Suhteesta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sad
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sad

Vieras
Olen tapaillut 2 vuotta erästä miestä. Alussa meillä sujui hyvin ja tuntui että sielunkumppani on löytynyt. Henkinen yhteys, rakkaus ja seksi kukoisti.Viimeinen puoli vuotta onkin ollut painajaista. Kesällä mies lähti reissuun, kertomatta minulle viikoksi etelään. Tyttärensä kanssa, mutta kuitenkin. Yhtään tekstaria ei edes laittanut.Selitys oli, kun olisit suuttunut kuitenkin. Huolin hänet takaisin elämääni. Yhteen muuttoa alettiin harkitsemaan, ymmärrettävästä syystä epäröin, onhan kuviossa lapsiakin. Syksyn mittaan joka kerta kun olen muuuttopäivästä alkanut puhumaan, hän on vetänyt herneet ja joka riidan jälkeen jättänyt.Sovinto on tullut minun aloitteestani....Tämä viimeisin, hänen mielestään minun olisi pitänyt muuttaa seuraavalla viikolla ku minä halusin venyttää joulun yli muuton. Herne kihahti nenään taas ja seurauksena syntymäpäiväni ja vuosipäivämme "unohtaminen" ja 10 päivän hiljaisuus!! Takasin hän palasi selittämällä että isän kuoleman johdosta hän on tukeutunut lähimmäisiinsä, rakastaa kuitenkin minua, ei tarvitse muita jne ja loppujen lopuksi kaikki on taas kerran mun vikaa kun en moista surua ja hiljaisuutta ymmärrä. Lopuksi hän muistutti että kun en deadlineen mennessä muuttanut niin loppu on.

En mä tuota sankaria edes takasin halua, mutta miten hitossa tästä pääsee yli... olen ihan hajalla:(
 
:hug: :hug:

Tuon kertomuksen perusteella taitaa olla parempi jatkaa elämää ilman sitä miestä. Kipeää se tekee, mutta aika on se mikä auttaa. Sä vain satutat itteäsi koko ajan enemmän jos suostut tuohon miehen peliin mukaan.

Ittelläkin on tehnyt kipeää eikä tunteet ole vielä kokonaan kadonneet, mutta yhteistä tulevaisuutta ei ole.
 
Mä oon ihan hajalla. Tunne ihminen, ottaa niin koville. Ettei tuo halunnut minua... Ärsyttää että itken tuollaisen perään. :( Minun olisi pitänyt laukata vinkumaan häntä takasin, ja kun en mennyt, olen valintani tehnyt :( Auttakaa, pliis.
 
Takaisinhan se tuli vinkumaan. 24 päivän jälkeen. Alkoi huomaamaan mitä on mernettänyt. Heh. Kuitenkin kun en heti suostunut tapaamaan kun hänelle olisi sopinut niin mun vika ja menetys ja mitä kaikkea. Niin ja et tapanin tanssit kutsuu... Mä en tajua tuota kaveria en... Mitä se tällä kaikella hakee?
 
Lisään vielä et kaikki nämä keskustelut on käyty tekstarilla. Nähnyt en ole häntä joulukuun ekojen päivien jälkeen.Kiva vaan et tuollaiseen mennyt rakastumaan. :(
 
Tuon perusteella mitä kirjoitit,mies ei vaikuta ihan täysillä käyvältä. Varmaan sillä on jotain vikaa mielenterveydessä,tuskin kukaan "normaali" haluais noin kiusata toista.
Ei varmaan kannata olla yhteyksissä moiseen.
 
Höh, parempi olla ilman. Kuulostaa aika manipuloivalta ja rankaisee sua kokoajan ihan niinku pikkulasta.

Näet myöhemmin eron positiivisen puolen, ehkä vasta vuoden päästä. Tällähetkellä se ihminen imee sut kuiviin. :(
 

Yhteistyössä