Syksyn 2015 pakolaiskriisi voi uusiutua pahempanakin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Tomi Kuosmanen muistuttaa, että vuoden 2015 pakolaiskriisi voi uusiutua Suomessa pahempanakin. Erityisesti itäraja haastaa Suomen kantokyvyn.

Vuonna 2015 Suomeen saapui enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan aiemmin. Tuolloin turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä, joista valtaosa saapui Suomeen syksyllä.

Erityisesti yksi syyskuun viikko jäi Maahanmuuttoviraston työntekijöille mieleen: viikolla 39 rekisteröitiin 3 939 turvapaikanhakijaa. Tästä viikosta on kulunut reilut kaksi vuotta.

Tänä vuonna turvapaikanhakijamäärät ovat palanneet vuoden 2014 tasolle, aikaan ennen kriisiä.

– Esimerkiksi Kreikka ei selvinnyt Turkista tulevasta pakolaisvyörystä ilman EU:n tukea. Jos Suomen itärajalta alkaisi kunnon vyöry, voisi sieltäkin tulla miljoonia ihmisiä pahimmillaan

Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Tomi Kuosmasen mukaan on kuitenkin väärin tuudittautua ajatukseen, että tilanne olisi ohi. Kuosmanen muistuttaa, että kahden vuoden takainen tilanne voi uusiutua Suomessa pahempanakin. Esimerkiksi itäraja haastaa Suomen kantokyvyn ja tätä ei ole otettu Suomessa eikä EU-tasolla riittävän vakavasti.

– Esimerkiksi Kreikka ei selvinnyt Turkista tulevasta pakolaisvyörystä ilman EU:n tukea. Jos Suomen itärajalta alkaisi kunnon vyöry, voisi sieltäkin tulla miljoonia ihmisiä pahimmillaan, Kuosmanen muistuttaa erilaisten skenaarioiden mahdollisuudesta.

Sisäministeriö ohjaa Maahanmuuttovirastoa sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia laajamittaiseen maahantuloon varautumisessa ja varautumissuunnitelmien käyttöönotossa.

Esimerkiksi sisäministeriön turvallisuusstrategian mukaan varautumissuunnitelmien tulisi kattaa 100 000 maahantulijan majoitus ja vastaanotto.

Laajamittaisen maahantulon tilanne voi syntyä vaiheittain tai äkillisesti, esimerkiksi toisesta valtiosta Suomeen tapahtuvan joukkopakon vuoksi.

Viranomaiset siis varautuvat laajamittaiseen maahantulotilanteisiin, mutta sen sijaan poliittinen keskustelu on Kuosmasen mukaan jumittunut punkkereihin ja keskittyy pääasiassa kahden vuoden takaisin kriisin jälkipuintiin.

Samalla kahtiajako kansan ja poliitikkojen kesken on syventynyt huolestuttavasti.

– Nyt pitäisi uskaltaa puhua asioista, joilla on merkitystä, ei vain yhden budjettivuoden asioista, vaan pitkänaikavälin asioista, Kuosmanen arvioi.

Hänen mielestään on uskallettavana kyseenalaistaa nykyisiä käytänteitä YK:ssa ja EU:ssa ja arvioida niiden toimivuutta. Monet käytänteet on tehty aivan toisenlaisissa olosuhteissa, kuin missä viime vuosina on eletty.

– Suomen pitäisi luoda oma selkeä turvapaikkapolitiikka eikä katsella sivusta, mihin virta milloinkin kääntyy. Jos emme nyt tartu tilanteeseen, emme ole oppineet mitään syksystä 2015, hän sanoo.

Kuosmanen muistuttaa, että EU:n yhteisestä turvapaikkapolitiikasta huolimatta moni asia kuuluu yhä kansallisen itsemääräämisoikeuden piiriin.

Hän viittaa esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan pakolaiskriisin akuutissa vaiheessa käyttöön ottamiin rajatarkastuksiin, jotka helpottivat tilannetta Suomenkin rajoilla.

Jatkossa samankaltaisille tarkastuksille voi olla Suomessakin käyttöä.

– Suomella pitää olla oikeus myös sulkea rajat, jos tilanne niin vaatii, Kuosmanen arvioi.

