suhde/ero

[Vaihtaja]

Unelmien prinssiä - kyllä kai sitten. Sellaista ihmistä, jonka kanssa arvot, toiveet, elämänrytmi, halut, suunnitelmat, siisteyskäsitykset, rahankäyttötavat ja muut elämän perusasiat synkkaavat. Sellaista, jonka kanssa viihtyy, jota rakastaa, joka rakastaa takaisin.
Jotakin mainitakseni satunnaisessa järjestyksessä. Tällainen unelmien prinssi on juuri se kunnollinen mies, ei renttu!

 

[Jos kävisitte]

tekin siellä väestöliiton sivulla lukemassa rakastumisesta ja niistä vaiheista.. Ihan järkevää tietoa siellä oli, niin kuin joku jo kertoi jossain ketjussa.

 

[Vaihtaja]

Ja mitähän se siihen liittyy, kenen kanssa asiat synkkaa ja kenen kanssa ei vain kertakaikkiaan tunne olevan täysin ""kotonaan""?

Mikä ihme siinä on, että parinvalinnassa tehtyjä virheitä ei voida myöntää? Muissakaan valinnoissa ei aina mene heti aluksi putkeen ja jonkun ajan päästä huomaa, että ei helkkari, nyt tuli kyllä tehtyä vikavalinta.
Minä ainakin myönsin itselleni jossain vaiheessa suhdetta että hei, nyt tuli tehtyä virhearvio. Enkä tuntenut itseäni sen takia epäonnistuneeksi vaan päinvastoin: pystyin huomaamaan ja myöntämään oman virheeni. Onneksi, ettei tässä suhteessa puhjennut paniikkihäiriö ehtinyt enää mennä pahemmaksi!

Errare humanum est.

 

[Jos kävisitte]

Jos minulle kommentoit, niin siellä sivuilla kerrotaan esim että toisen kanssa synkkaa tietyissä asioissa, jos vaihdat niin sitten sen toisen kanssa taas synkkaa eri asioissa. Empä osaa selittää selvästi, niin käy lukasemassa...

 

[Vaihtaja]

Puhun nyt omista kokemuksistani: luulin, että eksän kanssa synkkasi hyvin joissakin asioissa. Se johtui jälkeenpäin katsoen kyllä siitä, etten paremmasta tiennyt. Tällä kokemuksella voin sanoa, ettei eksän kanssa ollut yhtään sellaista asiaa, jossa olisi synkannut paremmin kuin nykyisen aviomiehen.
Joten tiedä nyt sitten tuota.

 

[Vaihtaja]

Mainitun sivuston itsenäistymiskuvauksen perusteella voitaisiin sanoa, että me voisimme aivan yhtä hyvin valita itsellemme kumppanit täysin satunnaisesti ja vain lähteä liikkeelle siitä, että sama se on kenen kanssa tässä on, kyllä se siitä kun vaan juostaa ja antaa periksi ja suostuu muuttumaan. Pieleen menee kuitenkin, vaikka kenenkä kanssa olisi, mutta sinnittelyllä pysytään yhdessä.

Anteeksi, mutta kuka sellaista todella HALUAA elämältään? Missä menee jouston ja muuttumisen raja? Pitääkö ikuisesti vaan sinnitellä?

 

[viv]

Hei ""minä myös"" ymmärsinkö oikein; olet nyt eronnut miehestäsi? Tehän asuitte yhdessä, olette varmaan vieläkin saman katon alla jos ero tuli täsä ihan äsken? Huh, rankkaa varasti.. Jaksamista sinulle. Kirjoitit pahasta olosta. Onko sinulla yhtään vapautunut olo, vai pelkkää pahaa oloa? Tunteet ovat kyllä varmaan aika sekavat just nyt.

Ap pohdiskeli, että ulkopuolinen varmaan ihmettelisi, miksi hän tuollaisessa suhteessa jatkaa. Minusta taas tuntuu, että omasta tilanteestani ulkopuolinen ihmettelisi miksi haikailen jotain muuta tämän täydellisen suhteen tilalle. Meitä pidetään sellaisena ""ikuisesti yhdessä"" -parina. Voi blaaaaaah.. Kunpa tietäisivät.. No, me ollaan aina osaattu pitää kulissit kunnossa.

Hassua muuten, miten kukaan ei yritä saada meitä ruotuun ilman että kirjoituksissa on mukana vihaa ja halveksuntaa. Kokeilkaa tuomitsijat, kuinka toimisi empaattinen lähestymistapa. Jyrkkä tuomitseminen saa niskavillani pystyyn, sitä keinoa ei kannata käyttää. Muilla keinoin minua kyllä voi yrittää puhua ympäri. Ihan oikeasti haluaisin pitää tämän suhteen kasassa ja olla haaveilematta ""intohimosta ja suurista tunteista"".

