Sun ja Mun rahat ?

Kyllä minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että tulotason mukaan pitää yrittää elää. Mutta tiedän senkin, että todellisia rahattomia ja työttömiä ihmisiä on olemassa. Jotta heitä ei loukattaisi, niin kommenteissa kannattaisi olla hiukan varovaisempi. Vai mistä ne leipäjonot ovat ilmaantuneen sinne pääkaupunkiin?

Pääkaupunkiseudun, tai itse asiassa, koko etelä-Suomen leipäjonot johtuvat pääsääntöisesti työhaluttomuudesta sekä kyvyttömyydestä suunnitella ja suhteuttaa menojaan tulotasoonsa. Sosiaalietuudet kyllä pitävät ihmiset hengissä, eivät mahdollista leveää elintasoa, mutta eivät jätä nälkäiseksikään. Perusterveydenhuolto ja koulutus on meillä ilmaista.

Leipäjonoon asettuminen eteläisessä Suomessa on elämäntapavalinta.

Tuo on myös minun käsitykseni teoriassa, että sosiaalituilla pitäisi pystyä elämään. Käytäntö vaan näyttää hiukan toisenlaiselta. En oikein jaksa uskoa, että edes suurinosa leipäjonoissa olijoista haluaisi tuota elämäntapaa.
Onko olemassa ohjausta tai ohjaajia tuohon, miten elän viisaasti sosiaalituilla. Ainakin sellainen elin kannattaisi perustaa, jos ei ole olemassa. Viekäähän asiaa eteenpäin, kun teillä tuntuu olevan asiantuntemusta. Kirjoitustyylistä päätellen teillä saattaisi olla jopa mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Sekin voisi olla yksi keino, ettei sosiaalitukia annettaisikaan rahana, vaan tietyt menot maksaisi sossu ( vai mikä se nyt olikaan) suoraan.

 

Tiedän perheen ,he elävät pääosin sosiaalituen varassa.Kolme pientä lasta.Asuvat vuokralla.Kuuleman mukaan vuokranmaksu ei toimi,rästejä kertynyt.Silti elävät kuin rahaa olisi vaikka mihin.Eikös ensin pitäisi hoitaa pakolliset maksut pois ja jos sattuu joku lantti jäämään,voi sen tärvätä johonkin mieleiseen.Oma ajatusmallin mukaan,jos ei ole liikoja rahoja,elän sen mukaisesti.Toisaalta,en tarvi mitään krääsää.Minulla on kaikki mitä olen halunnut.Muuta en edes halua.Sapuskapuolen kun saisi jotenkin hoidettua.Tuumattiin kaverin kanssa,tottuisikohan ohutsuoli ja koko kroppa seuraavanlaiseen ravintoon,talvella lunta ja puunkuorta,silmuja,hankikiitiäisiä,pölypunkkeja.Kesällä pureskelisi ruohoa omassa pihassa.Valkuaista saisi onkimalla kaloja ja perkeisiin munivia kärpästen jälkeläisiä voisi syöskennellä.Kärpäsentoukkia friteerattuna.Namia.Siinä veroherraa alkas ottaa pattiin.Varmaan lumet ja kärpäsentoukatkin joutuisivat laajennetun veropohjan piiriin.Taidanpa kurkistaa jääkaappiini onko siellä muuta kuin tyhjiä hyllyjä.Kysymys on sohviksen kuaaapista.

 

Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa? Työkyvyttömyys on eri asia kuin työhaluttomuus.
Marita70 on ilmeisesti työkyvyttömyyseläkeellä. Tällöin tulonhankintamahdollisuudet ovat aika pienet ja säädelyllyt

Missä niin lukee, että hän on työkyvyttömyyseläkkeellä? Minä olen nähnyt tuolla nimimerkillä kirjoitetun tässä keskustelussa seuraavaa:

Niin. Minä olen työkyvytön, yritän silti tehdä sitä ainoata työtä jota kotoa pystyn. Tähän asti on seksipuhelin tuottanut n. 1.-2 euroa yö. En enää pysty edes siihen. Tervetuloa kivittämään vain. Niin ja olen kurjista kurjin olento. Etä-äiti... Antaa tulla nyt..

Ei tuossa mainita sitä, onko työkyvyttömyys pelkästään hänen itsensä vai jonkun muun arvioimaa. Hän kuitenkin kertoo tekevänsä puhelimitse seksityötä yöaikaan, nyt ilmeisesti ei sitäkään. Valinta on ollut sikäli erikoinen, että jos pystyy yöaikaan tekemään puhelimessa seksityötä, miksi ei päiväaikaan esimerkiksi jotain muuta puhelinmyyntityötä? Tietokoneen käyttömahdollisuuskin hänellä näyttää olevan.