Mitä turvapaikka-asioissa on tapahtunut kahden vuoden aikana ja mikä on tilanne nyt?

Vuonna 2015 pakolaiskriisi toi Eurooppaan miljoonia turvapaikanhakijoita, joista Suomeenkin hakeutui yli 32 000. Kuvassa turvapaikanhakijoita rantautumassa Kreikkaan vuonna 2015.

Vuoden 2015 huipusta, yli 32 000 turvapaikanhakijasta, on palattu kriisiä edeltävälle tasolle.

Tänä vuonna hakemuksia on jätetty elokuun loppuun mennessä 3 560. Luku sisältää yhden kielteisen päätöksen saaneiden uusintahakemuksia, joita on yli 1 500. Uusintahakemusten määrä on poikkeuksellisen suuri.

Myös hakijamäärissä ja kansalaisuuksissa on tapahtunut muutoksia EU:n sisäisten siirtojen myötä.

Suomi on ottanut vastaan yhteensä 1 975 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta. Sisäisten siirtojen kautta tulleet hakijat ovat nostaneet turvapaikanhakijamäärää.

Sisäisten siirtojen kautta tulleet turvapaikanhakijat ovat valtaosin syyrialaisia ja eritrealaisia. Syyria ja Eritrea ovatkin nousseet tämän vuoden hakijatilastoissa kolmen kärkeen. Eniten turvapaikkahakemuksia ovat jättäneet viime vuosien tapaan irakilaiset.

Valtaosa vuonna 2015 Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista sai ensimmäisen päätöksen hakemukseensa vuonna 2016. Osa on kuitenkin joutunut ruuhkan vuoksi odottamaan päätöstä tähän syksyyn asti: syyskuun lopussa ensimmäistä päätöstä odotti vielä noin 600 vuonna 2015 saapunutta hakijaa.

Viimeisetkin vuonna 2015 jätetyt hakemukset ratkaistaan vuoden 2017 lokakuun loppuun mennessä.
 
Surkea on suomalaisten virkamiesten osaamisen taso, jos maahanmuuttoviraston ylitarkastaja ei osaa tarinassaan erottaa toisistaan pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Tietysti voi olla kysymys myös kristillisdemokraattisen toimittajan Samuli Rissasen sekoilusta, mutta silloin haastateltavan virkamiehen (Tomi Kuosmanen) pitäisi asia artikkelissa korjauttaa.

Ap:lle, jos kopioi artikkelin sellaisenaan, olisi asiallista laittaa myös lähde mukaan (kunnon kristittyhän ei väitä toisen kirjoittamaa omakseen?): http://www.kdlehti.fi/2017/10/23/ma...015-pakolaiskriisi-voi-uusiutua-pahempanakin/
 
Mikä ihmeen "voi" uusiutua?! Siis uskooko ja väittääkö joku vakavalla naamalla olevansa "asiantuntija" ja käyttämällä samaan hengenvetoon konditionaalia? Siis faktahan on se, että pakolaiskriisi tulee uusiutumaan jollain aikavälillä. Se on varmaakin varmempaa. Elintasokuilu Euroopan ja Afrikan välillä on suuri ja vain suurenemaan päin. Ilmastonmuutos, väestönkasvu, vapaa tiedonkulku... kohta joka ikinen norsunpaskamajassa asuva abatutsi tietää, että Euroopassa saa vetää vatsansa täyteen provencen pitkään haudutettuja lihapatoja, kuin vain osaa lausua sen auttavasti tarjoilijalle. Ja että rahallahan se maksetaan, mutta rahaa saa siitä että on vain olemassa. Samaan aikaan oma maa riutuu kuivuudessa, sato on menetetty ja samaan aikaan puskee uutta nälkäistä suuta kylän joka Hamamatista ulos... kun nykyisillekään ei ruoka riitä.

Kun Afrikkaan syntyy nopeammin ihmisiä, kuin meillä ehtii patruunatehtaat tekemään panoksia, niin käsi pystyyn kuka veikkaa ettei sieltä tule ihmisvyöryä meidän rannikolle. Ja kyse ei ole siitä, etteikö Eurooppa haluaisi auttaa. Kun lähdet hentona suomi-neitona pelastamaan hukkuvaa painijajärkälettä Aleksandr Karelinia, mukanasi lasten käsikellukkeet, niin mitä luulet että pelastuvatko he, vai hukkuvatko molemmat?

