soittaminen yms. vain tavan vuoksi

["AnskuK"]

Onkos kellekään muulle käynyt niin, että sitä tulee soiteltua jonkin sukulaisen/tuttavan kanssa suht säännöllisesti, ja tiedät, että tuo ihminen odottaa ja toivoo yhteydenpitoa ja muuta sellaista.

Mutta käytännössä on niin, että ei teillä ole oikeasti mitään puhuttavaa toisillenne. Vaihdetaan sen hetkiset kuulumiset (tod näk kummallakaan ei mitään, kun kumpikaan ei elä tapahtumarikasta ja vaihtelevaa elämää.)

Minulla on tällainen tilanne äitini suhteen. soittelen hänelle noin viikon välein (äitini harvemmin minulle, mutta on kyllä erittäin kärkäs huomauttamaan, jos en soita hänelle; on kuulemma huolissaan, jos minusta ei kuulu mitään).

Mutta rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, että suurin osa puheluista on täysin turhia, kun harvemmin sitä on oikeasti mitään kerrottavaa. Elämäni on loppujen lopuksi aika samanlaista viikosta toiseen, ja mitä järkeä on soittaa, kun kerrottavana on vain, että mitään erityistä ei ole tapahtunut.

Ja eikä minulla ja äidilläni ole juurikaan jutunaiheita muutenkaan. Olemme kiinnostuneita eri asioista, ja äitini on osoittanut selvästi, ettei häntä kiinnosta kuulla harrastuksistani ja muusta sellaisesta

 

[Mep]

Mun äiti saattaa textatakin 2-10kert päivässä (ei joka pv sentään), tapetilla olevista tarjouksista, säästä, tuttavien kuulumisista yms. Lisäksi soitetaan vähintään joka toinen päivä.

Hän asuu yksin ja arvatenkin tylsää on välillä. Kiireessä homma tympii mutta täytyy ymmärtää.
Meillä taas tapahtuu aina jotain = lapsesta riittää tarinaa.