Sitoutumiskammoiset miehet vieneet uskon parisuhteeseen..

[tinkerbell]

Eli otsikossahan se jo tulikin. Olen 25-vuotias nainen ja viimeisen kahden vuoden aikana olen törmännyt neljään mieheen, jotka kaikki potivat jos jonkun näköistä sitoutumiskammoa. Aluksi nuo miehet olivat itse todella aloitteellisia ja kiinnostuneita, yksikin maalaili jo parin kuukauden jälkeen vaikka mitä tulevaisuuden näkymiä ja vaikutti aidosti välittävän minusta, kunnes kolmannen tapailukuukauden kohdalla käänsikin kelkkansa. Ei huvittanut enää nähdä kovinkaan usein, mukavat tekstarit loppuivat eikä hän muutenkaan halunnut enää että meistä tiedettiin. Lopulta lopetti juttumme sanomalla klassiset eli "ei vika ole sussa vaan mussa, en vaan pysty sitoutumaan kehenkään vielä pitkään aikaan. Parempi olla yksin". Ja ei mennyt kauaakaan kun tuo jätkä alkoi "virallisesti" (facebookin mukaan, heh..) seurustelemaan erään muikkelin kanssa jonka hän oli tuntenut vasta 2 viikkoa. Se sattui. Ja suurinpiirtein samaa kaavaa noudattaen ovat nuo muutkin kuvioni menneet, tietysti eroavaisuuksiakin oli mutta silti. Yleensä taustalla on vielä ollut miehen kipeä ero eksästään ja olen siis jälkikäteen tajunnut olleeni vain laastari.

Mutta. Nyt olen tavannut todella ihanan miehen jonka kanssa kaikki synkkaa ja palaset ns loksahtelevat kohdilleen. Hän näyttää avoimesti tunteensa minua kohtaan, on esitellyt kavereilleen ja hänen perheensä tietää minusta yms. Hän myöskin on sanonut että viihtyy paremmin parisuhteessa kuin sinkkuna, vaikka onkin viimeiset kaksi vuotta ollut itsekseen kun ei ole tavannut ketään oikeasti kiinnostavaa. Ja nyt on ihan korviaan myöten ihastunut minuun, ja minä häneen. Mutta jotenkin en osaa kunnolla rentoutua kun pelkään että kohta hänkin muuttaa mielensä ja löytää jonkun paremman. Olen hänellekin hieman avannut miksi minua pelottaa mutta hän sanoi ettei ole menossa mihinkään ja että ymmärtää kyllä miksi minua pelottaa. Stressaan sitä, että sössin koko jutun kun olen varuillani ja varautunut (en tietenkään kokoajan) ja toisaalta taas pelkään satuttavani itseni jos en ota etäisyyttä. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? :/

 

[Leila-Eerikki]

Kyse EI ole sitoutumiskammosta, vaan siitä, että miehellä alkuhuuma on laantunut. Ihastuminen ei johtanut rakastumiseen. Eikö itsellesi ole koskaan käynyt vastaavaa? Olet pari viikkoa, tai kk:ta ihan täpinöissäsi, ja sitten tunne vaan laantuu. Eikä siinä toisessa tarvitse olla edes mitään vikaa.
Tuollainen joka heti kertoo kuinka haluaa olla parisuhteessa, on vaarallinen siiinä suhteessa, että saattaa roikkua kimpassa, vaikka rakastumisfiilikset häviävät.

 

[Rohkeasti vaan]

Toinen juttu on se, että tätä elämää on vain rohkeasti uskallettava elää tulipa mitä tahansa. Muuten voi käydä kuten Asterixin kyläpäällikön, joka pelkäsi eniten maailmassa sitä, että taivas putoaa niskaan. Pelko ihmisessä itsessään on se suurin musta muuri, joka on vain ylitettävä ja annettava elämän kantaa.

 

[mieti]

että se sitoutumiskammo voikin johtua sinun epävarmuudestasi ja siitä, että et luota itseesi. teepä testi tunnelukoista netissä, niin tulet yllättymään.

 

[Täti tässä]

Ennemmin sun pitäisi huolestua jos joku jo parin kuukauden päästä on muuttamassa yhteen. Noi sun tapaamas miehet on ihan normimiehiä, joskus viehättyy toisesta, mutta pidemmän päälle, noh ei persoonassa olekaan mitään mikä jaksas kiinnostaa. Tietysti se jättäminen ottaa itsetunnon päälle, se on ihan selvää. Mutta uudelle kaverille sun avautuminen sun peloista, en tiedä onko ihan järkevää. Asettaahan se paineita hänelle jos minkälaisia.Nuorena elämässä pitäisi ottaa riskejä, muuten jää se kuuluisa elämä elämättä. Heittäytyä.

