Suloisesti sekaisin

[Jeza__]

Heipä hei.

Oikeastaan tämä teksti voisi hyvin olla jossain päiväkirjassa tai oman tietokoneen levyn nurkalla piilossa, sillä en tiedä mitä tähän kukaan ulkopuolinen voisi edes kommentoida. Lähinnä pitää purkaa omaa päätä. Mutta jos joku jaksaa tähän kaistaleeseen keskittyä ja jotain tuumata, niin mielelläni toki kuuntelen.

Olen nuori mies, kaksviitonen, ja elelen parisuhteessa nyt palttiarallaa neljättä vuotta. Nyt vuosi asuttu yhdessä. Suhde on seurustelusuhteista ensimmäiseni. Tyypilliseen tyyliinin asiat ovat edenneet melko huolettomasti omalla painollaan ja aika tyttöni kanssa on kulunut melko mukavasti.

Viime aikoina itsesäni tuntuu kuitenkin kuoriutuneen varsinainen “moodswingeri”. Vai miten se nyt tyypitetäänkään, mutta mieliala vaihtuu melko usein. Naiseltani olen tätä yleensä koittanut hieman peitellä ja käsitellä olojani itse, tai sitten purkaa turhautumista vaikka urheilun parissa.

Alunperinhän en ollut tästä naisesta edes juuri kiinnostunut. Kerran tai kaksi käytiin trefeillä ja sanoin hänelle että annetaan homman olla, siinä vaiheessa koko homma tuntui joltiseenkin hankalalta. Olihan hän vielä 3 vuotta nuorempikin mikä vielä about 4 vuotta sitten tuntui hieman enemmän.

Loppupeleissä palasimme sitten kuitenkin tapailemaan, kun hän ehdotti seksisuhdetta. No milläs se mies sitten yllättäen houkutellaan jos ei lupauksella että nyt kuule heruu… Noh, eipä tuo seksi nyt mitään ihmeellistä edes ollut mutta jotenkin siitä sitten päädyttiin tapailemaan yhä useammin. Tuntuu niin hassulta, kun oikeastaan osaa edes sanoa, että miksi? Ilmeisesti vain “ajauduin” mukaan. No, aika kului, ja tutustuttiin hieman syvemmin. Hän muutti perässäni toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Nyt sitten ollaan päädytty saman katon alle.

Nyt ollaan sitten melko lähekkäin eletty vuosi. Lieneekö riittävä aika itselle että tietyt asiat alkavat kaihertamaan, vai mitä. Toisaalta, vaikka aikoinaan teinivuosina fiilistelin itseäni huikeaksi romantikoksi ja sanailijaksi, niin nykyään avautuminen tuntuu vaikealta. Ärsyttävistä asioista puhuminen tuntuu kuitenkin nykyään hirveän vaikealta. Jopa tämän tekstin kirjoitaminen sieppaa, kun tullaan tähän pisteeseen.

Noh. Suhteessa vituttaa lähinnä varmastikin se, että toisesta ei nyt tunnu paljastuneen sellaista ihmistä kuin “haluan”. Tottahan sekin varmasti on, että täydellinen kumppani hyväksytään epäkohtineen, mutta hankalalta tämä tuntuu. Ensinnäkin tietty järjestelmällisyyden, tarmon ja itsevarmuuden puute ottaa päähän. En pidä itseäni minään siivousintoilijana mutta paikkojen sotkeminen vain ns. Laiskuuden vuoksi ei oikein istu päähäni. Tarmon puute kuvastuu lähinnä valittamisena ja toisinaan älyttömän numeron tekemisenä arkisista “hankalista” asioista joita en itse millään jaksaisi kuunnella – niinkuin joku asia valittamalla paranisi.

Noh pikkuasioitahan nämä, mutta tuo itsevarmuuden puute minua syö ehkä eniten. Kuuluuhan parisuhteessa toki tukea mutta tuntuu että vain minä olen se tuki. En jaksaisi vähän väliä olla antamassa aina samaa rohkaisua mielestäni aivan arkipäiväisissä asioissa kuten työnhaussa. Ajattelu lähtökohtana “ei musta mihinkään oo” vituttaa kyllä pidemmän päälle. Tämä kun tuntuu heijastuvat esimerkiksi seksiin.

Osa seksielämän ongelmista johtuu toki siitä, että jostain syystä yhdyntä tuottaa hänelle usein pientä kipua. Itse olisi halukas ratkaisemaan asiaa ja panostamaan seksielämään. Kyllähän tuohon kaikenlaista troppia ja kikkakolmosta löytyy aikuisten lelukaupoista ja se ollaan kuitenkin huomattu että jos säännöllisesti hässii, niin kivutkin katoavat. Mutta kun ei häntä tunnu nykyään juuri edes kiinnostavan petihommat. Seksiä saan kyllä jos “vonkaan”, mutta usein se on melko innotonta ja mielikuvituksetonta, tuntuu että kun koitan viedä leikkejä vähän uuteenkin suuntaan niin ajatuksemme eivät kohtaa sitten lainkaan. Aloitteen saan tehdä aina itse. Kateellisena kuuntelen juttuja naisista, jotka välillä ottavat aloitteen reilusti omiin käsiinsä tai vaikka vain tyydyttävät miehensä rakkauden osoituksena “muuten vain”. Kai he ovat niinsanotusti vapautuneita?

