Sormukset hävinneet riidellessä

Onko kenellekkään käynyt vastaavaa? Eli tässä aikana muutamana riitelimme mieheni kanssa niin kovasti että otin sormukset pois. Mieheni sitten vielä heitti ne menemään ja myöhemmin sovittuamme niitä etsiskelimme emmekä enää löytäneet.

Uskon että tämä herättää kommentteja mutta en lähde tässä riidan syytä enää ruotimaan. Olemme olleet niin syvällä että joudumme hakemaan apua avioliittoomme mutta haluamme sen tehdä ja jatkaa yhdessä sekä pelastaa avioliittomme.

Ennen näin ei ole käynyt ja olemme olleet vuosia yhdessä ja naimisissa mutta nyt sitten kävi näin. Sen lisäksi että olemme joutuneet molemmat katsomaan kunnolla peiliin,kadotimme myös avioliittomme symboolit jotka ovat ainutkertaiset. Niitä ei korvaa mikään. Uusi sormus on uusi eikä siinä ole samaa tunnearvoa. Harmitusta lisää vielä se että kyseessä on olleet arvokkaat asiat rahallisestikkin vaikka tätä ei voi lopulta rahassa mitata.

Aiomme toki hankkia uudetkin...mutta olemme vielä aika suossa asian kanssa. Minua kiinnostaakin miten muut ovat vastaavanlaisessa tilanteessa menetelleet tai että onko ketään toista yhtä hölmöä avioparia joka näin on menetellyt? Ja miten olette selvinneet?

Toki kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

 

[moderoitu]

 

[viesti moderoitu]

 

[viesti moderoitu]

 

oikein hyviä kommentteja tästä provosta!

 

Itekkin annoin sormukselle kerran kyytiä... ja totta hemmetissä se hävis. Uuden sain noin vuosi tapahtuneen jälkeen, mutta eihän se tietänkään sama asia ole...

Kyllähän siitä aina jää arpi sieluun, kun jotain niin sydämmelle kallisarvoista katoaa, mutta uusien sormusten myötä tunne vähän helpottaa, usko pois!

 

Kihlaormukset lensivät ikkunasta ulos yhden riidan aikana. Kyllä hävetti ja harmitti jälkikäteen. Uusia ei hankittu tilalle. Vihkisormukset hankimme sitten naimisiin mennessämme. Niitä olemme varoneet heittelemästä.

 

Avovaimo sai mielikuvituksensa tuotteena kauhean mustasukkaisuuskohtausen ja leikkasi pihdeillä kihlasormuksensa kahtia.

Siitä on jo lähes 10 vuotta. Olemme edelleen yhdessä, mutta uutta sormusta en osta enkä uudelleen kosi, että naimisiin menisimme. Teoistaaan täytyy kantaa vastuu ja muistuttaahan se sen verran, ettei tapaus toistu. Kaikki onkin elämässämme hyvin.

 

Avovaimo sai mielikuvituksensa tuotteena kauhean mustasukkaisuuskohtausen ja leikkasi pihdeillä kihlasormuksensa kahtia.

Siitä on jo lähes 10 vuotta. Olemme edelleen yhdessä, mutta uutta sormusta en osta enkä uudelleen kosi, että naimisiin menisimme. Teoistaaan täytyy kantaa vastuu ja muistuttaahan se sen verran, ettei tapaus toistu. Kaikki onkin elämässämme hyvin.

Anteeksikin saa ja voi antaa. Itse en ikinä jaksaisi olla noin pitkävihaisen miehen kanssa.

 

Avovaimo sai mielikuvituksensa tuotteena kauhean mustasukkaisuuskohtausen ja leikkasi pihdeillä kihlasormuksensa kahtia.

Siitä on jo lähes 10 vuotta. Olemme edelleen yhdessä, mutta uutta sormusta en osta enkä uudelleen kosi, että naimisiin menisimme. Teoistaaan täytyy kantaa vastuu ja muistuttaahan se sen verran, ettei tapaus toistu. Kaikki onkin elämässämme hyvin.

