Syyskuun 2009 odottajat 2

  • Viestiketjun aloittaja Tilli_
  • Ensimmäinen viesti
Utelias pahalainen
Huhhuh,onpas Lallalla ollut hurja sairaalareissu pikkuisen kanssa. Toivottavasti paise paranee ja kaikki menee hyvin.

Tässä hiukan synnytyskertomusta vihdoinkin =).
Eli synnytyskertomusta:
Edellisenä yönä mulla oli harjoitussuppareita 10min välein ja tuli nukuttua 20min koko yönä.Sairaalaan jouduin silloin perjantaina suoraan yliaikaiskontrollista lapsiveden vähyyden ja vauvan kasvun pysähtymisen takia. Samana iltana siirryin synnytysosastolle kun sydänäänet notkahtivat aina supistuksen tullessa. Synnytysosastolla sitten supparit pikkuhiljaa voimistuivat(klo 22) ja kalvojen puhkaisun jälkeen pääsi helvetti irti kipujen muodossa. Mä imin kaksin käsin ilokaasua ja voivottelin sekä kirosin ääneen. Kätilö pyysi epiduraalilupaa vaikken ollutkaan vielä tarpeeksi auki ja sen saatuani (klo 1) pystyin nukkumaankin 3 tuntia...aah! Sain vielä uuden puuduteannoksen, mutta sitten monitori ilmoitti vauvan ahdingosta ja tehtiin kiireellinen sectiopäätös.
Vauva olikin sitten ollut tulossa pää vinossa ja käsi edellä ulos ja lapsivesi oli vihreää ja kokkareista.Istukka oli kiinni niin tiukasti että käsinirrotuksen yhteydessä repesin kunnolla ja vertakin menetin 1300ml.Vauva vietiin suoraan teholle ja siitä muutaman päivän päästä vielä toiselle osastolle. Eli vauvalla oli alkuun alhaidet sokeriarvot ja sit pulautti kaiken ruuan pellolle. Huono tyttö oli syömään vielä lapsivuodeosastollakin, mutta kotona on ottanut kaiken takaisin =D.
Sairaalassa olin siis yhteensä 10 päivää joista 2 päivää vauvan kanssa vierihoidossa.Torstaina neuvolassa painoa oli tullut lisää 40g/päivä ja hyvin tuntuu neitokainen voivan.Maanantaina olis sitten kotikäynti edessä.
Mellä ollaan 2 päivää oksennettu rintamaidot ulos ja vaan korvike pysyy sisällä. Soitin jo Tyksiin ja siellä kehoitettiin antamaan korviketta että tytön ruuansaanti olisi turvattuna....täytyy varmaan alkaa katsomaan tarkemmin mitä suuhunsa laittaa jos pulauttelu johtuu siitä =(.
UP ja neiti 2vko
 
Ellen83
Taas tälleen iltmyöhään täällä hengailen...

Utelias pahalainen, sinulla olikin melko dramaattinen synnytys ja sen jälkeinen aika. Onneksi kuitenkin lopputulos on hyvä. Toivotaan että myös oksentelu loppuu pian.

Lallalle myös sympatiat, kuulostaa tosi ikävältä reissulta. Toivottavasti vauvasi toipuu hyvin.

Täällä ei mitään ihmeellistä. Vauvalla on kova ruokahalu ja lisämaitoa on jouduttu antamaan jotta kaveri olisi tyytyväinen. Näyttää siltä että vauvalle on pikkuhiljaa kehittymässä jonkinlainen päivärytmi ja se on hyvä juttu se. :)
 
bambu86
aika rankkoja kokemuksia up:llä ja lallalla:(

täällä on tänään ollut vähän kiukkupäivä:D ilmavaivoja. mutta ei mitään vakavaa. varmaan noi mun suihkutissit saa tytön nielemän niin paljon ilmaa vaikka yritän valuttaa suihkuamisia harsoon.

käytiin aikas pitkällä vaunulenkillä, 2,5 tuntia käveltiin!

miten te vietätte aikaanne vauvan kanssa? vauvan hereillä ollessa jutteletteko ja seurusteletteko koko ajan? se on välillä kyllä vähän rankkaa kun mies on koko syksyn viikot töissä ja käytännössä hoidan vauvan yksin. ei siinäkään muuta rankkaa ole muuta kuin se että en koko ajan jaksa sosialisoida vauvan kanssa vaikka yritän mahd. paljon jutella ym.

kohta pääseekin nukkumaan:)
 
Riikkanen
Onpa ollut kurja viikko Lallalla! Tosi hyvin kuitenkin kuulostat ottaneen nuo vastoinkäymiset vaikka kaikenlaista on ollut.

UP:lläkin tosiaan ollut dramaattinen alku vauvan kanssa, toivottavasti rintamaidon syöminen alkaa sujumaan pian paremmin.

Täällä ei mitään uutta.
 
Eemi
Voi Lallan pientä miestä. Toivottavasti kaikki hyvin ensi viikolla... Samoin UP:lla ja vauvalla rankka tuo alku, mutta nyt kai paremmin jo menee. Täytyy vain toivoa, ettei oksentelu jatku - voiko mikään allergiakaan noin pienellä oireilla??

Täällä on ilmeisesti taas tiheän imun kausi, kun kuusi viikkoa tuli täyteen. Kaveri syö aamulla pari-kolme tuntia ja illalla sen saman, mitä aiemminkin, eli ihan älyttömästi. Eilen meni rintamaitoa ja korviketta yhteensä lähemmäs litra, kun tähän asti on selvitty n. 700 ml:lla. Että näin... Mulla maidontuotanto vain vähenee, kun en ehdi edes lypsää vauvantahtisesti, niin on kiire vauvaa syöttäessä!

