M
minä vain
Vieras
Minulla on kaikki hyvin siis todella hyvin. Elämä on ihanaa ja olen saanut suurinpiirtein kaiken mitä haaveilinkin (enkä tarkoita nyt materiaa). Silti olen jo vuosia kärsinyt oudoista oireista ja ollut varma vähintäänkin kuolemaan johtavasta syövästä (väsymys, huimaus ja sairaalloinen uupumus eli ei jaksaisi mitään), kuitenkin oireet olleet niin kauan että luulisi jo jotain merkittävääkin sillä saralla tapahtuneen. Ja tosiaan oireet olleet poissakin kun odotin toista lastamme ja vielä vauva-ajankin. Nyt kuopus on pari vuotias ja oireita taas ollut jo vajaan vuoden. Lääkärissäkin olen ravannut ja erinäinen määrä kokeita ja kaikkia juttuja on otettu fyysisten oireiden vuoksi.
Ajattelin ensin, että on krooninen väsymys -oireyhtymä kun monet oireet natsaa sinnekin, mutta kun aina en ole väsynyt.
Pieneen mieleenkän ei ole tullut, että olisin muka masentunut tai ahdistunut!!! Eihän minulla ole mitään syytä!! (Minulla on muuten syömishäiriökin taustalla, siihen liittyvä liikuntapakkomielle, joka saa täysin stressin valtaan minut).
Siis miten voi onnellinen ihminen, jolla kaikki hyvin olla AHDISTUNUT??? Nyt vasta ahdistaakin
Mutta se kuvaus kun googletin piti niin hyvin paikkansa.
Rakastan elämääni ja olen onnellinen. Vaikea edes selittää tätä tunnetta mikä on kun kaikki hyvin ja silti ahdistaa. Keittiöpsykologina vedän tietysti johtopäätöksen 20 v takaiseen koulukiusaamisjuttuun... jonka jälkiä en kenellekkään näyttänyt ja esitin itsekin kovaa.
Voinko toipua tästä ihan itse ilman tabuja?? Haluan, että kaikki pakkomielteet ja tämä jatkuva vartalon psyykkinen ja fyysinen jännitysolotila menee pois!! Auttaisiko vaikka hypnoosi tai vyöhyketerapia tai joku??
Kiitos jos jaksoit lukea sekavan sepustukseni
Ajattelin ensin, että on krooninen väsymys -oireyhtymä kun monet oireet natsaa sinnekin, mutta kun aina en ole väsynyt.
Pieneen mieleenkän ei ole tullut, että olisin muka masentunut tai ahdistunut!!! Eihän minulla ole mitään syytä!! (Minulla on muuten syömishäiriökin taustalla, siihen liittyvä liikuntapakkomielle, joka saa täysin stressin valtaan minut).
Siis miten voi onnellinen ihminen, jolla kaikki hyvin olla AHDISTUNUT??? Nyt vasta ahdistaakin
Rakastan elämääni ja olen onnellinen. Vaikea edes selittää tätä tunnetta mikä on kun kaikki hyvin ja silti ahdistaa. Keittiöpsykologina vedän tietysti johtopäätöksen 20 v takaiseen koulukiusaamisjuttuun... jonka jälkiä en kenellekkään näyttänyt ja esitin itsekin kovaa.
Voinko toipua tästä ihan itse ilman tabuja?? Haluan, että kaikki pakkomielteet ja tämä jatkuva vartalon psyykkinen ja fyysinen jännitysolotila menee pois!! Auttaisiko vaikka hypnoosi tai vyöhyketerapia tai joku??
Kiitos jos jaksoit lukea sekavan sepustukseni