Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa
Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat Maailman onnellisuusraportissa kahdeksan parhaan maan joukkoon.

Huomenna julkaistava Maailman onnellisuusraportti on määritellyt Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomi saa tittelin neljättä kertaa peräkkäin.

Raportin kolme kärkisijaa meni Pohjoismaille, sillä toiseksi sijoittui Islanti ja kolmanneksi Tanska. Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat kärkikymmenikköön, sillä Ruotsi oli kuudes ja Norja kahdeksas. Parhaan kymmenen maan ainut Euroopan ulkopuolinen maa oli yhdeksänneksi sijoittunut Uusi-Seelanti.

Kaikkiaan raportissa listattiin 153 valtiota. Suomen pisteluku mittauksessa on 7 889, kun toiseksi sijoittunut Islanti sai pisteluvukseen 7 575.

Onnellisimmat maat, top 10

1. Suomi
2. Islanti
3. Tanska
4. Sveitsi
5. Hollanti
6. Ruotsi
7. Saksa
8. Norja
9. Uusi-Seelanti
10. Itävalta

Suomi on hyvässä joukossa veturina ja hyvinvoinnin sekä siitä tulevan onnellisuuden mallimaana!
 
"Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat Maailman onnellisuusraportissa kahdeksan parhaan maan joukkoon."

Kertoo jotain Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylivoimasta.
 
Suomi on neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa
Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat Maailman onnellisuusraportissa kahdeksan parhaan maan joukkoon.

Huomenna julkaistava Maailman onnellisuusraportti on määritellyt Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomi saa tittelin neljättä kertaa peräkkäin.

Raportin kolme kärkisijaa meni Pohjoismaille, sillä toiseksi sijoittui Islanti ja kolmanneksi Tanska. Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat kärkikymmenikköön, sillä Ruotsi oli kuudes ja Norja kahdeksas. Parhaan kymmenen maan ainut Euroopan ulkopuolinen maa oli yhdeksänneksi sijoittunut Uusi-Seelanti.

Kaikkiaan raportissa listattiin 153 valtiota. Suomen pisteluku mittauksessa on 7 889, kun toiseksi sijoittunut Islanti sai pisteluvukseen 7 575.

Onnellisimmat maat, top 10

1. Suomi
2. Islanti
3. Tanska
4. Sveitsi
5. Hollanti
6. Ruotsi
7. Saksa
8. Norja
9. Uusi-Seelanti
10. Itävalta

Suomi on hyvässä joukossa veturina ja hyvinvoinnin sekä siitä tulevan onnellisuuden mallimaana!
Demarit, vasemmisto ja työväenliike lue ay-liike työläisineen rakensivat sotien jälkeen Suomesta 1950-luvulta alkaen maailman onnellisemman maan Pohjoismaisen hyvinvointioikeusvaltion ja sopimusyhteiskunnan julkisine hyvinvointiperuspalveluineen, infroineen, peruskoulujärjestelmineen, 5 päivän 40 tunnin työviikkoineen, TES-järjestelmineen, työttömyysvakuutusjärjestelmineen, työeläkejärjestelmineen jne.

Vasemmisto, sdp ja työväenliike loivat Suomen hyvinvointivaltion:
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html
Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta käytiin kiihkeä taistelu 1950-luvulla. Oikeisto lähti vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan, mutta koki takaiskun vuoden 1958 vaaleissa.

Eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö tuotti uuden hegemonian, jonka tuloksena syntyi hyvinvointivaltio..

Suomalaisen yhteiskunnan ratkaiseva käänne kohti hyvinvointivaltiota alkoi vuoden 1956 yleislakon jälkeen.

Siitä käynnistyi kiihkeä kahden vuoden jakso, jona oikeisto kävi vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan.

Kärjistyneen vastakkainasettelun synnyttämä eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö vuonna 1958 taittoi niskat porvarien politiikalta.

Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle.

Mutta ilman kansalaisten joukkoliikettä se ei olisi onnistunut. Kerta toisensa jälkeen työläiset osoittivat joukkovoimaansa kaupunkien kaduilla ja eduskuntatalon edustalla, ja muuttivat näin historian kulun.

1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin.

Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.

Hyvinvointivaltio vai yövartijavaltio? Porvarit ajoivat yövartijavaltiota, mutta Suomi valitsi SDP:n, vasemmiston ja työväenliikkeen ja työläisten johdolla hyvinvointivaltion ja loppu on Suomen hyvinvoinnin historiaa! Tuloksena maailman onnellisin maa jo neljättä kertaa peräkkäin tutkimuksissa ja aivan huipulla kaikkia hyvinvointia ja kehitystä mittaavissa mittauksissa.
 