Bambu; mäkin olen miettinyt tuota seurusteluasiaa. Etenkin nyt, kun vauva on paljon hereillä... Tuntuu, että olen tosi huono äiti, kun illalla kun vauva on eniten hereillä, olen itse jo niin poikki etten paljon jaksa enää jutella tai ihmetellä leluja. Vaipanvaihdon, vaatteiden laiton ja syöttämisen aikana yleensä jutellaan jonkin verran, mutta nukuttaa yritetään aina hiljaa, samoin kuin yöllä ei puhuta oikeastaan mitään. Oonkin tosi tyytyväinen, että nykyään saadaan vauvan 2 yösyöttöä menemään alle tunnissa molemmat, eli syöttö ja nukkumaan omaan sänkyyn. Illat on niin rankkoja, että yöllä ei enää kerta kaikkiaan jaksaisi.

Mutta nyt vaunuissa heräillään taas. Vauhdikas ilta edessä, joten lähden sitä valmistelemaan.

Eemi
 
bambu86
Tänään oli meidän tyttö eka kertaa mummin ja papan luona hoidotta muutaman tunnin kun me käytiin syömässä. oli kyllä tosi kiva käydä kahdestaan ja ilman vatsaa varsinkin. jopa viinilasillisen otin:)

eemi: meillä on tyttö tosi nopea syömään, yleensä menee jotain 10min. mutta iltaisin sitten haluaa ihan tosi usein, jopa 20 min välein. mut mikäs siinä kun telkkaria kuitenkin katotaan. mut iltaisin mäkään en jaksais koko ajan jutella. päivällä sit enemmän. tänään vähän päivällä kuunneltiin lastenlauluja youtubesta, muistin vielä sanatkin ulkoa!

nyt telkkarin ääreen..
 
Sasa_sofia
Jokohan nyt kerkeisin kirjoitella synnytyksestä.

Eli maanantaina 28.9 kävin kaupoilla ihan tavalliseen tapaan.enkä osannut todellakaan odottaa että iltapäivällä olisi synnyttämään lähtö. Kävely ja autosta nousu oli kuitenkin tuona päivän hieman erikoista. Supisti hiljalleen joka kerta kun autosta tulin pois ja kun kävelin, niin piti todella hiljalleen kävellä.

14 aikoihin kävin vielä ostamassa pojalle uuden puhelimen. 15 aikoihin rupesin tekemään perheelle ruokaa. Yritin paistaa lihoja, mutta eihän siitä mitään tullut kun supisti koko ajan n.8-10 min välein. Soitin miehelle 15.30 että nyt olisi varmaan aika tulla kotiin. Miehellä sattui olemaan tunnin ajomatka kuitenkin. Kärvistelin pöytää vasten ja kun supistus oli ohi, niin yritin paistaa taas noita pihvejä. 16 aikoihin ei pihvien/ruuan tekemisestä tullut enää mitään, ja soitinkin miehelle että tulisi joh. Mies sanoi että mensi vielä 20min, jota en todellakaan jäänyt enää odottamaan. Onneksi vanhemmat olivat sattumoisin kylässä, joten isä lähti minut viemään sairaalaan. Matkaa oli vain 3-4km, mutta sekin tuntui ikuisuudelta. Ja ne helkutan liikenne valot. Kärvistelin autossa kyttyrässä ja isä oli kauhusta sekaisin. Parkkipaikat tietysti oli ihan täynnä sairaalan pihassa, joten käskin ajaa ihan etuoven eteen. Käpöttelin sisälle melkein kontillani,kun kätilö juoksi vastaan.

Jouduin kävelemään käytävää pitkin jonkun aikaa, odotellen miestä. Ette usko että nuo minuutit tuntui pitkälle. Mies ei tietysti tullut, joten minut siirrettiin tarkkailuun. Jouduin käyrään heti ja supistukset tulivat joh 5-7 min välein. Siinä pyörittelin itseäni tunnin verran. Siinä rytäkässä mieskin tuli paikalle. Kätilö tarkasti tilanteen ja oli väljä 2 sormelle. 17 aikaan meni sitten vedet, ja siitä alkoi minun oksentaminen. Siis oksensin koko ajan. Ja ette usko miten on kauhea olo kun oksettaa ja supistus tulee..Käskin miehen painaa hälytys nappia.Kätilö tulikin heti ja siirryttiin saliin.

Seuraavasta en muista kauheasti, mutta kirjoitan nyt sen minkä muistan...

Salissa sain melkein heti ilokaasun, josta minun mielestä ei ollut kauheasti apua. Taju oli koko ajan lähteä ja kipu vain yltyi. Sitten jossain vaiheessa vauvan sydänäänet heikkeni ja tuli notkahdus ja kokonaan pysähdys. Sanoin miehelle että soittaisi kelloa, jolloin kätilö tuli juosten paikalle. Siinä samassa oven avauksessa tuli 4 lääkäriä paikalle. Tajunta oli siinä vaiheessa aika huonoa, mies vain kertoi että olin ihan muissa maailmoissa. Minut käännettiin vasemmmalle kylelle ja lääkäri ronkki jonkin aikaa. Sitten vauvan sydänkäyrä lähti hiljalleen tulemaan takaisin päin. Sain jossain vaiheessa spinaali puudutuksen ja sitten olo helpotti. Nukahdin niin pitkäksi aikaa, että seuraava muisti kuva onkin kun ponnistin. Vauva tulikin maailmaan nyrkki edellä ja 5 minuutin ponnistamisella. Kiva synnytys sinänsä, että vintti oli pimeänä melkein koko ajan.

Vauva laskettiin mahan päälle ja itkua ei voinut siinä vaiheessa edes isä estää. Kätilökin liikuttui, kun sydämen pysähdyksestä huolimatta tuli ihan terve vauva. Vauva joutui vähäksi aikaa keskoskaappiin lämmittelemään, kun hengitys oli epätasaista.
Pissarakko oli ns.jumiutunut kiinni, kerta pissiä oli niin paljon että se ei enää lähtenyt tulemaan ollenkaan. Joten katetrilla jouduttiin ottamaan pois. Ja sitä sitten olikin 1200ml . Tikkejä ei tullut yhtään vaan 2 nirhautumaa.

