sushi ja alkuraskaus

  • Viestiketjun aloittaja rib
  • Ensimmäinen viesti
rib
Tiedättekö onko jotain haittaa alkuraskauden aikana syödä sushia? Olen viikolla 6 + 4.. Töiden takia joutuisin syömään sushia eli asiakkaiden kanssa pitäisi käydä sushilounaalla ehkä kerran viikossa. :S
 
***/
Vähän kaksipiippuinen juttu, toisaalta raa'assa kalassa on listeriariski, toisaalta kotimaisista ravintoloista on tosi epätodennäköistä saada listeriaa. Itse olen jättänyt varmuuden vuoksi sushit pois, toisaalta voisihan sitä ottaa esim. vain muna- ja kasvissusheja. Neuvolassa sanottiin, että nykyään sushi ei enää ole "kieltolistassa".

Olin joskus sushikurssilla ja siellä oli viimeisillään raskaana oleva nainen, joka söi susheja siinä missä muutkin. Kurssin vetäjä (japanilainen mies) sanoi, että Japanissa sushi ei ole kiellettyä raskauden aikana.
 
itadakimasu
raakaa kalaahan ei raskauden aikana suositella. ehka voisit pidattaytya kasvissushissa / makirullissa? eiko siella lounaspaikassa saa muuta japanilaista kuin sushia?
 
lucia1
Muistelin, että jossain varoteltiin myös merilevän syönnistä. Mutta toisaalta merilevä on myöskin huipputerveellistä. No mutta jos niin on, että merileväkin oli pahasta, niin onhan niitä ilman merilevää oleviakin kasvissusheja, esim.inari-niminen sushi. Itse rakastan sushia, mutten ole sitä syönyt kuin kerran raskausaikana.
 
Rosa78
Mä en söisi raakaa kalaa. Neuvot riippuu aina lähteistä. Merilevästä sain ohjeen että sitä voi syödä, mutta riippuu tosiaan lähteistä. Suomessa ei suositella raakaa kalaa.

Rakastan sushia ja olen jo käynyt syömässäkin. Otin makirullia, keittoa ja jotain muuta missä ei ollut kalaa, en nyt muista nimeä. Kyllä sushiravintoloissa on useitakin ruokalajeja, joissa ei ole kalaa. Pidän fanaattisesti maki-rullista, joten syön mielellään pelkästään niitä, paljon. Nam... Tuli vesi kielelle.
 
Asiaaa
Jos työpaikalla on tapana käydä sushipaikassa, niin raskaana oleva ei välttämättä halua tehdä raskuadestaan numeroa ja alkaa väkisin vaihtaa paikkaa.

Toinen ja tärkein syy: Siksi käy sushipaikassa jos rakastaa sushia! Olen Rosa78:n kanssa samaa mieltä, maki-rullat ovat maailman herkullisimpia! Koko raskauden vedin niitä melkein joka viikko. Miksi ei siis voida käydä sushipaikassa? Ei siellä tarvitse tilata raakaa kalaa!
 
rib
Alkuperäinen kirjoittaja Asiaaa:
Jos työpaikalla on tapana käydä sushipaikassa, niin raskaana oleva ei välttämättä halua tehdä raskuadestaan numeroa ja alkaa väkisin vaihtaa paikkaa.

Toinen ja tärkein syy: Siksi käy sushipaikassa jos rakastaa sushia! Olen Rosa78:n kanssa samaa mieltä, maki-rullat ovat maailman herkullisimpia! Koko raskauden vedin niitä melkein joka viikko. Miksi ei siis voida käydä sushipaikassa? Ei siellä tarvitse tilata raakaa kalaa!
Tässäpä tuli juuri ne tärkeimmät syyt. :) Eli pelkään että yhtäkkiä ihmiset ihmettelee miksi en syökkään sushia vaikka olen sitä aina innolla syönyt. Mutta tosiaan, eipä ollutmieleen koittaa vege-sushia.. Mahtavaa, ja ainahan sitä voi sanoa että kala vähän kyllästyttää.. ;)
 
merilevä ja jodi
Meille neuvolassa sanottiin, että merilevässä on niin paljon jodia, että sen takia sushia ei suositella. Neuvolan hoitaja tosin totesi, että "saahan ne terveistä lapsia Japanissakin..." Hän totesi, että jos joskus syö sushia, ei sillä ole mitään merkitystä. Raakaa kalaa sen sijaan kannattaa listerian vuoksi välttää.
 
