Seurustelun aloitus "aikuisena"

[Liian hätäinenkö?]

Kertokaas nyt hyvät Ellit kuinka teidän seurustelusuhteenne ovat alkaneet aikuisiällä? Missä tapasitte? Oliko rakkautta ensisilmäyksellä? Veikö joku jalat alta?
Minä olen 28 vuotias ja sinkkuna ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Jonkin verran olen tapaillut miehiä, mutta kun kukaan ei tunnu miltään. Vai olenko liian hätäinen? Luovutanko liian nopeasti jos ei parin tapaamiskerran jälkeen tunnu olevan tunteita vaikka tyyppi olisikin kiinnostava?

 

[Saatatpa ollakin]

Yhden hotellin baaritiskillä, mutta ei perinteisessä iskupaikassa, vaan erämaahotellissa. Yhden pihalla. Mahdollisia tekeleitä, joista kuitenkin tuli sitten "vain" monivuotisia ystäviä (ja ystävyys ei koskaan ole "vain"!) tapasin samaisella pihalla ja yhteisellä ystävällä kylästellessä. Yleensäkin ihan kaikkiin verkostoihin naapurilähiöt ovat aina olleet elämäni suurin rikkaus, koska tapanani on jutella ihmisten kanssa. Ai niin ja linja-autot, sieltäkin on löytynyt yhtä sun toista, ratin takaa ja kyydistä!

 

[Ai niin ja vielä]

yliopiston ruokajono ja luennot. Yhteinen nimittävä tekijä: otan itse helposti yhteyttä ihmisiin. Siitä sekä pitkät ystävyyssuhteet että hellustelut varmaankin. Palstoja ja iskupaikkojen baaritiskejä en harrasta, ne tuntuvat aika lailla "yhden asian liikkeiltä" turhan usein.

 

[treffuli]

Kun olet nyt sinkkuna, niin nauti siitä ja opettele olemaan ihan itsekseenkin. Minusta on kauheaa, kun niin moni aikuinen ihminen ei osaa olla yksin, vaan pitää äkkiä saada uusi suhde ja sitten ensihuuman hälvettyä alkaa kärvistely ja kun vihdoin pääsee huonosta kumppanista eroon, niin pitää taas saada äkkiä uusi kumppani, kun ei osaa olla yksin... En väitä, että sinulla olisi tämä ongelma, vaan ihan vain yleisesti sanottuna monella on tämä ongelma.

Anna itsellesi aikaa toipua erosta. Älä etsi epätoivoisena miestä, vaan voihan sitä rupatella niitä näitä. Minusta tuntuu, että välttämättä tavallisten kilttien miesten kohdalla ei edes tunne sitä suurta intohimoa heti ekalla kerralla. Sen sijaan röyhkeät, itsevarmat rentut saavat jalat alta, vaikka jo etukäteen tietää, että elämä olisi sellaisen miehen kanssa kauheaa (alkoholin käyttöä paljon, ehkä pettämistäkin, kyvyttömyyttä tehdä pitkäjänteisesti työtä, hallitsematonta rahankäyttöä, kotona viihtymättömyyttä).

Jos mahdollista, niin etsi miestä ihan muista paikoista kuin baareista. Ystäväpiiristä tai vaikka naapurista voi bongailla sinkkumiehiä. Joskus on myös sinkkutapahtumia.

 

[Sutta ja sekundaa]

Eihän sitä hättäilemällä koskaan mittään hyvvää aikaseksi saa.

Jos nyt vasta oot eka kerran ittekses, on korkia aika elellä tovi ihan yksikseen, jotta tiiät, kuka sinä oikiastaan oot. Hoksit, että ei tarvita toista kannattelemaan, ei ratkomaan asioita puolestas tai sanomaan, mitä teet. Omat siivet kantaa.

Sitten, kun tuon oot tajunnu oikein sisikunnassa asti, tulloo se kunnon kumppani jonkin nurkan takkoo ihan yllättäin. Ei sillon, kun etit, vaan sillon, kun et eti.