Kävin suihkussa ja söimme kaikessa rauhassa aterian.Jalat olivat vielä sen verran tunnottomat, että minut siirrettiin pyörätuolilla osastolle. Siellä sitten vietin sen 2 päivää ja keskiviikkona pääsimme pois..

Jokohan riikkanen on saanut vauvan..
Sasa_sofia poika 1vkko
 
Riikkanen
Noup, ei vauvaa vielä. Mitenkähän lolako? Ei ole muutamiin päiviin kirjoitellut. Tosin ei muakaan pahemmin huvita kirjoitella. Ei huvita sitten yhtään mikään.

Sasa_sofia, melkoisen raju kokemus sullakin. Onneksi vauva kuitenkin on kunnossa ja itsekin kuulostat hyvävointiselta:)

Kävin äsken neuvolassa. Verenpaineet, pissa ja sydänäänet kaikki oikein mainiosti. Nyt tehtiin lähete äitiyspolille, sieltä kuulemma soittelevat lähipäivinä koska saisin mennä. Mä oon kyllä niin pahantuulinen, itkuinen ja masentunut tähän tilanteeseen. En jaksa keskittyä yhtään mihinkään ja mielessä pyörii vaan yksi asia. En saa nukuttua, unet on aivan levottomia, hikoilen ja yritän löytää jonkinlaista asentoa. Jos joskus vielä saan kolmannen lapsen en todellakaan arvaile vauvan syntyvän etuajassa.

Olipas muuten "kiinnostava" neuvolakokemus jälleen. Taas kerran siellä oli eri ihminen, tällä kertaa ilmeisesti se vakituinen terkka joka on ollut jollain 1,5 vuoden virkavapaalla. Kiva hössöttävä keski-ikäinen nainen. Aika oli puoli tuntia myöhässä enkä yhtään ihmettele tuolla tössötyksellä. Ei osannut käyttää konetta ja oli han pihalla nykykäytännöistä esim TAYSin lähetteiden suhteen. Olin jo lähdössä kun alkoi mulle vielä vartin verran selittämään omista murrosikäisistä lapsistaan ja kuinka tärkeää on kertoa lapselle rakastavansa häntä. Sitten vaan sanoi että koita nyt nauttia vielä näistä viime hetkistä ja sovi vaikka jotain kyläilyjä ym. Juups. En sit jaksanut taas uudelle ihmiselle alkaa selittämään että olen kuule tässä aika monta viikkoa ollut niin kipeänä etten todella jaksa lähteä edes kotoa mihinkään.

Sorppa nyt valitus ja sori kun joudutte mun takia hengaan edelleen täällä odotusketjussa;)

Riikka 41+2

 
lolako
Ihana, runsas ja tummatukkainen poika syntyi torstaina 1.10.2009 klo 20.10. Viikkoja oli 40+6. Pituutta pojalla 53 cm ja painoa komeat 4400 g. Synnytys oli nopea ja mukavat muistot jäi. Tänään tultiin kotia tunteroinen sitten. Lisää myöhemmin.

Riikkaselle paljon tsemppiä!!

Lolako ja pieni söpöläinen
 
Lalla
Riikka, mä taidan vielä pitää pisimpään odottaneen kruunua ja voin mielelläni pitääkin sen, niin sä pääsisit synnyttämään ennen mua eli rv 42+0! ;)

Meillä ei oikein onni ole myötä... Jouduttiin tänään neuvolasta taas suoraan Tyksiin sen peppupaiseen takia. Vauva joutui aloittamaan varalta jo paastonkin, jos joutuu taas leikkaukseen. Haava oli ärhäkän näköinen ja siinä epäiltiin uutta mätää, joka ei pääse ulos.

Tyksissä oli ihana lääkäri ja päästiinkin onneksi kotiin! Vauva sai kyllä antibioottikuurin, mutta on sekin parempi kuin leikkaus. Ja torstaiksi saatiin taas kontrolliaika Tyksiin.

Lääkäri sanoi, että haava on vielä auki ja jos siellä vielä muhii mätää, niin sen pitäisi päästä ulos. Tuo oli hyvä uutinen, sillä se haavaa auki pitänyt dreeni irtosi 2 vrk etuajassa. Neuvolassa sanottiin, että haava on visvainen, mutta se on vain sitä märkää, joka tulee ulos.

Vauva on voinut kohtuullisen hyvin, mutta on alkanut välillä raivota tissillä. Liekö maidontuotanto heikentynyt jo tämän stressaamisen takia vai maistuuko maito stressilitkulta... Toivottavasti pääsisimme palaamaan syömisten osalta entiseen.

Jatkuva pepun peseminen on älyttömän kuluttavaa ja raskasta, mutta ei auttais valittaa, kun vauva on kuitenkin kotona ja siinä mielessä kaikki hyvin. Jokainen jäljen jättänyt pierukin pitää kuitenkin huuhtoa mahd. pian pois. Vaippoja kuluu aivan tuhottomasti. Me ollaan aina vaihdettu niitä usein ja nyt niitä pitää vaihtaa vielä useammin. Laskin, että tänäkin aamuna peppua oli pesty ja vaippaa vaihdettu 8 kertaa 2 tunnin sisällä. Voiskohan jostain tilata rekka-autollisen vaippoja kotiinkuljetettuina?! Tai voiko jostain saada vaippa-avustusta?

Voi, kun meidän pieni nyt vain tulis kuntoon... Nyt tuntuu niin helpolle se elämä, joka meillä oli ennen tätä sairastamista! Mitä mäkin muka silloin valitin - ihan tyhjästä. Puuh...

Lalla ja Pikku-ukkeli, huomenna 4 viikkoa
 
Lalla
Ja taas pysyin niin tiukasti navan alapuolisissa jutuissa, että unohdin...