-dream-
Kävin itse Kämp Galleriassa Zen Sushissa lounaalla ja sieltä sanottiin että saa syödä esim. Tsunaa (tonnikalamajoneesi), Ebi (ravunpyrstö) ja Inari (friteerattu tofu).
 
SatuMarjaana
Itse sushin suurena ystävänä koen pettymysta jos joudun raskauden takia luopumaan sushin syönnistä. Silti voisin kertoa että sushi ei ole suinkaan raakaa kalaa eikä sushi nimitys ole sille japanilaiselle kalalle vaan sushi on nimitys japanilaisessa ruoassa käytetylle riisille, jota myös siis syödään raa'an kalan kanssa tai siitä muotoillaan sushirullia. Muistaakseni sashimi on se raakakala. Eli kait nyt riisiä voi raskauden aikana syödä?!

Mutta mites on mädin kanssa? Se on kans mun yksi suuri herkku ja jossain luki ettei sitä voi syödä raskaana ollessa. Joskin kieltojahan on monia...mm homejuustoa ei saa syödä PAITSI jos se on kotimaiselta suurelta valmistajalta. Eli eli...

 
maassa maan tavalla
Tosiaan noi ruoka-aine kiellot on vahan maakohtaisiakin, mietin just samaa sushi asiaa vahan aikaa sitten ja tulin siihen tuloksen et mitas ne japanilaiset raskaana olevat naiset sit syo???
 
itadakimasu
Alkuperäinen kirjoittaja maassa maan tavalla:
Tosiaan noi ruoka-aine kiellot on vahan maakohtaisiakin, mietin just samaa sushi asiaa vahan aikaa sitten ja tulin siihen tuloksen et mitas ne japanilaiset raskaana olevat naiset sit syo???

niin, eihan siella japanissa ole muuta syotavaa kuin sushia...ja italialaiset syo vaan pelkkaa pizzaa, ja saksalaiset hapankaalia.
 
SatuMarjaana
Sushi ei ole yhtä kuin raaka kala vaan sushi on se riisi! Sashimi on se raaka kala! Eli sushia voi syödä, sashimin kanssa olisin varovainen. Ja kyllä, japanilaiset syö muutakin kuin sushia, sashimia ja merilevää.
 
TaruPirjaana
Onkohan se SatuMarjaana koskaan käynytkään sushilla? Sushi-ravintoloissa ne sushit on riisipalleroita / rullia, joissa kyllä suurimmaksi osaksi on myös raakaa kalaa. Vaihtoehtojakin toki on ja suomessakin sallittuja ne, joissa on lisänä esim. munaa, katkarapua, vihanneksia jne. Vaikka nyt sitten Japanissa teknisesti se sushi sanana tarkoittaisi vain sitä riisiä, niin tuskin kukaan kuitenkaan tilaa (tai edes on listalla) sitä pelkkää riisiä, argh.

Mutta siis Japanissa raskaana olevat syövät myös sushia ilman rajoituksia, Suomessa kehoitetaan välttämään raakaa kalaa sisältäviä tuotteita.
 
itadakimasu
Alkuperäinen kirjoittaja SatuMarjaana:
Sushi ei ole yhtä kuin raaka kala vaan sushi on se riisi! Sashimi on se raaka kala! Eli sushia voi syödä, sashimin kanssa olisin varovainen. Ja kyllä, japanilaiset syö muutakin kuin sushia, sashimia ja merilevää.

sushi ei ole yhta kuin riisi. sushi tarkoittaa herkkuvalikoimaa, joissa riisipalojen paalle on aseteltu yleensa raakaa kalaa, matia tai ravunpystoja. lisaksi valikoimaan voi sisaltya riisista, merilevasta ja kasviksista kaarittyja makirullia, munakkaan paloja jne.
jos tilaat japanilaisessa sashimia, riisi tarjoillaan kulhossa erikseen ja raa'at kalapalat erikseen. ei kai sita nyt kukaan sushiksi luulekaan.
 
SatuMarjaana
Jopa asunut Japanissa!

Tietokirjasta: 'Japanissa "sushi" tarkoittaa varsin monenlaisia riisiruokalajeja, mutta monilla on harhaluulo, että sushi tarkoittaa raakaa kalaa, jopa ilman riisiä. Raakaa kalaa ruokalajina kutsutaan esimerkiksi nimellä sashimi.'

