Sikamaiset miehet ottavat väkisin

  • Viestiketjun aloittaja Nana_
  • Ensimmäinen viesti
Nana_
Olen tälläinen pirpsakka 22v. kauniiksi sanottu hoikka tyttönen. Olen huomannut että suurin osa miehistä on todellisia sikoja, mutta silti vieläkin etsin sitä oikeaa viikonloppuisin.

Minulle tapahtuu jatkuvasti sellaista että kun lähden ravintolasta illan päätteeksi mukavan tuntuisen miehen kanssa asuntooni tai miehen asunnolle, niin he luulevat heti että se tarkoittaa seksioikeutta. En minä seksiä mitenkään panttaa, rakastan sitä, mutta yleensä kun pääsemme asunnolle, juomme hieman jotain, tanssimme ja riisuuduttuamme menemme sänkyyn olen jo niin väsynyt tai huonovointinen etten jaksa enää sekstailla. Usein miehet ottavat väkisin, ja olen useamman ilmoituksen tehnytkin asian takia. Tämä on vain miesten kohdalla niin yleistä etten enää kehtaa tehdä ilmoitusta koska tunnen etteivät usko minua ja syyllistävät minut.

Monesti kun olen nukahtanut tai ollut niin huonossa kunnossa etten muista mitään, niin aamulla herättyäni huomannut että minua on käytetty hyväksi monasti jopa ilman kumia, välillä jopa peppuun vaikka en siitä nauti. Puolustuskyvytöntä naista ei saa väkisinmakaa vaikka hän olisi nukahtanut, sen jokaisen pitäisi tietää. Se että käyttää lyhyitä mekkoja ja lähtee miehen luo, vaikka riisuutuukin ja pusuttelee, ehkä jopa hieroo miehen penistä, ei tarkoita että naisen olisi annettava seksiä eli mentävä loppuun asti. Naisella on oikeus koska vain kieltäytyä seksistä eikä naista joka ei ole tolkuissaan saa ottaa väkisin. Miehen on huomattava koska naisen humalatila on sellainen ettei hän voi tehdä järkeviä päätöksiä ja ottaa järki käteen joko jättämällä nainen rauhaan tai lähtemällä pois.
 
ymmärrys hoi
Joopa joo.- Niinhän siinä usein käy, että luulee , tai kuvittelee tulleensa raiskatuksi, jos "raiskaajalla" sattuu olemaan varallisuutta. - Eikös Vesakin todennut, mitään raiskausta ei ole tapahtunut, kysymyksessä oli yhteisestä rajusta seksistä ja nyt tämä haiskahtaa jo rahastukselta, kunnian ja maineen lokaamiselta.

Siinä seksihommassa voi käydä sitten niin, että taju lähtee, kun on saanut kyytiä oikein kunnolla. Sit aamaulla hävettää, mitä tuli tehtyä ja sitten tehdään rikosilmoitus, kun itsetunto ei kestä totuutta ja on hirvee morkkis ja nyt kaikki pitää mua huorana. -Pitääköhän isä ja äitikin mua huorana?

Ennenvanhaan todettiin -nainen antaa ymmärtää, että antaa, mutta ei ymmärtänytkään antaa. -Uudempi päivitetty versio on -nainen antaa, mutta ei ymmärrä miksi antaa. -Looginen selitys kummassakin tapauksessa on -ymmärryksen puute.

Tuli mieleen yks blondivitsi -Blondi kahlasi merenrantaa pitkin ja pysähtyi, kun vesi ylsi hänen "vesirajaansa". Blondi totesi -nyt tämä menee yli minun ymmärrykseni.

Psykoalyytiikko Sigmund Freud tutki aikoinaan naisen seksuaalisuutta ja yritti löytää vastausta naisen suuriin mielialavaihteluihin. Hänen soiloisen teorian mukaan naisen mielialavaihtelut johtuivat kohdun liikkeistä, joka aikaansai naisella hysteeristä ja ailahtelevaa käyttäytymistä.
Sana hystera tulee kreikankielestä ja tarkoittaa kohtua.

Naisethan käyvät keskenään hyvinkin paljon keskusteluita miehistä rakkaudesta, ihastumisesta, elämäni miehestä jne, jne. Tästä käytetään ilmaisua -vaginamonologi- jossa vaginat yrittävät löytää syitä omaan käyttäytymiseen. Itsesasiassa nämä naistenväliset keskustelut liittyvät juuri tuohon samaan, mitä blondi totesi -tämä menee yli minun ymmärrykseni.

Ymmärryksen puute ja hormonien toiminta johtavat juuri tuohon hallisemattomaan tilanteeseen ja jos nainen on nauttinut alkoholia, niin naisen testosteronipitoisuus kasvaa 65%. Mikäli nainen käyttää hormonaalista ehkäisyä ja nauttii alkoholia, niin naisen testosteronin määrä kokoaa 270%. Tutkijan mukaan tämä saattaa vaikuttaa naisen libidoon (seksikäyttäytymiseeen) ja aggressiviseen käyttäytymiseen.