Lolakolle jättimäiset onnittelut muhkeasta pojasta! Kiva kuulla, että synnytys meni hyvin. Nyt vain kotielämää, onnea siitäkin!
 
Ellen83
Lolakolle paljon onnea pojasta! Mukavaa että synnytys meni hienosti.

Sasa_sofialla on tosiaan ollut vauhdikas kokemus, onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin.

Riikkaselle tosi paljon tsemppiä! Tiedän ettei mikään tässä vaiheessa enää oikein piristä, mutta meille tosiaan saa valittaa. :) Bambun neuvot kuulostaa hyviltä, aika lailla samoin itsekin vietin loppuajat. Ja kyllä me kaikki varmasti täällä odotuspalstalla vielä jaksetaan olla, älä siitä huoli. :)

Lalla, nappaanpas sulta pisimpään odottaneen tittelin, sillä mähän pääsin tositoimiin vasta rv 42+1. ;) Ikävältä kuulostaa nuo pesutouhut, mutta onneksi kuitenkin saitte pitää vauvan kotona. Toivottavasti pieni paranee pian.
 
Riikkanen
Lolakolle suuret onnittelut!!!!

Tässä sitä sit ollaan viimeisenä....Mä alan olla jo henkisesti valmistautunut käynnistykseen. Nyt ymmärrän kun Lallalle tuli niitä tunteita että itsessä on jotain vikaa. Samaa ajattelen nyt mäkin, että mussa täytyy olla jotain vikaa kun ei käynnisty synnytys. Ja toisaalta vähän pelko että onko vauvalla joku hätänä. Musta on tullut ihan raivopää, käy ihan muita perheenjäseniä sääliksi, varsinkin poikaa joka muutenkin taitaa olla hämmentynyt tästä kohtuullisen kireestä tunnelmasta kotona. Täytyy yrittää hillitä itsensä. Vähän helpotti kun eilen illalla sain varmaan tunnin itkukohtauksen miehelle (lapsi jo nukkumassa onneksi), ihan vaan kaikesta, ei pelkästään tästä odotuksen pitkittymisestä....Vieläkin silmät ihan turvoksissa. Ainakin jotain hormoneja on liikkeellä kun jatkuvasti vaan itkettää ja raivostuttaa.

Lalla, paljon voimia pienen pepun paranteluun! Kuulostaa tosi kurjalta:( Onko teille ehdotettu/saako kokeilla pepulle ilmakylpyjä? Ettei vaipat hautois haavaa?

Riikka ja jotain miljoona raskausviikkoa
 
Eemi
Lolakolle isot onnittelut! Tarkempaa infoa odotellessa...

Sasalla oli kyllä myös jännittävä synnytys, ehkä oli tosiaan onni, että olit itse ihan muissa maailmoissa. Ei tullut sitä hirveää paniikkia sitten varmaan... Tai ainakaan niin pahana. Mutta tuloshan oli ihana!

Riikalle nyt tsemppiä ja tosiaan, makaa nyt sohvalla kun vielä kerkiät. Itseä otti ihan sikana päähän kun joku sanoi noin, mutta nyt olen itse samaa mieltä. ;) Hitto kun sais vaan loikoilla sängyssä, lukea ja nukahtaa sitten kun nukuttaa.

Eilen oli taas ilta ihan suoraan helvetistä, vauva huusi oikeastaan neljä tuntia putkeen tuonne iltayhteentoista asti ja söi aina puolen tunnin välein vähän. Sänkyyn jäi nukkumaan kymmenen jälkeen kaksi kertaa, seurasi uusi itku ja hiukan syömistä molemmilla kerroilla, ja sitten yhdentoista aikaan nukahti lopullisesti. Unta riitti sitten lähes 4 tuntia, mikä alkaa meillä olla aika maksimimäärä nykyään... Vaikka sen jälkeenkin nukuin vielä parissa pätkässä yhteensä kolmisen tuntia, olen aivan lopussa. Onneksi päivisin saan vauvan vaunuihin simahtamaan ainakin kaksille unille, eilen nukkui kolmet 2-3h päiväunet.

Oikeasti en usko, että kyse on mistään vatsanväänteistä tai koliikista, koska muuten vauva ei minusta ole poikkeuksellisen itkuinen. Yötkin menee pääsääntöisesti rauhallisesti, kunhan se yö vain saadaan alkamaan! Mutta jatkuva syöttäminen, pulloshow, pullosta kieltäytyminen ja parkuminen on kyllä ihan kamalaa iltaisin. Vauva on itsekin niin väsynyt että varmasti itkee ihan väsymystä, mutta millään ei saa nukahtamaan edes hetkeksi. Ei vaunuihin, ei ulos, ei sisälle, ei heijaamalla, ei taputtelemalla eikä omaan sänkyyn laittamalla, ei laululla, ei hyräilyllä - ei millään. Toivottavasti tämä joskus loppuu!

Mulla on torstaina oma jälkitarkastus... En edes tiedä, mitä sanoisin siihen ehkäisyasiaan, koska lähinnä meistä molemmista tuntuu, ettei meillä harrasteta seksiä enää koskaan. Ei ole aikaa edes ajatella seksiä, saatika että joskus jaksaisi käydä ihan tositoimiin. Mitä muut olette ajatelleet? Hormonaalista ehkäisyä en enää halua, en minkäänlaista, joten ehkä sitten kupareikierukka? Tai kortsut? Mutta eipä meille ole toista lastakaan kyllä lähiaikoina suunnitteilla... joten kierukkako?

Vauva jää puolentoista viikon päästä ekaa kertaa hoitoon mun vanhemmille, kun lähdetään kauppoihin ja ulos syömään. Piti mennä jo ensi viikonloppuna, mutta mun äidille tuli este... Huolestuttaa kyllä miten se menee, kun nää nukutushommat on meillä näin kinkkisiä. Musta tuntuu, että vauva herääkin nykyään ihan jokaiseen risahdukseen... Rasittavaa.