Asialle pitää alkaa pian tekemään jotain. Yhtäkään ihmistä ei pidä ottaa turvapaikkaprosessiin mukaan täällä, vaan kieltäytyä siitä ehdottomasti. Kaikki päätökset tulee tehdä niin, että henkilön on oltava poissa Euroopasta. Se on ainakin hyvä alku. Sillä annetaan viesti, että tänne ei noin vain tulla.
 
  • Tykkää
Reactions: .....

Sivuhuomautus:
Eurooppalaisethan tukevat räjähdysmäistä väestönkasvua afrikassa yrittämällä pelastaa siellä kaikkien hengen, huomioimatta lainkaan sitä, että tuollaisella syntyvyydellä täytyy myös kuolleisuuden olla suuri. Kun säännöstelyä tapahtuu ainoastaan toisessa päässä, tulee vinoutumia, jotka eivät johda mihinkään hyvään.
Eli me kustaan omille nilkoillemme.

Mutta mitä tulee itse asiaan, niin, eihän meillä ole mitään muuta keinoa kuin estää se ihmisvyöry tänne hinnalla millä hyvänsä. Ikävä kyllä.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
Yhtäkään ihmistä ei pidä ottaa turvapaikkaprosessiin mukaan täällä, vaan kieltäytyä siitä ehdottomasti. Kaikki päätökset tulee tehdä niin, että henkilön on oltava poissa Euroopasta. Se on ainakin hyvä alku. Sillä annetaan viesti, että tänne ei noin vain tulla.

Tossa on vaan semmoinen pikkujuttu turvapaikanhakemisen kannalta, että jos sitä haetaan kotoa kirjeitse niin vaihtoehtoja on kaksi:
a) jos henkilö pystyy odottelemaan kotonaan vuoden turvapaikkahakemuksensa käsittelyä niin voidaan todeta, että turvapaikka ei ole tarpeen
b) jos hänet ammutaan niin voidaan todeta, että se oli tarpeen mutta ei enää ajankohtainen
 
Tossakin asiassa auttaisi jos joku saisi puhuttua Paaville järkeä päähän.
Ja jos joku keksis noihin maihin vaikka käänteisen lapsilisän jota maksetaan yhdestä lapsesta mut viimeistään kolmas lakkauttaa senkin rahan.
Paavi ei ohjaa ketään tänne. Hänellä ei ole välttämättä mitään käsitystä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Hän vaan ON - kuten kuuluukin OLLA.
Kyllä syyt tuohon löytyvät paljon lähempää:
http://paivamies.fi/uutiset/357/
(muutkin sen tietää, vaikkei kerro)
 
Tossakin asiassa auttaisi jos joku saisi puhuttua Paaville järkeä päähän.
Ja jos joku keksis noihin maihin vaikka käänteisen lapsilisän jota maksetaan yhdestä lapsesta mut viimeistään kolmas lakkauttaa senkin rahan.

Siis että eurooppalaiset maksaisivat afrikkalaisille lapsilisiä? Mitäs muuta laitetaan? Käviskö työttömyyskorvaukset vai maistuisiko maksuton terveydenhuolto?

Vai tarkoititko, että joku Mosambikin valtio alkaisi maksaa lapsilisää kansalaisilleen? Ai niin kuin mistä rahoista? Kun valtion kassa on kuiva kuin beduiinin sandaali, yleisimpänä ammattina palkkasoturi ja keskipalkkana satanen, työttömyys huipussaan, maaseudulla nälänhätä... no aika eurooppalaisesti ajattelet. Jos nyt vaikka lähdettäisi liikenteeseen siitä, ettei ihmisiä murhattaisi vampyyreina ja valtiolla olisi edes pienen pienikin haju siitä, että ketä maassa asuu ja elää, niin jutellaan siitä lapsilisästä sitten seuraavaksi :D
 