Kaikkihan me tiedämme, että naisten väkivaltaisuus on lisääntynyt sekä naisen seksuaalinen käyttäytyminen on muuttunut. Eikhän munahaukat, baarikärpäset, toiset naiset, slarakkaat jne todista tämänkin tutkimuksen todeksi
 
joopajoopajoo...
Olen aina naureskellut vastauksille, jotka alkavat, että "tämä on varmaankin provo", mutta nyt joudun todeta itsekin samalla tavalla... Se on totta, että pukeutui nainen sitten kuinka hyvänsä, ei se oikeuta raiskaukseen, mutta hieman kannattaa miettiä omaa vastuutaan tapahtumaan, jos lähtee miehen matkaan, riisuutuu siellä jne. Ehkä kannattaisi sanoa miehelle jo lähtövaiheessa, että vaikka tulen luoksesi, en suostu seksiin.
 
nainen 30+
No voi taasen, siinäkin oikein järjenjättiläinen. Ei kai ne munat ja testosteronikaan anna oikeutta paneskella kaikkea mitä eteen tulee.

Mutta alkuperäiselle, ei tietenkään ole oikeutta harrastaa seksiä syyntakeettomassa tilassa olevien ihmisten kanssa. Mutta tosiasia on, että ihan ilman syyllistämistä, meitä on niin moneksi.

Kannattaa todella ihan omaksi parhaaksesi muuttaa myös omaa käytöstäsi, ei kannata lähetä jakuvalla syötöllä ties kenen matkaan. Satutat tuossa itseäsi myös. Arvosta itseäsi enemmän. Myös luottamus on parisuhteessa tärkeää, anna sille aikaa muodotua, kun tapaat mielenkiintoisen ihmisen.

Mutta jos toimit noin, on tosiasia, että kaikkea voi sattua. Kaikki miehetkään eivät ole ritarillisia ja ensisilmäyksellä sinuun niin ihastuneita, etteikö jotain voisi sattua. Ei se ole oikein. Mutta ikävä tosiasia on ettei liian sinisilmäinen ei vain kannata olla.

Terve varovaisuus ja itsesuojeluvaisto on vain hyväksi, ei sen takia että jollain olisi oikeutta tehdä jotain, tai sinä et saisi toimia näin. Mutta kaikki eivät aina noudata yhteiskunnan sääntöjäja yleisiä normeja. Joten ihan oman itsensä takia kannattaa olla terveellä tavalla varovainen.
 
joopajoopajoo
Osoititko nainen 30+ tuon "järjen jättiläinen" -kommenttisi minulle? Jos, niin en ymmärrä, että miksi. Minähän nimen omaan sanoin, ettei MIKÄÄN oikeuta raiskaukseen, mutta kannattaa miettiä myös omaa vastuutaan - toteathan itsekin samoin, että kannattaa ihan omaksi parhaakseen muuttaa käytöstään.
 
AlpoIlpo
Vaimoni syyttää minua kanssa raiskauksesta samanlailla, kuin aloittaja... Oltiin viettämässä baari- iltaa mentiin nukkumaan ja rupesi tekemään meili... Sitten kysyin, että käviskö että vähän helpotan paineita ja mielestäni sain selkeän myöntymisen. Kuitenkin vaimo väittää, että on sammunut ja havahtunut siihen, kun olen tullut hänen sisäänsä. Nyt hän siis syyttää minua ja minä olen vähän ihmeissäni. Miten tästä eteenpäin? En taida uskaltaa edes omaan vaimoon koskea...?
 
--------------------------------------------------
Minullehan kävi, kuten kerroin toisessa ketjussa keväällä, mut sen jälkeen kun puhuttiin asiat selviksi (lähinnä sovittiin, että mitään vastaavaa ei tapahdu enää ikinä, tai ei ole enää meitä...), niin meidän suhde on toiminut ihan hyvin ja jopa seksistäkin olen ruvennut taas nauttimaan...

26.3.07 19:28
---------- (vierailija)

Mu poikakaveri teki aikas siat nyt viikonloppuna. Me oltiin baarissa ja vähän lähti mopo käsistä... Heräsin siihen, kun olin sängyssä nahkahousuni puoliksi avattuna, pimpissä iso kurkku työnnetty niin syvälle kun menee, porkkana perseessä ja mun poikakaveri ottaa musta kuvia... Sit se vaan tokaisi, että jos kerron jollekkin, niin ne kuvat julkaistaan jossain lehdissä ja miun vanhemmat kuulee aivan varmasti, millainen narttu minä olen... Mut jos suostun käyttämään nahkahousuja sängyssä, niin kaikki menee kuulmma tosi hyvin...
 