Ja tässä mä vain valitan, vaikka ihana vauva tuhisee vaunuissa! On tää hirveää... Lallalle tosiaan toivotan kovasti jaksamista tuon paiseen kanssa, toivottavasti nyt menisi kiinni ajallaan ja ilman ongelmia! Tuli myös mieleen, että jos vaippaa täytyy noin usein vaihtaa, niin olisko ihan joku flanellinkaistale hyvä villahousuissa/alushousuissa, kun ei noin lyhyellä välillä ehdi varmaan vaippa kastuakaan tai mitään. Jos unohtais kertakäyttövaipat siksi aikaa, kun haavaa ei enää tarvitse koko ajan pestä? Jos teillä olis vaikka vanhoja lakanoita tai jotain, mitä vois tarkoitukseen suikaloida.

No niin. Nyt lypsy ja sitten lenkki. Nukuttaa kovin...

Eemi ja pikku E, 6 viikkoa ja 5 päivää
 
Utelias pahalainen
Eemille piti kommentoida heti näin alkuun, että oletkos kokeillut tossa nukuttamisasiassa kapalointia. Meillä on muutamaan otteeseen toiminut kun neiti ei meinaa väsymykseltään millään nukahtaa niin olen käärinyt tiukasti peiton sisälle (siis niin että naama jää näkyviin mut kädet on ristissä rinnan päällä) ja siihen on nukahtanut melkoisen nopeaan.
Paitsi edelisyönä itki ilmeisesti masuvaivojaan vajaa 2 tuntia putkeen ja oli kyllä ihan helkutin raskasta.Meilläkin nukutaan öisin ensin 4tuntia ja sitten loput 2 tunnin pätkissä. Päivisin vedellään yleensä muutamaan otteeseen 2-3tunnin päikkäreitä.
Neiti on niin isin tyttö että syömiset ja nukahtamiset sujuvat parhaiten isin hoitamina. Hiukan pelottaakin aika kun mies menee takaisin töihin. Siksi olen yrittänyt hoitaa vauvaa mahdollisimman paljon päivälläkin.
Lallalle kovasti tsemppiä paiseen hoitoon ja vaipanvaihtoihin,toivottavasti haava paranee pian ja elämä normalisoituu.
UP
 
ellinoora77
moi!

miljoonasti onnea lolakolle! ja kovasti tsemppiä riikalle, been there...:) voi kauhistus lalla, mikä huono tuuri teillä! en ole koskaan kuullutkaan tuollaisista paiseista, mistä ne oikein johtuu? tsemppiä vauvan hoitoon...

eemi: suosittelen myös kapalointia! meillä nukutaan myös kapalossa melkein joka yö, vähentää turhaa huitomista ja avuttomuuden tuntua vauvalla minusta. ihan rauhassa saa kapaloida aika tiukkaan, vauvat tuppaa tykkäämään siitä. sitten laitan paketin kyljelleen, tuen unileluilla hyvän asennon, niin ei haittaa vaikka pulautuksiakin tulisi.

up: kovasti sympatiaa sinne raskaan alun takia, mulla ainakin on kestänyt aika kauan sisäistää niitä alkuvaiheen draaman hetkiä. välillä iskee ainaa paniikki, että mitä jos ei oltaisikaan ehditty ajoissa jne. onneksi sulla on mies kotona, niin saat käydä tunteitasi läpi, mulle ainakin on ollut juttukaveri tarpeen tässä kotona ollessa, sairaalassa en ehtinyt oikein edes tajuta asioita. onneksi tytöllä on nyt kaikki hyvin ja syöminenkin sujuu jo..? onko teillä sovittu jotain jälkikontrollia vai neuvolaako vain? miten olet toipunut sektiosta, minä alan ainakin olla jo ihan normaalitilassa.

mitenkähän aamu jakselee..?

mulla on kans jälkitarkastus parin vkon päästä, täällä ainakin annetaan ensin minipillerit ja kierukka vasta joskus puolen vuoden päästä. minä olen kauhean huono muistamaan pillereitä, haluan hormonikierukan heti kun mahdollista. minä olisin jo ihan valmis seksiin, mutta ei olla vielä ehditty kokeilemaan. älä huoli eemi, kyllä se vauva-arki siitä helpottaa ja se seksin aika tulee sitten kun siltä tuntuu. kannattaa ehkäisy huolehtia heti kuntoon, niin ei sitten jää siitä kiinni, kun tilaisuus tulee..:) hormonikierukka on ihan hyvä ja helppo, tosin vaikutti mulla viimeksi vähän haluihin hillitsevästi. ja yhden kerran putosi itsekseen pois, oli varmaan asennettu huonosti. ja raskaaksi en vielä voi hankkiutua, pitää kohdun parantua kunnolla, vaikka kieltämättä on ollut sellainen olo, että ei tämä lapsiluku ehkä sittenkään vielä ole täynnä.

vieläkö teillä on jälkivuotoa? mulla väheni jo tosi niukaksi, mutta nyt on pari päivää tullut ihan kirkasta verta. mietin jo, että alkoiko peräti menkat? kuitenkin vasta reilu kolme viikkoa synnytyksestä.

