Synnytysmasennuksesta kärsiviä/toipuvia äitejä?

[ShenElena]

Hei!

Olen 2,5 kk ikäisen tytön äiti ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen vauvan ollessa 4 viikkoinen, vaikkakin oireilin jo tuota ennenkin jo synnytysairaalassa. Nyt elämä on tätä vauva-arkea ja masennuksen kanssa taiteilua, jossa vertaistuki olisi tarpeen.

Kuinka kauan teillä muilla on toipuminen kestänyt ja kuinka olette saaneet elämänne järjestettyä sairastumisen kanssa?

Olisiko joukossa äitejä, jotka haluaisivat vertaistukea ja ihan vain samaa läpikäyvän juttuseuraa tähän arjen pyöritykseen?

 

[ja nosto]

Löytyykö muita masentuneita äitejä?

 

[*Iltatähti*]

Moi!

Täältä löytyy yksi kohtalotoveri. Minulla tosin tilanne se, että tyttö nyt jo yksivuotias ja masennus melkolailla taakse jäänyttä elämää, mutta silti tuoreessa muistissa. Raskas vuosi takana, mutta tulevaisuus näyttää jo valoisammalta. Kovasti haluan lähettää voimia muille masennuksesta kärsiville. Muistakaa että ette todellakaan ole yksin!

Kirjoittaisin mielelläni enemmänkin aiheesta, mutta nyt ei aika anna myöden....ehkä myöhemmin!

 

[äippä -71]

Tämäkin mamma on ollut masentunut. Mulla on kaksi lasta ja oikeastaan masennuin jo ekan lapsen kohdalla mutta en osannut hakea apua. Ja toisen lapsen kohdalla masennus iski lujemmin ja neuvolasta sain Babe Bluesin esitteen ja kerran kun oli tosi paha olo niin soitin sinne ja pääsin vertaisryhmään. Oli mahtavaa nähdä ja jutella muiden masislaisten kanssa. Muistaakseni mun pahim masis meni ohi noin reilussa puolessa vuodessa. Varmaan suomessa on muitakin masennusryhmiä. Ota rohkeasti luuri käteen ja soita. Nyt nuorin täyttää viisi ja entiset vaikeat ajat ovat muistoja vain.

 

[*Iltatähti*]

Taas kiire, mutta lyhyesti kerron, että itse kärsin myös masennuksesta ihan alusta alkaen. Välillä tuntui jo helpottavan, mutta vauvan ollessa vajaat 4 kk aloin kärsiä pahasta unettomuudesta. Se johtui toki osittain masennuksesta (mutta osittain myös siitä, että olen aina ollut"huono" nukkuja), mutta pahensi myös masennusta itseään. Siinä vaiheessa jouduin hakeutumaan (neuvolasta passittivat) lääkärille ja sain lääkityksen. Käytin lääkkeitä noin 4 kk. Ihan täysin eivät oireet vielä silloinkaan olleet kadonneet, mutta ihan hyvin olen nyt kuitenkin pärjännyt ilman lääkitystä. Hiukan toki pelottaa tämä vuoden synkin ja raskain aika...

Mitä sinulle ShenElena kuuluu?

 

[ShenElena]

Olen tuolla Ensi- ja turvakodin babyblues-yksikössä käynytkin ihan yksilötapaamisilla, koska ryhmiä siellä ei ole alkanut tänä syksynä vaan vasta talvella alkaa seuraava vertaistukiryhmä. Hyvää on kuitenkin tehnyt myös nuo yksilötapaamiset.

Olo on alkanut vähitellen jo helpottaa vaikka toipumisprosessi on vielä alkuvaiheessa. *huokaus*
Rankinta tässä masennuksessa on se, etteivät rakkauden tunteet vauvaa kohtaan ole vielä syttyneet niinkuin toivoisi. Ja vauvan itku tuntuu edelleen todella ahdistavalta, mutta onneksi siedän sitä kuitenkin jo paremmin kuin aiemmin. Lääkityksen olen minäkin saanut ja syön sellaista mietoa annosta, joka varmaan osaltaan tasoittaa oloa. Mutta suurin tekijä tässä parantumisessa varmasti on aika ja tuo psyykkinen työ - ainakin näin olen itse järkeillyt. Ja kuten Iltatähti sanoi, ei tämä synkkä vuodenaika kyllä mielialaa kohenna.

Haluaisitko Iltatähti vaihtaa ajatuksia sähköpostitse? Sähköpostiosoite on shenelen@gmail.com