Ehkä vertailua voitaisiin tehdä siitä paljonko maassa:
- itsemurhia
- mielenterveys- päihdeongelmaisia
- parisuhde- ja perheväkivaltaa
- lasten huostaanottoja
- rikoksia, murhia, tappoja
- nuorten eläkeläisten määrä
Näitä asioita vertailemalla maiden välillä voitaisiin päästä lähemmäs todenmukaisempia lukuja.
 
Varsinkin kun niitä voitaisiin vertailla objektiiviesti. On selvää että hyvin toimivassa hyvinvointivaltiossa ja yhdenvertaisessa oikeusvaltiossa epäkohtiin puututaan paljon helpommin, joten ne näkyvät tilastoissakin korostuneesti. Otetaanpa vaikka parisuhde- ja perheväkivalta esimerkiksi. Suomi näyttäytyy kohtuu korkean parisuhde- ja perheväkivallan maana tilastoissa, mutta esim. maahantulijoiden parisuhde- ja perheväkivalta on vielä korkeampaa. Joko Suomessa on jokin syy, jonka takia tänne tulevat maahantulijat muuttuvat parisuhde- ja perheväkivaltaisemmiksi kuin kotimaissaan, tai sitten täällä on helpompi niistä kärsineen hakea apua ja päätyä tilastoihin. Patriarkaalisista kulttuureista tulevat eivät omissa maissaan pysty tuomaan väkivaltaa esiin, vaan suurin osa väkivallasta on piilossa kotipiirissä. Samoin se on muissakin maissa, joissa yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus sekä yleinen kehitys ei ole yhtä korkealla, epäkohtia ei tuoda esiin ja tilastoida yhtä helposti.
 
Demarit, vasemmisto ja työväenliike lue ay-liike työläisineen rakensivat sotien jälkeen Suomesta 1950-luvulta alkaen maailman onnellisemman maan Pohjoismaisen hyvinvointioikeusvaltion ja sopimusyhteiskunnan julkisine hyvinvointiperuspalveluineen, infroineen, peruskoulujärjestelmineen, 5 päivän 40 tunnin työviikkoineen, TES-järjestelmineen, työttömyysvakuutusjärjestelmineen, työeläkejärjestelmineen jne.

Vasemmisto, sdp ja työväenliike loivat Suomen hyvinvointivaltion:
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html
Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta käytiin kiihkeä taistelu 1950-luvulla. Oikeisto lähti vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan, mutta koki takaiskun vuoden 1958 vaaleissa.

Eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö tuotti uuden hegemonian, jonka tuloksena syntyi hyvinvointivaltio..

Suomalaisen yhteiskunnan ratkaiseva käänne kohti hyvinvointivaltiota alkoi vuoden 1956 yleislakon jälkeen.

Siitä käynnistyi kiihkeä kahden vuoden jakso, jona oikeisto kävi vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan.

Kärjistyneen vastakkainasettelun synnyttämä eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö vuonna 1958 taittoi niskat porvarien politiikalta.

Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle.

Mutta ilman kansalaisten joukkoliikettä se ei olisi onnistunut. Kerta toisensa jälkeen työläiset osoittivat joukkovoimaansa kaupunkien kaduilla ja eduskuntatalon edustalla, ja muuttivat näin historian kulun.

1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin.

Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.

Hyvinvointivaltio vai yövartijavaltio? Porvarit ajoivat yövartijavaltiota, mutta Suomi valitsi SDP:n, vasemmiston ja työväenliikkeen ja työläisten johdolla hyvinvointivaltion ja loppu on Suomen hyvinvoinnin historiaa! Tuloksena maailman onnellisin maa jo neljättä kertaa peräkkäin tutkimuksissa ja aivan huipulla kaikkia hyvinvointia ja kehitystä mittaavissa mittauksissa.
Vasemmisto toimi sodan jälkeen suomalaisten elintason parantamisen puolesta, mutta nyt se toimii lähinnä ulkomaalaisten, niin Suomessa kuin ulkomailla asuvien, etua ajatellen. Ei hyvä.
 
Suomi on lähes millä tahansa hyvinvoinnin ja kehityksen mittarilla aivan maailman huipulla tai huipun tuntumassa. Myös tutkimuksessa-, tieteessä- ja teknologiassa sekä muussa osaamisessa Suomi on huomattavasti 5,5 miljoonaista väestöään näkyvämpi valtioiden joukossa. Pohjoismaisesta hyvinvointioikeusvaltiosta pitäisi kaikkien maiden ottaa mallia.

