Sosiaalisesti rajoittunut

["Outolintu"]

Olen ujo, hiljainen ja viihdyn yksin.
Kaipaan kyllä välillä ihmistenkin seuraa mutta olen erittäin arka ottamaan ihmisiin yhteyttä. Ihmisten tapaaminen on jotenkin henkisesti raskasta sillä joudun joka kerta miettimään, mitä heille puhuisin. Toisille kun se puhe tulee luonnostaan. Jännitän jopa läheistenkin ystävien seuraa. Tosin ei minulla hirvittävästi ystäviä olekaan, nekin vähäiset viihtyvät aivan muussa seurassa kuin minun. Ei minua koskaan kutsuta mukaan elokuviin, lenkille tms. Taidan olla aika tylsää seuraa. Itse olen saanut ns. pakit niin monta kertaa että enää en uskalla pyytää ketään mukaan, seurani ei kelpaa kuitenkaan. Joskus minusta tuntuu että olemassaoloni on unohdettu. Onko ketään kohtalotoveria?

 

["Outolintu"]

että joskus keksin tekosyitä jos meidät kutsutaan esim. joihinkin juhliin joissa täytyy tavata runsaasti ihmisiä ja ehkäpä kenties juhlia aamuun asti. En vaan jaksa aina olla sosiaalinen. Nautin rauhallisista koti-illoista ja yksinolosta. Kuulostaako oudolta?

 

[Täältä löytyy!]

Kohtatoveri! Kuullostaa täysin minulta, eli meitä on muitakin
Ja kyllä minultakin löytyy nämä kootut selitykset aina kaikkien juhlien tms. osallistumiseen, että miksi en pääse. Oikeasti, ihan niinkuin minä oisin kirjoittanut tuon tekstin.

 

[fifiia]

Ei tuo oudolle kuulosta, mutta jos rajoitteet ahdistaa tai kaipaat seuraa, on vain uskallettava ja opeteltava vähän sosiaalisuutta. Kukaan ei tiedä että kaipaat ihmisiä lähelle jos et sitä itse ensin kerro.

 

[harmaana nyt]

minä olen aivan samanlainen! ja siitä johtuen minulla ei olekaan yhtään ainoaa ystävää enää

 

["Outolintu"]

tunnen katkeruutta välillä siitä, ettei minua kutsuta mukaan mihinkään eikä seurassani kukaan viihdy. Tuolloin tunnen suurta ärtymystä näitä ihmisiä kohtaan. Joskus jopa välttelen heitä, ettei minun tarvitsisi vahingossakaan joutua heidän juttusilleen. Ehkä minulla on jokin ongelma ja tarvitsisin jotain terapiaa. Mutta eipä yleensä minuakaan kohtaan kovin suuria hurraahuutoja suoda, jos näihin tiettyihin ihmisiin "törmään" sattumalta. Ja tuolloin maksan potut pottuina, olen yhtä ynseä ja epäystävällinen kuin minua kohtaan on oltu. Kohtelen ihmisiä samalla tavalla kuin he kohtelevat minua.

 

["vieras"]

olettekö kaikki sinkkuja ja lapsettomia

 

[fifiia]

[QUOTE="Outolintu";25166966] Kohtelen ihmisiä samalla tavalla kuin he kohtelevat minua.[/QUOTE]

Yleensä se kuitenkin menee toisinpäin "kohtele muita niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi", ehkä valitettavastikin, mutta kuitenkin.

 

["Outolintu"]

Välillä ihmettelen itsekin itseäni ja käytöstäni. Jo lapsena olin samanlainen ja oma vanhempi lapsenikin on aivan kuin minä. Välillä koetan pakottaa ja patistaa häntä sosiaalisuuteen. En halua että hänestäkin tulee tällainen ihmiskammoinen erakko.
Huojentavaa kuulla että kohtalotovereita löytyy.
Mutta kuten sanoin, ihmettelen välillä itsekin käytöstäni. Kaipaan yksin oloa mutta samalla kärsin siitä, kun kukaan ei koskaan pyydä mihinkään. Enkä uskalla itse ehdottaa muille tapaamisia siinä pelossa, ettei seurani kelpaakaan. Minusta onkin tullut näkymätön sillä esim. naapurustossa asuvat kaverini (?) eivät koskaan pyydä minua mukaan mihinkään, mitä ennen sentään tekivät. Enkä minä halua olla kenellekään vaivaksi, mieluummin vetäydyn takavasemmalle odottamaan että minut huomattaisiin ja muistettaisiin jälleen.

