V
vierailija
Vieras
Raportti: Suomi paras Pohjoismaa ulkomaalaisille
www.iltalehti.fi
Suomi saa kehuja erityisesti luonnosta ja turvallisuudesta. Toisaalta esimerkiksi ystävien hankkiminen Suomessa koetaan hankalaksi.
Suomi on maailman 16. paras maa asua ulkomaalaisena, kertoo Expat Insider 2023 ‑raportti.
Saksalainen Internations‑yritys toteuttaa vuosittain kyselytutkimuksen, jossa kartoitetaan eri maiden vahvuuksia ja heikkouksia ulkomaalaisten asukkaiden silmin. Tämän vuoden tutkimus toteutettiin helmikuun 2023 aikana.
Tutkimuksen perusteella kolme parasta maata asua ulkomaalaisena ovat Meksiko, Espanja ja Panama.
Kokonaissijoituksissa Suomi on raportin paras Pohjoismaa. Ruotsi on 24., Tanska 41. ja Norja toiseksi viimeisenä vasta sijalla 52. Viime vuoden raportissa Suomi oli sijalla 32.
78 prosenttia Suomessa asuvista vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä, mikä on sekin Pohjoismaiden korkein lukema.
Jos alla oleva taulukko ei näy, löydät sen täältä.
Pohjoismaiden sijoitukset eri kategorioissa
Myös työntekoon liittyvissä kysymyksissä Suomi on kärkisijoilla, vain hieman Ruotsin takana.
Työntekoon liittyen Suomi saa kehuja erityisesti työn ja vapaa-ajan tasapainosta sekä työkulttuurista. Palkkauksen suhteen Suomi on parempaa keskikastia, ja selvästi huonoiten Suomi suoriutuu uramahdollisuuksien tarjonnassa. Toisaalta niissäkin Suomen arviot olivat nousseet viime vuoden raportista.
Digitalisaation osalta Suomi arvioitiin maailman parhaaksi maaksi. Lisäksi 65 prosenttia vastaajista kertoi, että paikallisen byrokratian kanssa toimiminen on helppoa.

Muka pitäisi ottaa mallia muista Pohjoismaista, vai pitäisikö niiden ottaa mallia Suomesta?

Suomi | Ruotsi | Tanska | Norja | |
|---|---|---|---|---|
| Elämänlaatu | 3. | 15. | 10. | 31. |
| Kotoutuminen | 31. | 46. | 51. | 48. |
| Työnteko | 5. | 3. | 6. | 18. |
| Henkilökohtainen talous | 30. | 29. | 47. | 52. |
| Käytännön asiat | 10. | 21. | 30. | 29. |