Hankalahan sitä nyt on itseäänkään jalustalle nostaa, mutta pohjimmiltaa lienee kyse tuosta puolison varmuuden puutteesta. Haluaisin että hänestä olisi kuoriutunut hyvällä itsetunnolla varustettu aktiivinen, itsensä tunteva Nainen, mutta tunnun löytäväni itseni epävarman tytön seurasta. Mitähän tästä sitten pitäis ajatella…

Toisaalta pieni siivu minusta herää aina välillä miettimään, josko sitä uskaltaisi ottaa vaan eron ja lähteä selvittämään päätään. Tämä pieni radikaali ääni kuitenkin jää melko vähemmistöön, sillä tuntuu että ongelma tulisi käsitellä nyt, eikä vain siirtää maton alle. Olen kuitenkin huomannut, että minun on vaikea puhua tunteistani, siksi varmasti päädyin tätäkin kirjoittamaan. En sitten tiedä, olenko kammoinen avamaan itseäni muille ihmisille, tuskin. Sydänystäville tämäkin onnistui ennen hyvin. Vai pelottaako enemmän se, että mitä suorat sanat saavat naisessani aikaan. En kuitenkaan missään nimessä haluaisi loukata tai aiheuttaa tuskaa. Huono itsetunto kun saa hänellä aikaan sen, että myös rehellistä “palautetta” on joskus hankala käsitellä.

Kuulostanee omahyväiseltä, mutta miehenä tiedän kyllä olevani melko hyvä “saalis”. Omahyvä-ketju johtaa luonnollisesti siihen, että en malttaisi jäädä käsittelemään tätä suhdetta ja muokkaamaan naisestani varmempaa ihmistä, joka lopulta kykenisi vaikkapa jopa seksuaalisesti “ottamaan” miehensä (en nyt puhu mistään S/M-jutuista ) ilman turhaa arkailua tai epävarmuutta sielun syövereissä. Onhan se monelta kokeneemmaltakin kuultu, että toista ihmistä ei voi muuttaa – häneen tulee sopeutua. Ehkä nyt en vain tiedä, pystynkö soputumaan tähän?

Seksistäkö se sittenkin on vaan kiinni? Eli olenko sittenkin vain tyypillinen äijä. Jäädään miettimään…

 

[Samajuttu]

Vähän samanlaisia ajatuksia minulla on, olen vain tyttö. Mies on hyvä ja näin, mutta jokin kuitenkin mättää. Minäkin haluaisin että hän olisi itsevarmempi, sosiaalisempi ehkä, mutta oikeastaan luulen että vain keksin näitä asioita päästäni koska suhde ei tunnu ihan täydelliseltä. Alan sitten miettiä virheitä ja sittenhän niitä löytyy. En niinkään usko että se itsevarmuus esim. olisi kaiken juuri...päinvastoin, jokin ei tunnu hyvältä ja sitten keksin siihen syitä. Olisikohan sinulla sama juttu?

Meillä minä olen se, joka ei ole kiinnostunut seksistä, en osaa sanoa miksi. Haluan sitä harrastaa mutta mikään ei sytytä, joten ei se nyt sitten kauhean kivaa enää ole. Alussa olin kyllä ihastunut ja näin, ja hänkin oli ja on, mutta silti jokin nyt tuntuu puuttuvan, vai keksinkö vain kaiken omasta päästäni? Laantuuhan kaikki tunteet alkuhuuman jälkeen... Jospa me emme vain sovi yhteen niin hyvin kuin alussa luulin? HÄn on hyvä typpi mutta riittääkö se? En tiedä, tästäkin tuli tällainen päiväkirja-teksti...itsekään en tiedä miksi tältä tuntuu.

 

[Ajatuksia...]

Jos ei muuta niin täältä voi saada ainakin joitakin vinkkejä samantapaisissa tilanteissa olevilta tai olleilta ihmisiltä. Tai vinkkejä siihen miten asian ottaa esille. Jos suhteessa on tyytymättömyyttä, kuten sinun kohdallasi, niin kyllä se minun mielestäni pitäisi pystyä ottamaan esiin. Eri asia on sitten miten huonolla itsetunnolla varustetulle ihmiselle kertoo tunteistaan loukkaamatta.

Itse olen nainen, ja vaikka itsetuntoni on ihan hyvä olen seksin suhteen sen verran kokematon että siinä tulee helposti epävarma olo. Oma mieheni on lähinnä yrittänyt kertoilla että olisi mukava jos minäkin joskus tekisin aloitteen, yllättäisin hänet kun tulee töistä tms. Kyllähän se helposti tuntuu pahalta jos toinen ei ole tyytyväinen, mutta omalta osaltani olen edennyt siihen tahtiin kuin on tuntunut hyvältä eikä mieheni ole hoputtanut. Hän on kuitenkin joskus ehdotellut että edes kokeillaan jotain erilaista, jos siitä ei pidä ei sitä tarvi tehdä toiste. Lisäksi itse olen yrittänyt opetella esim. viestittämään miehelleni valitsemalla seksikkäät alusvaattet että nyt voisi kiinnostaa... On se oma mies sitten oppinut lukemaan joitakin vihjauksia ettei minun tarvitse olla niin aggressiivinen että repisin miehen sänkyyn.

Niin ja kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen että nainen nauttii seksistä. Jos tyttöystäväsi ei saa siitä mitään (orgasmi olisi kiva...), niin kai se vuosien mittaan alkaa tuntua aika turhalta puuhastelulta. Ja esileikkiä ei saa unohtaa koska sattuuhan se jos kuivana mennään suoraan asiaan. Niin ja mielestäni et ole "tyypillinen äijä" vain sen vuoksi että seksin sujumattomuus tai tylsyys tms. häiritsee. Onhan se osa parisuhdetta.

Tässä nyt tuli paljon tuosta seksipuolesta kirjoitettua. Mutta mitä muuhun osaan tulee niin mietityttää vaan että oletkohan edes rakastunut tuohon tyttöön? Kyseessä on ensimmäinen suhteesi ja sanoit että vaan ajauduit siihen. Lähinnä kun seksillä houkuteltiin. Aika huono lähtökohta... Ja hänestä ei ole tullut sellainen kuin olisit halunnut. Niin, kuten itse totesit ei se oikein onnistu että ottaa jonkun sillä ajatuksella että haluaa muuttaa hänet. Olitte myös aika nuoria kun aloititte seurustelun (varsinkin tyttö oli), joten voi olla että olisi vielä ollut tärkeää etsiä itseään ja kehittää sitä itsetuntoaan itse nojautumatta kehenkään muuhun. Ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Tuo prosessi voi olla hänellä vieläkin siis kesken.