 

[täällä yksi]

Kuulostaa ihan minulta. En ole sinkku ja lapseton niinkuin joku tuolla kysyi. On mies ja 2 lasta, mutta ystäviä ei. Tai on yksi kouluaikainen ystävä mutta asuu niin kaukana että ei nähdä kuin ehkä kerran vuodessa, eikä tule soiteltuakaan kun olen niin huono puhumaan puhelimessa. Ei meillä koskaan käy kylässäkään ketään muita kuin sukulaisia. Käypähän nyt edes joku. Ja tosiaan, kaikki tilaisuudet jossa on joku hirveä väenpaljous, stressaa. Onneksi sellaisiin ei tule edes kutsua oikeastaan ikinä. Viihdyn parhaiten kotona. Joskus alkaa ahdistaa väenpaljous jo ruokakaupassa, jos sinne erehtyy ruuhka-aikana menemää.

 

["Outolintu"]

En siis minäkään ole sinkku. Löytyy mies ja kaksi lasta. Joskus ihmettelen sitä, että sentään olen miehen itselleni onnistunut saamaan :-D.
Eipä meilläkään käy ketään. Lasteni kavereita pelkästään. Miehelläni toisinaan kavereita mutta minulla ei ketään. Meillä ei käy edes sukulaiset, siskoni ainoastaan silloin tällöin ja vanhempani.
Minäkin olen huono puhumaan puhelimessa. Muutenkaan kun en aina keksi puhumista, hiljaiset hetket on aika kiusallisia. Miten joillekin ihmisille puhuminen on niin helppoa? Minä joudun aina miettimään mitä sanoisin, enkä siitä huolimatta saa aina suutani auki. Jälkeenpäin sitten kaduttaa, että miksi en sanonut niin.

 

[Beau Brummell]

Komppaan teitä. Mullekin puhelimessa "niitä näitä" jutteleminen on hankalaa, samoin ihan kasvokkainkin. Mun mies tykkää jutella puhelimessa ja se soittelee kavereilleen ihan vain kysyäkseen mitä heille kuuluu; juttelee hetken niitä näitä mukavia ja sitten lopettaa puhelun. Ei onnistuisi multa!

Aivan vieraassa seurassa mäkin olen aika hiljainen ja mielelläni seuraan tilanteita sivusta. Kun tullaan enemmän tutuiksi, en pelkää ilmaista mielipidettäni enkä jännitä niin kovasti.

Olen muuttanut nykyiselle asuinseudulleni mieheni perässä kuusi ja puoli vuotta sitten, mutta en ole täältä löytänyt omia kavereita. Miehen kautta on tuttuja tullut, onneksi. Työni luonteesta johtuen mulla vaihtuu työkaveritkin käytännössä kerran vuodessa, mutta en ole onnistunut ystävystymään kenenkään kanssa työasioiden ulkopuolella.

Mä olen tosi huono tekemään aloitteita; ehdottamaan kahvittelua tms. Koen myös vaikeaksi sen, että aika monesti minä olen se, joka tulee jo johonkin olemassaolevaan porukkaan. Koen hankalaksi päästä sisään sellaiseen tiiviiseen ryhmään.

Muistan, että jo lapsena en ikinä halunnut soittaa iltaisin kavereilleni, että voisiko joku alkaa; olin varma, että heillä on jotain tärkeämpää tekemistä kuin leikkiä minun kanssani. Nykyään en koe niin, että häiritsisin ihmisiä, mutta jostain syystä kynnys tehdä aloite on hirmuisen suuri.

Mä kuitenkin kaipaan ihmisten seuraa ja olen sosiaalinen. Moni ei ymmärrä, että ujous ja sosiaalisuus eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita.

 

[Suupaltti]

Aloittaja, ikäinen oikein olet? Vaikeaa kuvitella tällaista aikuiselta. Käytkö työssä?

 

["huomio"]

No suuri osa sellaisista, jotka ovat paljon ihmisten kanssa, juoruaa muista. Tai pälättävät lapsistaan.

eli siis joillain ihmisillä on vaan paljon korkeammat kriteerit sen suhteen mitä suustaan päästää.

 

[Kaappi-antisosiaalinen]

Nyt on vähän ristiriitaista... Te kerrotte kuinka ette halua olla ihmisten kanssa, kun se on niin vaikeeta ja yritättte välttää kaikkia sosiaalisia tilaisuuksia parhaanne mukaan. Ja kuitenkin valitatte kun kukaan ei halua seuraanne ja minnekään ei kutsuta. Siis haluatteko te nyt sitä seuraa vai ette?