Sipilän ja Trumpin toimien perustuslain mukaisuus arveluttaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijahu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijahu

Vieras
Juha Sipilä Trumpin toimista: "Nyt niitä on alkanut tulla ja ne huolestuttavat"
Perjantai 3.2.2017 klo 20.56

Pääministeri Juha Sipilä on Donald Trumpin kanssa eri mieltä maahanmuutosta ja talouskysymyksistä. Sipilä julkaisi kannanoton blogissaan.




    • Pääministeri kritisoi Donald Trumpin ensimmäisiä toimia Yhdysvaltain presidenttinä.
    • Sipilän mielestä huomautettavaa on niin talous- kuin maahanmuuttopolitiikassa.
(AOP)">
Juha Sipilä on huolissaan Donald Trumpin politiikasta. (AOP)
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) julkaisi perjantai-iltana blogimerkinnän Maltalta, jossa hän on EU-johtajien huippukokouksessa.

Pääministeri toteaa, että kansainvälisessä politiikassa on juuri nyt myllerrystä. Euroopan unionin päämiehet ovat Sipilän mukaan keskustelleet erityisesti Libyan asioista ja maahanmuutosta.

Sipilä kirjoittaa myös Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista.

Trump on hämmentänyt poliittista kenttää jo esimerkiksi rajoittamalla tiettyjen valtioiden kansalaisten maahantuloa. Trump on myös painostanut Kiinaa sanallisesti Tyynenmeren tilanteesta.

- Totesin virkaanastujaispuheen jälkeen, että arvioin häntä tekojen perusteella. Nyt niitä on alkanut tulla ja ne huolestuttavat. Huoli todettiin myös kaikkien EU-johtajien toimesta, Sipilä toteaa.

Pääministerin mukaan kansalaisuuden perusteella ei saa estää maahantuloa. Sipilä kirjoittaa, että jokainen ihminen on arvokas.

Trumpin politiikka huolettaa Sipilää laajemminkin.

- Huolia on noussut maahantulon rajoitusten lisäksi myös vapaakaupan rajoittamisesta, pakolaiskysymyksen hoitamisesta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta. Lähden siitä, että nyt tarvitaan siltojen rakentamista muurien sijaan.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702032200065155_pi.shtml
 
Ei jestas, sipilä on idiootti.
Osaakohan koskaan sanoa muuta, kun "tämä on nyt harmillista/huolestuttavaa/pitää vielä selvittää vähän.
Sipilä ei missään nimessä ole idiootti. On omien ja kavereidensa etujen ajaja enemmän kuin mikään valtiomies, mutta ei missään tapauksessa idiootti.
Sama pätee Trumppiin. Häntä voi perustellusti kutsua huonotapaiseksi öykkäriksi, mutta tyhmä hän ei ole.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Sipilä ei missään nimessä ole idiootti. On omien ja kavereidensa etujen ajaja enemmän kuin mikään valtiomies, mutta ei missään tapauksessa idiootti.
Sama pätee Trumppiin. Häntä voi perustellusti kutsua huonotapaiseksi öykkäriksi, mutta tyhmä hän ei ole.
Kyllä se on. Tyhmä nimenomaan.
Lähes kaikki vastaavassa asemassa olevat ajavat omia ja lähipiirinsä etuja ja ohjailevat rahaa omaan taskuun, mutta useimmat osaavat tehdä sen niin, että eivät jää kiinni. Sipilä ei.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Ai nii.
Jolla poliittinen muisti ylettää hiemankin kauemmas kuin tämän aamun hampaiden harjaukseen muistanevat keskustalaisen pääministerin jolla oli ongelmana lautakasa, jota ei koskaan edes löydetty.
Se oli todella kummallinen juttu. Koska jos suomen pääministeri olis lahjottavissa peräkärryllisellä lautaa niin jopa mulla olis varaa ostaa koko suomi.

Sipilöinnit sit on ihan toinen juttu.
Pitäis voida luottaa siihen, että pääministeri duunia tehdessään hoitaa valtion asioita, eikä omia bisneksiään.
 

Yhteistyössä