Työkyvyttömyyseläkkeellä tulonhankitamahdollisuudet ovat siksi juuri pienet ja säädellyt, että kyseessä ei ole eläke, jolla voi itse valita milloin tai mihin työhön on kyvytön...

 

Omat vanhempani puhalsivat yhteen hiileen. Toinen maksoi ruuat ja vuokran, toinen huolehti muista juoksevista kuluista ja kesäasunnon ylläpidosta. Sillä saatiin maailmalle lapset, vaikka nainen tienasi vähemmän mutta mies otti kylläkin enemmän riskejä. Tämä kaikki oli lapsia varten, ei sitä varten että puolisot tappelivat omistaan. Kaikki oli suunniteltu jääväksi ensimmäisenä lapsille.

Me ihmiset taidamme nykyään laskelmoida ihmissuhteemmekin. Takaamme selustamme jo parisuhteen mahdollista loppumista varten, koska "erothan ovat nykyään niin tavallisia". Jos etukäteen jo varautuu että yhteinen lysti loppuu kuitenkin, kannattaa pitää rahat itsellään, kuitit kaikista mitä on ostanut ja raha-asiat selvillä vesillä, niin ei tarvitse omiaan repiä takaisin kun tiet eroaa.

Me ihmiset olemme unohtaneet solidaarisuuden ja sen, että koko elämä on riski. On riski ryhtyä parisuhteeseen, emmekä voi mitenkään aina tietää lopputulosta. Minusta on surullista, että pitää turvata taloudellisesti oma selusta ja laskea yhdessä lasketut ruuat.

Elämästä on tullut peliä. Mitä enemmän meillä on, sitä ahneempia olemme. Emme ymmärrä, että materia on meille taakka, sillä kun sitä on, ja mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sairastumme siihen ja pidämme siitä kiinni. Lopussa voimme kadottaa ihmisyytemme ja lähimmäisenrakkautemme, koska se saa*anan mökki tai sohva kertoo meille mitä ja ketä olemme.

Itse alettuani parisuhteeseen, yhteisen asunnon jälkeen homma on selvä; se jolla on rahaa, maksaa. Muuten se ei ole jaettu elämä, ei riskinotto, ei todellinen heittäytyminen elämään ja rakkauteen.
Kaikki se uskoo, kaikki se kärsii. Meillä ei loppukädessä ole muuta kuin uskomme. Ja uskon, että ihmisissä on vielä hyvyyttäkin.

Elämä ei ole peliä. Älkää uskoko valheisiin.

 

Koskettava kirjoitus, solidaarisuus on kadonnut. Lisäisin vielä, että solidaarisuus heikompiosaisia kohtaan on myös häviämässä.

 

Itse alettuani parisuhteeseen, yhteisen asunnon jälkeen homma on selvä; se jolla on rahaa, maksaa. Muuten se ei ole jaettu elämä, ei riskinotto, ei todellinen heittäytyminen elämään ja rakkauteen.

Pitkästä kirjoituksesta poimin sen olennaisimman, (tosin joku varmaankin väittää minun vääristelevän nyt jotakin, mutta menköön) ja ei voi kuin todeta, että kuinka samaa mieltä olenkaan.

Kun suhde alkaa ja päätetään sitoutua toiseen, siinä mukana tulevat edellisistä suhteista olevat lapset, yhteiset lapset ja kaikki muu... Kaikkien on saatava elää perheen arjessa samaa elintasoa ja rahankäytöstä on jossain määrin tehtävä selkoa muille kuluista vastaaville perheessä.
Jos vielä yhteisessä kodissa lasketaan kenenkään suupaloja tai yksi perheenjäsenistä pitää itsellään korkeampaa elintasoa vedoten suurempiin ansioihinsa, on suhde silloin muille 'liian kallis'.

Avaajan kuvaamassa tilanteessa sitä yhteistä kotia ei ole, vaan kaksi erillistä, joista toinen koti ylläpidetään ja huolletaan miehen ansioilla työstä, toinen taas turvaa sosiaalitukiin suurimmaksi osaksi.

 

Ei toki väitetä vääristelyksi silloin kun ei vääristellä.

 

Koettakaa nyt pahvit tajuta, että mies maksaa rakastamalleen naiselle vaikka mitä, mutta vain vapaaehtoisesti. Jos nainen vaatii tai edellyttää mieheltä rahaa, niin suhde on käytännössä ohitse.

