Sensuuri

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras

Unkarissa sensuurin takana on oikeistopopulismi
Kysymys ilmaisunvapaudesta on ajankohtainen myös EU-alueella. Unkarissa sensurointi liittyy arvokonservatismin nousuun.
Unkari hyväksyi viime vuonna konservatiivisen valtapuolueen Fideszin ajaman lain, joka kieltää homoseksuaalisuudesta kertomisen nuorille. Kielto vaikuttaa ennen kaikkea koulujen opetukseen, mutta rajoittaa myös kirjojen jakelua.
Viranomaiset vaativat, että sateenkaariperheitä käsittelevissä kirjoissa tulee olla merkintä “erilaisesta” sisällöstä. Viime kesänä Unkari määräsi sakkoja kirjakauppaketjulle, jonka välittämässä lasten kuvakirjassa Micsoda család! käsiteltiin sateenkaariperheitä. Viranomaisten mukaan kirjasta puuttui riittävä merkintä sisällöstä.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kertovia kirjoja(siirryt toiseen palveluun) ei saa esimerkiksi myydä enää koulujen ja kirkkojen läheisyydessä.


Yhdysvalloissa oikeistokonservatiivit sensuroivat vähemmistön tarinoita
Eri puolilla Yhdysvaltoja on uutisoitu uusista kirjakielloista viime aikoina. Sananvapautta puolustava järjestö Pen America arvioi(siirryt toiseen palveluun) keväällä, että tahti kirjojen kieltämiseksi on kiihtynyt merkittävästi.
Järjestön huhtikuussa julkaistun raportin mukaan Yhdysvalloissa oli pantu toimeen yli 1100 kirjakieltoa(siirryt toiseen palveluun) eri koulupiirien alueilla.
Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson korostaa, että sensuuri ei ole aina hallitustasoista. Yhdysvalloissa sensuuri toimii juuri alueilla. Koulut ja koulujen johtokunnat, erilaiset ryhmittymät poistavat koko ajan epäsopiviksi katsomiaan kirjoja lukulistoilta.
– Ne liittyvät sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, rotuerotteluun, lasten moraaliin. Pornografia onkin kaikista kieltosyistä suurin.
Yhteiskunnan jakolinjat kuten arvokonservatiivien ja arvoliberaalien aatteellinen vastakkainasettelu näkyvät selvästi.

Se, mitkä kirjat kouluissa ja kirjastoissa on kielletty, vaihtelee osavaltioittain ja jopa koulupiireittäin. Esimerkiksi tammikuussa tennesseeläinen koululautakunta kielsi holokaustin kauhuista kertovan Maus-sarjakuvan käytön opetuksessa.
Lopuksi Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson haluaa nostaa vielä yhden esimerkin, kenialaisen kirjailijan Ngũgĩ wa Thiong’on, joka asui vuosikymmeniä maanpaossa Yhdysvalloissa. Kirjailija sai arvostella englannin kielellä hallitustaan rankasti, mutta kun hän vaihtoi tavallisten ihmisten kikujunkieleen, hänet pidätettiin.
– Sananvapauden ongelma on hyvin monitahoinen. Vallanpitäjille löytyy aina jokin syy.
 

Yhteistyössä