Sushi on tosiaan se RIISI jossa voi kyllä olla päällä tai täytteenä mm raakaakalaa, mutta ei välttämättä. Sashimi on taas se pelkkä pala raakaa kalaa.

'Sashimi on japanilainen ruokalaji, joka on tehty usein raa'asta ohueksi suikaloidusta kalan lihasta'

Suomessa asia voi tietysti olla toisin mutta näin Tokiossa.

 
SatuMarjaana
Japanilaisen bestikseni versio asiasta:
'The word sushi actually refers to only the sweet, vinegared rice. Sometimes we say sushi when referring to the pair of tiny rounded bricks of rice with slivers of fish draped over it. But that is more accurately called nigiri sushi. If its just fish without the sushi rice, then its sashimi.'
 
moro vaan
Aiheeseen vielä: eli siis voiko vai eikö voi? Jos on tuore kala tai vaikka itse tekee? ja mites sen levärullan kanssa on, koska eikö se leväkin ole kiellettyjen listalla?

Mulle tää oikeasti on "ongelma", koska rakastan sushia! Ja kiellettynä sitä tekee tietty vielä enemmän mieli! ;) Siis varmasti voi syödä niitä riisipalleroita, joissa on rapua päällä, tai sitä tölkkitonnikalamössöä tai munaa tms, mutta voiko mitään muuta?
 
hiphaphei
mun mies on töissä sushi-paikassa ja hän sanoi, et ihan samalla lailla siellä tilaa raskaana olevat naiset kaikkia sushi ja sashimi herkkuja kuin muutkin. No, ei kyl asuta Suomessa... tääl ei oo niin tarkkoja rajotuksia tuon syömisen suhteen...

ja kun tosta listeriasta oli puhetta, niin onpa sitä vain vähän väliä, myös 2000-l löytynyt myös Valion tuotteista...
 
TaruPirjaana
Niin no, eiköhän suurin osan tämän palstan lukijoista asu kuitenkin Suomessa, eikä Japanissa. Suomessa jos menet sushi-ravintolaan ja tilaat vaikka sushi-lajitelman, niin saat makeja ja nigireitä, joissa kaikissa on sen riisin lisäksi jotain. Ei yhtään ainutta pelkkää riisipalloa.

Itse olen varmuuden vuoksi jättänyt pois ne, joissa on sitä raakaa kalaa, esim. lohinigirit. Jos on varma, että kala on tuoretta, niin eipä silloin kovinkaan suurta riskiä listeriaan ole, mutta jokainen miettii sitten itse, ottaako riskin. Merilevää makeissa on niin vähän, että tuskinpa siitä liikaa jodia saa, jos ei nyt joka päivä vedä pelkkää sushia.
 
itadakimasu
niin, ja olenpa minakin useamman kerran pistellyt sushia jopa siella Tokiossa, ja paljaita riisipalleroita ei viela ole eteen koskaan kiikutettu : )
oma linjani sushin syontiin raskausaikana on se, etta vaikka olenkin suuri sushin ystava, niin kylla mina 9kk sushiselibaatin kestan, koska itse pidan eniten juuri niista NIGIRIsusheista, ja kalattomien sushien vuoksi en viitsi vaivautua. pidan myos raa'asta / puolikypsasta lihasta ( carpaccio, veriset pihvit jne. ) mutta pystyn kylla sen 9kk myos ilman niita olemaan. siis vaikka riskit olis ihan todella pienet, niin oman mielenrauhan takia.
 
SatuMarjaana
Mä en sanonut etta sushi on yhtä kuin PELKKÄ riisipallo vaan ettei se ole yhtä kuin RAAKAKALA. Se raaka kala on sashimi ei sushi. Sushi sana tulee riisistä ja siitä sushin valmistuksessa käytetystä 'etikasta'. Sushin sisään voi sitten valita joko kasvista tai vaikka sitten sitä raakaa kalaa. Tai voi valita marinoitua kalaa eli mikä on kypsennetty liemessä. (Kauheen vaikee vääntää rautalangasta!)

Mutta ei sushi ole myöskään yhta kuin joku lajitelma. Vai tilaatteko te Suomessa japanilaisessa ravintolassa tyyliin 'saisinko yhden sushin kiitos'. No, jokainen tyylillään.

