O
"Onnellinen"
Vieras
Olin äitini 50v synttäreillä vkloppuna. Olen itse kolmekymppinen ja kahden lapsen äiti. Lapset jo aika isoja 7v ja 9 v. Eronnut 5 vuotta sitten lasten isästä. Tässä on ollut muutama vakavampi suhde mutta en ole asunut kenenkään kanssa virallisesti yhdessä. Tuolla synttäreillä kaikki sukulaiset jaksaa kysellä ja ihmetellä miksi mulla ei oo miestä ja miks oon niin ronkeli. Miksei muut ihmiset tajua että sinkkuna voi olla onnellinen? Jos tapaisin elämäni rakkauden ni en laittaa hanttiin, mutta olen kuitenkin järkänn elämäni niin että olen yksin vaikka loppuikäni. Saan sisustaa kotini kuten haluan,jos en jaksa siivota ni kukaan ei valita mistään. Jos haluan nuolla koko kämpän ni ei tarvi valittaa että joku sotkee. Ei tarvi olla omista työ, raha- asioita ym tilivelvollinen kellekään. Saan nauttia elämästä omilla ehdoilla ja just niinku mulle sopii. Käyn joka päivä kuntosalilla ym ei tarvi laittaa kenenkään menoja omien edelle. Parasta on kuitenkin se että en tunne yhtään pariskuntaa joiden suhde olis sen arvoinen että luopuisin kaikesta tästä? En siis jaksa uskoa että pokeesti parisuhde tekisi mua onneliseksi. kaipaisin aina sitä ihastumisen tunnetta ja sellasta ja varmaan tukehtuisin jos mulla olis joku perusäijä ja 5 tenavaa kintuissa
Voi lähteä ulos kavereiden kanssa vaikka keskellä viikkoa jos haluan ja kukaan ei kysele mitään, saan tapailla ketä haluan ja saalistaa parempia miehiä. Eniten ahdistaa se että olen nähnyt niin paljon työssäni ja elämässäni suhteita ja voisin väittää että kukaan ei tekisi mua onnelliseksi. Ihan senki vuoksi että on nähnyt niin paljon ku perheet hajoaa ja idyllit särkyy. Miten kukaan jaksaa oikeesti uskoa parisuhteeseen? Ne kuitenkin päättyy aina jossain vaiheessa, paitsi ennenvanhaan. Sillon oli muutenkin niin eri arvot ihmisillä, voi ku sellaset sais takas..