Eli pahoittelen jo etukäteen tämmösen ketjun tekemistä, kun näitä ei täällä vissiin jo muutenkin ole tuhansia.
Mutta asia vaivaa niin paljon että kaipaan nyt hieman tukea teiltä!
Syön pillereitä, tässä kuussa väliin jäänyt 2kpl, tosin ei peräkkäin vaan n. viikon välein. Nyt kolme pilleriä jäljellä ennen väliviikkoa (eli jes kohta menkat!?).. N. 2 viikkoa sitten sain jostain päähäni et oonkohan paksuna ja tein testin ja negaa näytti tietenkin.
Otetaan myös huomioon että en kärsi enää vauvakuumeesta, pääsin just semmoseen ajatukseen että "ehtiihän sitä" joten en mielestäni ole voinut vain kuvitella.
No, sitä kesti viikko sitä mielenrauhaa, kunnes alkoi yököttämään aamuisin kahvi, mikään ruoka ei maistunut, tekee mieli vaan porkkanoita ja omenaa. Tissit tuli tosi kipeiksi, tosin eivät ole enää.
Sillon ei voinu mahallaan maata. Töissä väsytti sairaasti.
Sinä päivänä kun alkaa taukoviikko, tulee yhteensä 1 vko siitä kun mulla tuli ihan random vuotoa jonka ajattelin olevan kiinnitysvuotoa? Paperiin siis pyyhittäessä verta ja laitoin tamponin silloin kun ajattelin et menkat tulee, mut ei siihen tullukkaan ku pientä vaan ja se loppu siis ihan heti. En tiedä mitä muutakaan se ois voinu olla, ei mulle ikinä tommosta käy.
Vatsa on ollu löysällä myös monta päivää. Ruoka ei uppoa mut oon alkanu miettiä jos se johtuu siitä ku ei saa mitään alas ni on vaan niin kova nälkä että etoo. Yks päivä haistelin meidän keittiössä outoja hajuja (hometta tiskikaapin vanerilevykaapin sisällä). Tupakka maistuu pahalle, en pysty polttamaan! Ja mä voisin tupakkaa polttaa vaikka kuulkaa paljon
Lisäks oon itkeny sairaasti (aiheista; mies sanoo nähneensä unta jossa pussaili jotain muuta
), huutanu, raivonnu..
Kyllähän tota tapahtuu muutenki mut olin jotenki tosi pois itsestäni eilen. Lisäks mies sano et hän katto mun mahaa yks päivä ja mietti et oonkohan raskaana ku se pömpötti! Tän hän kerto kun ilmaisin huoleni aiheesta..
Eli KIITOS jos jaksoit lukea tämän romaanin ja nyt olet vapaa jakamaan ajatuksesi siitä, että olenko kuvitellut kaiken vai voiko tässä olla jotain perää.
Saan itsekin kohta tietää mutta en malta odottaa sitä. Oon sata kertaa ennenkin kuumotellut näitä oireita ja "ollut niin varma" että nyt sitä ollaan, mut en koskaan ole ollut. Tässä nyt hämmästyttää se, etten vauvakuumeile omasta mielestä ollenkaan. :O Mutta niin, mitä mieltä?