Oli suhde käytännössä ohi tai ei, niin vaatiminen ja edellyttäminen ei kuulu hyvään suhteeseen. Ei myöskään kerjääminen missään muodossa. Jo nuo käsitteet selvästi kertovat, ettei suhde ole tasapuolinen ja vapaaehtoinen, vaan kyse on vallasta ja/tai alistamisesta/alistumisesta. Tämäkin keskustelu on siten perusluonteeltaan sitä samaa, mitä parisuhdepalstalla käydään. Onko parisuhde valta-asetelma?

Tämän keskustelun sisältöön ja aiheeseen palaten, toisen huvistusten kustantaminen saatikka hänen lastensa huvitusten ja viihtymisen kustantaminen ei kuulu eikä sitä ei voi edellyttää seurustelukumppanilta eikä mielestäni myöskään avopuolisolte, vaikka yhteiskuntakin taitaa niin luulla, koska jo avoliitossakin lähivanhemman/yksinhuoltajan saamat tuet menetetään.

Eroperheissäkin vastuu lapsista pitäisi olla heidän vanhemmillaan. Jos äidillä ei esim. työttömyyden vuoksi ole varaa lastensa menoihin, pitäisi kompensaatiota hakea lasten isältä tai yhteiskunnalta, ei seurustelukumppanilta, jolla on omiakin lapsia - ei myöskään isovanhemmilta tai muilta sukulaisilta, kuten nykyään usein tapahtuu.

Tämä ei suinkaan tarkoita mitään lapsikielteisyyttä, päinvastoin. Mutta mielestäni yleinen oikeustaju sekä esimerkillisyys ja vastuuntunto edellyttävät, että lasten vanhemmat huolehtivat yhteiskunnan ohella tulevasta sukupolvesta. Nykytilanne on monesti todella vääristynyt. Avopuolisot saati uuperheiden aviopuolisot saatetaan velvoittaa (jopa pakottaa) huolehtimaan myös taloudellisesti toisen jälkeläisistä samalla kun omat lapset jäävät vähemmälle huomiolle tai jopa vaille taloudellista turvaa. Mahdolliset perinnötkin menevät erojen ja uusien liittojen myötä nyxille ja myöhemmin heidän perillisilleen.

Tämä kaikki muuten tulee olemaan tulevaisuudessa todellinen ongelma, joka voi aiheuttaa ihmisissä lisääntyvää katkeruutta, paha oloa ja kaikenlaisia seuraamuksia. Yhteiskuntakaan ei ilmeisesti ole ajantasalla tästä perheiden hajoamista seuranneista ilmiöistä. ja ainahan löytyy porukkaa, jotka osaavat käyttää tilaisuuden hyväkseen ja putsata toisen, kuten viimeiaikaiset tapahtumatkin osittavat. Pyytäjä ei välttämättä aina ole edes todellisessa tarpeessa vaan haluaa kuoria kermat päältä. Heiltä lienee peräisin sanontakin: "Tyhmä ei ole, joka pyytää, vaan se joka antaa".

 

Onko parisuhde valta-asetelma?

Tämän keskustelun sisältöön ja aiheeseen palaten, toisen huvistusten kustantaminen saatikka hänen lastensa huvitusten ja viihtymisen kustantaminen ei kuulu eikä sitä ei voi edellyttää seurustelukumppanilta eikä mielestäni myöskään avopuolisolte, vaikka yhteiskuntakin taitaa niin luulla, koska jo avoliitossakin lähivanhemman/yksinhuoltajan saamat tuet menetetään.

Eroperheissäkin vastuu lapsista pitäisi olla heidän vanhemmillaan. Jos äidillä ei esim. työttömyyden vuoksi ole varaa lastensa menoihin, pitäisi kompensaatiota hakea lasten isältä tai yhteiskunnalta, ei seurustelukumppanilta, jolla on omiakin lapsia - ei myöskään isovanhemmilta tai muilta sukulaisilta, kuten nykyään usein tapahtuu.

Valta-asetelmalta aika monet parisuhteet vaikuttavat, näitä keskusteluja lukiessa. Varsin monissa kirjoituksissa vertaillaan koulutuksia, ulkonäköä, palkkaa, kotitöiden tekemistä, entisten kumppaneiden määrää jne. Tuntuu, kuin täältä ulkopuolisilta haettaisiin vahvistusta 'sanokaa nyt kaikki, että minä olen parempi, teen enemmän ja olen oikeassa, tuo toinen taas on väärässä/vääränlainen' Joskus ei voi kuin ällistellä, millä ihmeen perusteilla kumppanivalintaa on tehty alunperin? Otettu se, mikä on saatu, eikä sitä mikä on haluttu tai tyydyttäisi?

