin reagoi herkästi melkein mihin tahansa.
 
Tuuteli
Kun vaihdoin miestä, nämä oireet katosivat täysin. Myöhemmin selvisi, ettei mieheni ollutkaan uskollinen. Ikävä sanoa, mutta selvittäkääpä tämäkin asia. Kun on tiivis parisuhde eikä siinä muut sekoile, ei yleensä ole ihmisillä mitään vaivoja, kertoo alalla ollut.
 
Inhottavaa!
Kiitos tosi paljon kaikille jotka jaksoitte kommentoida ongelmaani. Ikävä kyllä tällä kertaa oireet eivät lähde enää antibiootilla jonka sain, ja kärsin edelleen kamalista kivuista jotka vain pahenee... =( Lähden tästä juuri uudelleen lääkäriin, nyt on pakko saada tähän apua. Aivan sietämätön tämä tuska, nyt kipu nousee jo selkään saakka. Tuosta uskottomuudesta... kaikki testit meille on tehty ja puhdasta näyttää. Oletimmekin testien olevan turhia, mutta halusimme sulkea kaikki vaihtoehdot pois, jotta epäilyksen sijaa ei jää. Meillä on todella aidosti onnellinen, kiihkeä ja tiivis parisuhde, ja luotamme toisiimme 100%. Sinisilmäinen en elämää nähneenä ole, mutta tässä parisuhteessa tiedän, että pettämisestä ei ole kyse.
 
Kerro totuus
On se mahdollista, että saat jotain yhä uudelleen mieheltä. En tarkoita mitään vakavaa. Olen monelta kuullut samaa. Varmista nyt vaan asia. Paha tämmöistä sanoa, mutta kokemusta on. En uskonut, mutta nytpä uskon.
 
vaivasta eroon päässyt
mulla oli kans näitä oireita monen vuoden ajan ja ne eivät tulleet joka kerta. Ja monesti oireilu alkoi vasta 1-2vrk jälkeen aktin. Jossain välissä gyne tarkastuksessa huomattiin polyyppi emättimessä ja sen poiston jälkeen mitään oireita ei tosiaan ole ollut. Kait sellainen voi ärtyä ja "vuotaa" seksin jälkeen. Nuo polyypit ovat siinä mielessä vaikeita että ne liikkuu limakalvolla joten jos tänään gyne sen näkee niin voi olla että jonkin ajan päästä sitä ei taas näykkään. Ja polyypit on vain limakalvon liikakasvua eikä siis vaarallisia sen kummemmin.
 
Inhottavaa!
No niin, testeissä on taas kerran juostu ja urologilla ja gynellä... ja rahaa palaa, voi itku. Toivon, että nyt pääsen vihdoin näistä asioista sitten eroon ! Löytyi todella hyvä antibiootti Trimopan joka nyt mulla vihdoinkin tepsi. Virtsanäytetutkimuksissa löytyi runsaasti colibakteereita, joten kyllä ne sieltä peräsuolen puolelta ovat kotoisin. Olen nyt myös jutellut aiheesta eri lääkäreiden kanssa, jotka ovat sitä mieltä, että näyttää siltä, että tämä kierre on todellakin peppuseksin syytä, ja kun limakalvoni ovat heikossa kunnossa näiden lääkekuurien jäljiltä, tulee uusi tulehdus aina vain helpommin. Tutkin myös vanhoja kalentereita joista näin milloin olen käynyt lääkärissä ja kyllä tämän rumban alkaminen ajoittuu siihen aikaan kun ekoja kertoja kokeilimme peppuseksiä. Ja vaikka kuinka hyvin peseydytään, eihän ihan kaikkea voi desinfioida... siirtyhän bakteerit myöskin esim. suun kautta paikasta toiseen. Joten ne leikit taitaa olla leikitty, tosin kotona tämä ilmoitus aiheutti lievää murjotusta. =) No, terveys ennen muuta !
 
