Tää ei oo reilua. Tai ei ainakaan tunnu siltä... (taas vuodatusta)

[Glo]

Kirjottelin pari kk sitten, kun jäätiin taaperon kanssa kaksin. Tilapäisesti siis. Mies sairastui syvään masennukseen ja ahdistui niin pahasti, että joutui osastohoitoon. En tiedä kuinka moni muistaa tuon ketjun.
Mies kotiutui jouluksi kotiin ja olin onneni kukkuloilla. Mies vaikutti onnelliselta ja tyytyväiseltä. Nyt on menty takapakkia ja tänään terapiakäynnillä sai määräyksen mennä takaisin sairaalahoitoon.

Vaikka tiesin, että takapakkia voi tulla, silti tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olihan jotain merkkejä havaittavissakin, mutta en mä hölmö niitä tajunnut taaskaan.

Tuo pikkuisen kanssa kaksin olo on tosi raskasta, varsinkin kun on tottunut siihen, että toinen on paikalla. Ikinä en ole yh:ta mollannut millään lailla, mutta vielä enemmän on kasvanut mun arvostus heitä kohtaan. Mä olen välillä ihan kuitti ja töihinkin pitäisi tässä pian palata.

Kiitti kun sain taas vuodattaa.

 

["höh"]

Pidä nyt huoli omasta jaksamisesta, pyydä ajoissa apua (helppo sanoa, mutta esim. joku perhetyöntekija tms. välillä avittamaan ). Tärkeintä on saada mies toipumaan ilman että itse menetät voimasi. Tsemppiä!

 

[Tepadj]

Kyllä minäki masentuisin, jos joutuis samassa huushollissa asumaan pikkulapsen kanssa. :ashamed:

 

["Star"]

Sulla on varmasti rankkaa, mutta ehkä ne parhaimmat ajat on vielä edessä päin. Muistat apua pyytää jos itse meinaat väsyä, helppoa se ei ole katsoa vieressä kun toinen sairastuu ja itse joudut kaikesta huolehtimaan. Millainen tukiverkosto teillä on? Mummoja, pappoja, kummeja? Tai sitten just noi perhetyöntekijät , ei ne pahitteekskaan ole. Ja pidät huolta itsestäsi ; nukut, syöt ja ulkoilet hyvin etkä erakoidu kotiin Sinne sekoat sinäkin. Mikä sun miehellä on?Miten sairastelu alkoi?