meillä kans mahavaivoja öisin jonkin verran, vauva herää pari-kolme kertaa yössä itkemään ja piereskelemään kunnolla, onneksi imetys ja sitten tutin kanssa sylissä heijaaminen rauhoittaa aina pariksi tunniksi. aloitin eilen relatipat ja disflatylin, vaikka vähän skeptinen noiden suhteen olenkin. jotenkin uskon, että tässä 1kk tienoilla ne mahavaivat vaan tulee, suolisto alkaa toimia kunnolla, maidon koostumus muuttuu ja nuo lääkitykset on aika turhia... esikoisen kanssa oli vähän sama homma, vaikka hän ei koskaan itkenytkään yölllä muuten kuin tissin perään ja rauhoittui aina siihen. neiti on vähän vaativampi tapaus, mutta ihan hallittavissa vielä. se on ikävää kun esikoinen tuppaa sitten heräämään itkeskelyyn ja kahta onkin vähän vaikeampi rauhoittaa nukkumaan kuin yhtä. mies muutti jo suosiolla vierashuoneeseen, että jaksaa käydä töissä. se niistä vähäisistäkin seksin mahdollisuuksista:)

mutta, uskokaa pois, parin-kolmen kuukauden päästä kaikki vauvat on jo ihan eri tyyppejä, kunhan pääsevät tästä alkusäikähdyksestä! ne yöheräilyt ja vaivat ei jatku loputtomiin, vaikka se nyt siltä tuntuukin. minimoidaan vaan kaikki muu härdelli elämästä, nukutaan aina kun suinkin pystytään ja koitetaan jaksaa...

ellinoora ja anniina 3 viikkoa 4 päivää

 
ellinoora77
eemi: tuli vielä mieleen, että oletko kokeillut kantoliinaa? meillä ainakin se on ollut ihan varma nakki, että siihen nukahtaa, jos ei mikään muu auta! se on se viimeinen oljenkorsi. siinä ei sitten itse voi kyllä nukkua, muuta kuin istualtaan, mutta monesti auttaa siihen nukahtamiseen eikä vauva herää edes liinasta pois ottamiseen. ja nukkuu ainakin sen aikaa kun itse jaksat kanniskella. trikooliina, eturistisidonta, vähän kävelyä ja tutti suuhun, meillä auttaa muutamassa minuutissa (testattu molemmilla lapsilla:))

ellinoora

ps. suosittelen tuttia muuten ihan kaikille! joskus sitä tissiä ei vain voi laittaa suuhun ja tutti on ihan ehdoton hätävara. esikoinen ei osannut syödä tuttia, mutta tämän kyllä opetan sille vaikka millä ilveellä.. helpottaa monessa tilanteessa kummasti!
 
bambu86
ellinoora:tutti on kyllä kova sana!!!

Mulla menee niin hermot mun tisseihin. Muuten kaikki olis ihan mielettömän hyvin mutta kun noi suihkuaa ja valuu ihan älyttömästi niin aiheuttaa pikkuselle vatsanväänteitä. viime yö oli aika rasittava kun tunnin välein halus tissiä ja kitisi. haluaa lohdusta aina rinnalta ja varmaan ei sitä takamaitoakaan saa aina(mut paino nousee hyvin että en tiedä kyllä totuutta). olin muuten pari päivää ilman cuplatonia kun epäilin sen tehoa mutta olen kyllä nyt vakuuttunut että se toimii, koska cuplan kaa nukutaan hyvin ja muutenkin menee paremmin.

suihkuttelen ylimääräiset harsoon ja nyt taas kokeilen syöttää pari kertaa samaa tissiä mutta sitten tulee se ongelma että vauva on niin tottunut ns. helppoon syömiseen että menettää hermonsa sit kun pitäis oikeesti imeä! mut onneks ei ole herkkä itkemään, luojalle siitä kiitos!

meidän tyttö on ihan niinkuin mäkin pienenä, olin kuulemma koko ajan hereillä. tää ei kauheasti päiväunia nuku, paitsi joskus vaunulenkillä ja mun vieressä joskus tai vatsan päällä kun katon telkkua. ja sillonki aika lyhyitä aikoja ei TODELLAKAAN mitään kahtai tuntia, joskus menee jopa tunti. Tänään kyl pakko opetella se rengasliinan käyttö, sade päivä hyvään käyttöön...

Tosiaan, aamusta ei ole paljon kuulunut mitään.

Seksistä: me ollaan jo muutaman kerran harrastettu, mutta odottelen kyllä vielä sitä koska tuntuu taas normaalilta ja siihenhän voi mennä kuukausiakin. Haluan kyllä silti kokeilla ainakin kerran viikossa. Ehkäisystä on kyllä tosi vaikea päättää kun ei toisaalta haluis mitään hormonijuttuja mutta olen taas lukenut niin paljon kaikkea huonoa kuparikierukasta. Ja kortsut tuppaa joskus unohtumaan ja on muutenkin vähän sähläystä. Ja kalliiks tulee! Mulla on muuten vasta jälkitarkastus tän kuun lopussa. Vuoto on kyl loppunut jo pari viikkoa sit mut välillä tulee vähän oranssia ym jotain limaa. Mut verta ei ole varmaan kolmeen viikkoon tullut.
 
Riikkanen
Mä sain sit ajan yliaikakontrolliin TAYSiin perjantaiksi. Kysyin että mitä jos pitää käynnistää, onko se sit heti. Kuulemma aikaisintaan seuraavana päivänä. Sehän on sitten lauantai, joten kaippa mä oon tän mahani kanssa vielä maanantainakin....:/ Musta tuntuu että oon jo joku kummajainen, päiväkodistakin kun poikaa hakee kaikki vaan ihmettelee että "etkö oo vieläkään synnyttänyt?". Tänkin takia ei huvita kulkee mihinkään.

"Hauska" lueskella teidän vauvanhoitojuttuja, on sitä vaan kolmessa vuodessa unohtanut aika paljon. Ehkä tää on kuitenkin helpompaa vielä näin kun vauva on masussa;) Toisaalta ehkä suhtautuu erilailla asioihin tällä kertaa. Toisaalta ei voi tietää vaikka miten hankala koliikkivauva meille tulisi. Joten tsemppiä teille kaikille masu- ym vaivojen valvottamille! Ellinoora mun mielestä sanoi hyvin että se rankin vauva-aika on kuitenkin melko lyhyt, kyllä sen vaan jotenkin kestää. Vaikka meillä ainakin esikoisen kohdalla pahimmat valvomiset oli 6-12 kk:n iässä. Ja muistakaa pyytää apua jos vaan sellaista sukulaisilta tai ystäviltä on saatavilla, jos menee liian rankaksi.

