Mihin toimenpiteisiin on hyvä ryhtyä päiväkodissa?
Päiväkodissa ongelmaksi saattaa nousta jo pelkkä tartuntojen toteaminen. Päivittäisessä tohinassa tulee harvemmin kiinnittäneeksi sen ihmeellisempää huomiota lapseen, joka silloin tällöin kyhnyttää kutiavaa takapuoltaan. Kutinasta johtuva levottomuus, ruokahaluttomuus ja mahdolliset vatsakivutkin tulkitaan helposti muista kuin kihomadoista johtuviksi. Lähtökohdaksi onkin otettava se, että kun jollakin hoitolapsella todetaan kihomatotauti (tavallisesti tämä tapahtuu WC-käynnin yhteydessä), se on todennäköisesti ehtinyt jo tarttua useampaan muuhunkin lapseen. Ensimmäinen tehtävä on pyytää vanhempia huolehtimaan lapsensa ja koko perheen hoidosta. Hoidon jälkeen lapsi voi palata takaisin päivähoitoon. Kaikkien hoitolasten joukkotarkastuksesta saavutettava hyöty on rajallinen, sillä kihomadot eivät juuri päiväsaikaan näyttäydy peräaukon ympäristön iholla. Tärkeämpää on kertoa kihomadoista kaikille hoitolasten vanhemmille ja kehottaa heitä itse tarkkailemaan lapsiaan mahdollisten tartuntojen varalta. Kihomadot saattavat olla joillekin vanhemmille ja päiväkodin hoitajille varsin vieras tuttavuus. Siksi olisi hyvä, jos päiväkodilla olisi jaettavanaan informaatiota kihomadoista, niiden tartuntatavoista, oireista ja hoidosta.
Kuten kotioloissakin, myös päiväkodissa päähuomio kiinnitetään lasten ja hoitajien käsien pesuun. Kädet tulee pestä etenkin ruokailun ja WC-käyntien yhteydessä. Mahdolliset vuodevaatteet kerätään pyykkiin vietäviksi (vältettävä leyhyttelyä). Lisäksi patjat ja tyynyt imuroidaan ja tuuletetaan mahdollisuuksien mukaan. Nukkumatilan lattia imuroidaan ja pinnat pyyhitään kostealla rievulla. Lelujen osalta on hyvä siirtyä käyttämään epidemian ajaksi leluja, joita on helppo pestä tai huuhdella. Muutoin ei päiväkodin siivousrutiineista tarvitse poiketa.
Päiväkodissa avain tartuntakierteen katkaisemisessa on se, että kaikki kihomatotartunnan saaneet lapset tulevat hoidetuiksi. Yksikin hoitamaton lapsi saattaa levittää tautia myös sellaisiin lapsiin, joilta kihomadot on jo kertaalleen ehditty hoitaa pois. Hoidon osalta vastuu on lasten vanhemmilla.
Miksi kihomadot eivät toistuvista lääkekuureista huolimatta tahdo millään häipyä?
Tavallisin syy taudin pitkittymiselle on uusintatartunta: suvussa, päivähoitopaikassa tai koulussa on kenties lapsi, jonka kihomatotautia ei ole tunnistettu tai hoidettu, ja joka sen vuoksi tartuttaa tautinsa muihin lapsiin yhä uudelleen. Lapsi voi tartuttaa uudelleen myös itseään (katso edellä). Kannattaa kiinnittää huomiota myös henkilökohtaiseen hygieniaan. Onko käsien pesusta huolehdittu? Onko WC-tilat pidetty riittävän puhtaina? Lääkehoidon osalta tavallisin virhe on jättää toinen kuuri ottamatta. Saatavilla olevat lääkkeet eivät tuhoa kihomadon munia, joten ohutsuoleen mahdollisesti jääneistä madon munista pääsee kuoriutumaan uusia kihomatoja. Ellei näitä kihomatoja tuhota uudella lääkekuurilla (1014 vuorokauden kuluttua), kihomatotauti pitkittyy.
Kaiken edellä mainitun jälkeen jäljelle jää sitten tapauksia, joissa matoja aina vaan löytyy kaikista syödyistä lääkekuureista, vaatteiden vaihdoista ja intohimoisesta siivoamisesta huolimatta. Tällaisissa tilanteissa voi harkita lääkevalmisteen vaihtoa esimerkiksi Pyrvinistä Vermoxiin (Vermox on reseptilääke, joten valmisteen hankkiminen vaatii lääkärissä käyntiä). Lääkkeen annostelua voi myös tarvittaessa muutella esimerkiksi siten, että otetaan yksi tabletti (Vermoxia) kolmena peräkkäisenä päivänä ja sama uudelleen kahden viikon kuluttua. Toinen vaihtoehto on lisätä hoitokertoja. Yksi Vermox-tabletti otetaan esimerkiksi aikavälillä 0, 2-, 4- ja 6 viikkoa. Annosteluohjeista poikkeamisista on kuitenkin syytä neuvotella ensin hoitavan lääkärin kanssa.
http://www.tartuntatautiliitto.fi/kihomato.html