Vaihtaja, myös sinun tekstisi on kiinnostavaa luettavaa. Lohdullista, että välttämättä ei joudu ojasta allikkoon vaikka teksisikin elämässään tuon ison ratkaisun ja irrottautuisi tapasuhteesta.

 

[minä myös]

hei viv..

mies pakkasi kassinsa ja lähti kaverilleen ensi alkuun..onneksi meillä oli 'vaan' vuokrakämppä ettei sentään asuntolainoja yms..huokaus..olihan eroa jossiteltu sillon tällön mutta kuten joku sanoikin, se kaiken peen myöntäminen on se avain kaikkeen..mä luulen et se vapautunu olo tulee myöhemmin mut tällä hetkellä on jotenki niin epätodellinen ja paha olo ettei uskoiskaan..

meitä kans (ilmeisesti) pidettiin ikuisena parina..mene ja tiedä..normaalisti olen ihan järkevä ja fiksu ihminen mut näköjään mitä rakkauselämään tulee; noh siitä mennään mistä aita on matalin, vaikka miten soi kellot päässä ni sitä vaan yrittää..et josko sittenkin..

ed ero oli sikäli helpompi et sillon kaikki mun tunteet oli todellakin kuollu, olin pettänykki, tiesin ettei se olis jatkunu, kyse oli vaan siitä et millon se päättyy..nyt on ollu semmonen olo et jos kuitenki kaikki menis hyvin..vaikka järjellä tietää ettei se mene..vaikka miten vääntäs..

on niin vihanen ja pettyny olo, että siinä meni helvetin hyvät suunnitelmat, toiveet ja haaveet..et mikä ihme siinä on ettei taaskaan toiminu..no joo, kyl mä tiedän miksei toiminu mut sitä vaan niin uskoo ja toivoo et jos sittenkin..tulis keiju ja heilauttas taikasauvaa..pah..

alussa ku ei meinaa pöksyissään pysyä ja sitä näkee kaiken vaalpun lasien läpi, miten sitä osais jämptisti tehä selkoa heti jos on jotain mikä epäilyttää? eikä vaan uskoo et kyl se maton alle menee..kun ei mee kuitenkaa!

mies oli semmonen et se olis menny vaikka naimisiin mun kanssa, välittämättä mistään mitään..aina kun halusin selvittää asioita mies meni mykäksi ja pakeni paikalta, kuten nytkin..kyllä mä koko ajan toivon et tää olis vaan pahaa unta ja kohta herään..

saattaa kesken kaiken tulla itku..tulee vaan niin voimalla ulos ennenkaikkea se pohjaton pettymys itseeni ja tähän tilanteeseen..kävin töissä vessassa ja käsiä pestessä yhtä äkkiä meni jalat veteläksi ja puhkesin vaan lohduttomaan itkuun..nippa nappa saa pidettyä pokan esim bussissa..vesi vaan tirisee silmistä..

kyllä mä tiiän et kai tää kuuluu siihen prosessiin ku eroaa..mut silti..ku se tekee vaan niin pahaa..on niin tyhjä olo, ontto..kaikuu vaan sisällä..(ja päässä ;-)) senkin mä tiiän ettei tähän kuole..mut välillä kyl kurkkua kuristaa niin ettei henkeä meinaa saada..

ja se epäonnistumisen tunnustaminen kaikille..täälähän niitä ilkkujia on myös sankoin joukoin liikenteessä..tiedättekö te kaikki saatanan mollaajat, tässä tilanteessa tuntuu jo aivan tarpeeksi pahalta ilmankin teiän typeriä pilkkoja! jos se auttaa mua ja monia muita että edes jossain saa surra asiaa kirjottamalla ni antakaa se mahollisuus! koska sitähän tää on, suremista..

 

[milka]

Ehkä sekin vaikeuttaa tilannetta jonkin verran, ettei muille voi oikein kertoa näistä ajatuksistaan... Heti saa juuri noita vastauksia, et kuinka on itsekäs ja haluisitko sit jonkun rentun tms. En mä haluu mitään renttua enkä ketään muutakaan. Ongelma on nimenomaan se, et EN TIEDÄ haluunko tätäkään mitä nyt on! Nämä asiat eivät kulje rinnakkain.