Tällaisia ajatuksia näin mielenpäältä.

 

[itsetunnon puutteesta]

Tunnistan itseni siitä miten kuvailet tyttöystävääsi. tuok,laisena näen itseni jos katson mieheni silmin itseäni.

Ensimmäisessä pitkässä suhteessa tuo oli todellinen kuningasongelma.
Ex-poikaystäväni sanoi minulle joskus, että hän ei ole niinkään koskaan rakastunut minuun, vain tottunut. Mistä asia tuli puheeksi? Siitä kun kysyin että tunteeko hän mitään minua kohtaan. Hän ei ikinä sanonut rakastavansa minua, enkä koskaan tuntetut vain "sitä jotain" hänestä. Siksi sitäkin piti kysyä. Ja voit kuvitella, että poikaystäväni otti sen niin, että olen epävarma siitä voiko minua rakastaa, vaikka se kysymys kyllä juonsi juurensa suhteestamme.

Jotenkin koko suhteemme alkoi väärällä jalalla. Elin vaihetta, jolloin jouduin kohtaamaan kaikenlaisia uusia paineita vaatimuksia: koulusta valmistumisen, työn hakemisen ja sitä rataa. Jotenkin poikaystäväni spottasi minun heikkouteni, ja minusta tuntui kuin hän näkisi lävitseni..
Seksissäkin häpesin täysin vartaloani, enkä ymmärrä miksi. Siinä ei ollut silloin mitään vikaa, eikä ole nytkään. Poikaystäväni oli kyllä kertonut minulle tarkoin minkälaisista latino-naisista hän eniten tykkää, ehkä sitä koitti vain miellyttää sitten, eikä uskonut että se latinomuijien ihailu on pelkkää poikien unelmointia.(vai onko se sittenkään?)

Siitä tuli sellainen ihmeellinen noidankehä, jossa poikaystävä "pönkitti" minua ja minä olin aina vain epävarmempi joka asiasta..

Mistä ihmeestä se johtuu?

Nyt on taas sama juttu, vaikka kuvittelin että tästä suhteesta tulee jotain. Kaikki oli kuin unelmaa, kunnes sain hänet kiinni nettideittailusta. Hän perusteli sen, ja päätin että en ota itseeni. Osittain se vähän nosti oman arvon tuntoani,een ainakaan ala taipumaan enää mihinkään mikä ei huvita, kerran paskiainen pettää kuitenkin. Minusta tuntuu että olisi kuitenkin parempi, kun mieheni ei olisi näkemässä jokaista heikkoa hetkeäni, hän tuntuu arpovan jotain. En halua olla se "tyhmä exä" jonka heikkoutta haukutaan uudelle uljaalle naiselle..

Hän on hirveä työnarkomaani, ja isoon ääneen solvaa aina ihmisiä jotka "eivät saa mitään järkevää aikaiseksi"...uskalla siinä sitten istua sunnuntaina sohvalla syömässä suklaata Hän pitää jopa sitä huonona puolena, kun en koe missään tivolilaitteissa tai urheiluautossa vauhdin hurmaa, hän aina tulee juttuun kaikkien "poikatyttöjen" kanssa.

Kaikki mättää, vaikka kaikki on hyvin. Molemmat ovat sellaisia kuin ovat, ja aistivat erilaisia vibraatioita toisesta. minulla ei ole minkäänlaista aikomusta muuttua, tai mennnä kauppaan ostamaan "pussillinen itsevarmuutta" hänen mielikseen. Näistä asioista ei ikinä puhuta, sen verran monimutkaisia tunneasioita..hän varmasti luulee että vetelisin ranteet auki jos hän jättäisi minut...raukka ei tajua että olen onnellinen yksin mieluummin kuin huonossa suhteessa.

Jos hän kokee sen mitä sinä, niin toivon että hän jättää minut, eikä kiduta turhaan itseään.

 

[^^¨]

Kuka jaksaa lukea noin pitkiä tekstejä, en minä ainakaan.

 

[olet epäreilu.]

Jotenkin tuntuu, että ei kaikki ole kohdallaan, jos mies ei pysty naisensa kanssa edes puhumaan itse mistään, mutta silti valittaa hänen asioistaan. Entäpä jos asiat eivät ole ollenkaan noin, miten kuvittelet, koska ethän voi edes tietää, jos et puhu. Toisaalta myös ärsyttää tuo ylemmyydentuntoinen asenteesi. Voihan häntäkin ärsyttää se, että sinä pidät häntä eri ihmisenä kuin onkaan, mutta kun et edes puhu asioista, niin ei voi edes oikoa tai muuttaa käsityksiään. Aika epäreilua sinulta valittaa vain muille ja lietsoa itsellesi tuollaista mieltä toisesta, josta ihminen, joka on sinulle läheisin ei tiedä mitään ja silti tarkoitat häntä.

 

[seksiboksi]

Mä en usko, että pohjimmiltaan kyse on välttämättä seksistä. Pikemminkin tuo seksipuoli on varmaan vain oire jostakin perustavaalaatua olevasta ongelmasta, joka tässä tapauksessa taitaa ensi sijaisesti olla naisesi huono itsetunto. Näinhän itsekin toteat.

Ihmettelen itsekseni, että miksi et vaan rohkeasti ota tätä asiaa keskustelun alle naisesi kanssa? Jos puhuminen on vaikeaa, niin kirjoita kirje ajatuksistasi ja luetuta se naisellasi niin, että olet itse vaikka viereisessä huoneessa tai läsnä, jotta voitte sitten saman tien keskustella asiasta - tai jotain sellaista. Sullahan ei ole mitään hävittävää. Tuota menoahan suhteenne nimittäin on kulkemassa näivettymistä kohti jo muutenkin, joten joko lähdet selvittämättä tilannetta tai edes yrität tehdä asialle jotain, ja lähdet tai jäät - riippuen tilanteesta.

