syömishäiriö pelottaa...

["huoh"]

Olen joskus meinannut sairastua vissiin jonkunlaiseen syömishäiriöön mutta ihan itsekseni onnistuin välttämään että mitään pahempaa ois käynyt. Jälkeenpäin olen kuvista huomannut, että silloin olin laiha, mutta silloin tunsin itseni lihavaksi ja en uskaltanut syödäkään melkeen mitään. Silloin pitkän aikaa muutenkin paino, ruoka ja liikunta olivat sellainen osa elämääni että ajattelin niitä koko ajan ja paino ahdisti minua. Paino vaihteli paljon ja välillä söin hirveästi ja välillä en mitään moneen päivään.

Nyt olen saanut lapsen reilu kuukausi sitten ja tunnen itseni taas lihavaksi. Tällä hetkellä olenkin vähän normaalipainon yläpuolella BMI:n mukaan. Vihaan vartaloani, maha roikkuu ja on TÄYNNÄ arpia. Taas ajattelen melkeen koko ajan syömistä. Ja olen huomannut että meinaan sortua koko ajan olemaan syömättä mitään, vaikka pitäisi syödä kunnolla kun imetän. Välillä jos olen syönyt herkkuja, ajattelen etten saisi syödä koko loppupäivänä mitään. PElkään että taas tästä tulee samanlaista paskaa että en uskalla syödä mitään. Taas olen puntarilla ruvennut ravaamaan joka päivä jne..

Mitä mun pitäis nyt tehdä että vältän tän pahenemisen??

 

[---]

Heität puntarin ja kokovartalopeilin hetkeksi helvettiin.

Ja ajattelet, että lapsen takia sun on nyt syötävä hyvin ja monipuolisesti.

 

[emppu75]

noh, vanhana anorektikkona voin sanoa, et vaikealta tuntuu, kun totuus on toinen, kuin mitä oma "järki" mukamas toitottaa.. lyhyesti enempää selittelemättä: aikoinaan olin useita vuosia täysin syömättä, paino putosi niinkin alas kuin 45kg ja pituuttaa sentään 176... nyt rv 36+1 meneillään.. eli ennen raskautta painoin 59kg, olin päässyt jotenkin kutenkin asiasta yli jo vuosia sitten, nyt painoa 69kg ja itseni tuntien tiedän, kuinka vaikea asiaa on käsitellä, kun paino siirtyy uusille kymmenluvuille.. on vain ajateltava tiukasti lasta ja lapsen parasta, mun kohdalla pitää ainakin paikkansa, ettei anoreksiasta parane koskaan täydellisesti, mutta apua ja helpotusta voi saada ja toipuakin voi jotenkin... miten sulla mennyt, ap?

 

[Piku81]

Kyl minä myös myönnän että itsellä paino näyttelee todella suurta osaa elämässäni ja minä myös välillä olen nähnyt itseni isompana kuin mitä olenkaan:| Aikuis iällä olen alimmillan painanut 41kg ja pituutta on 156cm eli aika pätykkä kyllä olen. Mut tuolloin painon ollessaan alimmillaan niin kroppa alkoi jo ilmoitella et en voikovin hyvin..

Tässä välissä olen tehnyt pari lasta ja ne puolentoista vuoden ikäerolla, nyt nuorimmaista hakemaan mennessä painoi n.74 kg.. Et aika pallo maha olin ja levennyt kyllä. Kilot lähti itsestään ja nyt painan vähemmän kuin ennen esikoisen odotusaikaa, n. 46kg näyttääpuntari nyt. Tästä ei ois enää kauheasti varaa laihtua, mut silti en tunne itseäni mitenkään kovin laihaksi, ja ehkä jopa hetkittäin todella varon etten syö liian isoja annoksia, ettei kilot tuu takas, minulla myös on hieman syömishäiriön mieli ja helposti karkaa homma hanskasta.
Mutta vauvaa imetin 1v3kk ja sen aikana pidin huolen syömisestä, ihan vauvan vuoksi ja paino laskikin imetyksen aikana vain 74->57kg ja sit imetyksen jälkeen loput tippui..

Kyllä se paino alkaa siittä laskeen ja sulla on vielä todella pieni vauva, joten ei voi olettaakaan että nahkakaan olisi heti ok. Ja ikävä kyllä siellä ne arvet on mahassa vieläkin vaikka itselläkin on lähtenyt -27kg , mut ei ne enää niin paljoa häirihte...Sekin täytyy muistaa et sun mieli heittelee hormoonien vuoksi.

 

[Piku81]

Mää muuten käyn kanssa puntarilla joka päivä :| huono tapa.

 

[zuppis]

ne joilla oikeasti on ylipainoa eivät valita sen sijaan nämä joilla sitä ei ole niin täällä sairastavat sitä anoreksiaa.heittäkääpä tuo hulluttelu pois ja ajatelkaa että täällä eletään vaan kerran ja keskittyä tärkeämpiin asioihin.syö sitä mitä mieli tekee kyllä se elimisto tietää.ja mitä sitä tekee niitä kersoja kun voi olla tekemättäkin ei tartte venyttää persvakkoo eikä mahhoo jos ei taho itepä ootta valintanna teheneet.

 

[emppu75]

persvakonsa kullakkii

 

[Piku81]

Eipä sitä tuolle mielelle voi mitään.. Ja mä kyllä voin elää omien arpieni kanssa ja persvaon kanssakin olen ihan sinut.. mutta lihoa en enää haluu.

 

["huoh"]

kiitos vastauksista... Mulla on enää 1kg "raskauskiloja" jäljellä, mutta tahtoisin pois vielä noin 10. Silloin olisin ihan normaalipainoinen. Mutta kerran kun laihdutin juuri siihen samaan painoon, niin en pystynytkään lopettaa. Näytin mielestäni edelleen lihavalta. Laihduin siitä vielä noin 10kg lisää ja monet huomauttelivat että olen liian laiha ja että pitää syödä, mutta kuvittelin että he vain sanovat niin tai että entiseen painooni verrattuna vain olin laihempi. Nyt kun katson niitä kuvia, olin kyllä ehkä liian laiha omastakin mielestäni. Pelottaa vaan että nyt taas käy niin, että laihdutan liikaa. Haluaisin puhua neuvolassa tästä ongelmasta mutta en jotenkin uskalla. Miehelle olen puhunut tästä ja hän kyllä tukee minua, mutta en haluaisi neuvolassakaan puhua silloin siitä kun mies on tulossa mukaan. Haluaisin puhua ihan rauhassa terveydenhoitajan kanssa. En todellakaan halua että vauvan paino yms kärsii sen takia että itse haluan olla laihempi. Mutta en vaan voi sille mitään, että välillä en pysty syödä melkein mitään. Melkein joka päivä olen ruvennut itkemään sen takia että tunnen itseni lihavaksi. sitten vielä synnytyksen jälkeen eräs tuttu kommentoi että "jaa vieläkö tonne mahaan on toinen jäänyt?". Vitsillä varmasti vaan, mutta ei tosiaankaan tuntunut hyvältä...