N
Naisena olemisen kauheus
Vieras
Onkohan kenelläkään omakohtaista kokemusta tai hyvää neuvoa seuraavaan asiaan?
Olen 37-vuotias kolme lasta synnyttänyt nainen. Viimeisestä raskaudesta 1v 3kk. Laitatin ihka ensimmäisen Mirena-kierukan joulukuussa 2010 ja se otettiin pois nyt elokuussa 2011. Tämä siksi, että tunsin itseni koko ajan alavireiseksi, pienistäkin asioista sain kauheat raivarit, finnejä leuassa ja rinnoissa sekä jatkuva tiputtelu.
Minulle ei ole koskaan sopineet pillerit eivätkä muut hormonaaliset valmisteet. Kierukkakaan ei tehnyt poikkeusta vaikka senhän vaan pitäisi vaikuttaa niin paikallisesti että.
Noh, siitä se riemu sitten alkoikin kun ensimmäiset kunnon menkat ilmaantuivat syyskuun alusta. Menkat eivät loppuneet vielä kolmen viikonkaan jälkeen joten menin gynelle. Hän epäili kohdun limakalvon liikakasvua ja sieltä otettiin pari kudosnäytettä.
Tänään sitten selvisi virallisesti tämän olevan juurikin tätä liikakasvua ja luokkaa 1 mikä on kolmeportaisella asteikolla lievin muoto.
Lääkärin mielestä ainoaksi JÄRKEVÄKSI hoitokeinoksi tähän vaivaan sopii juurikin tuo hormonikierukka! Kohdunpoistoa ei mielellään tehdä näin "nuorelle" mahdollisesti tulevan virtsankarkailun (sekä niiden korjausleikkaukset) ja muiden mahdollisten ongelmien vuoksi.
Siis onko tämä kierukka nyt sitten ainoa keino mihin mun täytyy palata takaisin kaikkine ongelmineen? Lääkärin mielestä kierukan tuomat "lieveilmiöt" on vaan nyt sitten kestettävä... Eikä siinä mitään jos mä kärsisin kierukan "ilot" ihan yksin, mutta kun siitä saa koko perhe ja vähän muutkin osansa.