Lähivanhemman yksinhuoltajakorotukset ja -lisät menetetään aivan perustellusti vakituiseen avosuhteeseen ryhdyttäessä. Silloinhan esimerkiksi asumiskustannukset osittuvat ja se on vain yksi esimerkki siitä, minkälaisia taloudellisia muutoksia avosuhde tuo tullessaan. Asumismenot ovat hyvin usealla suurin yksittäinen kiinteä menoerä ansioista, perheen koosta riippuen. Tämä tietenkin koskee pääsääntöisesti niitä perheitä, joissa molemmat kustantavat itse elintasonsa sen mukaan, mitä ansaitsevat työssään.

Avopuolisot ovat osa yhteiskuntaa, kuten kaikki muutkin perhemuodostelmat ja sinkut, ihmiset siis kaikkinensa. Kenelläkään muulla ei ole velvollisuutta kompensoida muiden lasten menoja, paitsi vanhemmilla ja niillä muilla aikuisilla, jotka uusioperheen muodostavat. Avopuolisoa valitessaan tulee ottaa huomioon omat lapset, kumppanin lapset ja mahdollisesti tulevat yhteiset lapset ja sitten arvioida sitä, riittävätkö rahkeet taloudellisesti ja muutoin sellaisen perheen pyörittämiseen. Ei siinä kohdassa aleta itkeä 'yhteiskuntaa' (=muita ihmisiä) maksamaan menoja.

Uusioperheissä rajat taloudellisista vastuista usein hämärtyvät, mutta pääsääntönä tulisi pitää sitä, että kaikki lapset olisivat samanarvoisessa asemassa, riippumatta syntyperheestä. Eroperheen etävanhemman maksama elatustuki lapselleen määritellään yleensä sen hetkisen tulotason mukaan, eikä siinä voida ottaa huomioon sitä, että äiti haluaisi pitää korkeampaa elintasoa, kuin mitä he vanhempina pystyvät tarjoamaan. Siitä huolimatta elatustuet saattavat olla monen etävanhemman kohdalla niin suuret, että ne käytännössä vastuulliselta aikuiselta estävät uuden perheen muodostamisen, koska rahat eivät riitä niin monen lapsen elatukseen.

 

[

Uusioperheissä rajat taloudellisista vastuista usein hämärtyvät, mutta pääsääntönä tulisi pitää sitä, että kaikki lapset olisivat samanarvoisessa asemassa, riippumatta syntyperheestä. Eroperheen etävanhemman maksama elatustuki lapselleen määritellään yleensä sen hetkisen tulotason mukaan, eikä siinä voida ottaa huomioon sitä, että äiti haluaisi pitää korkeampaa elintasoa, kuin mitä he vanhempina pystyvät tarjoamaan. Siitä huolimatta elatustuet saattavat olla monen etävanhemman kohdalla niin suuret, että ne käytännössä vastuulliselta aikuiselta estävät uuden perheen muodostamisen, koska rahat eivät riitä niin monen lapsen elatukseen.

Olen aivan samaa mieltä. Saman jääkaapin taloudessa lasten on oltava tasavertaisessa asemassa. Sekä taloudellisten realiteettien, että muiden perheessä vallitsevien sääntöjen suhteen.

Jos menoja aletaan yhteistaloudessa jyvittää `sun lapset ja mun lapset` -periaatteella, tuskin voidaan puhua yksiköstä nimeltä perhe. Perheen elintason pitäisi kuitenkin olla kaikille sama ja perhe käsittää jo kelan määritelmänkin mukaan samaa jääkaappia käyttävät yksilöt, riipumatta siitä kenelle he ovat sukua. Tämä määritelmä on mielestäni täysin pätevä.

Vastuullisten aikuisten on mietittävä pystyvätkö he toimimaan perheenä ennenkuin muuttavat yhteen. Kuten todettu, ketään ei tietenkään voi eikä saa pakottaa yhteistalouteen, eikä menoa jakamaan. Silloin seurustelusuhdetta onkin hyvä jatkaa kahden asunnon periaatteella, jolloin kukin vastaa pääsääntöisesti omista ja lastensa menoista itse.

 

Koskettava kirjoitus, solidaarisuus on kadonnut. Lisäisin vielä, että solidaarisuus heikompiosaisia kohtaan on myös häviämässä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Solidaarisuus

Joo, on se kadonnut.

 

Voi kai sanan "solidaarisuus" noinkin tulkita. Vai oliko vitsiksi tarkoitettu?

