Sydäntä särkee katsoa lapsen surua :(

["viiraska"]

Kaverit on tärkeitä, mutta aina jollekin käy niin ettei sydänystävää löydy. Senkin kanssa pitää oppia elämään. On tärkeää sekin, että äiti kestää kaverittomuuden. Itselläni ei ollut koulun ulkopuolella sydänystävää, vaihdellen leikin milloin kenenkin kanssa ja olin paljon yksinkin. Se suretti jossakin vaiheessa, mutta turha lisähuoli oli se, että äitiä harmitti minun kaverinpuutteeni. Minusta äitini olisi pitänyt rohkaista ja sanoa, että joskus sinäkin vielä saat oman ystävän, jos ei lapsena niin sitten aikuisena.

Voihan edempänä asuviin ystäviin pitää yhteyttä muutenkin, kyläillä, skypettää, kirjoitella. Meidän lapsilla (nyt 7- ja 10-vuotiailla tytöillä) on ystäviä toisella puolella Suomea, ystävyys on jatkunut jo muutamia vuosia. 2-3 kertaa vuodessa tavataan, muuten kirjoitellaan (sitä krääsän määrää minkä Itella roudaa suuntaan ja toiseen ).

 

["vieras"]

Onhan se tosi kurjaa, mutta vielä kurjempaa on varmasti näiden eroperheiden lapsilla

 

[Keittiönoita]

Mä voisin ehkä jo harkita että jos löytyisi jotain paikkaa hieman lähempää muita perheellisiä, mutta kuitenkin sillä tavalla ettei joutuisi ihan hälinän keskellä elämään. Miten kauas kaveri on muuttamassa? Voivathan he pitää lapsesi kanssa yhteyttä, kyläillä keskenään, soitella, laittaa sähköpostia. Ystävyys ei lopu muuttoon jos pitää yhteyttä.

Usein vaan lasten kohdalla käy niin, että se poismuuttanut lapsi löytää uudesta asuinpaikastaan uudet kaverit. Vaikka yhteyttä edelleen pidettäisiinkin, tapaamiset vähitellen harvenevat.

Tosiasia on, että mitä spontaanimmin lapset voivat tavata, sen helpommin kaverisuhteet syntyvät ja kestävät. Naapurin ovikelloa voi käydä soittamassa hetken mielijohteesta ja vaikka kaverilla olisikin aikaa vain puoli tuntia - koska ovat sen jälkeen lähdössä jonnekin - niin se puoli tuntia on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Kauempana asuvalle kaverille siitä puolesta tunnista menee jo osa matkaan eivätkä vanhemmat välttämättä edes viitsi lähteä ajamaan niin lyhyen tapaamisen vuoksi.

 

[Silja.S]

En lukenut koko ketjua, joten vastaus tähän kysymykseen on voinut jo tulla, mutta kuinka vanha lapsesi on? Kuulostaa kovin hysteeriseltä, jos noin murtuu ystävän menetyksestä. Kyllä minäkin muistan alakouluikäisenä, kuinka parhaiden ystävien ryhmä hajosi täysin ja kolmannella luokalla jouduin luomaan uudet ystävyyssuhteet koulun vaihtumisen takia. Olihan se painostavaa aikaa, mutten sentään itkeä vollottanut. Samoin 6v. esikoinen menetti oikeastaan ainoan täkäläisen ystävänsä, kun naapurin perhe muutti muualle, mutta ei hänkään siitä parkumaan ruvennut. Onko lapsesi kovin herkkä?

Kyllähän lapsen pitää osata itsekseenkin olla ainakin joinakin päivinä, ei sitä joka päivä kavereita tarvita. Minusta riittää, että jaksatte kuskata kavereiden luo edes muutaman kerran viikossa. Kyllä se aika hullulta kuulostaa, että lapsen hetkellinen murhe aiheuttaisi muuton :O Ja jos suru on kovin voimakasta, mutta lapsella on kuitenkin ystäviä muualla ja näkee näitä viikottain, olisin jo ihmeissäni lapsen käytöksestäkin. Alkaisin miettiä, onko lapsi vähän liiankin riippuvainen kavereista.

 

[Anatolia]

Mun mielestä ei voi/kannata laskea vain yhden kaverin varaan. Juurikin mm. siksi, että ihmiset muuttaa, ja kaverisuhteet katkeavat muutenkin joskus (ja ehkä sillä yhdellä ainoalla kaverilla on muitakin kavereita, joiden kanssa haluaa olla, jolloin lapsi jää välillä yksin, ja se ei ole kivaa).

Muuttamaan tuskin lähtisin, kivasta kodista, mutta aktivoituisin tosissaan lapsen kaveriasioiden suhteen: tukisin kaverisuhteiden kehittymistä ja ylläpitämistä, kuskaisin lasta kaverille ja kavereita meille, jne. Etsittäisiin uusia kamuja yhdessä koulusta, harrastuksesta, tuttavien kautta...