Swing!

[Jellicat is having a ball]

Kun väkivalta etenee tiettyyn pisteeseen, niin suurin syy siihen ettei nainen lähde on kuoleman pelko. Mä ainakin tiesin, että kun päätän suhteen, niin mun henkikulta on suuressa vaarassa. Ja niin olikin. Kituutin siksi niin kauan, kun en uskaltanut lähteä. Vaikka halusin lähteä, niin se pelko oli niin suuri, että olin ihan lamaantunut tekemään päätöksiä. Ja olin silloin kuitenkin vain 18-vee.

Toi on totta.
Mä muutin NinaTT:n ikäsenä ulkomaille, tapasin ihanan miehen, menin sen kanssa naimisiin ja elämä oli ihanaa.
Kunnes se alkoi käyttämään huumeita ja siinä samalla pitämään mua nyrkkeilysäkkinä. Mä jaksoin sitä ehkä vuoden, mutta kun se yksi päivä ilmaantui mun työpaikalle ja uhkaili mun työkavereita (huumehöyryissään se kuvitteli että mä makaan jokaisen miespuolisen kolleegani kanssa) niin mulla napsahti.
Pakkasin seuraavana viikonloppuna kamani ja muutin takaisin Suomeen, kertomatta sille mitään. Se oli ainoa keino, koska mä olin ihan varma että se tappaisi mut jos kertoisin jättäväni sen.

 

[<3]

Ja lähin sentään ennen kun laps synty :|

Se on hyvä asia. Niin sun kuin lapsenkin kannalta Olisi ollut ehkä vielä vaikiampi lähtiä lapsen kanssa siitä.

Mun sukulainen kesti vuosia miehen hakkaamista, muka lapsien takia. No onneksi tajusi lopulta erota siitä kauheasta miehestä.

Mun äiti tajus vasta kun olin 15-vuotias, ja isä kävi mun päälle myös. Siinä vaiheessa kyllä riitti yks kerta ja sit mentiin ja lujaa! Se jopa kiskaisi ukkoa turpaan! Niin että se lens selälleen Olen ylpee äidistäni vaikka oltais monilta itkuilta säästytty jos ois lähdetty aiemmin. Mutta se pelkäs miten pärjätään yksin ja tietysti et mitä mun isä tekee, olihan se hengenlähöllä jo alunperinki uhkaillu.

Hienoa Nina että oot uskaltanu lähteä vaikka olet noin nuorikin ja vauvan kanssa "yksin" jääminen onkin varmasti pelottanut.
On kauheeta pienelle lapselle kattoa ku äitiä satutetaan. Mä en lapsuudestani paljon muuta muistakaan Hakkaamiset, varsinkin erään kuristamisen jolloin mä oikeesti pelkäsin että äiti kuolee (kun oli ihan sininen) , ja sen voimattomuuden tunteen, kun halusi auttaa muttei osannu mitään tehdä. Ihana, ettei sun lapsen tarvii sellasta ikinä kokea.

 

[jep]

Ootko sä muuten Pohjanmaalta?

Etelä-Pohjanmaalta.

Arvasin, kun oli jotain murresanoja Pohojalaaset täällä jyllää

:saint:

tääläki ilmottautuu yksi pohojalaanen

 

[ninaTT]

Kun väkivalta etenee tiettyyn pisteeseen, niin suurin syy siihen ettei nainen lähde on kuoleman pelko. Mä ainakin tiesin, että kun päätän suhteen, niin mun henkikulta on suuressa vaarassa. Ja niin olikin. Kituutin siksi niin kauan, kun en uskaltanut lähteä. Vaikka halusin lähteä, niin se pelko oli niin suuri, että olin ihan lamaantunut tekemään päätöksiä. Ja olin silloin kuitenkin vain 18-vee.