Toisaalta naisesi on aika nuori, joten tietynlainen epävarmuus esim. seksin suhteen kuuluu kuvioon. Ei tietenkään kaikilla, mutta osalla seksuaalinen vapautuminen tapahtuu hitaammin kuin toisilla. Osalla ei sitä tapahdu koskaan... niinkin voi käydä. Silti, mistäpä sinä tiedät, mitä naisesi ajattelee tilanteestanne? Hän kuulostaa myös siltä, että on ehkä kyllästynyt seksielämäänne. Tähän viittaa esim. haluttomuus ja "kuivuus". Tosin ne voivat johtua myös e-pillereistä, mikäli hän niitä syö.

Ja se, ettet halua loukata tai tuottaa tuskaa, on ihan bullshittiä! Miksi tänne kirjoittelisit ja pohtisit jopa eroa, jos ajattelisit ettet halua satuttaa? Myönnä pois, että kyse on pikemminkin siitä, ettet halua olla kusipää vaan se 'kiva jätkä', kunnon kaveri ja joka tytön saalis. Tällöin voitkin jo pohtia, että kumpi satuttaisi enemmän, avoin keskustelu asiasta (jolloin sille on mahdollista tehdä jotain) vai se että ilman syytä lähtisit pitkästä suhteesta lätkimään ja kohta panisit jotain estotonta muijaa, josta ex-naisesi pian todennäköisesti jostakin kuulisi...

 

[Jeza__]

Lämmin kiitos vain kaikille kommenteista! Vaikka avaus olikin pitkä niin ei silti tarpeeksi pitkä, sillä ajatuksia on joskus tekstiriveiksi vaikea suoristaa… ja kuten sanoin, tää avautuminen voisi olla ihan yhtä hyvin päiväkirjassakin.

Noh ensinnäkin tuosta seksipuolesta. Minusta seksissä suurin ongelma ei ole esim. esileikin tai kosteuden puutteessa. Tuo kipujuttu on ollut hankala toisinaan mutta sitä ollaan kuitenkin koitettu käsitellä yhteisenä ongelmana. Ja on se hyvin saatu joskus hoidettuakin kun ollaan enemmän harrasteltu. Orgasmin saamisen kannalta asia on ennemminkin toisin päin. Pystyn sen kyllä hänelle nykyään aiheuttamaan aina, mutta oma on yleensä/aina täysin omasta aktiivisuudesta kiinni. Noh… tähän puoleen sen enemmän takertumatta yleisluontoisempi ongelma mikä tuosta minusta kuvastuu on kuitenkin se, että hänellä ei ole liiemmin “tarmoa” opetella mielihyvän tuottamista. Eipä sitä nyt itsekään mikään taikuri varmasti lakanoiden välissä ole mutta kun on toiseen tutustunut niin on oppinut vähä vähältä paremmin mistä toinen pitää. Jotenkin tätä odottaisi myös toverilta automaattisesti. Mielihyvän tuottamista oman rakkauden osoituksena. Tässä tapauksessa nyt välineenä on sitten seksi.

Eli kai se hässiminen sitten itsellekin kohtalaisen tärkeä osa on suhdetta, vaikka toisinaan tullutkin mietittyä että eihän sillä nyt niin väliä ole. Kai se oli niitä hetkiä kun meillä seksi sujui hieman paremmin No mutta enivei, itsevarmuuteenhan tässä varmaan taas tullaan ja tuohon tiettyyn “osaamattomuuden” tunteeseen mikä hänellä on. Mutta siihen liittyy myös tuo ekassa viestissä mainitsemani “tarmo”, että jaksaa asioihin panostaa.

No helppohan sitä toisaalta on asioihin panostamisen puutteesta motkottaa tai pitää pahaa mieltä, kun tosiaan itsellekin se avautuminen on hieman hankalaa. Kyllä tässäkin varmasti on suuri syy nykyisiin tuntemuksiin. Esimerkiksi tuosta rakkaudesta en sitten oikein tiedä. En itseasiassa ole kai selvinpäin edes kertaakaan sitä suoraan tunnustanut. En ole sitä vielä halunnut sanoa jos ei siltä ole aidosti tuntunut – toisaalta omien tuntemuksien huomaamisenkin kanssa on joskus vähän niin ja näin. Kyseessä on tosiaan se ensimmäinen suhde minullakin joten ehkä tuon rakkauden tunnistaminenkin ottaa aikansa.

Valittamiseltahan tää saattaa kuullostaa mutta on hänessä paljon sellaistakin jota aidosti ihailen, ja haluaisin niistä asioista pitää kiinni. Ideaaliin maailmankuvaan kun ei taida oikein istua että hankalatkin asiat tulee kaupassa mukana ja niitä pitää osata oma-aloitteisestekin ratkoa. Saippuasarjoista ammennettu ihmissuhdeoppi ei oikein reaalimaailmassa pelitä…

Mutta uskoisin, että viimeinen kirjoittaja osuu tuossa kaikkein lähimmäksi, mitä minun tilanteeseeni tulee. Paitsi että tuo “en halua loukata ja tuottaa tuskaa” ei kyllä ole BS:ää. Tai sitten olen todella pahasti hakusessa jo itseni kanssa… kirjoittelen siksi, että selvittäisin omat ajatukseni ja tietäisin miten lähteä eteenpäin. Esim. sinulla “seksiboksi” oli varsin hyviä ja yksinkertaisia pointteja, miten asiaa selvittää. Ja joo, kusipää en toki halua olla ja kaippa jostain joka tytön saaliina olemisesta haaveilu nyt vaan on miesgeeneissä piilossa, mutta pettäjä en siitä huolimatta missään tapauksessa ole.