Tossa on vaan semmoinen pikkujuttu turvapaikanhakemisen kannalta, että jos sitä haetaan kotoa kirjeitse niin vaihtoehtoja on kaksi:
a) jos henkilö pystyy odottelemaan kotonaan vuoden turvapaikkahakemuksensa käsittelyä niin voidaan todeta, että turvapaikka ei ole tarpeen
b) jos hänet ammutaan niin voidaan todeta, että se oli tarpeen mutta ei enää ajankohtainen

Turvapaikka ei myöskään ole tarpeen, jos käydään jatkuvasti lomailemassa entisessä kotimaassa, kuten nykyään monet mamut tekevät. Tai lähettävät lapsiaan sinne, jotta eivät saa täällä 'vääriä' lansimaisia arvoja ja samoilla lomamatkoilla tytöt silvotaan.
 
Tossa on vaan semmoinen pikkujuttu turvapaikanhakemisen kannalta, että jos sitä haetaan kotoa kirjeitse niin vaihtoehtoja on kaksi:
a) jos henkilö pystyy odottelemaan kotonaan vuoden turvapaikkahakemuksensa käsittelyä niin voidaan todeta, että turvapaikka ei ole tarpeen
b) jos hänet ammutaan niin voidaan todeta, että se oli tarpeen mutta ei enää ajankohtainen

Ei se noin mene. Naapurivaltio on usein viimeistään turvallinen, jonne voidaan rakentaa leiri. Mutta usein lähin turvallinen paikka löytyy ihan oman maan sisältä. Noin esimerkkinä voit ajatella, että jos Helsingissä soditaan, kriisipesäkkeet ovat levinneet, niin viimeistään Oulusta ylöspäin on turvallista. Köyhää olisi, mutta turvallista.

Tällaisissa kirjoittamasi kaltaisissa ajatuksissa näkyy se sodan ja sodankäynnin tuntemattomuus. Ei koko Afganistan ole "liekeissä" ja ei siellä joka paikassa ammuta. Kun paikallinen henkilö pysyy poissa Kabulista ja muistakin kaupungeista, välttää muutenkin alueita joilla on kapinallistoimintaa, niin kyllä siellä hengissä pysyy. Vielä paremmin pysyisi, jos siellä olisi kansainvälisessä suojelussa oleva pakolaisleiri.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
Tossakin asiassa auttaisi jos joku saisi puhuttua Paaville järkeä päähän.

No Paavi ja Paavin kommentit nyt on kärpäsen paska tässä ihmiskunnan liikalisääntymisessä. Suurin ongelma on alueilla missä uskotaan enemmän ihmissusiin ja voodoo-ukkoihin, kuin edes tiedettäisi kuka on Paavi. Ja sielläkin missä hänet tunnetaan, niin suurin syy väestönkasvuun on köyhyys ja panetus - yhdistettynä ehkäisyn puuttumiseen.
 
On kyllä oikeasti ällistyttävää, miten suomen poliitikot ovat jättäneet koko homman näin levälleen. Parin vuoden takaisen housuun paskomisen olisi pitänyt opettaa jotain. Fiksu ihminen ottaisi opikseen ja alkaisi tehdä valmisteluja, joilla estettäisiin seurava kurahdus.
Mutta ei. Sipilä ja kumppanit vain keskittyvät rahan käärimiseen omaan taskuun ja sormet ristissä toivovat, että seuraava aalto tulee vasta seuraavan hallituksen aikana.
 
Paavin puheet on kärpäsen kakka maailman liikakansoituksessa. Älä tee itsestäsi tarkoituksella typerää. Siinä ongelmassa ei yhden miehen tai naisen sanat ole merkityksellisiä. Olisivatkin - olisi hiton paljon helpompaa ratkaista ihmiskunnan isoin ongelma.
Sattuu ny vaan olemaan maailman suurin kirkko joka kasvaa nopeiten just kehitysmaissa. Joka tottelee päämiestään sokeasti. Ja päämies sanoo ehkäisyä synniksi.
Se on sun mielestä kärpäsen kakka ja minä olen typerä.
 
http://paivamies.fi/muut-lehdet/siionin-lahetyslehti/paakirjoitukset-2/
Se ei todellakaan vaikuta täällä, vaan tuo porukka muualla vie omaa oppiaan sinne, mistä ne ihmiset tulee. Ei voi olla sattumaa, eihän?
 
