S
sukupuolten tasa-arvo
Vieras
Tutkija: Tyttöjen seksikäyttäytyminen vaikuttaa huostaanottopäätöksiin
26.6.2009 20:43
A A Venla Pystynen
Helsingin Sanomat
Tyttöjen siveyttä kontrolloidaan lastensuojelussa poikia tiukemmin, sanoo sosiologi Anna Kontula.
Kontula toimi Tampereen kaupungin Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa vuosina 2007-2008 ja havaitsi, että tyttöjen vastentahtoisten huostaanottopäätösten perusteluissa mainitaan usein heidän seksuaalinen aktiivisuutensa.
Poikien huostaanottopäätöksissä seksikäyttäytymisen riskeistä ei hänen mukaansa puhuttu, vaikka tutkimusten mukaan pojat kokevat vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin.
Huostaanotoista väitöskirjaa Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksen laitokselle valmisteleva Johanna Hiitola on tehnyt Kontulan kanssa saman havainnon
Hiitola analysoi Suomen hallinto-oikeuksien viime vuonna tekemiä, vastentahtoisia huostaanottopäätöksiä.
Hiitola on huomannut, että tyttöjen huostaanottoperusteiden joukkoon ovat kelvanneet maininnat tytön kiinnostuksesta alkoholiin ja miehiin, käyttäytymisestä seksuaalisesti ikäistään vanhemman tavoin, yliseksuaalisesta kielenkäytöstä sekä liikkumisesta vanhempien miesten seurassa.
Poikien kohdalla seksuaalisuuteen ei vedota.
Osallistu keskusteluun Tulostettava sivu
Facebook MySpace Sähköposti