Bambu mulla oli kanssa kamala suihkutissiongelma aikanaan. Maito vaan lensi ympäriinsä vauvan naamalle ja mietin myös saako takamaitoa ollenkaan ja vauva sai ilmavaivoja kun maitoa tuli liian nopeasti. Jos yhtään lohduttaa niin kyllä se suihkuaminen vähenee ajan myötä, parissa kuukaudessa. Mutta oli mulla kyllä koko imetysajan se ongelma että aina piti olla maidonkerääjä tai harsoliina toisessa rinnassa kun imetin, pelkkä liivinsuojus ei riittänyt kun kumpikin rinta alkoi herua. Sitten monesti olikin tosi kiva kun unohdin että on se täysi maidonkerääjä liivissä, kumarruin laskemaan vauvaa vaikka sängylle tms ja sitten kerääjästä holahti kaikki maidot paidalle. SIksi en ehkä tykännyt julkisilla paikoilla imettää kun se oli semmoista säätämistä. Sitten taas sain aika hyvin maitoa pakkaseen kun laitoin kerääjästä ylimääräiset maidot talteen.
 
Eemi
Nyt on kyllä pakko sanoa, että ihanaa kun ootte olemassa. Jaksetaan vastaisuudessakin lukea kaikki toistemme valitukset ja yrittää auttaa parhaamme mukaan, niin hyvä tästä tulee. Melkein herkistyin tässä itkuun kun luin taas teidän juttuja (joo, hormoneja on vielä!)... :)

Toivottavasti Lallalla nyt kaikki hyvin siellä...?

Kantoliinaa koitettiin taas kerran eilen illalla, auttoi tasan sen tunnin ajan kun jaksoin jatkuvasti kävellä ympäri kämppää ja taputella pepulle. Sitten alkoi taas raivoaminen entistä pahempana ja jatkui pitempään kuin koskaan, yli puolenyön. Yöherätyksiä oli myös normaalia enemmän, 3 kpl (tosin ne ovat meillä helppoja ainakin toistaiseksi), ja aamuherätys oli heti seitsemän jälkeen. Päivälläkään uni ei ole tullut kuin ekan kerran vasta vajaa tunti sitten (!), joten tämä äiti on nyt VÄHÄN VÄSYNYT. Ehkä tää on taas jotain tiheää imua kun tyttö on koko päivän syönyt puolen tunnin-tunnin välein vähän kerrallaan, mutta nuo illat on kyllä ihan jotain muuta. Toivon todella, että loppuisi... Itkua väännettiin taas kaikki kolme eilen illalla, kaikki puolikuolleita väsymyksestä mutta yksi ei vain nuku. Miestä säälin todella, hänellä päivisin töitä ja kotona kiukuttelee sekä vauva että vaimo, eikä yölläkään saa nukkua vaikka eri huoneessa onkin (melu on järkyttävä).

Ikää tulee kuitenkin huomenna täyteen jo 7 viikkoa, että jos se nyt vaikka jouluun mennessä helpottaisi tämä. Nostan hattua teille useamman lapsen vanhemmille... Vaikka kai se sitten menee eri asenteellakin, niin kuin Riikka totesi, mutta silti on varmaan vähintään tuplasti näin raskasta. Tänään olen lenkittänyt koirankin niin, että vauvalle viiden minuutin välein tuttia takaisin suuhun, hirveä venkoilu päällä ja karmealla kiidolla lenkki läpi, että päästään kotiin huutamaan. :(

Huomisen lääkärikäynnin saan onneksi järjestettyä niin, että mun äiti pystyy tulemaan neuvolan ulkopuolelle lykkimään vaunuja siksi aikaa, kun olen sisällä. Meillä ei saa viedä vaunuja kuin tuulikaappiin, eikä siihen kyllä voi jättää yksin nukkumaan, kun itku ei kuulu sisälle. Ala siinä sitten retuuttaa kantokopassa ensin terveydenhoitajalle, sitten lääkärille, ja sitten vielä puolen tunnin kävelymatka kotiin... Etenkin kun tyttö karjuu heti, kun huomaa lämpötilan vaihdoksen ulkoa sisälle mentäessä. Jessus sentään.

Mutta kaipa tuo terve on, kun kerran kasvaa. Itsellä alkaa pää kyllä hajoilla ennen viikonloppua jo, jos en saa nukuttua missään välissä. Nytkin yritin saada unenpäästä kiinni ennen kuin tulin taas tänne vuodattamaan, mutta käyn ilmeisesti niin kierroksilla, ettei siitä mitään tule. Oon muutenkin huono nukkumaan, ja stressitilanne pahentaa sitä aina... Enpä tiedä, jos mä vuorostani saisin mennä työhuoneeseen nukkumaan ensi yöksi, vois auttaa hiukan edes.

Ellinoora: mä taas en halua hormonikierukkaa siksi, että mulle ei pilleritkään sovi hyvin. Eli en halua mitään, missä hormoneja... Sen takia mietin tuota kuparikierukkaa, vaikka se vuotoja lisääkin. Parempi se silti olisi. Yritän myös olla luottavaisin mielin nyt, että joskus vielä seksielämääkin on. :D Kiitos kannustavasta kommentista! Mutta tuskinpa se sitä mulle nyt ainakaan laittaa, joten en tiedä koska senkin ehtii sitten hoitamaan. Yksityisellä se kumminkin maksaakin jonkin verran, mutta päiväaikoja terveyskeskukseen en vain tässä tilanteessa voi ottaa.