Vielä nimimerkille “olet epäreilu”. Ei tässä nyt siellä reaalimaailman parisuhteessakaan ihan tuppisuuna olla oltu mutta ehkä vain riittävä avautuminen on minulta jäänyt puuttumaan tarpeeksi rakentavassa ja rauhallisessa hengessä. Mutta kuten sanoin, en pyri tässä lietsomaan mitään mielialojani tai valituksiani, koitan vain purkaa pääni sisältöä jotta ymmärtäisin mitä on tehtävä. Teksti kuulostaa ehkä ylemmyydentuntoiselta, en tiedä, mutta kirjoitan rehellisesti omasta näkökulmastani – eihän tästä muuten mitään apua olisi. Joka tapauksessa koitan ylemmyydentuntoa välttää, koska selväähän se on että ei parisuhde voi tuollaisen ajattelun päällä kasvaa. Ja asioiden käsittelystä… ei siinä nyt minusta mitään pahaa ole, jos vaikka täällä anonyymisti ongelmistaan kertoo. Voi sitä apua kai täältäkin löytää kun juuri nyt ei sen parhaan “avautumiskaverinkaan” kanssa pääse maailmaa parantamaan livenä. Näyttäähän täällä nyt muitakin miltei samassa tilanteessa olevia ihmisiä tarinoivan.

 

[Jaksan lukea jopa useita sivuja]

Kuka jaksaa lukea noin pitkiä tekstejä, en minä ainakaan.

Jotkut ihmiset lukevat jopa kokonaisia kirjoja!!

 

[Tiesitkö ap]

yleensä ne asiat/piirteet mitkä toisessa ihmisessä eniten ärsyttää, on niitä asioita joita ei halua/kykene/viitsi itsessään nähdä. Eli tuossa kun sanoit että "Tai sitten olen todella pahasti hakusessa jo itseni kanssa… "... siinä voikin olla se piste mistä kannattaa lähteä liikkeelle... kuka olet, mitä elämältäsi haluat, mitä valintoja teet jotta elämässäsi olisi ne asiat joita siinä haluat olevat. Ja kun oikeesti mietit ja teet ne valinnat, ei tarvi täällä valitella elämän kurjuutta, voi ihan rehellisesti itselleen sanoa että "elämäni on omien valintojeni summa" ja samalla ottaa omasta onnestaan vastuun... ja avot...!

 

[Mirjana]

Ihan hyvä toi vika vastaus, mutta kuulostaa turhan simppeliltä, ja toisaalta vaikeelta! Noinhan se on, tietyssä mielessä...
Mutta olen silti sitä mieltä kuin suurin osa täällä, että kannattaa vain puhua, tai jos ei pysty, kirjoittaa kirje keskustelunavauksena.
Olin itse vähän tuollainen "heikko" yhdessä aiemmassa suhteessa. Mies oli sellainen joka halusi "suojella" minua. Se ei ehkä auttanut minua itsenäistymään, se hänen suojelunsa. Ajan mukaan siihen rupesi nojautumaan yhä enemmän. Minussa itsessäni on tietysti yhtälailla taipumusta olla se "suojeltava" kun elämä murjoo.
Tämä nykyinen ei anna minun olla sitä. Päinvastoin hän tukee minua olemaan itsenäinen. Tai sanotaan, että joissakin asioissa hän ainakin on tällainen. En siis saa hänestä sitä tukea, mitä "haluaisin" (mutta mikä ei toisaalta tee minulle hyvää, koska se passivoi). Toisaalta olen myös itse itsenäisempi, ja haluan myös aktiivisen ja itsenäisen miehen. Joka kuitenkin onneksi sanoo minulle usein miten hän kaipaa minua ja miten tärkeä olen hänelle
Tarkoitin vain sanoa, että ehkä se lohduttelusi ei tosiaankaan auta vaan passivoi häntä vain lisää. Hän varmaan loukkaantuu jos puhut asioista rehellisesti, mutta se on silti tärkeää. Kannattaa yrittää sanoa asiat mahdollisimman suoraan, mutta toista kunnioittaen. Helpommin sanottu, kuin tehty... :=) Tsemppiä. Puhumistakin voi opetella!

 

[asioilla on puolensa ja asneloup]

No joo tulee mieleen yksi suhde, jossa toinen oli joskus vähän heikoilla. Toinen tottui tilanteeseen ja se jämähti siihen, eikä tullut mieleen, et ehkei se aina noin edes ole. Eli vaikka molemmat voi muuttua, ne näkee sen tilanteen aina samanlaisena. Eli jos toinen vaikka valitti, et työkaveri oli tänään inhottava, niin toinen tulkitsi senkin niin, että SULLA ON HUONO ITSELUOTTAMUS, et jotenkin sun pitää muuttaa itseäsi tästäkin.
Kyse oli työkaverista. Niinpä niin. Kaveri jos olis sanonut saman, niin olis nyökytellyt, et olipas dille työkaveri. Tai jos mihinkään pyysi mitään apua tai tukea, niin toinen käsitti sen siten, että taas se on niin heikko ja avuton että ei itse pysty. Jos sen olis tehnyt joku toinen, niin mikäs siinä, ainahan tässä ollaan valmiita auttamaan.
Eli aika paljon omat käsitykset myös muokkaa sitä, miten kokee asiat.

Eli tuossa tilanteessa jos mies näkee naisen avuttomana tai heikkona, ei naisella ole käytännössä mitään mahdollisuuksi olla koskaan yhtään heikoilla tai pyytää mitään, koska mies tahtoo aina ajatella, että SINUSSA ON TAAS SE SAMA VIKA ja minä en jaksa sitä. Ja aina tulkitsee asian omien luulojensa perusteella.
Mies oikein herkistyy sellaiselle ja ylireagoi joka pikku inahduksenkin silloin.
Oletko koskaan sanonut, että joo, jos menee persiilleen niin siitä vaan täyttä vauhtia. Meneepähän ainakin komeasti. Mut ei, sä vain ahdistut, anna toisen elää elämäänsä.
Ainut vaihtoehto naisella on karskisti vain peittää todelliset tunteensa silloin kun yhtään ottaa miinukselle ja siinäkös se suhde oikein kukoistaa..
Tulkitsetko sinä jokaisen inahduksenkin siten, että nainen on avuton pirpana, jolla ei ole selkärankaa pätkääkään? Mistä vetoa, että teet niin.