Inhottavaa!
Hhmm... kyllä olen kovasti yrittänyt muistaa tuon pissaamisen tärkeyden ja siksi juodakin paljon... mutta ehkä tuohonkin täytyy vielä kiinnittää enemmän huomiota !
 
kokemusta on
Mulla oli loppuvuodesta hirveitä tulehduksia kuukausikaupalla. Ne johtuivat hormoniehkäisyn aiheuttamasta limakalvojen kuivumisesta. Käytin ehkäisyhormoneja yli puoli vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia (paitsi jälkeenpäin olen huomannut, että ennen tulehduskierteen alkamista muutaman kuukauden ajan sperma hassulla tavalla "kirveli" sisälläni, mutta en osannut kiinnittää siihen sen kummempaa huomiota, kokematon kun olin eikä muita ongelmia ollut). Kerran sain sitten vti:n ja sitten aina uudestaan ja uudestaan. En edes tajunnut ongelman syytä, vaan jatkoin hormonien käyttöä, kunnes asioiden päälle ymmärtävä gyne (olikohan jo kolmas eri lääkäri jonka vastaanotolla kävin) käski lopettaa (muut väittivät, ettei ehkäisyhormonit voi aiheuttaa toistuvia tulehduksia..). Sama gyne myös totesi, että jatkuvista antibioottikuureista johtuen koko alapään oma normaali bakteerikanta on kuollut ja määräsi maitohappobakteerivalmisteita.

Sain estolääkityksen vti:hin, joka sekin kyllä jouduttiin vaihtamaan, kun pöpöt tulivat trimopanille vastustuskykyisiksi ja tulehdus uusi vielä kerran. Söin nitrofur c :tä estolääkkeenä reilu 4kk, ja koko ajan hoisin limakalvoja estrogeenivoiteella, ceridalilla ja maitohappobakteeripuikoilla. Otin lisäksi käyttöön karpalokapselit ja c-vitamiinitabletit. Ja siirryimme kumeihin ja liukkariin. Kaikkea edellämainittua käytän edelleen. Estolääke tepsi eikä sen jälkeen ole tulehdusta ollut, vaikka kaiken päälle saamani virtsaputkioireyhtymä oireilee vieläkin välillä enemmän ja välillä vähemmän, ja olen muutaman kerran luullut oireita tulehdukseksi, näytteistä ei ole kumminkaan löytynyt hiivaa, leukosyyttejä tai pöpöjä. Tsemppiä sinulle, jos kierre vaan jatkuu, estolääkitys voi olla hyvä keino akuutista kierteestä irtipääsyyn. Ja kun olet kauan ollut ilman tulehdusta (esim. puoli vuotta) et ole niin herkkä sitä enää saamaankaan. Ja liikaakaan ei saisi pestä, eli kaikki intiimisaippuatkin veks, ainakin mulla näin.

Niin joo, meillä ei ole ikinä ollut peppuseksiä ja silti sain kierteen. Mieskin on ollut yksi ja sama ja seksielämä oli alkanut jo kauan ennen kierrettä, joten bakteerikantojen yhteensopimattomuudestakaan ei meillä onneksi ole kyse. Sylikaupalla sympatiaa sinulle, tiedän niiiin miltä tuo kaikki tuntuu..
 
tutkiva journalisti
Onko nyt erityiset muodot seksielämässä NIIN tärkeitä, että kannattaa lääkitä peräpäätään ja kohta yläpäätäänkin kaikenlaisilla voiteilla ja tableteilla ? Ja jos muka mies murjottaa kun jää anaaliseksit pois, niin voisiko mies nyt ottaa ja käyttää kondoomia ja sitten molemmat ramppaisitte vessassa suihkuttelemassa noita alapään paikkoja ja kätösiä.
Minusta koko rumba kuulostaa kamalan vaivalloiselta ja jos se aiheuttaa ahdistusta ja stressiä, niin suosittelisin ihan rentoa perinneseksiä ilman akrobatiaa tai apuvälineitä, joita pitää pestä kuin koiran puruleluja.
Yleensä muuten nuo pissavaivat helpottuvat ekan lapsen saannin jälkeen, tämä on oma kokemukseni.
Yleensä toivotetaan "voimia", minä kyllä sanoisin että päättäväisyyttä oman terveytensä tärkeydestä versus seksipetoilu.
 