 

[Rauhassa vaan]

Kuinka kauan olet ollut tämän uuden miehen kanssa? Neuvoisin että ottakaa ihan rauhassa, teillä ei ole mikään kiire. Olet vielä nuori, ja suhteen alussa on muutenkin aivan sallittua edetä rauhassa. Mitään yhteenmuuttamisia tms ei tarvitse edes ajatella kovin nopeasti. Sitten kun on seurusteltu vuoden päivät, voit tosissasi miettiä, miten haluatte suhteen etenevän.

Sinuna katsoisin myös miehen historiaa saadakseni käsityksen hänen luonteestaan ja luotettavuudestaan. Ovatko hänen aiemmat seurustelusuhteensa olleet vakavia? Onko hän osoittanut niissä järkeä ja harkintaa? Miksi ne ovat loppuneet? Onko hän tehnyt jotain tyhmää? Onko hän oppinut kokemuksistaan? Miten hän vietti kaksi sinkkuvuottaan - oikeasti yksin, irtosuhteissa, vai miten? Mieti näitä. Jos tällaisten merkkien perusteella vaikuttaa olevan kypsä kaveri, sinulla ei ole syytä olla huolissasi. Suhteet voivat kariutua milloin vaan, vaikka 20 avioliittovuoden jälkeen, se on elämän tosiasia. Mihinkään ei voi koskaa luottaa aivan täydellisesti. Mutta jos sekä sinä että poikaystäväsi olette kypsiä ja yhteensopivia, lakkaisin sinuna murehtimasta, koska silloin ei ole mitään erityistä syytä odottaa, että suhteenne ei kestäisi.

 

[vieras]

Nyt olen tavannut todella ihanan miehen jonka kanssa kaikki synkkaa ja palaset ns loksahtelevat kohdilleen. Hän näyttää avoimesti tunteensa minua kohtaan, on esitellyt kavereilleen ja hänen perheensä tietää minusta yms. Hän myöskin on sanonut että viihtyy paremmin parisuhteessa kuin sinkkuna, vaikka onkin viimeiset kaksi vuotta ollut itsekseen kun ei ole tavannut ketään oikeasti kiinnostavaa. Ja nyt on ihan korviaan myöten ihastunut minuun, ja minä häneen. Mutta jotenkin en osaa kunnolla rentoutua kun pelkään että kohta hänkin muuttaa mielensä ja löytää jonkun paremman. Olen hänellekin hieman avannut miksi minua pelottaa mutta hän sanoi ettei ole menossa mihinkään ja että ymmärtää kyllä miksi minua pelottaa. Stressaan sitä, että sössin koko jutun kun olen varuillani ja varautunut (en tietenkään kokoajan) ja toisaalta taas pelkään satuttavani itseni jos en ota etäisyyttä. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? :/

No voi herrinjee. Itse olin 15 vuotta avioliitossa ja unohdin exän tunnetasolla kahdessa viikossa. Ei bänöjä varten tarvitse varautua. Täysillä vaan rakastumaan, se ero tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa. Erotilanteessa uutta miestä peliin niin vanha unohtuu, se on toiminut omalla kohdallani joka kerta. Eikä ole olleet mitään laastareita.

 

[Rauhassa vaan]

No voi herrinjee. Itse olin 15 vuotta avioliitossa ja unohdin exän tunnetasolla kahdessa viikossa. Ei bänöjä varten tarvitse varautua. Täysillä vaan rakastumaan, se ero tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa. Erotilanteessa uutta miestä peliin niin vanha unohtuu, se on toiminut omalla kohdallani joka kerta. Eikä ole olleet mitään laastareita.

Ja tähän tarkentaisin, että eihän se ero aina tule

Useimmat meistä eivät pääse eroista yli kahdessa viikossa, jos on ollut yhtään vakavampi suhde. Riippuu tietenkin siitä, millä tavalla suhde päättyi. AP:n kertomuksen mukaan hänellä ei itsellään ole aikomusta päättää seurustelusuhdettaan ja siksi ainoa mahdollinen ero on sellainen, jossa aloite tulee kumppanilta, ja sellainen voi olla aika traumaattista etenkin ihmiselle, joka on tullut jätetyksi ja satutetuksi monta kertaa aiemminkin. Näin ollen eron pelko on ihan ymmärrettävää.

