Meillä on neljän hengen perhe, isä, äiti ja kaksi lasta (tyttö 5v ja poika 2v). Olemme miehen kanssa kärsineet lapsettomuudesta koko yhteis elon ajan. Kävimme hoidoissa ja moni alkanut raskaus päätyi keskenmenoon varhaisessa vaiheessa. Olemme aina olleet toistemme tukena eikä kumpikaan ole syyttänyt toista lapsettomuudesta, eikä siihen ole ollut syytäkään.
Mieheni on todella ihana luonteinen, sellainen nalle karhu. Kodin turva johon aina voi luottaa. Hän osallistuu perheen askareisiin siinä missä minäkin ja korvaa kyllä sen ajan mitä on töissä, viettää perheensä kanssa aikaa eikä muutenkaan ole mikään menijä tyyppi kavereiden kanssa. Muutaman sauna oluen ottaa satunnaisesti, paitsi nykyään...
Kaikki alkoi siitä kun sain viimeisen keskenmenoni reilu vuosi sitten. En tiedä oliko se sitten miehelle kova paikka vai mitä, mutta nykyään hän käy töissä ja kotona ollessa räyhää lapsille, varsinkin kuopukselle. Juo hirmuisesti ja on aika uhkaava. Koskaan ei ole lyönyt tai riehunut. Kimpaantuu nopeasti ja lähtee ovet paiskoen pois. Jos häneltä kysyy, että missä se ja se paita on, niin vastauksesti saa vain huutoa ja suuttumusta.
Toisinaan hän taas itkee sohvan nurkassa ja sanoo vain, ettei tästä tule mitään. Hän ei vastaa kysymyksiini eikä puhu sen enempää.
Hän saattaa päivä tolkulla olla kuin robotti, joka tekee kun pyydetään, mutta ei tavallaan elä tässä hetkessä meidän kanssa.
En tiedä mitä tekisin. Kaikki vain kaatuu niskaan eikä mistään tule mitään, koska en tiedä mikä miehelläni on. Joku hänellä on, mutta... Voiko tämä olla masennusta?
Kerran hän sanoin minulle nukkumaan käydessä, että perhe on hänelle tärkein ja lapset ovat rakkaimpia ja eikä meistä suurempaa perhettä tarvitse tulle, koska hän ei kelpaa siihen ja pysty tekemään minua onnelliseksi. En tiedä mitä hän tällä tarkoitti, ehkä niitä keskenmenoja...
On niin avuton olo, kun en osaa auttaa, mutta nyt asioiden on pakko muuttua, koska koko perhe alkaa kärsimään kun isällä on joku.
Pitäisikö minun ja miehen mennä juttelemaan jonnekkin, vaikka niistä keskenmenoista ja menetyksistä?
Auttakaa. Neuvojaa. Jotain. Olisin niin kiitollinen avusta.
Mieheni on todella ihana luonteinen, sellainen nalle karhu. Kodin turva johon aina voi luottaa. Hän osallistuu perheen askareisiin siinä missä minäkin ja korvaa kyllä sen ajan mitä on töissä, viettää perheensä kanssa aikaa eikä muutenkaan ole mikään menijä tyyppi kavereiden kanssa. Muutaman sauna oluen ottaa satunnaisesti, paitsi nykyään...
Kaikki alkoi siitä kun sain viimeisen keskenmenoni reilu vuosi sitten. En tiedä oliko se sitten miehelle kova paikka vai mitä, mutta nykyään hän käy töissä ja kotona ollessa räyhää lapsille, varsinkin kuopukselle. Juo hirmuisesti ja on aika uhkaava. Koskaan ei ole lyönyt tai riehunut. Kimpaantuu nopeasti ja lähtee ovet paiskoen pois. Jos häneltä kysyy, että missä se ja se paita on, niin vastauksesti saa vain huutoa ja suuttumusta.
Toisinaan hän taas itkee sohvan nurkassa ja sanoo vain, ettei tästä tule mitään. Hän ei vastaa kysymyksiini eikä puhu sen enempää.
Hän saattaa päivä tolkulla olla kuin robotti, joka tekee kun pyydetään, mutta ei tavallaan elä tässä hetkessä meidän kanssa.
En tiedä mitä tekisin. Kaikki vain kaatuu niskaan eikä mistään tule mitään, koska en tiedä mikä miehelläni on. Joku hänellä on, mutta... Voiko tämä olla masennusta?
Kerran hän sanoin minulle nukkumaan käydessä, että perhe on hänelle tärkein ja lapset ovat rakkaimpia ja eikä meistä suurempaa perhettä tarvitse tulle, koska hän ei kelpaa siihen ja pysty tekemään minua onnelliseksi. En tiedä mitä hän tällä tarkoitti, ehkä niitä keskenmenoja...
On niin avuton olo, kun en osaa auttaa, mutta nyt asioiden on pakko muuttua, koska koko perhe alkaa kärsimään kun isällä on joku.
Pitäisikö minun ja miehen mennä juttelemaan jonnekkin, vaikka niistä keskenmenoista ja menetyksistä?
Auttakaa. Neuvojaa. Jotain. Olisin niin kiitollinen avusta.