Sattuu ny vaan olemaan maailman suurin kirkko joka kasvaa nopeiten just kehitysmaissa. Joka tottelee päämiestään sokeasti. Ja päämies sanoo ehkäisyä synniksi.
Se on sun mielestä kärpäsen kakka ja minä olen typerä.

Kuten jo yritin vihjaista, älä turhaa jatka tästä. Teet vain itsestäsi pellen. Sillä mikä kirkko tai uskontokunta on suurin ja mitä sen uskontokunnan yhden suuntauksen yksi päämiehistä sanoo, ei ole merkityksellistä puhuttaessa liikakansoituksesta.

Mutta jos sulle näin tiistai-iltana maistuu verbaalinen turpaanveto, niin kyllä mä sen sulle annan. :D

Mikäli sun teoria pitäisi paikkansa, että liikakansoituksen suurin syy on Paven puheet, niin liikakansoituksen maantieteellisten alueiden pitäisi mukailla katolisen kirkon kannatusalueita. Näitä ovat amerikat, mukaan lukien myös Pohjois-Amerikka. Yhdysvalloissa syntyvyys on kuitenkin laskenut viime vuosina, kun teoriasi mukaan se pitäisi olla kasvussa. Syntyvyydessä tuolla rapakon takana on myös "selittämättömiä" ilmiöitä, kuten se, että miksi mm. latinoädit tai alhaisemman koulutuksen omaavat äidit ovat monilapsisempia. Jos kerran syntyvyyden ja katolisen kirkon paavin puheilla on kausaliteetti, niin mielestäsi latinoäidit tai kouluttamattomat äidit ovat enemmän "paavifanaatikkoja".

Kristinuskossa myös fundamentalismi on huomattavasti monia muita uskontoja alhaisempaa. Jopa niin alhaista, että Suomessakin puhutaan tapakristityistä, jotka eivät liiemmin uskostaan huutele. Hyvä on, jos kerran vuodessa kirkkoon jaksavat mennä - jouluna. Näin ollen Paavin puheet uskonnollisena johtajana ovat kaikken merkityksettömimmässä roolissa muihin uskontoihin verrattuna. Kun johtava imaami sanoo että tosiuskova kulkee tänä vuonna Mekkaan, se otetaan todesta. Kun Paavi puolestaan sanoo että kondomit ovat pahasta, sitä pidetään lähinnä konservatiivisena ja vanhoillisena mielipiteenä, jota voi noudattaa jos haluaa. Tärkeää on myös muistaa, että Paavi ei muutenkaan edusta kaikkia kristittyjä, kuten Venäjän ortodokseja jne.

Kaiken tämän lisäksi Paavin viimeisimmät linjaukset eivät ole täysin ehkäisyvastaisia. Aborttivastaisia ne ovat kyllä, mutteivat enää täysin ehkäisyvastaisia. Paavi on viime aikoina nimenomaan liikakansoituksen takia linjannut, ettei perhekoon suunnittelu ole suurinpia syntejä ja että kondomin ja pillereiden sijasta afrikkalaiset voisivat käyttää "naisen hedelmällisyyden laskentaa".

Että mitenkä se ny menikään? Voikko toistaa? :D
 
Suomen hallitus ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin omien pankkitiliensä täyttämisestä, ennen vaaleja. Tietävät joutuvansa lähtemään. Jättävät aiheuttamansa koko paskan seuraavan hallituksen käsiin.
 
Tossakin asiassa auttaisi jos joku saisi puhuttua Paaville järkeä päähän.
Ja jos joku keksis noihin maihin vaikka käänteisen lapsilisän jota maksetaan yhdestä lapsesta mut viimeistään kolmas lakkauttaa senkin rahan.
Tossakin asiassa auttaisi jos joku saisi puhuttua Paaville järkeä päähän.
Ja jos joku keksis noihin maihin vaikka käänteisen lapsilisän jota maksetaan yhdestä lapsesta mut viimeistään kolmas lakkauttaa senkin rahan.

Eurooppalaiset eivät nyt kuitenkaan ole ongelman ydin väestöräjähdyksessä.
 
Yhteistyössä