Näitähän sattuu
Mekin, keski-ikänen pari. Oltiin yksillä synttäreillä. Sieltä palatessa, sen muistan, imin ukon munan jalkakäytävällä polvillaan. En tiedä näkikö kukaan.
Kotoa en muista mitään, mutta aamulla heräsin farkut nilkoissa vatsallaan sängyn reunalla, polvet maassa. Mies nukkuu alasti edessäni ja luulin, että iahn normaalit temput. Sitten huomasin, että ukon kulli oli likainen ( paskainen ). Jumankauta se oli vetänyt perseeseen nukkuessani. Mähnänoro oli kuivunut persreijästä reisille ja pylly oli kivulias. Olin kuulemma itse antanut luvat kakkoseen, joten mitä siinä syyttämään ja ilmoituksia tekemään.
 
nainen 30+
""Osoititko nainen 30+ tuon "järjen jättiläinen" -kommenttisi minulle?"" En osoittanut sinulle vaan ymmärrys hoi:lle. Olit vain ehtinyt kirjoittamaan tuohon väliin, selaimeni päivittää keskusteluja välillä aika viiveellä.
 
joopajoopajoo
Ok, oli pakko tarkistaa asia, sillä "säikähdin", että jäikö viestistäni sellainen kuva, että sysäisin raiskatuksi tulemisesta osan naisen syyksi ja naisen vastuulle, sillä sitä en todella tarkoittanut sanoa!
 
nainen 34>
Voin vakuuttaa raiskatuksi joutuneena , tilanteen ja olon vuosia jälkeen oleen KAMMOKSUTTAVA! Jos syyllistäminen kohdistuu naiseen paljastavalla pukeutumisella , niin häi HALOO miksi mies ei voi ajatella mitä tekee. En todellakaan tarkota syyllistää KAIKKIA miehiä.
 
minulle käynyt samoin
Olin mieheni kanssa bileissä ja tuli juotua paljon ja keskusteltua parin miehen kanssa aamuyölle pitkään. Mieheni oli muiden vieraiden kanssa. Sen muistan että menimme näiden miesten kanssa lepäämään ja tietenkin riisuimme vaatteita ennen vällyihin menoa.
No heräsin sitten siihin kun mieheni aamulla huusi "Jumalauta huora". Heräsin ja nämä kaksi miestä kanssa ja mitä olikaan tapahtunut. Olin peiton päällä alasti molemmat miehet alasti molemmilla puolilla ja vaosta valui spermaa. Miehet olivat raiskanneet minut molemmat, koska kummankin penis oli mähmässä. En voinut kuin hysteerisenä alkaa kirkua ja käskin miestäni soittamaan poliisit paikalle.
 
jotain järkee...
Alkuperäinen kirjoittaja minulle käynyt samoin:

Just joo, ensin naaatitaan kimppakivasta ja sitten kun pää selviää, aletaan huutaa raiskausta. Toivottavasti edes sait syytteen aiheettomasta ilmiannosta. Illalla ukkosikin vauin katseli päältä ja veti käteen kiihottuessaan, mutta aamulla selvittyään mieli sitten muuttuui. Jos menee miesten kanssa alasti sänkyyn niin on ihan yhtä tyhjän kanssa alkaa jälken päin ihmetellä, kuinka tässä nyt näin kävi, jakorasia mikä jakorasia!
 
minulle käynyt samoin
Alkuperäinen kirjoittaja jotain järkee...:

Miehet tuomittiin raiskauksesta, saivat useamman vuoden tuomiot molemmat siat.

taas viattomat linnassa, sinne olisivat kuuluneet sinä ja ukkosi, jos ketkä. jos ukkosi ei ollutkaan osallisena, niin sinähän vain syyllistit viattomat miehet päästäksesi pälkähästä oman ukkosi kanssa kun kantti ei kestänyt sanoa, että nyt vain kävi näin, että noiden kahden kanssa oli niin jännää nussia yhtäaikaa. olet varsinainen paska, itsesi pelastaaksesi laitatit viattomat linnaan, häpeä edes! toisaalta, tuskin osaat...
 