Toi on totta.
Mä muutin NinaTT:n ikäsenä ulkomaille, tapasin ihanan miehen, menin sen kanssa naimisiin ja elämä oli ihanaa.
Kunnes se alkoi käyttämään huumeita ja siinä samalla pitämään mua nyrkkeilysäkkinä. Mä jaksoin sitä ehkä vuoden, mutta kun se yksi päivä ilmaantui mun työpaikalle ja uhkaili mun työkavereita (huumehöyryissään se kuvitteli että mä makaan jokaisen miespuolisen kolleegani kanssa) niin mulla napsahti.
Pakkasin seuraavana viikonloppuna kamani ja muutin takaisin Suomeen, kertomatta sille mitään. Se oli ainoa keino, koska mä olin ihan varma että se tappaisi mut jos kertoisin jättäväni sen.

Hyvä ettei pahemmin käyny!

Mun exä oli onneksi sen verran saamaton ja epäjohdonmukainen ettei se lähteny tuollaisilla uhkailemaan. Suurin osa sen väkivallasta oli semmosta hetken pinnan palamista... Joka tietenkin just sillä hetkellä oli vaarallista, mutta ei se olis järjestelmällisesti uhkaillu tai lähteny perään. Ja eron jälkeen ollaan oltu ihan ok väleissä. Tuli synnytykseenkin.

Mutta että kuvittelin joskus meneväni naimisiin sen kanssa... :headwall: Ihan varmasti olis joskus sitten käyny sellanen "vahinko" että olisin ollu päivystyksessä paikattavana ja kipsattavana. Ehkä pahemminkin. Ei tajunnu omia voimiansa yhtään kännissä.

 

[Scarlett O Harava]

Se oli ainoa keino, koska mä olin ihan varma että se tappaisi mut jos kertoisin jättäväni sen.

Niin tätä ei moni ajattele. He luulevat, että sitä noin vain kerrotaan miehelle, että nyt erotaan. Tai sitten vain mieheltä salaa lähdetään asunnosta. No joissakin tapauksissa pitää varmistaa se, että mies ei pääse jäljille. Eikä muuten kaikilla ole niin vain mahdollisuutta lähteä sillä välin kun toinen on muutaman tunnin pois.

Mulla ei ole tuollaisesta omakohtaista kokemusta, mutta osaan silti ajatella nenääni pidemmälle ja miettiä mitä muilla voi olla.

 

[ixus]

ninaTT, sulla on selkärankaa :flower:

 

[suomalainen mies]

Hyvä nina TT,
Ei ole mitään syytä siihen, että syyllistäisit itseäsi mistään. Meistä jokainen pyrkii onnelliseen, iloiseen elämään. Ja siinä sitten joskus, tai ehkä aika useinkin, moni sokaistuu. Ei huonouttaan, ei tyhmyyttään, ei pahuuttaan - vaan koska tarkastelemme maailmaa lähes poikkeuksetta oman itsemme kautta. Jos emme ole pahoja, emme tunnusta pahuutta.
Väkivalta. Sitä on, ja on monenlaista. Osa on sairasta. Ja sairasta väkivaltaa on se, että mies käyttäytyy väkivaltaisesta naista kohtaan. Isäni oli ja on mustasukkainen. Näin sen seuraukset lapsuudesta, ja tein itselleni selväksi, että sellaista tilannetta ei tule, jossa lyön tai uhkailen puolisoani/tyttöystävääni minkäänlaisella väkivalla - ketään naista - ikinä missään tilanteessa.
Se ei ole normaalia. Se ei ole ikinä missään tilanteessa hyväksyttyä. Ei ikinä!
Väkivaltaa ei tänä päivänä tarvita kuin itsepuoloustukseen. Ja mies on aina riittävän vahva kävelemään pois, jos tilanne käy mahdottomaksi. Eli miehelle ei jää mitään selityksiä. Ei mitään.
Olet jo nähnyt paljon ja kirjoituksesta päättelen, että olet ymmärtänyt paljon. Tyttärelläsi on viisas ja ymmärtäväinen äiti, joka nuoresta iästään huolimatta tietää.
Onnea ja menestystä teille!