täällä kun tuomitaan...onko liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

[pohdiskelen]

lapsistani on kasvanut ilmeisesti aika normaaleja, vaikka meillä on ollut pahoja vaikeuksia lasten ollessa pienia...joka päivä murehdin mitä olen heille joskus aiheuttanut, kun olen yrittäny niin täydellisesti kaiken tehdä ja sitten romahtanut...nyt menee hyvin ja elämä kohdillaan, mutta selviävätkö lapset traumoista,kuten että äiti on ollut humalassa hoitaessaan, tai huutanut pienelle, nämä niin pahoja asioita, mutta kaikkemme tehneet että asiat parantuneet...voiko lapsilla silti olla hyvä elämä??

 

[...]

todellakin voi olla,ite kokenut kaikenlaista lapsuudessa niin kaikki on nykyään mennyt hyvin,riippuu tietty lapsesta,joku on herkempi jne. mutta lapsille ja sinulle hyvää jatkoa ja unohtakaa kaikki mennyt

 

[ap]

Kiitos yritän olla murehtimatta menneisyyttä ja ajatella, että olen noussut suosta ja tehnyt paljon lasten eteen, mutta kamalat painajaiset tulevat vähän väliä, että olen tuhonnut kaiken

 

[mie]

Suosittelen lukemaan Ben Furman: Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus hyvä kirja ja itselläni avasi uusia näkökulmia.

 

[Joxu]

Aika pahoja noi asiat, mutta uskon kyllä että korjaamalla tilanteen hyvä lapsuus voi olla vielä mahdollinen. Lapset selviää ajan kanssa vaikeistaki asioista ja kannattaa vaikka keskustella lasten kanssa sit joskus noista. Varmaan myös voi käydä niin että ne kysyy itekkin ja sillon kannattaa ainakin keskustella. Mä en lähe tuomitsee sua, mutta en myöskä tollasta voi hyväksyä. Mutta toivotaan että ei lapsille kauheita traumoja jää, neki oirehtii joko heti tai myöhemmin.

 

[jeps1]

Sä voit ainoastaan tehdä asiat ns oikein nyt ja se mitä on tapahtunut lastesi lapsuudessa niin selviää vasta, kun he ovat ns aikuisia ja ovat valmiita mahdollisesti puhumaan siitä miten ovat oman lapsuutensa kokeneet. Mutta tsemppiä jotta teet parhaasi nyt. :flower:

Mulla on itselläni jäänyt jollain tasolla traumoja siitä, että mun vanhemmat ottivat kuppia ja tappelivat kun olen ollut lapsi. En ikipäivänä halua omille lapsilleni samaa ja sen takia olenkin jollain tapaa täysin ehdoton sille, että mm lasteni nähden juodaan yhtä olutta enempää.
Absolutisti en ole, mutta ehkä sitten jollain tapaa nipo. Ja itse yhdistän kaikkien näiden piirteitteni tulevan siitä mitä olen lapsena kokenut... Mutta kasvoi musta kaikesta huolimatta aikuinen joka ei ole jäänyt tuleen makaamaan.

 

[hasu]

Suosittelen lukemaan Ben Furman: Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus hyvä kirja ja itselläni avasi uusia näkökulmia.

Mun pitäis varmaan sit lukea tuo kirja.
Oma lapsuus oli ihan helvettiä, muistot piinaavat vieläkin ja vaikuttavat mm. itsetuntoon vaikka olenkin jo kolmekymppinen.

 

[mie]

Suosittelen lämpimästi muitakin Ben Furmain kirjoja ja voimia ap. Mulla myös on ollu tosi rankka lapsuus, mutta ehkä asenne kysymys että olen selvinny ja päässy eteenpäin, mun sisko on jumissa menneisyyden kanssa ja tosi katkera sekä tuntee et elämä on hänelle velkaa koska oli huono lapsuus, hänellä on kurja olla :/

 

[ap]

Itsellä ollut vaikea elämä ja sitä on haluamatta jatkanut lasten kanssa, mutta rakkaus lapsiin niin vahvaa, että tekee kaikkensa jotta heillä olisi paremmin. Mistä sitä sitten tietää, että on peruuttamattomasti pilannut lasten elämän?

 

[mie]

Itsellä ollut vaikea elämä ja sitä on haluamatta jatkanut lasten kanssa, mutta rakkaus lapsiin niin vahvaa, että tekee kaikkensa jotta heillä olisi paremmin. Mistä sitä sitten tietää, että on peruuttamattomasti pilannut lasten elämän?

MIstäpä sellaisen vois tietää ja lapset on yleensä korjautuvia kun olot paranee. Voimia parempaa kohti.

 

[vieras]

Itsellä ollut vaikea elämä ja sitä on haluamatta jatkanut lasten kanssa, mutta rakkaus lapsiin niin vahvaa, että tekee kaikkensa jotta heillä olisi paremmin. Mistä sitä sitten tietää, että on peruuttamattomasti pilannut lasten elämän?

samaa olen miettinyt ja yhen aloituksen asiasta tehnyt

 

[x]

Jos itse tajuat, mitä olet tehnyt väärin ja olet valmis muuttamaan sen, niin on mahdollista. Mullakin on ollut ihan perseestä lapsuus, eikä äitini vieläkään tajua, että hänen sekoilujensa takia mun lapsuuteni meni pilalle. Bipolaariäiti "opetti" että naapureita pitää pelätä, ulos ei voi mennä koska ihmiset kyttäävät meitä. Pahimmillaan, se nukkui ja makasi päiväkausia makkarissa, me syötiin siskn kanssa leipää. Isä oli aina vaan töissä.

 

[Äitee]

Ei sen elämän tarvitse rosoista pilalle mennä, toisaalta eihän kukaan pysty täydellistä tarjoamaan vaikka miten yrittäisi. Kipupisteensä on kaikilla, sinä jo omia tehtyjä virheitäsi tiedostat, mikä on paljon se. Kun lapset on siinä iässä niin niistä asioista voi varmasti puhuakin. Mun omassa lapsuudessa on paljon elementtejä, jotka tähän kirjattuina kuulostaisivat ihan kauhealle, mutta silti pidän lapsuuttani onnellisena ja itseäni erittäinkin onnellisena aikuisena. Toki ne hankalat asiat on pitänyt puida eikä ne ole niitä iloisia muistoja, mutta se kokonaisuus ratkaisee. Toki on myös persoonaeroja että miten herkkä ja haavoittuva on. Mutta jos sinä ne lapset saat vakuuttuneeksi siitä että rakastat heitä vahvasti niin melkein siinä saa maailma ympäriltä sortua ennenkuin peli on menetetty.