Maxine -75
Itsekin olen muutamia sikoja laittanut tiilenpäitä lukemaan, kun eivät ole ottaneet huomioon liian humalaista olotilaani vaan sekstanneet melkein tiedottoman ihmisen kanssa. Aamulla ei ole kiva herätä likaisena kun ehkäisyäkään ei ole käytetty.
 
jotain järkee...
Alkuperäinen kirjoittaja Maxine -75:
Itsekin olen muutamia sikoja laittanut tiilenpäitä lukemaan, kun eivät ole ottaneet huomioon liian humalaista olotilaani vaan sekstanneet melkein tiedottoman ihmisen kanssa. Aamulla ei ole kiva herätä likaisena kun ehkäisyäkään ei ole käytetty.
Valehtelet! Vaikka sinut olisikin nussittu kännisenä, et pysty näyttämään toteen, ettetkö olisi ollut itse suostuvainen. "minullekin käynyt samoin" on ehkä saanut äijille jonkin tuomion, jos miehensä on valehdellut oikeudessa tai sitten tämä joulupukkiin ja keijuihin uskova aviomies on lullut puhuvansa totta... Mutta että tuollaisessa epäselvässä tilanteessa useiden vuosien tuomio - silkkaa roskaa, eihän väkivaltainen puskaraiskaajakaan saa kuin vuoden.

opettele ryyppäämään, ettei tarvi jälkeenpäin katumuksessa valehdella, että enhän minä mutta kun noi... ei tarvi vetää lärvejä sellaisessa seurassa, jota ei sitten loppupeleissä halua sänkyynsä.
 
ihmettelevä elli
Ensiksi haluan korostaa, etten hyväksy raiskausta missään tilanteessa, vaikka nainen kulkisi alasti Kaisaniemenpuistossa humalassa, mutta teettekö te hyvä ihmiset oikeasti niin, että ensiksi juotte itsenne hirveään humalaan, sen jälkeen lähdette miehen/miesten matkaan, riisuudutte alasti ja sammutte niin kovin, ettette ymmärrä, jos joku alkaa teitä naida? Minä en ainakaan menisi lepäämään sellaisten miesten kanssa, joiden kanssa juttelen, enkä varsinkaan riisuisi vaatteita ennen kuin menisin vällyjen väliin.
 
Anniina B
Kannattaisi ehkä tosiaan juoda "hiukan" vähemmän. Jos tämä ei ole provo, niin miksi ap toistaa käytöstään yhä uudelleen? Kuulostaa aika uskomattomalta.

Itsekin käytän alkoholia aika reilusti mutta ei mulle ikinä ole tuollaista sattunut. Liikut väärissä porukoissa.
 
voiko olla totta
Siis onko tämä totta? Onko kyse jostain alkkis -porukoista? Vai MIKSI IHMEESSÄ joku nainen menee kahden vieraan miehen kanssa samaan sänkyyn nukkumaan ja vielä riisuu vaatteitaan, kun oma mies on samassa talossa mutta muualla? Ei ymmärrys riitä ollenkaan tähän. Päästäisitkö oman miehesi kahden puolialastoman naisen kanssa nukkumaan siskonpetiin??! Mitä ihmeen touhua??

Ihmettelen myös, kuinka nainen voi juoda itsensä niin tajuttomaksi, että jopa kaks miestä voi panna sitä? Vaikka kuinka jurrissa olisin, kyllä minä heräisin jo kevyeen kosketteluunkin ja häipyisin paikalta!!!!
 
ihmettelevä elli
Minäkin olen joskus ollut ihan hävettävässä humalassa, mutta kertaakaan en ole herännyt mistään muualta kuin omasta sängystä ja oman miehen vierestä, eli en ole edes humalassa mennyt kenenkään vieraan miehen kanssa nukkumaan. Ja vaikka tosiaan - kuten sanoin - en hyväksy raiskausta missään tilanteessa, mutta JOS menisin jurrissa kahden miehen kanssa samaan sänkyyn ja vieläpä heittäisin vaatteetkin pois, en usko, että edes kehtaisin tehdä ilmoitusta raiskauksesta. Kyllä minä siinä tilanteessa _omassa päässäni_ miettisin, että jos olen suostunut sänkyyn riisuutuneena menoon, olenko voinut suostua silloin myös seksiinkin.
 
tositarina
Minä join elämäni ensimmäisen kännin neljätoistavuotiaana. Liftasin johonkin kyytiin ja jatkot olivat autossa olleiden poikien luona. Enmuista missä se paikka oli, mutta muistan kun huusin apua ja yritin rimpuilla vastaan, kun yksi niistä autossa olleista pojsta vei väkisin neitsyyteni. Kaiken lisäksi minulla oli tuolloin kuukautiset, sidekin hävisi jonnekin. Lopuksi ne pojat veivät minut kotipihaani ja jatkoivat matkaansa. Ja kyllä hävetti. Ilmoitusta en tehnyt.

Myöhemmin, aikuisena kun aloin seurustelemaan ja kerroin poikaystävälleni kokemuksestani ja siitä miksi olen niin arka seksin suhteen, en saanut ymmärrystä..

Enää en kerro siitä kenellekään. Siitä on aikaa parikymmentä vuotta nyt. Joskus katukuvassa on saattanut olla tutunnäköinen tyyppi, joka on muistuttanut väkisinmakaajaani, mutta varma en voi koskaan olla...
 
Yhteistyössä