*Sisältää silkkaa uupunutta valitusta* Olishan se helppoa olla tehokas äiti, jos olis helpot lapset!

[erityisperheen äiti]

Monet kerrat sitä on tullut itkettyä, miksi minä en osaa olla sellainen pullantuoksuinen ja iloinen äiti, joka jaksaa olla ja touhuta. Sellainen, joka jaksaa pitää huolen ruokavaliosta, eikä lipsu jatkuvasti omista periaatteistaan lasten ruuan terveellisyyden suhteen.
Paljon kyllä teenkin, mutta niin usein palaa pinna ja mennään jaksamisen äärirajoilla. Pitäis olla joku terapeutti ihan vaan sitä varten, että voisi säännöllisesti kaataa kaiken sen paskan mitä on kertynyt, kun taistellut milloin lasten kanssa, milloin lasten hoidon vuoksi.
Kun se lastenkin kanssa taistelu on ihan oikeasti välillä ihan fyysistä taistelua, kun
saatetaan käydä päälle vihan vallassa. Tai kun toinen ei suostu ottamaan lääkkeitään, ja kolmas rikkoo taas jotain. Saa ravata puhe- ja toimintaterapioissa, on neurologia ja perheneuvolaa, milloin tavataan koulukuraattoria.

Pitäisi pystyä jotenkin ottamaan etäisyyttä kaikista ongelmista, ja nähdä kokonaisuus ulkopuolisen silmin. Ehkä ymmärtäisi jotain paremmin, ja huomaisi asioita, mille on arjessa jo sokeutunut.

Onhan meillä paljon iloisiakin asioita, mistä osaan olla kiitollinen, mutta juuri nyt on pakko päästä pihalle tätä negatiivisuutta!

 

[myöskin erityisten äiti]

Kuulostipa tutulta. Vanhin lapseni on kolmannella ja ei todettu mitään häiriötä vaikka epäilen jotain adhd:ta tms. Oli 1-2-luokat erityistarkkailussa kun ei pysynyt paikallaan koulussa ja oli koko ajan äänessä. Nyt uutena tuli viime kuussa kuraattori, koska se älytön sähläys aiheutti jo vaaratilanteen koulussa puukäsityötunnilla kun heilui yhden työkalun kanssa ja yksi meinasi saada siitä päähän vahingossa. Tätä samaa päätöntä on vapaallakin ja iso homma pitää aloillaan ja saada järkevää tekemistä aikaan. Jossain vaiheessa oli sitäkin, että kävi kimppuuni nyrkein ja huudoin.
Pienimmällä taas puheterapiaa ja ehkä alkaa toimintaterapiaa uudestaan ja neurologit yms. käynnit.
Palaa pinna tosiaan kun älytöntä kohellusta johon ei auta kuin kova kielto jos sekään heti.

Näin ennen joulua yritän olla se pullantuoksuinen ja hetkeksi se onnistuu. Sitten kun olen saanut siivottua ja termiittilauma sotkee olohuoneen hetkessä istun koneelle ja mietin miksi ihmeessä edes siivosin. Lasten huuto raikuu naapureille asti(mieheni kuuli kun kävi heillä erään menon tiimoilta yhtenä iltana). T'änään meille tarjottiin perhetyöntekijää, joka ei olekaan meillä vielä käynyt.

Haastavaa on tosiaan. En tiedä miten olisi jos olisin töissä. Nyt olen kotiäitinä ja tuntuu miten voin mennä töihin kun tuota 3-luokkalaistakin on vahdittava koko ajan(kiivennyt 2krs rivitalon katolle, turhan tapaturma ja rikkoutumisalttiita leikkejä ulkona jne.)

 

[Relatkaavähäse]

Ensimmäisenä: Lopettakaa itsenne vertailu muihin. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Aina EI tarvitse olla tehokas eikä joka nurkan kiiltää.. Lapset pysyy hengissä vaikka joskus pitää sen "nakit&ranskalaiset" päivän. Ei siis liikaa nipotusta ruokailuunkaan, riittää kun kohtuudella on ravitsemus pääosin kunnossa. Sanoivat tai arvostelivat jotkut tehomammat mitä tahansa. Jokaisella on omat näkemyksensä ja sitä kruunua o varmasti kiva kiillottaa joidenkin.
Jos vain on mahdollisuus välillä hengähdystaukoon, esim.perhetyöntekijöiden tai tukiperheen avulla jne niin ottaakaa se itsellenne ilman omantunnon tuskia! Hetki omaa rauhaa on lapsienkin eduksi pidemmällä ajalla katsottuna.
Ne pullatkin voi joskus vaan ottaa pakastealtaasta.. Voimia!

 

["a.p"]

Itse kai olen se pahin arvosteluja. Olen asettanut tavoitteet korkeammalle, kuin on mahdollista toteuttaa. Itselleni tuli vasta oivalluksena, että ei johdu omasta huonoudesta, vaan olosuhteista vaikeudet.
Yritän opetella olemaan armollinen itselleni, se vaan on yllättävän vaikeaa.

 

[Vie ras]

3-luokkalaistakin on vahdittava koko ajan(kiivennyt 2krs rivitalon katolle, turhan tapaturma ja rikkoutumisalttiita leikkejä ulkona jne.)

Mun lapsuudessa, siellä 80-luvulla, tuo oli ihan normaalia.
Kiipeiltiin minne huvitti, välillä muksahdettiin alas ja sattui niin pirusti, mutta kohta taas kiivettiin uudestaan.
Ja lelujakin rikkoontui, joskus saattoi ikkunakin räsähtää kun palloa potkittiin.
Välillä huudettiin ja kiukuteltiin niin, että heikompia hirvitti.

Ehkäpä se oli onni olla lapsi tuolloin, eikä nykypäivänä.

Enkä minä, tai kukaan mukaan lapsuudenkavereista ollut erityislapsi..

 

["jep"]

Mun lapsuudessa, siellä 80-luvulla, tuo oli ihan normaalia.
Kiipeiltiin minne huvitti, välillä muksahdettiin alas ja sattui niin pirusti, mutta kohta taas kiivettiin uudestaan.
Ja lelujakin rikkoontui, joskus saattoi ikkunakin räsähtää kun palloa potkittiin.
Välillä huudettiin ja kiukuteltiin niin, että heikompia hirvitti.

Ehkäpä se oli onni olla lapsi tuolloin, eikä nykypäivänä.

Enkä minä, tai kukaan mukaan lapsuudenkavereista ollut erityislapsi..

Peesi! T.Toinen 80-luvun lapsi

 

["ANNIKA"]

mulla ei oo erityislapsia, ihan tavallisia semmoisia Mutta kun ne on koko ajan kippeenä, siis tässä on menty puoltoista kuukautta että joku on ihan putkeen ollut kipeenä. viimeviikolla esim. alkuviikon oli keskimmäinen mahataudissa, loppuviikosta kuopus hengitystieinfektiossa, sunnuntaina alotti esikoinen. pomo on raivona, mies ja minä ollaan kans sairastettu tässä sivussa ja tää putki on ihan järjetön. puhumattakaan ettei oo yhtään ehditty laittaa tai koristella joulua, kaikki lahjat on hankkimatta ja rahavaratkin vähissä kun menee väillä palkattomiksi päiviksi töissä. stressiä on sikana kun töissä kummallakin on jäätävä vastaanotto silloinkun sinne päästään ja normilapsillakin on hammaslääkäriä, korvien jälkitarkastusta, astmakontrollia, neuvola tai koululääkäriaikaa, puheterapiaa, päivähoidon kasvatuskeskusteluita, joulujuhlia ja sun vaikka mitä.