Inhottavaa!
Kiitos taas kommenteista tosi paljon. Ihan noin yleisesti toteaisin, ettei tuo peppuseksi nyt mikään ongelma parisuhteessamme ole, ja vähän "leikkisästi" tuo murjotus tuolla kotona on tapahtunut. Se on vain ollut jotenkin kiva lisä, vaihtelua, mukamas jotain uutta, kokeilunhaluisia kun ollaan. Mitään akrobatiaa emme harrasta. =) Mutta seksi on kivaa, ja on kiva kokeilla aina jotain uutta. Lekurikin ehdotti hymy naamalla, että peppuseksissä voi käyttää kondomia. Toki joo, mutta entäpä jos toista nuolee tai käyttää sormia ts... (en kyllä enää kehdannut tätä sanoa lääkärille !) siis noin yleensä ottaen on tuo "leikkiminen" lopetettava, eivät kai nuo pöpöt sitten kuole pesemällä eikä nyt koko ajan voi käsiään desinfioida. Olkoon koko homma, onhan kaikkea muuta kivaa olemassa, siis tarkoitan huomattavasti kivempaa !!!

Sinulle "kokemusta on". Kiitos sympatiasta, tämä rumba on todellakin ollut ihan hirveä, ja tuntui, että jossain vaiheessa on todellakin pakko alkaa lääkitä yläpäätäkin =) sillä niin on välillä hermo mennyt. Sain nyt myös estolääkityksen, jota jatkan ainakin kuukauden ja aloitin myös tuon C-vitamiini kuurin. Jossain vaiheessa minäkin jätin hormoniehkäisyn kokonaan pois (kierukka), sitten söin muutaman kuukauden pillereitä, nyt lopetin nekin. Lääkäri epäili, että mulla todellakin saattaa olla myös jo jotain esiasteista vaihdevuosioiretta limakalvojen kuivumisen suhteen, ja tietty nuo lukuisat lääkekuurit on tehneet tehtävänsä. Käytän nyt paikallisesti estrogeenia pillereiden muodossa, mutta mikä on tuo estrogeenivoide ? Ihan kauppanimi, voisin kokeilla sitäkin välillä. Mies saa nyt huolehtia ehkäisystä, eli kumitouhuksi tämä nyt menee kaikenkaikkiaan. Hyvä niin, ainakin toistaiseksi. Kuten sanottu, oma terveys ennen muuta. Toivottavasti nämä tulehdukset nyt loppuu ja pääsen tästä kierteestä eroon, jokainen joka tämän on kokenut, tietää, että ajoittain kyseessä on oma pieni helvetti.
 
kokemusta on
Käyttämäni estrogeenivoiteen nimi on Ovestin. Sitä on saatavilla voiteena ja puikkoina, itselleni tuo voide tuntuu sopivan paremmin. Sitä voi varovasti laittaa myös virtsaputken suulle (jos pystyy ilman, että oireet pahenevat). Toinen samanlainen voide on nimeltään Pausanol, joka on vähän halvempaa, mutta tietääkseni Ovestinissa on enemmän estrogeenia/mg, en ole sitä kokeillut. Lääkäri sanoi, ettei väliä kumpaa käyttää. Reseptivapaita ovat molemmat.

Toivottavasti pääset kohti terveempää syksyä!
 
N40
Mullakin oli vuosia virtsatieoireita ja kokoajan antibioottikuureja + hiivaa- Lisäksi olen syönyt 2 x tulehdusestolääkityskuurin ja lopulta ne tehosivat. Myös kaikki testit otettu eikä selvinnyt mikä tulehduksen aiheuttaa. Lopulta aloin syömään Lactoseven reseptittömiä tabletteja 2 x viikossa, vatsa toimii paremmin ja pysyy tulehdukset poissa. Vuosi mennyt viimeisestä tulehduksesta.
 

Yhteistyössä