Suku VOI olla pahin(kin)

[-----]

Pistää useinkin täällä ihmetyttämään, suututtamaan, naurattamaan -milloin mitäkin- tämä yksisilmäinen ajattelu.

Ymmärrän että suurimmalle osalle ihmisistä suku on läheinen ja rakas ja olen siitä teidän puolestanne todella iloinen ja onnellinen, näin toivoisin jokaisella olevan. Mutta mutta... Kun oikeasti asiat eivät aina mene niin yksioikoisesti.

Ihan oikeasti, vastatkaa rehellisesti. Pitäisikö minun edelleen, yli 20v jälkeen yrittää päivästä toiseen kelvata suvulleni joka ei minua hyväksy eikä ole kiinnostunut elämästäni? Pitäisikö minun jaksaa soitella ihmisille jotka eivät kanssani halua puhua, eivätkä koskaan ota mitään yhteyttä minuun, pitäisikö minun miettiä heidän mielipiteitään elämästäni jne? En nyt halua järin paljon täällä asioista avautua mutta toivoisin että teistä jokainen ymmärtäisi sen että ihmisiä ja ihmiskohtaloita on monenlaisia, kaikki eivät ole yhtä ruusuisia. En koe olevani mitään velkaa ihmisille jotka ovat vapaaehtoisesti kääntäneet selkänsä minulle aikanaan.

 

[ja piste]

Aamen.

 

["Myy"]

Ei tarvitse.

Minä olen tullut siihen tulokseen, että rajansa silläkin kuinka pitkään tarvitsee tuottaa itselleen pahaa oloa sillä tekosyyllä että sukulaisiin kuuluu pitää yhteyttä. En ole tehnyt mitään isompaa numeroa asiasta, olen vain lakannut soittelemasta ja käymästä eräiden sukulaisten luona. Tuntuu todella vapauttavalta. Olen asiallinen kun he todella harvoin ottavat yhteyttä, mutta en tee mitään aloitetta.

 

["yömyssy"]

Itse haluaisin että sukuni olisi minulle läheinen ja olisin serkkuihin sun muihin usein yhteydessä jne. mutta ei, meidän suku ei ole oikein läheinen niin ei vain ole. Ainoastaan lähisukulaisiin minulla on vahva yhteys, (Oma perhe, vanhemmat, isovanhemmat yms.) muita nähdään sitten vain häissä/hautajaisissa/ristiäisissä yms.
Kysymykseesi vastaus: Mieti mitä "menetät" jos lopetat sukulaisiisi yhteydenpidon, ja mieti mitä hyvää siitä seuraa jos lopetat heidän miellyttämisensä. Se kumpi vaakakuppi painaa enemmän niin kallistu sen puoleen. Itse henkilökohtaisesti en yrittäisi miellyttää ketää enkä uhraisi ajatustakaan sille mitä sukuni minusta ajattelee jos eivät minua hyväksyisi. Nytkin lähiaikoina itseasiassa omassa suvussani tuli hieman riitaa, kun ilman mitään todisteita serkkuni väitti äitini puolisoa varkaaksi (Eli isääni, ilman mitään syytä) Tuli sellainen olo että vittuun koko suku kun puukottaa tuolla tavalla selkään perättömien juorujen vuoksi. Syyte nimittäin oli täysin tuulesta temmattu ja väärä. (Joten se loukkasi myös minua)
Mutta haluatko vähän valottaa (vaikket avautua kuitenkaan) miksi sukusi ei sinua hyväksy ? Seksuaalinen suuntautuminen, uskonto, elämäntavat ...?

 

["vieras"]

Ihan oikeasti, vastatkaa rehellisesti. Pitäisikö minun edelleen, yli 20v jälkeen yrittää päivästä toiseen kelvata suvulleni joka ei minua hyväksy eikä ole kiinnostunut elämästäni? Pitäisikö minun jaksaa soitella ihmisille jotka eivät kanssani halua puhua, eivätkä koskaan ota mitään yhteyttä minuun, pitäisikö minun miettiä heidän mielipiteitään elämästäni jne? En nyt halua järin paljon täällä asioista avautua mutta toivoisin että teistä jokainen ymmärtäisi sen että ihmisiä ja ihmiskohtaloita on monenlaisia, kaikki eivät ole yhtä ruusuisia. En koe olevani mitään velkaa ihmisille jotka ovat vapaaehtoisesti kääntäneet selkänsä minulle aikanaan.

Ristiriitaista. Sanot, ettet ole mitään velkaa suvulle, ikään kuin he odottaisivat sinulta jotakin ja toisaalta sanot, että he eivät ole sinusta kiinostuneita. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta itse voin omasta kolmekymppisen kokemuksesta kertoa, että katkeruudesta ei pääse välttämättä täysin ikinä irti (lapsuuden vääryydet jäävät tosi usein kummittelemaan), mutta voi ihan oikeasti lakata välittämästä ja ymmärtää, että et sinä niiltä ihmisiltä oikeasti enää aikuisena mitään halua. On olemassa turhia "sisäisen lapsen" toiveita, joilla ei ole mitään tekemistä nykyisyyden kanssa. Jos menee elämässä huonosti tai on masentunut, niin ehkä huomaa, että silloin nämä ajatukset tulevat enemmän esiin. Keskittyy siihen, mikä on oikeasti tärkeää ja mitä voi oman itsensä hyväksi tehdä ja pitää yhteyttä niihin ihmisiin, joiden seurassa viihtyy oikeasti ja unohtaa sukulaiset. Ja ei kaikkiin ihmisiin ylipäätään kannata ladata niin paljon odotuksia, kun ihmisiä on niin kaikenlaisia.