Massamaahanmuutto ja monikulttuurisuus-kehitysmaakehitys sekä EU:n integraatio liittovaltiokehityksellä on vakava uhka kehittyneimmille hyvinvointivaltioille mm. Pohjoismaille, koska se on johtamassa yhteisvastuiden ja taakanjaon velkaunioniin, joka nimenomaan tasapäistää EU-maita, ja vie korkeimman kehityksen saavuttaneita EU-maita alaspäin hyvinvointikehityksessä. Jonkinlainen Kalergi-suunnitelma ja Plan Babel Tower II agenda näyttää löytyvän taustalta laskea Euroopan korkeimman hyvinvoinnin tasoa, joka löytyy onnellisuusmittauksen kärkimaista.
 
Vasemmisto toimi sodan jälkeen suomalaisten elintason parantamisen puolesta, mutta nyt se toimii lähinnä ulkomaalaisten, niin Suomessa kuin ulkomailla asuvien, etua ajatellen. Ei hyvä.
Höpön löpön pataporvaripuolie Kokoomus ajaa vähintään samalla tavalla, itse asiassa vielä enemmän. Jyrki Kataisen kertoma kokoomusagenda että Suomeen pitäisi saada lähivuosina 1 800 000 maahanmuuttajaa, Orpon 2015 mahdollistama Suomen ennätystason massamaamutus, tai työvoiman tarveharkinnan poisto, jota kokoomus vahvimmin ajaa. Kyse on globalistien purkimyksestä, ei niinkään vasemmiston tai oikeiston. Kokoomus ja vihreät ovat globalismin kärkeä.
 
Näköjään valkoinen rotu kykenee luomaan onnellisten ihmisten yhteiskuntia. Muilla roduilla sitten hiukka vaikeampi rasti.
Kylmässä ilmanalassa ovat kuolleet ne, jotka eivät ole pystyneet yhteistyöhön ja solidaarisuuteen. Tilanne on muttunut kun kehitys mahdollistaa henkiinjäännin kaikille myös talviaikaan. Narsistinen luonnevikaisuus voi rikastua, ja otsekkyyden määrä on kasvanutkin, joka näkyy myös politiikassa. Lisäksi massamaahanmuutto tuo etelästä väkeä, jossa yhteistyön ja solidaarisuuden sijaan ollaan selvitty muilla toimintatavoilla lämpimämmässä ilmanalassa.
 
Pohjolan keisaripingviinien tarina

Keisaripingviinien tapaan kylmän pohjolan väki on ajan kuluessa ymmärtänyt että kovassa pakkasessa seisotaan solidaarisesti toistensa lähellä joukkona, jossa keskellä ja reunassa olevat siirtävät paikkaansa laumassa, jotta reunalla olevatkin pääsevät välillä keskemmälle lämmittelemään, jotteivät jäädy kuoliaaksi ja pikkuhiljaa jäätyminen lähesty myös keskustassa hikoavia ja koko lauma jäädy kuoliaaksi. Tämä "toisesta pidetään huolta" ajatus eli solidaarisuus ja yhteistyön kulttuuri on rikastunut myös meihin kaukana pohjolassa eläneisiin ihmisiin, joista itsekkäimmät ovat historian saatossa "jäätyneet" karuissa olosuhteissa, joissa tarvitaan muiden apua ja tukea eli solidaarisuutta. Näin on rakentunut myös hyvinvointiyhteiskunta. Keisaripingviinit ymmärtävät luonnostaan sen, mitä suuri osa ihmisistä ei ymmärrä. Kokpanssien luonnevikaisten narsistien apinoiden planeetalla vahvimmat pitävät paikkansa joukon keskellä lämmössä, ja heikot jätetään reunalle jäätymään. Vaikka jäätyminen etenee, kylmissään olevia ei päästetä pois asemistaan. Lopulta kaikki reunoilta ympäriltä ovat jäätyneet ja kokpanssit kokevat saman kohtalon, mutta hei "minkä luonnolleen voi" sanoi skorpioni sitä lammen yli kuljettaneelle sammakolle, jota pisti kesken uintiretken. Luonnevikaisesta laumaan rikastuvasta tyhmyydestä sakotetaan kaikkia.

Luonnevikaisetkin säilyvät hyvinvointivaltiossa, joten heidät on pidettävä kurissa etteivät tee valtaan päästessään luonnevikaisia päätöksiä kaikkien turmioksi. Keisaripingviinilaumassa onneksi toimitaan demokraattisesti luonnostaan ilman johtajia.
 
Yhteistyössä