Anteeksikin saa ja voi antaa. Itse en ikinä jaksaisi olla noin pitkävihaisen miehen kanssa.

Jossakin pitää mennä raja anteeksiannossakin. Äitivainajani osti meille häälahjaksi 12 hengen Myrna-kahvikaluston. Minun exäni heitteli posliinit seinään yksitellen kannuineen, sokerikkoineen, ja kermakkoineen päivineen jossain myähäispuberteettipuuskassaan ja väänteli hopealusikat solmuille kuin joku urigeller.
En minä sitä aineellista vahinkoa sure. Posliinikuppeja saa aina uusia rahalla, mutta koin asian häpäisynä lahjaa, lahjan antajan ajatusta ja lahjan antajaa kohtaan.

Minusta temperamenttia voi osoittaa muttenkin kuin vandalismin keinoin.

Pirtsakka sinkkuäiti ilmoittelee nykyisin deittineteissä uusien miesten perään.

PS. Huom! Syy eroon ei ollut suinkaan tuo yksityinen raivokohtaus, vaan yleinen luonnevikaisuus.

 

Emme ole onneksi avioliitossamme rikkoneet astioita tai muita esineitä. Mieheni on joskus humalassa kyllä lyönyt nyrkkiä oveen ja ovi sai kipeää kuten nyrkkikin. Sormus on joskus hänelläkin lentänyt mutta tallessa edelleen.

Myönnän ehdottomasti tilanteen typeryyden ja lapsellisuuden ja maksamme siitä nyt kovaa hintaa molemmat. Onneksi kummallakaan ei ole riitojemme jälkeen käynyt mielessä ettemme voisi antaa asiota toisillemme anteeksi. Tässä ko.riidassa oli kaksi riitelijää ja syypäätä joten siksi myös yhdessä tämän kärsimme ja selvitämme. Toivottavasti minua ei kuitenkaan ihan luonnevikaiseksi leimata ja tuolla aikasempi isoilla kirjaimilla kirjottaja taitaa tässä viestiketjussa jo sen asian hoitaakin.

Mutta asiallisia kommentteja saa tulla ja nimenomaan sellaisia miten olette tälläisistä hölmöyksistä selvinneet.

 

Äitini heitti sormuksensa (kihla- ja vihkisormus) suutuspäissään nurkkaan. Ei kehdannut niellä ylpeyttään ja hakea niitä sieltä, vaan kuiskasi myöhemmin hiljaa minulle, että hae ne sormukset. Mutta löysin vain toisen. Äitikin tuli etsimään, mutta ei löytynyt.

Eipä siinä sitten auttanut muu kuin uskoa, että sormusta ei löytynyt. Nurkassa oli vanhanaikainen viinipullo pajukorissa ja sen jokainen kolo tarkistettiin.

Sormus jäi sitten kadoksiin.

Isäni kuoleman jälkeen äitini muutti pienempään asuntoon ja halusi ylimääräisistä tavaroista eroon. Minä halusin sen ison viinipullon, mutta ilman koria. Kun aloin hajoittamaan sitä koria, niin sieltäpä löytyi sitten se kadonnut sormus. Se ehti olla kadoksissa noin 20 vuotta.

Sanotaan, että kulta palaa takaisin, eli jos kadottaa kultakorun, sen löytää.

 

Olen kuullut saman ja uskonkin siihen että kulta palaa takaisin mutta ei ehkä omistajalleen. Toki toivon että ihme tapahtuisi ja löytysivät.

Me olemme,aikuiset ihmiset, todella surullisia tapahtuman takia mutta tuotti riitamme toki jotain hyvääkin eli olemme hakeneet ja saaneet apua asioihin. Vaikka olemme vasta tiemme alussa tässä asiassa niin aiomme selvitä.