Ei kaikki ole niin yksioikoista. Mun mies on sisäsiisti, pukeutuu hyvin, huolehtii itsestään ja hellii mua. Ei kuitenkaan ole mikään nahjus vaan ihan miehinen mies... Me ei riidellä oikeastaan koskaan paitsi jos pienet arjen sanailut lasketaan... Nyt meillä on helpompaa kun mies on kesälomalla mökillä ja mä töissä ja kotona. Iltaisin on jopa ikävä.

Viikonloppuna mies tuli kotiin mua tervehtiin ja ne halailut ja pussailut alkoi jo jossain vaiheessa ahdistaan mua ihan pirusti. En tajua näitä fiiliksiä ollenkaan!!! Tuntuu pahalta, kun kuitenkin välittää toisestakin niin paljon, että halatessakin ajattelee, et tekee tän nyt toisen mieliksi ja jo noista ajatuksista tulee niin paha mieli, et vatsaan sattuu... Äh, ei näitä tunteita voi oikein hyvin sanoiksi edes pukea.

Eikä meillä ainakaan ole kyse siitä ""suhteen arkipäiväistymisestä"" tai ""huuman loppumisesta"". Se kun on tapahtunut jo aikaa sitten... Mutta se on kaikkein vaikeinta, kun ei itsekään tiedä mistä nämä tunteet tulee. Ei ole syitä eikä selityksiä. Meillä kaikki natsaa - ihan kaikki. Ja suhde kukoistaa lukuun ottamatta näitä omia tuntemuksiani. En todellakaan usko, et omalla kohdallani voisin kovin paljoa parempaa kumppania löytääkään...

En tiedä, ehkä aika näyttää... Ehkä jonain päivänä näistäkin sekavista tunteista pääsee eroon. Tai ehkä me päädymme jonain päivänä eroon toisistamme... En tiedä. Joskus haluaisin sanoa nämä tunteeni hänelle ihan suoraan, mutta se olisi suurempi palvelus itselleni kuin hänelle (saisin tämän paskan harteiltani ja itselleni paremman olon, hänelle huonon mielen, mutta suhde jatkuisi...). Vaikeinta on kun en tiedä miten tästä tilanteesta pääsisi eteenpäin...

 

[hmm...]

Ihminen aina haluaa jotain mitä sillä hetkellä ei ole tai jotain pitää saada lisää. Ihminen on ikuinen valittaja.. Ja eihän sitä ihminen ymmärrä onnen merkitystä jos ei asiat ole välillä huonosti. Siksi voi olla vaikea olla mukavan miehen kanssa hyvässä suhteessa.. Kaikkea oon riittävästi ja asiat on hyvin. Se on turhauttavaa. Asiat on niin hyvin että jonkin täytyy olla pielessä.

 

[mies]

Ehkä kannattaisi erota ja rämpiä suolla, niin osaisi arvostaa hyvää.

 

[nainen]

niin, miehen neuvo voisi antaa vähän suhteellisuudentajua...

Ääh, sori teillä on ihan oikea ongelma, tiedän sen. Olin itse vastaavassa tilanteessa ja näin jälkeenpäin ajateltuna (olemme jo eronneet eri syistä) kyse oli pitkälti elämän tasasuudesta. Ei ollut tarpeeksi vaihtelua, niin ehti kehitellä ""ongelmia"" parisuhteeseen. Oma neuvoni on, että matkustelkaa (en tark välttämättä etelänmatkoja, vaan vaikka ihan lähimaastossa) ja tehkää jotain erilaista välillä. Se, että pääsee välillä irti normaaleista kuvioista yleensä auttaa.

Tsemppiä! Kyllä ne asiat selviää, tehkää sitä mikä tuntuu hyvältä, niin ettepähän ainakaan harmittele ettettekö edes aikanaan yrittäneet jos asiat menee päin prinkkalaa...

 

[mies]

Tai viikko kodittomana, viikko vammaisen lapsen äitinä, viikko kuolemansairaana...
On muuten helppo keksiä vaikeita elämäntilanteita, niin moni joutuu luopumaan. Mutta siltikin on ihmisiä, jotka pienessä päässään kuvittelevat, että heillä on kamalaa. Ärsyttää vierellä kulkeva ihminen. MIKSI, ette voi elää omaa elämää.MIKSI, ette osaa nauttia taidosta kävellä. MIKÄ, siinä on niin vaikeaa antaa positiivisten ajatusten tulla mieleen. MIKSI, toista pitää vihata. MIKSI, hän ei saa olla sellainen kuin on. MIKSI ette voi mennä kahville?