Toinen asia on se, että mitäs jos antaisit hänen pärjätä omissa asioissaan itse, mitä sinä niihin puutut, jos toinen ei edes pyydä sitä? Huolehditko turhaan itse ja sitten syyllistät häntä siitäkin? Onko hän toivonut apuasi mihinkään tai tarvinnut sinua oikeasti vaikeissa asioissa. Ja entä jos onkin? Silloinhan sinun vasta pitäisi ymmärtää jotakin mieltä avartavaa, eikä vain valittaa.

Jos järjestelmällisyyden, tarmon ja itsevarmuuden puute ottaa päähän, niin tarkoittaako se, että hänen pitäisi olla samanlainen kuin sinä olet?
Jos saisit suusi auki, niin voisiko vastakommentti oikeasti ollakin, että hänellä tuo pikkutarkka niuhotus, hirveä hösöttäminen ja päteminen (samat asiat vähän toiselta kantilta) ottaa taas sinussa päähän? Eli kannattaisi ehkä saada se suunsa auki, niin voisi moni asia silti jotenkin muuttua omassa ja hänen käyttäytymisessä suhteellisuudentajuisemmaksi. Mitä jos hän valittaa, että mies on niin pätevä ja kätevä, ja pikkutarkkaniuho, ettei mahdu elämään sen kanssa.

 

[itsetunnon puutteesta]

^^ Tosi hyvin sanottu, olisinpa osannut itsekin selittää noin hyvin.



"Eli tuossa tilanteessa jos mies näkee naisen avuttomana tai heikkona, ei naisella ole käytännössä mitään mahdollisuuksi olla koskaan yhtään heikoilla tai pyytää mitään, koska mies tahtoo aina ajatella, että SINUSSA ON TAAS SE SAMA VIKA ja minä en jaksa sitä. Ja aina tulkitsee asian omien luulojensa perusteella.
Mies oikein herkistyy sellaiselle ja ylireagoi joka pikku inahduksenkin silloin."
-------
Toisaalta monista miehistä oikein huomaa, että he tuntevat vetoa "tyttömäisiin" ja "heikkoihin" naisiin, ja sitten ruikuttavat jälkeenpäin kun haluavatkin jonkun joka ottaa munasta kiinni, survoo jätkän lattialistan väliin ja nussii päähän. Sekä nyxä että exä haluavat aina olla "pelastamassa" kun jollain naispuolisella tutulla on jokin ongelma..toisaalta ihailevat ronskeja naisia joilla on pelisilmää...no. Minun ei kestä olla mitään. Jos alan pärjätä , mies kokee että en tarvitse häntä enää,

yleensäkin monet miehet tykkäävät pitää naisensa matalana..eli kehutaan muuten mutta pantataan monia tärkeit juttuja, ei arvosteta naisen järkeä vaan "suojellaan" ikäviltä asioilta.

Samaa mieltä , ei naisella ole tuohon paljon vaikuttamista. Kun suhteessa tietyt ennakkoasenteet toisest pääsevät irti, niin niitä on vaikea muuttaa.

Pitäisi olla joku vuosi-kaksi väliä, niin näkisi toisen uusin silmin, mutta sitä ei parisuhteessa oikein voi tehdä.

 

[asioilla on puolensa ja asneloup]

Joo ja jos mies on vaan aina sellainen kovinkin avulias ja aina niin minä tuen autan kannusta rohkaisen - paskonkin sinun puolestasi, vaikket edes pyydä ikinä, niin mikäs siinä. Tottuuhan siihen molemmat, ennenkuin toisella pinna paukahtaa poikki, et nyt ollaan kunnolla, tätä kieroutta ei kestä enää sekuntiakaan. Senkun, saahan sitä olla, mut ehkei kannate silti.

Ja jos mies on sellainen, et joo kyl mä ymmärrän, ymmärrän hyvin tuen sua, kannustan rohkaisen, ja oon aina niin himputin ymmärtäväinen että hermot menee niin kääk ! Sellasia neitejä on nähty jo ihan tarpeeksi.

Sanois et mitä siitä, välillä jalat tarttuu kiinni kun kroppa jatkaa matkaa kohti maata kauniissa ysikymppikulmassa suoraan rähmälleen. Tai sanois, et no hei, mitä tosta, kato mitä tänään syötäisiin, kun ei ole jääkaapissa kuin valot, kohta on nälkä ja sit jää toikin asia kakkoseks. Mitä säkään siis ressaat toisen puolesta niin hirveästi..
Tollanen kannustus on vaan jotenkin ehkä normaalimpaa. Sellainen hysterisointi ja pohtiminen ja liika asioiden vatvominen ja turhiin asioihin puuttuminen takaa sulle niin paljon onglemia, ettet niistä ikinä selviä. Oot vaan perusmies niin luulen et kyllä se siitä hoituu.
Mä oon tottunut tuollaisiin miehiin ja ne on ihan okei.