 

Ehkäpä ap todella haki täältä vahvistusta tunteelleen, että kaikki ei tuossa suhteessa ole kohdillaan. Mutta eipä paljon ymmärrystä saanut. Ap ei minun ymmärtääkseni halunnut "vaatimalla vaatia", halusipa ehkä tietää miten muiden suhteissa nuo asiat ovat, ennenkuin ottaa asian puheeksi, ja kenties sen pohjalta tekee ratkaisunsa, ja esim. lähtee. Minulla tulee mieleen, että ehkä ap ei edes haluaisi säilyttää omaa asuntoaan, mutta mies haluaa pitää takaportin auki, jotta pääsee naisesta nopeasti eroon, jos kyllästyy. Tosin nyt hän saa ilmaisen piian ja lastenhoitajan(?)
Mielestäni on aivan sallittua kysellä mielipiteitä näihin asioihin täällä, mistäs me täällä keskustelisimme, jos kaiken voisi tuosta noin vain kysyä kumppanilta tai järjestää gallupin työpaikan kahvihuoneessa.
Edelleen, kuten olen täällä kertoillut, minä olen ollut tällaisessa suhteessa, jossa tunsin kyllä oloni surkeaksi. Kuten nyt loppiaisena. Kaupassa oli kyllä käyty arkena, mutta mies sitten oli vedellyt kaiken ruoan. Niin, hänellä kun tulee syötyä jatkuvasti, ja esim. laitettua se kaksi senttiä leikkeleitä leivänpäälle. Ja ruokaa jää sitten kuivumaan pöydille kun ei aina jaksakaan kaikkea. Olisiko minun pitänyt maksaa puolet noista kaikista, vai pitäisikö miehen elellä minun elintasoni mukaan, ja olla silloin tällöin joku päivä syömättä? No kuitenkin tuolloin loppiaisena, mies kävi sitten minun autollani hakemassa taas grilliltä itselleen syötävää. No kai mua nyppii tuossa vielä sekin, että olisi nyt edes tarjoutunut lainaamaan minulle sen verran että olisi tuonut mullekin. Mutta ei, mitään kysymättä vain kävi. Tai olisi sitten edes syönyt sillä reissullansa, eikä tullut kotiin mun eteen syömään.
No sepä siitä suhteesta, olihan siinä paljon muutakin pielessä..
Tuolla kun minun eläkkeestäni oli puhetta, kyllä, saan eläkettä, mutta en ole lopullisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Jos olisin, saisin kai tienata parisataa kuussa, mutta kuntoutustuella kela harkitsee heti, olenko työkykyinen. Olin ajatellut yrittää tuota puhelinhommaa ja heittää eläkepapereilla kuikkaa, koska en vain näe mahdollisena loppuelämää pelkän kansaneläkkeen varassa. Mutta en ole tienannut odotusten mukaan, ja huomaan tuonkin työn olevan minulle huomattavasti vaikeampaa kuin vielä vuosi sitten, jolloin sitä jonkin aikaa tein. Kolmessa kuukaudessa väsyin tuolloin, niin että terapeuttinikin alkoi olla huolissaan, ja koska tienasinkin vain alle eläkkeen määrän, en nähnyt järkevänä ottaa sitä riskiä, että joudun äärirajoilla työskentelemään että pääsen samaan tuloon, kuin mitä eläke on.
Nyt kuitenkin päätin yrittää vielä vaikka sitten pää kainalossa, kun tuntuu että toinen vaihtoehto on mennä "kiikkuun".
Työkyvyttömyyttä on monenlaista, ja varsinkin psyykkisellä puolella voi ajoittain olla työkykyinen, välillä taas ei. Onko mielestäsi BTDT väärin jos työkyvyttömyyseläkkeellä oleva koittaa kuntoutua, ja esim. tienata parisataa kuussa eläkkeen päälle, jos hän siihen kykenee. Vai onko hän tuolloin työkykyinen, ja joutaa sitten pärjätä tuolla kahdella sadalla jollei enempään kykene. Onhan niitä osa-aikaeläkkeitäkin, kyllä työkyvyttömyyden aste voi vaihdella.
Minä teen töitä öisin ihan omasta valinnastani. Valvon kuitenkin. Ja olin kai ajatellut, että silloin ei tuota kilpailua ole niin paljon.
Puhelinmyyntiä olen kovasti harkinnut, mutta useat noista töistä tehdään myös jossain toimistolla, ei kotona. Eikä minusta ole myyjäksi, se on nähty moneen kertaan. En edes usko olevani niin kovanahkainen, etten itkisi jo tunnin kuluttua, kun haistatellaan.

 

Joo, puhelinmyynti vaatii kyllä tietynlaisen luonteenlaadun, siihen ei varsinkaan masennussairauteen taipuvaisen ehkä ensimmäisenä kannata ruveta, vaikka töitä onkin tarjolla. Se on ihan oikeasti paskaämpärinä oloa ja sitten on kyllä äkkiä pitkäksi aikaa työkyvytön...