Se ei vie jalakoja alta, ei pyörrytä eikä salpaa hengitystä, se vaan kattoo sillee lämpimästi ja jututtoo samalta aaltopittuuvelta. Välttämäti ei saman tien tuu uusia tärskyjä, vaan puolin ja toisin tullee kuitennii varmistettua, mistä löytyy tai nummeroita vaihettua. Kummannii mieli muhittaa viikon-kahen verran ja sitten tavataan taas. Aikuinen rakkaus ei ylleensä roihaha ilimiliekkiin heti ja kuluta polttoainetta ketkessä, vaan kyttee aikansa ja voimistuu ajan kansa. Se siinä mukavinta onnii.

 

[kokemuksia.]

Itse tapasin nykyisen poikaystäväni viime vuoden loppukesästä. Olen yhtä vanha kuin ap, sinä.
Aikaisemmat suhteet ovat kestäneet todella vähän aikaa, mies on aina jättänyt. Olen ollut liian hyväuskoinen, ja lopulta nämä tyypit ovat paljastuneet valehtelijoiksi, juopoiksi ja pettureiksi. Meidän juttumme on nyt kestänyt siis sen päälle 7 kuukautta, ja edelleen jatkuu hyvänä

Me tapasimme, yllättäen, baarissa. Minä olin kuskina kaveriporukalle, ja hän oli kaverinsa kanssa viettämässä iltaa. Eli minä olin selvinpäin ja hän ottanut muutaman. Numerot vaihdettiin, minä taisin laittaa ekana tekstaria, sillä kyseinen tyyppi teki vaikutuksen Sitten alettiin tapailemaan, ja nyt vietetään kaikki vloput yhdessä. Asumme eri paikkakunnilla, muutan samalle paikkakunnalle kunhan töitä saan.

Tämä taitaa olla vakavin tähänastisista suhteistani. Eli kyllä minun mielestäni vanhempana sen suhteen arvonkin ymmärtää paremmin. Nuorena se on näköjään vähän sellaista, löyhää ja "heikkoluontoista".

Meillä on paljon yhteistä, ja moni on sanonut, että olemme todella hyvä ja sopiva pari, passaamme toisillemme

Kyllä sen ap. huomaa ja tuntee kun tulee vastaan se joku joka kohaltaa. Jos ei ole kummempia tunteita, ei kannata yrittää edes viritellä mitään.

 

[ghvj]

Ap, minä olen ainakin sitä mieltä, että kyllä sen muutaman tapaamisen jälkeen tietää, että kannattaako tyypin kanssa pitää yllä mitään kaverisuhdetta. Jos tyyppi vaan jotenkin etoo ja siinä tuntuu olevan jotain väärää, niin usein asia on niin, ettette te ole "tehty" toisillenne.

Omalle kohdalleni taas kävi niin, etten olisi kuvitellut, että kaveristani voisi tulla muuta kuin kaveri. Tämä kaveri oli tosiaankin kaveri silloin, enkä ollut liikkeellä romanttisessa mielessä. No, yllätykseksi kävi niin, että tyyppi osoittautuikin upeaksi tyypiksi ja jonkun ajan kuluttua rakastuin. Ei siihen sitten paljon muuta vaadittu kuin viintä ja johan tarina sai siivet. Siitä sitten jonkun ajan päästä naimisiin ja lapsiakin on "siunaantunut".

Pointtina oli siis se, että vaikka joku ei nappaakaan heti kuin kaveri pohjalla, niin tyypissä voikin olla jotain upeaa! Ne tapaukset kannattaa oikeastaan vaan unohtaa pysyvästi, jotka todellakin tuntuvat hyvinkin väärältä. Älä siis heitä niitä pois jotka kuitenkin kelpaisivat kavereiksi, sillä näistä ei oikeasti tiedä, vaan vaan ne, joista ei ole mihinkään... :/

 

[toisaalta.]

Ei parisuhde ole mitenkään itsestäänselvyys. Kaikki eivät koskaan läydä sitä oikeaa, saatikka vielä toista entisen tilalle, ellei kuka tahansa kelpaa. Tuossa iässä hyvät miehet on usein jo varattuja ja perheellisiä.

Mikä vika yksin elämisessä on?