Aiemmassa vastauksessani kuitenkin halusin tuoda esiin, että ellei ole jotain erityistä syytä uskoa, että nykyinen mies on tuuliviirityyppiä, AP voisi relata ja luottaa siihen, että hänellä on vihdoin sellainen suhde, joka voi kestää. Koska aika moni suhde kestää.

 

[aika hyvän]

kuvan saa ihmisestä siitä, että millaiset välit hänellä on sukulaisiinsa tai naapureihinsa. Ihan riitaisa tyyppi on varmasti riitaisa myös suhteessa ajan myötä.

 

[nn]

No voi herrinjee. Itse olin 15 vuotta avioliitossa ja unohdin exän tunnetasolla kahdessa viikossa. Ei bänöjä varten tarvitse varautua. Täysillä vaan rakastumaan, se ero tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa. Erotilanteessa uutta miestä peliin niin vanha unohtuu, se on toiminut omalla kohdallani joka kerta. Eikä ole olleet mitään laastareita.

Tämä oli varmaan provo, mutta jos ei niin olet tunne-elämältäsi hyvin epävakaa persoona, ei käy kateeksi ihmisiä jotka joutuvat uhreiksesi.

 

[tinkerbell (ap)]

Eli siis tarkennan sen verran kun joku sanoi etteivät kyseiset miehet olleet sitoutumiskammoisia vaan vain kyllästyivät. Voi toki olla, mutta heistä jokainen kuitenkin kyllästyttyään kertoi samat liirum laarumit kuinka eivät vain halua sitoutua kehenkään nyt ja ajatuskin parisuhteesta ahdistaa että eikö voisi vain "hengata". Ja kas kummaa kun se uusi murunen löytyikin sitten parhaimmassa tapauksessa jo parin viikon kuluttua jonka kanssa toki alettiin heti seurustella avoimesti ja vakavasti. Tämä minua siis sattui, tuntui että minussa oli jtn vikaa ja vertasinkin itseäni noihin uusiin naisiin ja mietin mikä heissä oli parempaa yms. Nyt kuitenkin olen tajunnut että ehkäpä tuo "sitoutumiskammo" onkin vain miesten keino saada pyörittää hänelle epäsopivampaa naista sen aikaa kunnes löytää sellaisen naisen jollaisen oikeasti tahtoo. Koska jos joku oikeasti kolahtaa niin sitten kolahtaa, ei siinä kohtaa paljon sitoutumiskammo paina. Tai tätä mieltä itse ainakin olen. Ja hyvänä esimerkkinä taas, tuli tänä aamuna facebookkia selaillessa huomattua kuinka taas eräs "mä en vaan halua enää ikinä seurustella koska päin peetä se menee kuitenkin, ei johdu susta" oli ruvennut seurustelemaan jonkun toisen kanssa .

Ja tosiaan mies jota nykyään tapailen on kertonut ettei ole halunnut seurustella siksi, koska hänen viimeisin exänsä petti häntä yms. Siitä jäi sitten "traumat" ja hän menetti mielenkiintonsa parisuhteisiin. Harrasti toki vähän yhenyönjuttuja noiden parin sinkkuiluvuoden aikana koska kukapa sitä täysin yksin viihtyy noin pitkää aikaa. Nyt kuitenkin on todella tykästynyt minuun..

Ehkä pitää vain yrittää luottaa ja katsella tarpeeksi iisisti kehkeytyykö jutusta mitään. En vain voi olla ajattelematta että kohta kuitenkin löytyy jotain parempaa ja minä lennän romukoppaan..

 

[miehenä]

vastaan, että sinulla on väärä asetelma suhtautumisessa seurusteluun hänen kanssaan. Et voi olla lähtökohtaisesti niin, että asetat itsesi kelpaamisen kyseenalaiseksi. pitää suhtautua niin, että olen hyvä ihminen ja nautin elämästä, nyt seurustelen ja annan sen tapahtua, jos seurustelusuhde päättyy, niin ei se ollut minusta kiinni ja minun hyvä elämäni jatkuu entistä parempana. vastuu sinun itsetietoisuudestasi ei ole kenenkään muun määritettävissä.

 

[miehenä]

olen sitä mieltä , että ylipäätään ajatuksissaan eläminen toisen mietteitä, on hukkaanheitettyä aikaa ja väärinkin tätä toista ihmistä kohtaan. Jos tulee epäselvää toisen tarkoituksista, niin sitten sitä voi kysyä häneltä ja uskoa sitten mitä kuulee tai olla uskomatta, mutta sitten siirrytäänkin jo seuraavaan asiaan ja se on mielellään jotakin tekemistä, eikä analysointia.