Itse ajattelen myös niin, että ärsyynnyn puhelintuputuksesta niin paljon, etten halua olla tekemässä kellekään samaa, vaikka siitä sitten sen palkan puutteena maksaakin. En vain pysty siihen. Joku oikeasti osaa olla myös hyvä myyjä, vastaanottajan päivän pelastava eikä pilaava. Itse en kai osaisi, joten en saa pakotettua itseäni "kiusaksi". Eihän se toki myyjän syy ole, valmiit kaavaat niille komentona annetaan, mutta silti.

 

Kolmessa kuukaudessa väsyin tuolloin, niin että terapeuttinikin alkoi olla huolissaan, ja koska tienasinkin vain alle eläkkeen määrän, en nähnyt järkevänä ottaa sitä riskiä, että joudun äärirajoilla työskentelemään että pääsen samaan tuloon, kuin mitä eläke on.

Työkyvyttömyys ja keskeneräinen terapia, vaihteleva kunto ja väsymys... En usko, että itse olisin noilla ominaisuuksilla valinnut itselleni yöllä tehtävää seksityötä.

Eikä minusta ole myyjäksi, se on nähty moneen kertaan. En edes usko olevani niin kovanahkainen, etten itkisi jo tunnin kuluttua, kun haistatellaan.

Ei puhelinmyyjäksi kovanahkaisuus riitä, mutta seksityöläiseksi riittää..? Tässä on nyt jotain ristiriitaa, mitä minä en ymmärrä.

 

[

Uusioperheissä rajat taloudellisista vastuista usein hämärtyvät, mutta pääsääntönä tulisi pitää sitä, että kaikki lapset olisivat samanarvoisessa asemassa, riippumatta syntyperheestä. Eroperheen etävanhemman maksama elatustuki lapselleen määritellään yleensä sen hetkisen tulotason mukaan, eikä siinä voida ottaa huomioon sitä, että äiti haluaisi pitää korkeampaa elintasoa, kuin mitä he vanhempina pystyvät tarjoamaan. Siitä huolimatta elatustuet saattavat olla monen etävanhemman kohdalla niin suuret, että ne käytännössä vastuulliselta aikuiselta estävät uuden perheen muodostamisen, koska rahat eivät riitä niin monen lapsen elatukseen.

Olen aivan samaa mieltä. Saman jääkaapin taloudessa lasten on oltava tasavertaisessa asemassa. Sekä taloudellisten realiteettien, että muiden perheessä vallitsevien sääntöjen suhteen.

Jos menoja aletaan yhteistaloudessa jyvittää `sun lapset ja mun lapset` -periaatteella, tuskin voidaan puhua yksiköstä nimeltä perhe. Perheen elintason pitäisi kuitenkin olla kaikille sama ja perhe käsittää jo kelan määritelmänkin mukaan samaa jääkaappia käyttävät yksilöt, riipumatta siitä kenelle he ovat sukua. Tämä määritelmä on mielestäni täysin pätevä.

Vastuullisten aikuisten on mietittävä pystyvätkö he toimimaan perheenä ennenkuin muuttavat yhteen. Kuten todettu, ketään ei tietenkään voi eikä saa pakottaa yhteistalouteen, eikä menoa jakamaan. Silloin seurustelusuhdetta onkin hyvä jatkaa kahden asunnon periaatteella, jolloin kukin vastaa pääsääntöisesti omista ja lastensa menoista itse.

Valitettavasti olen eri mieltä kahden edellisen kirjoittajan kanssa. Solidaarisuus ei ole helppoa silloin, kun tilanteeseen liittyy ristirittaa ja epätasaarvoa, kuten monien ero- ja uusioperheiden tilanteessa. Jos puhuttaisiinkin pelkästä jääkaapissa olevasta perusruuasta, mutta apkin korosti erityisesti ulkona syömistä, ylimääräisi yllättäviä menoja ja huvituksia. Niin käsitin. Sitäpaitsi edes jääkaappilla ei lapsia aina kohdella tasapuolisesti. Toisen uusvanhemman lapset voivat käydä kaapilla, milloin haluavat ja toiset saavat ruokaa vain ruoka-aikoina. Tämäkin on lasten kertomaa ikävää kuultavaa.

Koska harvoin päästään tasapuolisuuteen, ei ole oikein edellyttää kahdesta tai useammasta eri liitosta olevien lasten samanlaista kohtelua vaatimalla ja edellyttämällä sitä nimenomaan toiselta kumppanilta. Itse kukin tosin voi olla niin solidaarinen ja tasapuolinen kuin osaa. Omat varat voi toki käyttää, miten haluaa myös toisten hyväksi. Mutta todellisuus on usein juuri apn kuvaama. Odotetaan, että SE toinen uusvanhemmista satsaisi enemmän kaikkin.