Se mitä sushi Suomessa on ei myöskään ole EHKÄ se mitä sushi muualla on. Samahan pätee mm intialaiseen ja kiinalaiseen ruokaan. Karibialaisesta puhumattakaan. Minulla on kokemusta sushista enimmäkseen sieltä muualta, vaikka syön Suomessakin sitä useamman kerran viikossa ja olen aina saanut tilattua sen ihan samoilla termeillä kuin vaikka Japanissa.

Mutta tässä kohtaa lähinnä huvittaa se putkinäköisyys että jos jotain asiaa ei tiedä niin heti ollaan syyttämässä 'oletkohan koskaan edes...'-tyyliin. Kannattaa ottaa asioista selvää, eikä heti olla soittamassa poskea. No jaa...saman tuloksen sais varmaan jos väittäis että ananakset kasvaa maassa tai että kookospähkinät ei oo ruskeita ja karvasia kuten ne K-kaupassa on...tai että maito tosiaan tulee lehmästä. Aina on joku joka asian kyseen alaistaa. Ja yleensä se on se jolla ei oo hajuakaan asiasta. Harmillista mutta niin totta.

Eniveis...mä meinaan raskauden ajan välttää japanilaisen ravintolan raakaa kalaa eli sashimia. Erilaisia susheja eli nigiriä ja makia kyllä meinaan syödä. Mulle suurin ongelma tulee mädin ja kaviaarin kanssa, ne on mun suosikkeja.

Toisaalta tieto lisää tuskaa...tuskin ennen vanhaan on näin kattavia listoja ei-suositelvista-ruoista-raskauden-aikana ollu ja on niitä lapsia syntyny ennenkin. Mä luulen et nykypäivänä nimeomaan se stressi siitä mitä pitää ja ei pidä tehdä tuo asiaan enemmän ongelmia! Näin jopa listan ettei haukea saisi syödä lainkaan raskaana ollessa...mummoni kyllä nauroi koko asialle muistellessaan todella haukirikasta järveä jonka rannalla hän on asunut ja ollut raskaana 5 kertaa. Ja espanjalainen raskaana oleva ystäväni nauroi juustokielloille. UKssa taas melkeinpä pakotetaan neuvolassa äidit foolihappo kuurille. Eli eli...tervettä järkeä tässäkin olisi hyvä suosia ja käyttää!

Kanpai leidiis!
 
TaruPirjaana
Heh, niin no, itse en ymmärrä sitä, että jos joku kysyy, voiko sushia syödä raskausaikana, miksi joku tulee viilaamaan pilkkua siitä, mitä se sushi tarkoittaa (tai sashimi)?? Ja jatketaan viilaamista: "vaikka lajitelma" tarkoittaa samaa kuin ESIMERKIKSI lajitelma. Ja suomalaisissa sushiravintoloissa on ihan yleisesti esim. lounasannoksena sushi-lajitelma, jonka varmaan suurin osa valitsee. Ja siinä lajitelmassa on erilaisia susheja, myös raakaa kalaa sisältäviä.

Eli SatuMarjaana voit raskauden aikana syödä vaikka lohinigirin (jossa on raakaa kalaa), mutta et sashimia, koska sushi ei ole raakaa kalaa, mutta sashimi on? :D
 
Rosa78
En ymmärrä tuota että NAURETAAN nykyisille suosituksille. Se mitä mummosi aikaan oli normaalia, ei ole enää, johtuen saasteista ja muutoksista. Myös tuo (et sinä!) että sanotaan, että ennen on syöty mitä vaan ja terveitä lapsia syntynyt, on vähän ristiriitainen.

Ennen ei ollut lisäaineita ja kaikkia näitä aineita ruuissa, joita nykyyän lisätään.

Nykysuositukset ovat ettei lainkaan haukea raskauden ja imetyksen aikana. Tämä johtuu siitä että raskasmetallipitoisuus ja elohopean määrä on niin korkea nykyään, koska merissä ja järvissä on saasteita. Elohopea läpäisee istukan ja voi vaurioittaa sikiön aivoja. PCB –yhdisteet ja dioksiinit voivat aiheuttaa kehityshäiriöitä.

-Itämeren isoa yli 17 cm:n silakkaa ja Itämeren lohta voi syödä korkeintaan 1-2 kertaa kuukaudessa dioksiinien ja PCB:n takia

-Rajoitetusti sisävesien suuria ja vanhoja petokaloja (ahven, kuha, made). Nuoria ja pieniä voi syödä, koska ne eivät ole ehtineet kerätä vielä haitallisia aineita.
 

Yhteistyössä