Joka päivä kerromme rakastavamme toisiamme ja jotenkin se tuntuu sydänjuuria myöten todelta. Tiedän vielä kirkkaammin että ihminen jonka kanssa olen naimisissa on minulle se oikea niin huonoina kuin hyvinäkin päivinä. Helppo on hyvinä päivinä tahtoa ja rakastaa mutta kun elämä vastustaa niin siellä se rakkaus vasta toimiikin.

Kiitokset kommenteistanne ja keskustelu jatkukoon.

 

Älä välitä minäkin hermostuksissani säilöin 5v. timanttisormusta , vanhassa Harlekin - rakkaus hömppäkirjassa..
Oli menossa jo lehtien roskalavalle kun hetkeks rupesin lukemaan...

 

Itselle ei ole käynyt - niin idiootti sentään en ole - mutta yhteänä sunnuntaiaamuna ihmeteltiin mieheni kanssa, kun pihallamme käveli vieras mies katse luotuna alaspäin selvästi etsien jotakin. Mieheni meni kysymään, että mikäs meininki meidän pihalla. Vieras mies sanoi, että oli ollut riitaa avokin kanssa eilisyönä ja kotiin mennessä olivat riidelleet ja nainen oli heittänyt sormuksen sopivasti meidän nurmikolle.

Eihän sitä sormusta löytynyt. Äijä näytti kyllä lievästi sanottuna hyvin vittuuntuneelta.

Itse en ymmärrä tuota tavaroiden rikkomisia enkä varsinkaan sormusten heittelyä. Jos on valmis jostain riidasta heittämään sormuksen pois, niin tuskinpa koko liittoa kannattaa yrittää ylläpitää.

Oman mieheni kanssa ollaan puhuttu, että se olisi viimeinen kerta, jos sormus lähtisi pois sormesta. Sitä ei enää takaisin laitettaisi. Eipä ole tarvinnut asiaa pohtia vuosikausiin.

 

Me oleme molemmat olleet vuorollamme niin idiootteja että sormukset ovat lentäneet,miehen kyllä löytyi ja minun siis ei. Pahin harmitus alkaa jo hellittää mutta paljon olemme yhdessä asioista puhuneet ja möyhineet ongelmia ja nyt tuntuu että elämä alkaa vihdoin kirkastua.

Vaikka olemmekin olleet vuosia yhdessä niin tässä elämän menossa unohdimme että parisuhdetta siis TÄYTYY hoitaa ja järjestää aikaa yhdessäolemiselle. Me idiootit olemme vaatineet tälläisen pysähdyksen että vihdoin ymmärsimme asian.

Voi kuulostaa kummalliselta mutta tuntuu että tämä loppujen lopuksi on lähentänyt meitä. Olemme taas toistemme sylissä ja kerromme tunteistamme ja niin... liittomme todellakin jatkuu. Meillä on 3 lastakin,vanhin 17 joten meillä on monta todella tärkeää syytä hoitaa avioliittoamme ja olla eroamatta siksi että sormukset ovat kadonneet.

UUdetkin vielä hankimme kun aika tulee ja pakko tässä on läksynsä oppia niin koville otti. Jos meinaa unohtua niin täytynee ottaa peili käteen. Mutta antaa sataa vaan lisää kommenttia ja oikein rakkauden täyteistä syksyä!

 

Ukkoni heitti kihlasormuksen hellaan riidan päätteeksi. Sinne se kultasormus suli. Ei löytynyt, suli kai tuhkaksi. Vihkisormus meni muodottomaksi kun se nikkaroi. Sen se laittoi kaappin ja on pysynyt jo monta vuotta. Sillä ei ole sormusta ollenkaan. Ei viittiny mennä sitä oikasemaan liikkeeseen. Se näyttää poikamieheltä. Luultavasti minä en ole sen arvoinen, että sormusta laittaisi.

 

Hukkasin 1990-luvulla ravintolassa uunituoreen kultakelloni kun olin laittanut sen hetkeksi takkini taskuun. Kellotaulussa oli painettuna nimeni. 10 vuotta myöhemmin minulle soitti tuntematon mies, joka oli ostanut kellon kirpparilta. Hän oli selvittänyt numeroni ja palautti kellon.