 

[seksiboksi]

Ymmärrän kyllä, että on aina hirveän helppoa neuvoa toisia tekemään niin ja näin. Toki käytännön toteutus voi olla arvioitua haastavampaa. Ja toisaalta tuota ylemmyydentuntoa on subjektiivisissa kirjoituksissa vaikea välttää silloin, kun ei kykene toisen puolesta tilannetta arvioimaan. Ymmärtäkäämme se tällä kertaa

Jos todella koet, että seksi on se isoin ongelma, niin siihenhän on mahdollista löytää helppokin parannus. Tosin itse kyllä edelleen tulkitsen kirjoituksiasi, että se todellinen ongelma on jossain muualla, onko se sitten tunteenne toisianne kohtaan tai itseänne kohtaan jomman kumman tai molempien osalta. Totta kai seksi on tosi iso osa parisuhdetta ja sitä myöten voi vaikuttaa moniin asioihin, mutta väittäisin kyllä kirjoitustesi perusteella, ettei naisesi varmasti ole sen tyytyväisempi tilanteeseenne (vaikkei sitä varmasti ikinä sulle myöntäiskään). Sen verran voimakkaasti tuo "tarmottomuus" siihen suuntaan viittaa. Naisilla vaan nämä systeemit menee niin eri tavalla eli naistasi ei välttämättä silti häiritse tilanne yhtä paljon kuin sinua, vaan hän ajattelee että täähän nyt menee virran mukana vaikka saman ajan vois viilailla kynsiäkin... Vähän kärjistettynä, mutta kuitenkin.

Sittenpä tulikin mieleeni, että missä vaiheessa parisuhdetta saa ajatella ensi sijaisesti itseään? Entäpä jos listaisit ideaalitilanteen, kauhuskenaarion ja nykytilanteen ongelmat ja hyveet ihan REHELLISESTI itsellesi kirjallisesti. Eli mieti tarkkaan mitä SINÄ haluat, mitä ET halua ja mikä on tämän hetkinen tilanne VAIN SINUN kannaltasi. Tämän jälkeen mieti samoja asioita tyttöystäväsi kannalta sen perusteella mitä sinä kuvittelet hänen haluavan tai olevan haluamatta. Sitten vähän vertailet ja kartoitat tilannetta, että onko itse asiassa syytä, järkeä, tunnetta riittävästi tehdä asioille mitään vai onko helpompi viheltää peli poikki. Sitten mietit, että otatko asian esille naisesi kera vaiko et. Edelleen suosittelen sitä, koska oikeasti saattaisit yllättyäkin - hyvässä ja/tai pahassa -, jos hän pystyisi olemaan sinulle rehellinen. (Analyyttiseltä tyypiltä kun kerran vaikutat, niin luulisi olevan kohtuu helppoa pohdiskella näitä.)

Ja nämäkin jälleen vain ehdotuksia. Itsehän tiedät, mikä on sinulle oikea tapa käsitellä asioita.

 

[.suksiboksi.]

Naisen seksuaalisesta epävarmuudesta on kirjoitettu tällä palstalla aiemminkin. Noin yleisesti ottaenhan miehet ovat noin 20-vuotiaina paljon enemmän sinut seksin suhteen kuin naiset. Naisen seksuaalinen itsevarmuus tulee vain ajan ja kokemuksen myötä. Naisilla esim. omien sukupuolielinten tutkiminen vaatii peiliä avuksi ja esim. klitoriksen löytäminen voi olla naiselle itselleenkin vaikeaa, kun taas vertaa siihen, miten simppeliä miehen peniksen hyväily voi olla. Naisten seksuaalisuutta vaikeuttaa myös se seikka, että helposti luokitellaan madonna - huora -akselille, kun taas miehen jatkuva seksikeskeisyys on taas aina vain kunnon panopukin merkki. Seksihimokkuus voi siis olla naiselle taakka ja miehelle plussaa. Niinpä ihan on tutkittukin asiaa, että nainen kokee seksin parhaimmaksi vasta lähempänä neljääkymmentä ikävuotta.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että minäkin olin varmasti noin 25-vuotiaaksi asti hyvin estoinen enkä esim. suostunut harrastamaan seksiä valot päällä. Kropassa ei silloin ollut mitään häpeämistä, mutta silti häpesin kroppaani enkä ollut koskaan tyytyväinen. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin seksi on mielestäni ihanaa ja vaikka ulkonäkö on ropissut roimasti, niin silti kehtaan ja HALUAN harrastaa seksiä valot päällä ja nautin ratsastaa miehen päällä, kun hän katselee minua jne. Itsevarmuus on seksikästä.

Antaisin kyllä ymmärrystä AP:n naiselle, koska myös työttömyys on sellainen asia, joka syö itsetuntoa. Jos hän vaistoaa, että mies on kireällä mielellä eikä asioista puhuta, niin kodin ilmapiiri ei olekaan rakastava ja hellä. Sellaisessa tilanteessa kun pikkuasiatkin alkavat ahdistamaan, niin lopulta ei pystytä selvittämään yksinkertaisempiakaan ongelmia.

Suosittelisin lämpimästi, että AP näyttäisi tämän keskustelun naiselleen. Se voisi toimia pohjana sille, että asiat otettaisi käsittelyyn eikä vain lakaista tunteita maton alle. Jos ikäviä asioita ei käsitellä, niin se kyllä lopulta syö suhteesta niitä hyviä tunteita. Ainakaan minun mielestäni ei voi oikein olla luontevasti kotona rennosti ja pitää hellyydestä huolta (en tarkoita seksiä, vaan halailua ja suukottelua), jos samanaikaisesti taustalla ärsyttää puhumattomuus ja lukuisat muut selvittämättömät ongelmat.

Luin jostakin vähän aikaa sitten, että rakkauden tunteesta jopa 70-80 prosenttia olisi intohimon tunnetta. Eli kun rakkauden tunne alkaa haalistumaan, niin se tarkoittaa juuri sitä, että himo kumppania kohtaan alkaa laantumaan. Varmasti AP:lla on juuri tällainen tunne tai oikeammin sen puute.