Silloin voi käydä niinkin, että juuri hänen lapsensa käsrsivät järjestelystä. Uusioperheen toimentulosta mm. etävanhemman maksamat elatusmaksut on tarkoitettu hänen lastensa hyvinvointiin ja elämiseen, eivät yleiseen jakoon. Muutoinhan olisi niin, että korkeita elatusmaksuja maksava vanhempi tietämättään ja haluamattaan osallistuu myös toisen perheen lasten ja jopa exänsä epämieluisan uuden kumppanin elatukseen.

Lasten tasa-arvoa harvoin saavutetaan uusperheessä. Lapset saavat myös etävanhemmiltaan, mitä nämä haluavat ja pystyvät antamaan. Osa uusperheen lapsista voi esim. käydä lomamatkoilla ja toiset eivät pääse edes hampurilaiselle. Pitäisikö sitten vaatia, että kaikille aina sama? Tai kileltää lapsilta etuoikeudet. Täysi mahdottomuus!

Siksipä olen sitä mieltä, että yhteiskunta tulee olemaan hyvin ongelmainen ja solidaariuus häviää, koska monet lapset jo pieninä kokevat selvää epätasa-arvoa, vääryyttä, hylkäämistä ja huomiotta jäämistä. Ja mistä syystä? Yleensä aikuisten hakiessa omia huvituksiaan, "onneaan ja täyttä elämää". Ja mikä pahinta, kuviossa on monesti aikuinen, joka haluaa enenmmän juuri itselleen.

 

Ei tällaiset asiat tarvitse muuta kuin keskustelua ja sopimista siellä kotona. Meillä homma toimii seuraavasti. Avoliitto, miehellä kaksi lasta, joista toinen asuu meillä. Meillä asuva on täysi-ikäinen, mies ei saa siis elatusapua mutta maksaa sitä äidillään asuvasta alaikäisestä. Lapsista aiheutuvat kulut ovat tietysti suurinpiirtein samat emmekä voi/halua 18v lukiolaista heittää uloskaan, mutta näin se laki sanoo elatuksesta.

Asumme asunnossa, jossa asuisimme muutenkin, joten sen vuokra maksetaan puoliksi. Olemme ostamassa asuntoa ja mies maksaa siitä hiukan isomman osan koska meillä pitää olla kahdelle lapselle huoneet ja ilman lapsia meille riittäisi ainakin 50 000 € halvempi asunto (pääkaupunkiseudulla). Minä en siis rahoita lasten huoneita. Ruokaa ostetaan suurinpiirtein puoliksi, mies hiukan enemmän jos minusta alkaa tuntua siltä, että hänen lapsensa syövät minut vararikkoon (ovat nirsoja).

Yhteiset kulut siis puoliksi, mies elättää itse lapsensa. Minulla jää rahaa säästöönkin. Pitää sopia asiat niin, että voi elää itsensä ja toisen kanssa. Muuten tulee hyväksikäytetty olo ja siitä ei seuraa kuin vihaa ja katkeruutta.

 

Totta on että Suomessa ei riitä kaikille töitä, vaikka mikä olisi. Jotkut on töissä, jotkut ei.

Avoimia työpaikkoja kyllä on. Tosin ehkä väärällä paikkakunnalla, tai ns työnhakijan hienohelmaisuuteen nähden väärällä alalla..

Töitä kyllä riittää.

Ai jos olisin vaikka Turussa asuva DI, pitäisikö minun muuttaa Rääkkylään tai Joroisiin siivoojan sijaiseksi? Vaikka perheeni on siellä Turussa? Minä sanon, että jokainen ala tai firma jossa on työvoimapula, voisi katsoa peiliin itseään.Eiköhän sieltä löydy selitys sille kun väkeä ei saa, ja jos saa, ei pysy. Palkkaus ja olot ja kohtelu asianmukaisiksi niin kyllä se siitä.

 

No huh huh. Siis kun katselee talousuutisia ei tulisi enää mieleenkään sanoa että kyllä töitä löytyy. Ja täällä pohjois-suomessa tilanne on aina ollut huonompi. Töitä ei vaan ole.. Yhä ihmettelen onko teidän mielestänne ok kun kumppani käy hakemassa pizzaa ja toinen kyselee saanko syödä ne toissapäiväiset tähteet, kun kaapissa ei muuta ole. Huh hah hei, hyvä keino päästä kosijoista eroon on siis sanoa: olen liian köyhä.

Kannattaakin katsella vaikka työvoimatoimiston sivuja. Siellä onkymmeniä tuhansia vapaita työapikkoja.

Minä taas ihmettelen, että miten tämä asia voi olla noin vaikea käsittää; kenelläkään EI OLE mitään velvollisuutta ei ole maksaa pitsoja seurustelukumppanilleen, ELLEI ITSE HALUA. Toki moni haluaa ja hyvä näin.