Nyt en enää muista mitä muuta piti kirjoittaa, koskapa taas tuli niin paljon omaa vuodatusta. En vain tiedä, millä taas tästäkin illasta selvittäis... Musta muuten tuntuu, että vauvalle tuli siinä kantoliinassa kamalan kuuma, ja siksikin hermostui siihen. Kannattaisko sitä koittaa laittaa sinne jossain lyhythihaisessa bodyssa vain?

Eemi, joka alkaa olla kohta hiukan epätoivoinen... ;)
 
Eemi
Ja ai niin: kapalointi toimi meillä ihan ensi viikkoina, mutta nyt saa raivarit, jos liikkeitä rajoitetaan. Eli huitoo joskus ihan mielettömänä, mutta jos yrittää kapalolla rauhoittaa, niin seuraukset ovat kammottavat. Joskus olen saanut senkin hetkeksi onnistumaan, mutta silloinkin vauvalle tulee sitten vissiin kuuma, koska hikisenä ja rääkyvänä hänet saa lakanan sisältä kammeta pois. En tosiaan enää tiedä mitä tekisin... Koitetaan taas sekä liinaa että kapaloa tänään, jos sitten vaikka vähemmällä vaatetuksella. Löytyiskös kaapista joku pieni body... Lähtee penkomaan.
 
Lalla
Huh, ei ole Eemillä helppoa... Sympatiat sinne suuntaan ja toivottavasti pikkuneiti rauhoittuisi! Mulla ei valitettavasti ole mitään vinkkejä antaa, koska itsekin olen aivan neuvoton, jos vauva vain rääkyy esim. väsymystään eikä vain nuku. Tuntuu vain, että ainoa oikea vaihtoehto olis nuijanukutus! ;)

Meillä täällä syödään nyt lääkkeitä sen, mitä muistetaan antaa... Antibioottia kolmesti vuorokaudessa, kerran d-vitamiinia ja kerran maitohappoa ja lisäksi saa antaa 3 kertaa särkylääkemikstuuraa, jos on tarvetta. Eilen ei taidettu antaa särkylääkettä ollenkaan, kun vauvan itkut asettuivat muilla keinoin. Vauva on nyt nukkunut ihan mukavasti. Liekö väsynyt kaikesta kokemastaan vai onko vieläkin kipeä ja se väsyttää... Ja antibiootitkin voi tietysti väsyttää. Ei se nyt kaiken aikaa nuku, että täällä vain toimettomana istuttaisiin, mutta päikkäritkin tuntuu nyt sujuvan. Nyt tuntuu, että vauva kipuili silloin pahimpina päikkärilakkoaikoinaan vain sitä tulevaa paisetta ja oli siksi vaikea ja itkuinen. Siitä ajasta on nyt helpottanut.

Peppua pestään myös minkä ehditään. Nyt on onneksi kakat tulleet hieman enemmän yhteen pötköön, niin ei ole tarvinnut kärvistellä niitä kahdeksan aamupesun putkia. Siinä kyllä koeteltiin kärsivällisyyttä! Aina kun sai puhtaaksi, kuivaksi ja puettua ja nosti syliin, niin eiköhän yksi turauttanut uudet. Huhhuh!

Ilmakylpyjä annetaan ja niitä saakin antaa ihan normaalisti. Mitään erityisvaatimusta niille ei kuitenkaan ole. Muista vaipparatkaisuista (vanhoista liinoista tms.) en oikein ole innostunut, koska milloinkaan ei tiedä, mikä on se kriittinen vaippa, joka saa olla paketoituna kauimmin ja jossa vauva myös nukkuisi. Jos olisin sitonut sille jonkun liinan, vauva taatusti päättäisi ruveta pitkille unille ja lopputulos olisi karmea... Tämä vauva myös herää heti, kun vaippatouhuihin ruvetaan, joten unissaan sille ei voi mitään vaihdella. Kertisvaipoissa on se etu, että ne menee roskiin saman tien. Peppuhan on edelleen erittävä ja on tosi hyvä, että ne visvaiset (yäk...) eritteet saa suoraan roskiin eikä olla pian koko poppoo yhtä suurta paisetta. Käsidesiä saadaan myös me aikuiset kuluttaa urakalla, jottei saada esim. kynsivallin tulehdusta tuosta paisepepun hoitamisesta. Huomenna mennään sitten taas kontrolliin ja kuullaan, miten ollaan edistytty. Mitään erikoista haavassa ei meidän mielestä nyt ole. Ihan hyvä, että se on pysynyt auki (pitääkin siis pysyä), niin märkä pääsee ulos.

Paiseelle tuntuu olevan niin monta syytä kuin on vastaajaakin. Jonkun lääkärin mielestä niitä vain tulee - kenelle vain ja koska vain. Jonkun mielestä kyseessä on virus tai bakteeri (esim. streptokokki). Jonkun mielestä taas iho on voinut olla nirhautunut ja sinne on päässyt kakkaa, mikä on aiheuttanut paiseen. Ihan tavallinen ja yleinen vaiva kuitenkin on ja pienemmiltäkin vauvoilta niitä on kuulemma operoitu. Ja aikuisetkin noista kärsivät, mutta niitä ei kai sentään yleensä tarvi leikata.

Mä oikein odotan sitä hetkeä, kun saadaan normaalipeppuinen vauva, jolla ei ole erityispeppua! Milloinkohan saatais sellainen...

Tiheiden pesujen myötä pitää tietysti rasvailla ja öljytä vauvan ihoa mahd. paljon eli hommaa kylppärissä on ihan kiitettävästi. Ja varsinkin, jos turinakalle päättää vain turistella aina, kun luullaan saavamme homma valmiiksi! Onneksi mies on vielä kotona, niin ollaan aika hyvin nyt saatu jaettua hommia.

Riikalle vielä loppumetrien tsempitykset, nyt on kuule enää vain päivistä kiinni!!

Lalla ja Pikku-ukko, huomenna 1 kuukausi
 

Yhteistyössä