V
vieras
Vieras
Tunnettua suomalaista teollisuussukua oleva nainen joutui sieppauksen kohteeksi Helsingissä, kertoo Iltalehti.
Kidnappaus tapahtui kaksi ja puoli viikkoa sitten kaupungin eteläisissä osissa.
Iltalehti kertoo verkkosivuillaan, että Helsingin rikospoliisi aloitti laajat tutkimukset naisen löytämiseksi sen jälkeen, kun viranomaisille selvisi, että kyseessä kidnappaustapaus.
Lehden mukaan naisesta tehtiin miljoonaluokan lunnasvaatimus.
Laajan viranomaisoperaation jälkeen nainen löydettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä metsästä Vahdosta, joka sijaitsee lähellä Turkua. Nainen oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Poliisi on pidättänyt yhden henkilön epäiltynä kidnappauksesta. Iltalehden mukaan mies on suomalainen eikä hän ole aiemmin ollut mukana rikollisessa toiminnassa.
Tämänhetkisten tietojen mukaan muita henkilöitä ei ole sieppauksen taustalla.
Poliisi tiedottaa asiasta enemmän lauantain aikana.
IS