Jos taas suhde on vakiintunut, ts asutaan yhdessä ja toimitaan yhden jääkaapin periaatteella, niin silloin pitsaa haluava maksaa pitsat molemmille.

Pitsa maksaa 6 euroa jossain karvakäsipaikassa, itse miellän sen sen köyhemmän ateriaksi. Rikas käy sitten 34 euron pihvillä ja punaviinillä syömässä.

 

Voi Marita parka, pelkään pahoin, että kohta tulee satikutia. Tänne ei pitäisi köyhän, työttömän ym. jollain tavalla "heikomman" tai alakynnessä olevan ihmisen uskaltautua. Täällä on viidakon laki tänäänkin.

Joo, kyllä niin on, että köyhille toki pitää kaikkien kustantaa kaikki kiva! Joko seurustelukumppanin tai yhteiskunnan! Köyhän ei tietenkään tarvitse oppia elämään varojensa mukaisesti!

Kaikki mulle vaan, vaikka en itse teekään mitään sen eteen!

Näin se näköjään Suomessa menee. Jos omat rahat ei riitä kaikkeen mitä haluaa tehdä (Hesburger? Uusi hiusväri kampaajalla????) on ihan ok tituleerata itseään "köyhäksi" ja vaatia että yhteiskunta/seurustelukumppani maksaa kaiken. Kysehän ei siis millään tavalla ole siitä, osaako suhteuttaa menonsa tuloihin tai haluaako edes yrittää sitä, koska tottahan ihmisellä pitää olla oikeus saada kaikki mitä haluaa, vaikka sitten istuisi työttömänä kotona sillä aikaa kun muut tekevät tulojensa eteen TÖITÄ.

Kyllä jossain on mennyt pieleen jos aikuinen ihminen ei voi taloudellisista syistä käydä edes hampurilaisella. Olisikohan esim. lasten teko pitänyt siirtää ajankohtaan, kun talous on vähän paremmalla tolalla.

 

karvakäsipaikassa

 

Suomessa pystyy ostamaan hyvän markettivärin hiuksiinsa alle kymmenellä eurolla. Virosta löytyy kivoja värejä alle kahden euron. On uusavuttomuutta, jos tällaisia ei käytä/opettele käyttämään. On kuitenkin samoja tuotteita kuin kampaajalla. Mitenkäs itäeurooppalainen nainen pitää päänsä kuosissa, kun tulot on alle 200 euroa kuussa, ja mies juo minkä tienaa.

Ei suomalaiskampaaja edes ymmärrä kemiasta tai väreistä mitään, miksi sille maksaa järjettömiä summia.

Kyllä omin päin värjätyllä ja kampaajan värjäämällä lopputuloksella on vinha ero. Uskokaa pois. En ole itse kampaaja, eli en yritä mainostaa ko. ammattikuntaa.

Jos ei ole varaa värjätä, en värjää millään.Jos on varaa ja intoa, menen kampaajatädin pakeille. Hiukseni leikkautan säännöllisesti.Siinäkään muuten se oma apu ei ole paras apu, vaan kannattaa todellakin jättää se kampaajan tehtäväksi.Ei ne kampaajappalvelut nyt niin kalliita sentään ole.

 

karvakäsipaikassa

Minäkin jäin tuota sanankäyttöä ihmettelemään......

 

karvakäsipaikassa

Minäkin jäin tuota sanankäyttöä ihmettelemään......

Se oli hyväntahtoinen huumorikommentti.Paikka voi olla yhtähyvin suomalaisten pitämä, en tarkoittanut sillä loukata ketään. En vissiin saanut huumoriani ymmärrettäväksi, anteeksi jos jokuloukkaantui.

 

[/quote]

Kyllä jossain on mennyt pieleen jos aikuinen ihminen ei voi taloudellisista syistä käydä edes hampurilaisella. Olisikohan esim. lasten teko pitänyt siirtää ajankohtaan, kun talous on vähän paremmalla tolalla.[/quote]

Sitäpä taidettais tässä maassa tarvita kristallipallo moiseen viisauteen: voipi olla, että kun lapset on saatu alkuun, firmakin hankkii lapsen nimeltä YT-neuvottelu. Kyllä minä sanoisin, että toisten asioilla ei kannattaisi leikkiä tietoviisasta tietämättä... Tässä maassa on valtavan moni joutunut hyviltä tuloilta velkasaneerauksen esim. sen takia, että takasi omaisen lainaa tai työ menikin alta, tai tuli ero, tai sairaus... Huh huh noita kommentteja. Säälimätöntä touhua - ja tietämätöntä! Monessa kovassa tekstissä.