Minusta olisi järkevää, että AP yrittäisi selvittää ongelmat ja saada vastapuolelta selville, mitä mieltä hän on parisuhteen tilasta, sillä AP ei menetä mitään, vaikka suhde kariutuisikin, koska hän joka tapauksessa on jo miettinyt eroa. Tulevien suhteiden kannalta olisi hyvä pystyä käsittelemään ongelmia ja opettelemaan ongelmavyyhdin purkamista, koska ihan varmasti ongelmia tulee eteen tulevaisuudessa enemmän tai vähemmän. Toki yksi ratkaisu on se, että jättää kaiken taakseen ja etsii uuden suhteen, mutta se ei ole kovin järkevää.

Olen edellisten kirjoittajien kanssa samaa mieltä, että suhteessa isoin ongelma on joku muu kuin seksi. Jos naisella on huono itsetunto (esim. masennusta, alakuloa kun ei saa työtä, nuoreen ikään kuuluvaa epävarmuutta, epämääräistä tyytymättömyyttä seksiin, tyytymättömyyttä siihen ettei hän koe saavansa AP:lta tarpeeksi hellyyttä ja rakkautta), niin sitä voi yrittää pönkittää ja vahvistaa, mutta sitä on vaikea sanoa, voiko sille asialle tehdä mitään. Pitkäjänteisesti rakkauden ja välittämisen avulla voi onnistua, muttei sillä, että vain ärsyyntyneenä komentaa toista reipastumaan.

 

[kommentti12345]

Ylläolevalle kommentoisin, että kyllä ne miehet ovat aivan yhtä epävarmoja seksinsä kanssa tietyn ikäisinä. Se vain ilmenee monilla eri tavoilla. Enpä silti antaisi nuoren miehen antaa nuorelle tytölle seksiterapiaa- edes peilin kautta, sen verran surkeeta se meno on miehilläkin.
Mulla kyllästyttää tuo peilistä klitoriksen katselu. Mulla on ollut samanlaisia henkisiä ongelmia miesten kanssa, pitävät aina suhteen ongelmien koittaessa epävarmoina ja käskevät ottamaan ja reipastumaan. Kaikki on aina mun syyni: miehelle pitää lässyttää että "Lässyti lää, minusta TUNTUU siltä ja tältä ethän lähde vieraisiin plliis vaikka mulla tänään on huono päivä, halitaan pilliiis ymmärräthän pekka, MINÄ EN OLE SINULLE VIHAINEN VAAN ITSELLENI katsos, haluaisin että kuuntelisit. Muisk!!" Jos omista tunteistaan kertoo miehelle väärällä tavalla, hän alkaa kieriskelemään ja pyörittelemään silmiään ja ratkomaan mun elämääni mun puolesta. Hyvä ettei sa paskaa housuunsa kun ahdistuu niiin kovasti. Tai sitten leikkii "isää", taputtaa päähän ja halaa. jos mulle olisi joku tullut tarjoamaan peiliä, että menehän hiplaamaan itseäsi että opit tyydyttämään miehen niin olisin paiskannut peilin päin näköä.

Seksi parani, oli jopa sitomista ja muuta kepposia kun pääsin ex-ästä eroon. Jos exä olisi nähnyt miten mehut linkoutuu uuden miehen kanssa, niin olisi tarkistellut näkemyksiään.

Sitten kun uusi mies alkoi taas mieheksi, niin alkoi sama leikki. Ei mulla hänen päällänsä enää huvita ratsastaa.

Itse kuitenkin marmattavat joka asiasta. Se on vain eri asia kun nainen marmattaa. Mies ei jaksa sellaista mikä menee yli ymmärryksen
Minkäs muun takia nuoret miehet aina haaveileekin vanhemmasta naisesta joka "ottaa", Koska pelkäävät ettei osaa tyydyttää naistaan, niin haluaisivat sellaisen naisen joka ottaa täyden vastuun kaikesta. Miehellä pitää olla kuitenkin aina kaikki valta seksissä, ei niille todellisuudesssa kelpaa mikään- koska pohjimmiltaan EI ole kyse seksistä.

Kyse on siitä että ei tiedä mitä elämältään haluaa. Yksikään mies, jonka kanssa olen erehtynyt seurustelemaan, ei ole tiennyt mitä haluaa. Ja kaikkien kanssa se sama seksiongelma. Kun alusta asti tiedän, että mies ei aio ketään rakastaa, ja on sellainen "sitten kun sitten kun"- mies, niin alusta asti sekin on kyseenalaista, että mitä tuon miehen kanssa tapahtuu jos sitoutuu. Tuleeko lapsia vai ei, otetaanko koira, jos pitää jonnekin muuttaa niin sekin on aina epäselvää että muuttaako toinen mukana, vai pitäiskö erota. rakastaako hän mua vielä huomenna, jos mulla vaikka tipahtaa pillu irti tms. entä jos leikaan hiukset pois, mitä hän silloin minusta päättelee?

Veikkaan että eri ääni on sellaisen miehen kellossa, joka vaikkapa määrätietoisesti tietää haluavansa tietynlaisen perheen, vaimon, kirkkohäät tai edes kanarianmatkan. Sellainen mies ei edes ole sellaisten naisten kanssa, joiden kanssa ei halua. Se mies tietää että on kyse loppuelämästä, eikä siksi "ajaudu" minnekään kenenkään kanssa. Hän polvistuu oikean naisen tavatessaan alle vuoden sisällä. Sellainen mies menee töihin sinne minne on hyvä mennä, elää vaimon kanssa jota rakastaa, pitää perhettä etusijalla, eikä sitten 2-6 vuoden jälkeen alakin yhtäkkiä valittamaan tekemästään päätöksestä.

Sellaista se on. Elämässä erotaan ja mennään yhteen. En aio jäädä tätäkään ukkoa katselemaan- kun ratsastus loppuu niin siitä alamäki alkaa.

Mies haluaa parempaa seksiä, minä haluan ymmärrystä. Haluan ystävän. Haluan luottaa. En taida rakastaa miestä kun en vaivaudu edes ottamaan suihin, vaikka tiedän että sekin miestä ilahduttaisi. mutta näin se vain on.